PERJANTAI 04.01.08
1. SOS ISRAEL, rabbien muodostaman järjestön, joka ajaa juutalaisen elämän säilyttämistä kaikkialla Israelin maassa, johtaja rabbi Dov Wolpe käytti rajua ja värikästä kieltä torstaina järjestön kokouksessa käsitellessään Olmertin hallituksen toimia:
”Tämän kokouksen tarkoituksena on tehdä selväksi Israelin kansalle, että meitä uhkaa vakava vaara tämän hallituksen taholta. Hallituksemme on yhteistyössä vihollisemme, palestiinalaisen vihollisen, kanssa, joka haluaa tuhota Israelin. Hallitus antaa sille rahaa ja aseita, vapauttaa murhaajia. Tulimme tänne estääksemme tämän, Jumala armahtakoon, holokaustin, jonka hallitus tuottaa meille.”
RABBI WOLPE kutsui Olmertia petturiksi, ja totesi, että ”Israelin lain mukaan Olmert, varapääministeri Ramon, ulkoministeri Livni ja muut tulisi hirttää siksi, että he ovat yhteistyössä päiviemme natsien kanssa ja avustavat heitä Palestiinan Auktoriteetissa”.
Wolpen viittaus natseihin perustunee siihen, että yksi Fatahin perustamiseen osallistuneista Haj Amin al-Husseini, oli läheinen ystävä Hitlerin kanssa viettäen II maailmansodan ajan Berliinissä ja osallistuen aktiivisesti ”juutalaisten ongelman lopulliseen ratkaisuun”. Hän jopa suunnitteli perustavansa tuhoamisleirejä Lähi Itään.
CHABAD-RABBIN Dov Wolpen räväkät kommentit ovat herättäneet tuohtuneita vastalauseita ministerien ja kansanedustajien taholta. Oikeuskansleri Menachem Mazuz sanoo harkitsevansa poliisitutkimusten aloittamista hänen lausuntojensa johdosta. Kuten voi arvata, vasemmiston taholta tehdään viittauksia Rabinin murhaan johtaneisiin olosuhteisiin. (JP, INN)
2. IDF:N MIEHISTÖKAPASITEETISTA vastaava kenraalimajuri Elazar Stern joutui vihaisen kansanjoukon piirittämäksi torstaiaamuna tehtyään osanottovierailun Kiryat Arban kylään lähellä Hebronia palestiinalaisten terroristien perjantaina murhaamien IDF:n eliittisotilaitten Rubinin ja Amichain koteihin. Kenraalin pyrkiessä lähtemään paikalta vihaiset ihmiset piirittivät hänen autonsa parin kymmenen minuutin ajaksi paukuttaen hänen autoaan ja huutaen solvauksia.
”Sinä olet karkotusten rikollinen. Sinun tulisi olla häpeissäsi näyttäessäsi naamasi täällä. Sinä olet osa karkotuksia. Mene tiehesi, sinä et ole tervetullut täällä.” Stern pääsi lähtemään paikalta vasta poliisin tullessa hajottamaan mielenosoittajat. JP:n kolumnisti Matthew Wagner kutsuu mielen-osoittajia artikkelissaan ”Kansallisen juutalaisarmeijan” jäseniksi, joka sai alkunsa rabbi Meir Kahanen Israelissa laittomaksi julistetusta Kach-puolueesta. Mukana ollut Baruch Marzel selittää, että ihmisten viha Sterniä kohtaan johtuu siitä, että tämä kannattaa sotilaiden käyttämistä karkottamaan juutalaisia heidän kodeistaan. Hän toteaa, että tämän takia sadat nuoret sionistipojat kieltäytyvät palvelemasta armeijassa. Toiseksi Marzel vastustaa armeijan päätöstä sallia naissotilaitten käyttämistä eturintamassa ja vartiopalveluksessa miesten kanssa, joka hänen mukaansa johtaa hengelliseen tuhoon. ”Lisäksi IDF käyttää toistuvasti sotilaita aktivistien karkottamiseksi Homeshin ja Samarian juutalaisyhteisöistä”. (JP)
