KESKIVIIKKO 30.07.08
1. BARAK AMERIKASSA. Puolustusministeri Ehud Barak yritti saada USA:n johtajat ymmärtämään, miten vaarallinen ydinasein varustettu Iran tulee olemaan Israelille. Barak pyrki tekemään selväksi, että sotilaallinen isku Iraniin on edelleen Israelin ohjelmassa.
USA:n johtajat, joita Barak tapasi vierailunsa aikana, tekivät samalla tavoin selväksi, ettei isku ole USA:n lähiajan ohjelmassa. Varmistaakseen, että sanoma menee perille ja kuin pienenä hyvityksenä, he tarjosivat Barakille USA:n uusinta tutkateknologiaa.
www.debka.com kertoo artikkelissaan, että USA asentaa Israeliin Raytheon co valmistaman liikuteltavan tutkavalvonta-järjestelmän FBX-T . Se pystyy havaitsemaan pesäpallon kokoisen kappaleen 4 700 km:n päässä. Siten se pystyy havaitsemaan esim. Iranin laukaiseman ohjuksen sen laukaisuhetkellä, mikä antaa Israelin Arrow III torjuntaohjukselle 5.5 minuuttia lisäaikaa vastaiskuun, eli ennen Iranin ampuman ohjuksen 11 minuutin matkan puoliväliä. Tämän johdosta ohjus voidaan myös tuhota korkeammalla ilmakehässä, mikä vähentää ohjuksen mahdollista saastevaikutusta. Israelin valmistama tutka Green Pine havaitsee lähestyvät ohjukset vasta sen tultua ilmakehään.
TOISEKSI USA lupaa Israelille kasvavaa yhteyttä USA:n satelliitti ilmapuolustus-järjestelmään (DSP), joka myös havaitsee ohjusten laukaisut. Tähän saakka Israelin yhteys siihen on ollut tapauskohtainen, kuten Syyrian ilmaiskun aikana. Debkafile olettaa, että järjestelmään pääsy edellyttää pitkähköjä neuvotteluja eikä siten liene mahdollinen ennen USA:n seuraavan presidentin astumista virkaansa.
KOLMANNEKSI USA lupautui osallistumaan Arrow III torjuntajärjestelmän edelleen kehittämiseen entistä tehokkaammaksi.
TUTKAJÄRJESTELMÄ FBX-T asennetaan Bushin virkakauden aikana, mutta se tuskin on käyttökunnossa ennen vuoden loppua. Näillä toimilla USA:n johto halusi sitoa Israelin kärsimättömien johtajien kädet ja siirtää ongelman hänen seuraajalleen. Barak arvioi, että luvatut tutkajärjestelmät ovat käyttökunnossa muutamassa kuukaudessa. (JP, Debkafile)
2. BARAKIN toinen keskustelunaihe USA:n johtajien kanssa koski juutalaisten rakentamista Juudeassa ja Samariassa. Tärkeä Knessetin alainen komitea teli päätöksen, joka sallii rakentamisen aloittamisen Jordanjoen laaksossa Maskiotissa, josta alkuperäinen päätös tehtiin jo 2006, mutta pantiin jäihin sen saaman ulkopuolisen kritiikin johdosta. Barak keskusteli projektista USA:n ulkoministeri Ricen kanssa, joka on hyvin kriittinen rakennus-suunnitelmiin Juudeassa ja Samariassa (koskien tietenkin vain juutalaiskohteita).
Rice ottanee tämänkin esille tavatessaan Tzipi Livnin ja Ahmed Qureian Washingtonissa keskiviikkona sekä kahden kesken että kaikki kolme yhdessä.
Barak luonnehtii Maskiotin rakennussuunnitelmia ”järjestelykysymykseksi”, koska suunnitelma ei ole uusi. Ulkoministeriön edustaja Sean McCormack kutsui Israelin juutalaisten rakentamista Juudeassa ja Samariassa ”ongelmalliseksi”, mikä ei auta yhteisymmärryksen saavuttamista ”rauhansopimuksessa” Bushin laatiman aikataulun puitteissa.
EHUD BARAK tapasi vierailunsa yhteydessä edellisten lisäksi varapresidentti Dick Cheneyn, USA:n yleisesikuntapäälliköiden puheenjohtajan amiraali Michel Mullenin ja muita korkeita virkailijoita.
