KESKIVIIKKO 04.06.08
1. IRAN on näyttävästi esillä AIPAC:n (American Israel Public Affairs Committee, amerikkalais-israelilainen yleisten asiain komitea) kokouksen alkajaispäivänä Washingtonissa eilen tiistaina.
USA:N ulkoministeri Gondoleezza Rice totesi puheessaan, ettei keskustelu Iranin ja Hamasin kanssa muuta noita yhteisöjä. ”Diplomatia ei ole yhtä kuin puhuminen. Aito diplomatia tarkoittaa kiihokkeiden ja jarrujen asettamista tarkoituksella muuttaa käyttäytymistä”, hän selitti. Rice kehotti eurooppalaisia ja muita kansainvälisen yhteisön jäseniä eristämään Iranin hallitus sen pyrkimyksissä edistyä ydinohjelmassaan. Hän kehotti näitä jäseniä etsimään Iranin heikkoja kohtia entistä tarmokkaammin ja asettamaan sen hallitukselle entistä korkeampia kustannuksia taloudellisesti, poliittisesti ja diplomaattisesti.
RICE kritisoi Iranin kieltäytymistä antaa tyydyttäviä vastauksia kansainvälisen atomienergiajärjestön ja muitten asettamiin kysymyksiin sen atomivoimaohjelmasta. Hän sanoi epäilevänsä, että näihin kysymyksiin löytyy viattomia vastauksia.
Rice vakuutti Amerikan suhteista Iraniin, että USA tulee kehittämään ystävien puolustuskykyä, mukaan lukien ohjusten torjuntayhteistyö Israelin kanssa. Tämä oli tärkeimpiä asioita myös pääministeri Ehud Olmertin asialistalla hänen tavatessaan Ricen myöhemmin tiistaina, sekä tänään hänen keskusteluissaan presidentti George Bushin ja vara-presidentti Dick Cheneyn kanssa. ”Tämä on tärkein aiheemme”, selitti eräs virkailija.
PALESTIINAN VALTION perustaminen Bushin virkakauden aikana tänä vuonna on toinen asia, joka nousee korkealle Olmertin ja Bushin välisissä keskusteluissa. Bush näyttää asettaneen koko arvovaltansa tämän tavoitteen saavuttamiseksi huolimatta Olmertin aseman heikkoudesta ja hänen yllään leijuvista potentiaalisista rikossyytöksistä. Valkoisen Talon edustaja Dana Perino sanoi tiistaina, että Israelin sisäpolitiikka on ”täyden areenan karateottelu”, kuten USA ymmärtää, mutta Israelin tulee selviytyä siitä. Edellisenä päivänä Perino viittasi ”setlementtien rakentamiseen”, tarkoittaen tällä Israelin hyväksymien uusien asuntojen rakentamista Jerusalemin uusiin lähiöihin Pisgat Zeeviin ja Har Homaan, ettei näitä tulisi rakentaa, koska ”tiedämme, että ne lisäävät jännitystä neuvotteluissa palestiinalaisten kanssa”.
Myös Rice käsitteli puheessaan Palestiinan valtion perustamisen tärkeyttä, koska ”väkivaltaisen äärisuunnan leviäminen Lähi Idässä asettaa rauhanomaisen, tehokkaan Palestiinan valtion muodostamisen entistäkin kiireellisemmäksi”. Rice käytti puheessaan myös termiä ”miehitys”, mikä tulee lopettaa. Tästä aiheesta näyttää kehittyneen ”fix ide”, pakkomielle, jota USA:n presidentti ulkoministerinsä kanssa painottaa ummistaen silmänsä kokonaan realiteeteista, jotka kohtaavat Israelia. Täällä on vaikea nähdä, miksi tällainen kiire pyrkiä muodostamaan valtiota Israelin sydänalueille ilman minkäänlaisia vakuuksia, että se todella olisi ”rauhanomainen ja tehokas” tai edistyksellinen. Voitaisiin viitata Ricen omaan määrittelyyn koskien Irania ja Hamasia, ettei puhuminen niille muuta niiden käyttäytymistä. WND kertoo artikkelissaan, että USA:n terrorijärjestönä pitämän al-Aksan tunnettuja jäseniä on mukana kenraali Keith Daytonin johtamilla PA:n poliisien koulutusleireillä, mainiten ainakin neljä tapausta, osin nimeten heidät, lisäten, ettei USA:n ja Israelin tekemä ennakkotarkastus näytä olevan tarpeeksi tehokas siivilöimään pois terroriaineksia koulutettavien joukosta. WND muistuttaa aiemmista kokemuksista, joissa pidätetyt terroristit tunnustavat tehokkuutensa israelilaisten surmaamisessa selvästi parantuneen USA:n antaman koulutuksen ansiosta.
http://www.worldnetdaily.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=66058
2. PA AVAA kolme uutta poliisiasemaa Jeninin itäpuolella Samariassa saatuaan myöntävän vastauksen puolustusministeri Ehud Barakilta. Tämä tarkoittaa JP:n artikkelin mukaan sitä, että 12 PA:n poliisiasemaa aiotusta 20:stä Juudeassa ja Samariassa ovat toiminnassa, kertoo EU:n poliisin koordinaattoriupseeri Jose Vericat, joka tukee PA:n poliisin toiminnan kehittämistä (Eupol Copps).