3. USA:N PRESIDENTTI Bush vaati torstaina ”Israelia poistamaan nuorten aktivistien ilman hallituksen lupaa rakentamat parakkiyhteisöt (outposts) Juudeassa ja Samariassa”. Niitä kutsutaan ”laittomiksi”, mutta niitä ei ole rakennettu vieraan omistamalle maalle, kuten vasemmiston painostusryhmät ja palestiinalaiset väittävät. Palestiinalaiset sen sijaan rakentavat valtion omistamalle maalle ilman, että hallitus puuttuu siihen mitenkään. Asiallisesti koko maa Jordanjoesta Välimereen kuuluu Balfourin julistuksen ja Kansainliiton päätöksellä ”juutalaisille tarkoitettuun kansalliseen kotimaahan”, ja siihen kuului alunperin myös nykyisen Jordanian alue. Israelin heikkojen hallitusten määrittelemätön politiikka noudatettavista periaatteista on johtanut siihen, että voimakkaan arabipropagandan ja Israelin äärivasemmiston hajotuspolitiikan seurauksena kansainväliseen kielenkäyttöön on iskostunut käsitys ”Israelin harjoittamasta laittomasta rakentamisesta Juudeassa ja Samariassa”. Näitä alueita voidaan kutsua korkeintaan ”kiistanalaisiksi”, mutta ”juutalaisten oikeus asua ja rakentaa siellä ei ole laitonta”. Palestiinalaisten oikeudet asua ja rakentaa siellä sen sijaan eivät perustu kansainvälisesti hyväksyttyihin sopimuksiin. (JP)
4. TARKKAILIJAT ISRAELISSA otaksuvat, että Bushin vierailun tarkoituksena juuri tähän aikaan on vahvistaa pääministeri Olmertin asemaa nimenomaan oman kansansa silmissä sen lisäksi, että hän voi onnistuneella matkallaan paikata oman puolueensa presidenttiehdokkaitten asemaa. Olmertin kannatus juutalaisen kansa silmissä on edelleen vain muutaman prosentin. Ainoa, mistä Olmertille annetaan tunnustusta, on hänen viekas ja pettävän tuttavallinen tapansa luovia onnistuneesti vihamielisessä ympäristössä.
SEN SIJAAN on epäselvää, mitkä ovat Olmertin todelliset vaikuttimet. Ihmetellen kysellään, mikä sai vahvana oikeistolaisena pidetyn Likud-johtajan hylkäämään aiemmat periaatteensa ja antautumaan kannattamaan äärivasemmiston ajamaa ideologiaa jopa siinä määrin, että marxilaisen Meretzin puheenjohtaja Jossi Beilin tunnustaa Olmertin ideologian olevan lähellä hänen omaansa. Ehkä tämä on sittenkin Olmertin ominta omaa, jota hän ei voinut aiemmin tuoda esille, mutta nyt paljastaa avoimesti todellisen minänsä.
5. PALESTIINALAISET rauhanneuvottelijat ovat haistaneet verenhajun – Israelin neuvottelijoitten perääntymismentaliteetin - nenässään ja hyökkäävät nyt rajusti. He ovat koventaneet vaatimuksiaan kaiken aikaa. He ilmoittavat yksikantaan, ettei yhtään ”setlementtiä” saa jäädä Juudean ja Samarian alueelle ns. vihreän linjan taakse, mukaan lukien Ariel, Maale Adumim ja Etzion Blokki, joita Israel on kaikissa lausunnoissaan pitänyt osana Israelia. Har Homan jatkorakentaminen ja Atarotin uusi rakennusalue kuten ns. E-1 alue Jerusalemin ja Maale Adumimin välillä ovat myös heidän kiellettyjen listallaan.
VIIMEISEKSI palestiinalaiset ilmoittavat kuulleensa huhuja, että Israel vaatii tulevaa Palestiinan valtiota aseettomaksi ja että Israelilla tulee olla oikeus valvoa sen alueita terrorismin levittäytymisen estämiseksi sen kautta idästä Israeliin.