MASKIOTIN rakennussuunnitelma tehtiin IDF:n hylättyyn sotilastukikohtaan. Sinne on tarkoitus rakentaa 20 asuntoyksikköä. Ahmed Qureia sanoi rakennussuunnitelman hyväksymisen osoittavan Israelin huonoa henkeä. (JP, Haaretz)
3. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas esitti taas kerran uhkauksen erota. Tällä kertaa hänen syynsä oli Israelin pidättämät ja tuomitsemat Hamasin jäsenet, mukana PLC:n parlamentaarikkoja, joita Hamas vaatii vapautettaviksi Gilad Shalitin vapauttamisen yhteydessä. Israelin johto on hyväksynyt 70 nimeä, Hamas vaatii 350, mukana ns. turvallisuusvankeja. Hamasin viimeisin vaatimus on 1000 vankia, joista 450 pitäisi vapauttaa Shalitin vapautumisen yhteydessä ja loput vaiheittain myöhemmin. Hamasin vaatimus ei tiettävästi sisällä parlamentaarikkoja tai ministereitä.
MAHMOUD ABBAS esitti erouhkauksensa ja PA:n hajottamisen PA:n siviiliasiain osastonsa johtajan Hussein al-Sheikhin kautta IDF:n keskusjohdolle kenraalimajuri Gadi Shamnille. Sheikh kutsui Abbasin lähettämää viestiä henkilökohtaiseksi varoitukseksi, joka ei tarkoita vain Abbasin eroa vaan PA:n hajottamista, jos Hamasin vaatimuksiin suostutaan.
Israel pidätti lukuisia Hamsin jäseniä sen kaapattua Gilad Shalitin Gazan turva-aidan läpi IDF:n tukikohtaan tekemän iskun aikana 25. kesäkuuta 2006. Pidätettyjen joukossa on PA:n ministereitä ja PLC:n (Palestiinan parlamentin) jäseniä.
HAMASIN kaapattua vallan Gazassa kesäkuussa 2007 Abbas purki yhteishallituksen Hamasin ja Fatahin välillä ja on sen jälkeen pyrkinyt eliminoimaan Hamasin valtaa Juudeassa ja Samariassa. Abbas kuitenkin tuomitsee IDF:n operaatiot, joissa se pidättää Hamasin aktiivijäseniä ja lopettaa sen johtamia instituutteja varsinkin Nablusissa.
Abbas on hyvin tuulisella paikalla pyrkiessään esiintymään kaikkien palestiinalaisten johtajana. Välit Hamasin kanssa ovat huonot vaikka Abbas tarjoaakin palaamista yhteishallitukseen. Hänen ehtonsa on, että Hamas luopuu vallasta Gazasta. Välejä huononsi äskettäinen pommi-isku Gazassa, joka surmasi viisi aktiivijäsentä ja 6-vuotiaan tytön, minkä seurauksena Hamas pidätti lähes parisataa Fatahin jäsentä, joskin päästäen useat heistä pian vapaaksi. Abbas vastasi siihen pidättämällä parikymmentä Hamasin jäsentä Nablusissa, joka on Hamasin tärkeimpiä tukikaupunkeja. (Haaretz)
4. IDF ON MENETTÄMÄSSÄ otteensa Juudeassa ja Samariassa, väittää Haaretzin kirjeenvaihtaja Amos Harel. Hän perustaa väitteensä jatkuviin mielenosoituksiin turva-aidan rakentamista vastaan, joista viimeiset ovat kehittyneet rajuiksi Naalin kylän lähellä. Eilen IDF ampui kuolettavasti yhdeksän-vuotiasta poikaa mielenosoituksen aikana.
Toinen palestiinalaisen kuvaama tapaus oli IDF:n pidättämän ja vaarattomaksi tehdyn palestiinalaisen nuorukaisen ampuminen kumiluodilla jalkaan, mikä on nostattanut kärkevän keskustelun IDF:n moraalin laskemisesta. Tässä tapauksessa luodin lähietäisyydeltä ampunut sotilas sanoi pataljoonan komentajan käskeneen ampua, minkä upseeri kielsi, mutta jouduttuaan valheenpaljastustestiin havaittiin syylliseksi. Hänet erotettiin.
NÄMÄ TAPAUKSET tuskin ovat tyypillisiä IDF:n sotilaitten käyttäytymisnormeja, mutta ne varmaan osaltaan osoittavat jatkuvien mielenosoitusten moraalia ja etiikkaa murentavan vaikutuksen asevelvollisiin, joiden oma persoonallisuus on kehitysvaiheessa. (Haarezt)
Ihmisoikeusjärjestöt, joista useat toimivat ulkomaisten avustusten ja henkilökunnan varassa, ovat jaelleet kameroita palestiinalaisille, jotta nämä voisivat kuvata tapahtumia Juudeassa ja Samariassa järjestöjen propagandatarkoituksia varten.