JOSE VERICAT osallistui uusien poliisiasemien avajaistilaisuuteen eilen todeten puheessaan, että näillä alueilla perheitten välinen kilpailu johtaa usein väkivaltaisuuksiin, mutta että vuoden 2000 jälkeen se on saatu suurelta osin valvontaan. Hän kertoi Kafr Thulthin poliisiaseman avajaisissa lähellä Kalkiliyaa, että tämä on askel oikeaan suuntaan. Hän kertoi, että Eupol Copps kustantaa asemille kaikki huonekaluista sähkölaitteisiin. Tämä asema palvelee hänen mukaansa 25 000 ihmistä, siinä toimii 30 poliisiupseeria. Hän ei malttanut olla muistuttamatta, että IDF:n liikkumisrajoitukset häiritsevät PA:n poliisin toimia.
Kysyttäessä auttavatko uudet poliisiasemat PA:n aseman vahvistamisessa Hamasin asettamaa haastetta vastaan, Vericat vakuutti, että heidän päämääränsä on enemmän perustavaa laatua kuin tämä. Hän uskoo, että ”PA:n uusi poliisikunta toimii puolueettomasti palvellen sitä yhteisöä, jonka alueella he toimivat”. Hän valitti, että siviilipoliisien puuttuminen aiheutti PA:n hallintoalueilla tyhjiön, jonka täyttivät eri aseellisista ryhmistä koostuneet pyssymiehet. Tämän takia hän tähdentää siviilipoliisin muodostamisen tärkeyttä taistelemaan kaikkea rikollisuutta vastaan pyssymiesten asemesta.
KENRAALI Keith Daytonin johtama PA:n poliisikurssi kestää Jordaniassa 3 kuukautta, jonka jälkeen he saavat jatkokoulutusta Jerikossa USA:n ohjaajien opastuksella.
MAHMOUD ABBAS on muiden PA:n johtajien kanssa todennut, että USA:n kouluttamat poliisijoukot tulevat olemaan PA:n tulevan armeijan runkona. (JP)
3. HAMAS VAKUUTTAA olevansa valmis tulitaukoon Israelin kanssa, mutta se vaatii ulosmenoteitten avaamista ehtona tulen lopettamiseksi. Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh kertoi, ettei heillä ole täyttä varmuutta, mitä Israel haluaa ja sanoo saaneensa kuvan, ettei Israel ole vakavissaan tulitaukoneuvotteluissa. Hän vakuutti, että huolimatta ongelmista neuvotteluissa egyptiläiset jatkavat ponnistelujaan. Hän selvitti, että ”Hamas haluaa ehtona tulitauolle saarron lopettamisen, rajaterminaalien avaamisen ja Israelin hyökkäysten lopettamisen kansaamme vastaan”.
HAMASIA edustava parlamentin jäsen Salah Bardaveel kertoi vastakohtaisuuksista Israelin asenteen ja Egyptin välitysesityksen välillä. Hänen mukaansa tämä osoittaa ”israelilaisten hämmennyksen havaittuaan, etteivät he pystyneet murskaamaan Palestiinan kansan tahtoa”. Hän myönsi, että Israel haluaa tulitaukoa, mutta vain omilla ehdoillaan. Hän varoitti, että tilanne voi johtaa siihen, että ”Israel lopulta rukoilee tulitaukoa, mutta silloin se tapahtuu Hamasin ehdoilla”. Hän kielsi huhut salaisesta sopimuksesta Israelin kanssa todeten, että ”kaikki yhteydet Israelin kanssa tapahtuvat kiväärin tähtäimen kautta”.
Israelin hallitus tehnee päätöksen tulitauosta ensi sunnuntaina. (JP)
4. IRANIN ylimmäinen kaitsija Ali Khamenei totesi tiistaina, että hänen maansa tulee
jatkamaan ydinohjelmansa toteuttamista ristiriidoista huolimatta, mutta ei halua ydinaseita. Hän puhui Teheranissa Iranin islamilaisen tasavallan perustajan ajatollah Ruhollah Khomeinin muistotilaisuudessa. Hän vakuutti, että Iranin ydinvoimaohjelma palvelee pelkästään rauhanomaisia tarkoituksia, sillä ”mikään viisas valtio ei rakenna ydinasetta, koska sillä ei ole mitään käyttöä”. Hän varoitti myös ydinasein varustetuista terroristeista, jotka voivat yhtenä päivänä saada haltuunsa ydinaseen ja viedä rauhan koko maailman ihmisiltä.