”PALESTIINAN AUKTORITEETTI hylkää sellaiset puheet aseistamattomasta Palestiinan valtiosta. Ilman voimakasta turvallisuusjärjestöä oleva Palestiinan valtio ei tule säilymään edes yhtä päivää. Joka päivä Israel lähettää uuden viestin, ettei se halua rauhaa naapureittensa kanssa, ” valisti eräs korkea PA:n virkailija.
Toinen virkailija Ramallahissa totesi, että Israelin puheet Maale Adumimin ja muitten ”setlementtien” pitämisessä osana Israelia osoittaa, ettei Israel kannata kahden valtion periaatetta. Palestiinalaiset johtajat väittävät, että IDF:n viimeaikaiset toimet Länsirannalla ja Gazassa vaikeuttavat PA:n pyrkimyksiä vakiinnuttaa asemaansa näillä alueilla. (JP)
6. TORSTAINA JULKISTETUN Heprealaisen yliopiston suorittaman tutkimuksen mukaan Israelin imago USA:ssa ja Englannissa on huonontunut entisestään Gazasta vetäytymisen jälkeen. Tutkimuksessa havaittiin, että vain evakuoinnin ollessa käynnissä myönteisyys Israelia kohtaan kasvoi USA:ssa ja Englannissa, mutta sen jälkeen se on huonontunut siitä, mitä se oli ennen juutalaisten karkotuksia Gazan kaistalta.
TUTKIJAT USKOVAT, että tähän vaikuttaa ennen kaikkea se, että Israel mielletään edelleen Gazan alueen miehittäjäksi. Toisena havaintona huomioitiin, että Gazasta vetäytymisen jälkeen vaatimukset Israelin luopumiseksi uusista alueista ovat kasvaneet.
PÄÄMINISTERI Ariel Sharon uskotteli ennen Gazasta luopumista, että se tulisi parantamaan Israelin turvallisuutta ja että sen kansainvälinen imago tulisi paranemaan sen ansiosta. Kumpikaan näistä ei ole toteutunut, päinvastoin tilanne on huonontunut.
TUTKIMUS tehtiin käymällä läpilukemattomia julkilausumia ja artikkeleita USA:n ja Englannin lehdistössä kuten myös näitten maitten johtajia lausuntoja.
SHARONIN USKOTTU ja neuvonantaja Raanan Gissin valittaa, että tutkimus ei ota huomioon evakuoinnin jälkeisiä tapahtumia eikä kehitystä, kuten Libanonin sotaa, joka antoi maailmalle runsaasti negatiivista informaatiota Israelin ja varsinkin sen lentoaseen toimista Libanonissa.
TUTKIMUS osoitti, että PA:n vaalit 2006 olivat myös huonontaneet PA:n imagoa maailmalla johtuen siitä, että niiden seurauksena Hamas sai johtavan aseman PA:n hallituksessa.
7. UUTISOTSIKOITA
- GRANAATTI heitettiin juutalaiseen kotiin Harish kylässä Wadi alueella.
- Arabit sytyttivät tienvarsipommin sotilaita vastaan Hebronin lähellä, ei vahinkoja. Samariassa IDF:n sotilaat ampuivat kaksi aseistettua terroristia, ei omia vahinkoja.
- YESHAN RABBIT ovat kutsuneet juutalaisia yleiseen rukoushetkeen tiistaiaamuna kahdeksas tammikuuta Temppelivuorelle ennen Bushin tuloa maahan.
- SDEROTIIN putosi kaksi Kassam-rakettia tänään aamupäivällä.
- IDF JATKAA operaatiotaan Nablusissa sen jälkeen, kun sen läheisestä kylästä löydettiin asetehdas, jossa oli kaksi lähes valmista Kassam-rakettia, pommin-tekoaineita ja valmiita pommeja. PA kertoo takavarikoineensa 100 kivääriä Hamasilta Samariassa, mutta olettaa 500 kiväärin olevan vielä sen hallussa.
- LABOUR-PUOLUEEN puheenjohtaja Ehud Barak harkitsee vaalien aikaistamista vielä tämän vuoden lopulle. Säännön mukaan ne pidetään 2010 syksyllä.
- 8 palestiinalaista sai surmansa eilen Gazassa IDF:n ja IAF:n vastatoimissa.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021