5. VALTAVA RÄJÄHDYS vavisutti Hamasin joukkojen harjoitusleiriä Gazassa entisen juutalaiskylän raunioilla lähellä Khan Younisia tiistaina. Palestiinalaiset terveysviranomaiset sanovat, että ainakin viisi ihmistä haavoittui räjähdyksessä. He epäilevät, että raunioissa voi olla vielä haavoittuneita tai kuolleita.
Hamasin taholta ei annettu selitystä räjähdykseen eikä myöskään IDF:n taholta haluttu kommentoida asiaa. IDF on pidättynyt kaikista maa- ja ilmaiskuistaan Gazan kaistalle tulitauon alkamisesta lähtien, ja Hamas on huolellisesti pyrkinyt estämään muitakin terrorijärjestöjä lopettamaan raketti- ja kranaatti-iskunsa Israeliin. Muutama raketti ja kranaatti on ammuttu, viimeksi Karni-terminaalin lähelle, mutta ilman vaurioita.
PALESTIINALAISET silminnäkijät kertoivat median edustajille, että räjähdys tuhosi rakennuksen, joka paloi ainakin tunnin verran. Sitä seurasi toinen pienempi räjähdys. (Haaretz)
6. ABBAS SYYTTÄÄ Israelia Hamasin instituutioitten sulkemisesta ja sen jäsenten pidättämisestä Juudeassa ja Samariassa. The Financiel Times Lontoossa kertoo kuitenkin, että valtaosa Hamasin johtajista Juudeassa ja Samariassa istuu Fatahin vankiloissa. Lisäksi Fatah-johtoinen PA:n poliisi on keskittynyt sulkemaan Hamasin nimissä toimivia kouluja, orpokoteja ja liikeyrityksiä. Eräs palestiinalainen kertoo, että hän koki jordanialaisten ja israelilaisten pidätykset, mutta kaikkein raaimman kohtelun hän sai Fatahin vankilassa.
Lehtitietojen ja ihmisoikeuksien antamien raporttien mukaan kidutus on yleistä kaikissa PA:n vankiloissa, kuten myös Hamasin vankiloissa Gazassa. (INN)
7. UUTISOTSIKOITA
- Knessetissä perustettiin puolueitten välinen yhteiselin keskustelemaan ja tekemään mahdollisia esityksiä palestiinalaispakolaisten asian hoitamiseksi. Tarkoituksena ei ole toimia UNRWA:n toimia vastaan, vaan sen kanssa yhteistyössä, vakuutetaan. Palestiinalaisia pakeni saamiensa väärien lupausten tai rintamatilanteen vuoksi 400 000 – 750 000 välillä. Saman verran juutalaisia pakeni arabimaista 1948 lähtien. Tarkoituksena on tutkia, millä ehdoilla arabimaat voisivat antaa pakolaisille pysyvän oleskeluoikeuden maassa pakolaisleirien hävittämiseksi. (JP)
- Israelilaiset ovat vuosien ajan ajaneet jätteitä palestiinalaisalueille Juudeassa ja Samariassa. IDF on iskenyt jätekuoma-autojen kimppuun tarkoituksenaan lopettaa tämä laiton toiminta. (JP)
- Knessetissä hyväksyttiin ensimmäisessä luennossa laki, joka armahtaa Gazan ja Samarian karkotuksia aktiivisesti vastustaneet mielenosoittajat. Ääri-vasemmistoa edustavan Meretzin edustajat vertasivat oikeistoa Weimarin Saksan hallitukseen, joka toi Hitlerin valtaan. (Ynet)
- Kadiman puheenjohtajaehdokas liikenneministeri Shaul Mofaz sanoo, ettei ole
moraalisesti oikein, että halvaantunut hallitus käy elintärkeitä neuvotteluja
Juudeasta ja Samariasta sekä Golanista. On pelättävissä, että oman uransa
pelastamiseksi Olmert on valmis mihin tahansa. Hän ilmoittaa tekevänsä
päätöksen poliittisesta tulevaisuudestaan lähi aikoina. Tzipi Livni muistaa
kaikissa tilanteissa kehua, miten hyvä hän olisi pääministerinä. (JP)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021