Khamenei syytti Yhdysvaltoja ydinmonopolinsa käyttämisestä edukseen solmimalla ydinvoima-sopimuksia heikompien maiden kanssa (Yhdistyneet Emiirikunnat, Bahrain ja Saudi Arabia, joitten kanssa USA solmi ydinvoiman kehittämissopimukset). Hän totesi, että USA:n johto, George Bush ja hänen neuvonantajansa, toimivat virheellisesti ja antavat kuvan, että he ovat henkisesti sairaita. ”Välistä he uhkaavat, välistä uhkaavat teloituksilla, joskus he tarjoavat yhteistyötä – he ovat kuin vähäjärkisiä ihmisiä hoippuen sinne tänne.” Hänen reaktioonsa lienee vaikuttanut IAEA:n kärkevä kritiikki Iranin ydinvoimaohjelmasta.
IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad totesi osallistuessaan YK:n ravintojärjestön kokoukseen Roomassa, että eurooppalaiset kärsivät Israelin keinotekoisen hallituksen vuoksi. ”Eurooppalaiset ovat kärsineet suurimmat vahingot sionisteilta, ja tänään tämän keinotekoisen hallituksen sekä poliittinen että taloudellinen paino lepää Euroopan hartioilla.” Ahmadinejadin osallistumista vastaan Rooman tilaisuuksiin osoittivat mieltään paikalliset aktivistit, vasemmistolaiset ja juutalaiset ryhmät.
Iranin parlamentin tuleva puhemies Ali Larijani keskusteli Hamasin johtajan Ismail Haniyehin kanssa tiistaina kehottaen Hamasia jatkamaan taisteluaan voittoon saakka. (JP)
5. UUTISOTSIKOITA
- Syntymäoikeuden perusteella 180 000 nuorta vieraili Israelissa vuodesta 2000 lähtien. Heidän joukossaan on enenevässä määrin myös kristittyjä nuoria, jotka avoimesti tunnustavat uskontonsa, mutta heitä otetaan silti mukaan. (JP)
- Juutalaisten muuttoa Israeliin aiotaan kehittää siten, että halukkaat voivat muuttaa maahan muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi maassaoloviisumilla, jonka aikana he voivat opiskella, työskennellä tai toimia vapaaehtoisina eri sektoreilla harkitessaan ja valmistellessaan maahanmuuttoa pysyvästi. (JP)
- Ryhmä entisiä kovan linjan neo-natseja Ruotsista vieraili maanantaina Jad Vashem holokaust-museossa. He ovat osa 100 nuorta käsittävästä ryhmästä, joka alkoi tutkia natsien 16 uhrin ja omaisen kokemuksia kotikaupungissaan Karlstadissa. Tämä kuuluu projektiin nimeltä Combating Social Unrest, jonka aloitti holokaust-opettaja Christer Mattsson. Osa nuorista on kokenut täydellisen mielenmuutoksen tutkimustensa perusteella, osa ei. (JP)
- Olmertin korruptioepäilyksiä tutkivat poliisit matkustivat Yhdysvaltoihin voidakseen verrata Morris Talanskyn kuulustelussa paljastamia rahakirjeitä hänen pankkitileiltään otettuihin nostoihin.
- Israelin sisällä vaalikuume alkaa jo tuntua, vaikka Olmertin taktiikkana, jota Shaul Mofaz toteuttaa Olmertin puolesta, on pyrkiä estämään uusia vaaleja mahdollisimman pitkään. Shaul Mofaz ja Tzipi Livni ovat aloittaneet omat vaalikiertueensa Kadiman puheenjohtajavaaleja varten ehkä syyskuussa. Livniä pidetään vahvimpana ehdokkaana, Mofaz on kakkosena. (INN)
- Eilen viisi kibbutsin työntekijää haavoittui kolmesta raketista Gazan rajalla. IAF vastasi ohjusiskulla rakettimiehistöä vastaan. (INN)
- Gazassa kristittyjen vaino on lisääntynyt toistuvilla hyökkäyksillä heidän toimitilojaan vastaan. (INN) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/126388
- PA:n pääministeri Salaam Fayadin lähettämä kirje EU:n ja OECD:n johtajille, jossa hän varoittaa hyväksymästä Israelia jäseneksi, aiheutti vakavaa kummastelua Israelin hallituspiireissä. (JP)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021