TIISTAI 04.09.07
1. ODOTTAEN VAUVOJEN KUOLEVAN raketti-iskuissa ei ole mikään strategia, sanoo Amir Mizroch JP:n analyysissaan. Hän kärjistää sanomaansa lisäten: Kuvittelepas, että 12 shokkihoitoon joutuneen lapsen asemesta eilinen lastentarhaan osunut raketti olisi surmannut 12 lasta Sderotissa sen sijaan, että heidät ”vain” lähetettiin Ashkelonin Barzilai-sairaalaan saamaan shokkihoitoa. Raketti-iskun seurauksena lastentarha oli täynnä lasinsirpaleita ja rikkoontuneita leikkivälineitä, hoitajat olivat shokissa ja lapset itkivät kauhuissaan, ne, jotka eivät olleet täysin lamaantuneet shokista. Hoitajat eivät olleet kuulleet hälytyssireeniä.
VOISIKO SEKÄÄN saada Israelin kyynisen piittaamattoman pääministerin tekemään jotain todellisia päätöksiä Kassam-uhan hoitamiseksi sen sijaan, että hän esittää katteettomia uhkauksia vaatimuksista kalliista maksusta raketteja ampuneilta? Tällaista onttoa retoriikkaa Israelin poliittinen ja sotilaallinen johto on esittänyt vuodesta toiseen ilman näkyviä tuloksia.
YRITTIHÄN Olmert esittää surevaa, osanottavaa ja jopa päättäväistä johtajaa kertoessaan TV-uutisissa, että hän pystyy ymmärtämään Sderotin asukkaitten huolen, ja että IDF on saanut pysyvän ohjeen tuhota jokainen Kassam-raketin laukaisuteline ja jokainen niiden ampumiseen syyllistynyt. Hän jätti kertomatta, miten rakettien laukaisutelineitten tuhoaminen käytännössä onnistuu ilman, että niitä etsitään Gazan talojen asunnoista ja pihamailta.
2. IDF:N ETELÄISEN ARMEIJAN komentaja kenraalimajuri Yoav Galant on useiden kuukausien ajan vaatinut laajaa sotilasoperaatiota Gazan kaistaleella ja varoittanut, että jos sitä ei suoriteta vuoden kuluessa, IDF menettää otollisen tilaisuutensa Hamasin voittamiseksi Gazassa. Olmertin hallituksen piirissä kuhnurimaisen Abbasin tukeminen on kuitenkin tärkeämpi kuin oman maan kansalaisten turvallisuus. Livni ehdottaa vain keskusteluja ja sopimuksia Abbasin kanssa, jolla ei ole mitään valtaa Gazassa ja hyvin marginaalisesti Juudeassa ja Samariassa. Israelissa vieraileva EU:n ulkomaanasioitten johtaja Javier Solana sanoo varovaisin sanankääntein, että EU tukee Israelin taistelua terrorismia vastaan, joskaan ei aina voi hyväksyä sen omaksumia menetelmiä sataprosenttisesti.
ISRAELIN TURVALLISUUSVIRKAILIJAT vakuuttavat, että Islamic Jihad on äskeisten Kassam-rakettien ampumisen takana, mutta se saa tiedustelu- ja kuljetusapua Hamasin ”sotilassiiveltä”, joka haluaa jatkaa iskuja, vaikka poliittinen johto ei sitä nyt haluakaan.
He myös toteavat, etteivät terroristit lopeta raketti-iskujaan Israeliin oma-aloitteisesti, vaan IDF:n tulee tehdä Gazan alueelle laaja sotilasoperaatio rakettien tuhoamiseksi ja niitä valmistavien verstaiden hävittämiseksi. (JP, Ynet)
3. www.debka.com kertoo aamun artikkelissaan, että Islamic Jihadin johtaja Mohammad al-Hindi palasi elokuussa vierailulta Iranissa, josta hän toi mukanaan Teheranista tusinoittain Iranin ja Hizbullahin rakettiasiantuntijoita. Israelin hallitus oli tietoinen heidän tulostaan, mutta sen sijaan, että se olisi vaatinut Egyptiä estämään heidän pääsynsä Gazaan, se teki ilmoituksen heistä YK:lle, joka ei tehnyt asialle mitään.
DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että nämä Iranin ja Hizbullahin rakettiasiantuntijat ovat opastaneet Jihadin rakettien valmistajia lisäämään rakettiensa kantomatkaa ja tarkkuutta sekä Jihadin rakettimiehistöjä parannettujen rakettien ampumisessa.
IDF:n johto ihmettelee Debkafilen mukaan, miksi hallitus ei anna sille lupaa mennä Gazan alueelle tämän uuden uhkan voittamiseksi, koska Kassam-rakettien kantomatka, niiden räjähdekuorma ja tarkkuus ovat selvästi nousseet viime aikoina.
SAMAAN AIKAAN kun raketit tärisyttävät Sderotin kaupunkia, tutkimustiimi kansallisen petososaston eteläisestä piiristä yhdessä veronviranomaisten kanssa tekivät ratsian Sderotin kaupungintalolla, jonka viranomaisia pormestari Eli Moyalia myöten epäillään petoksista ja varojen väärinkäyttämisestä. Tämä on nykypäivien Israelia. (JP, Debkafile)
4. HAMAS VOI osoittautua vielä vakavaksi uhkaksi Abbasin joukoille Länsirannalla, varoittavat Israelin turvallisuusviranomaiset. He arvioivat, että Länsirannalla on laittomia aseita ainakin 80 000. Ne on piilotettu ihmisten koteihin tai salaisiin asekätköihin. JP:n saamien tietojen mukaan Hamasin joukot Länsirannalla ovat yhtä vahvat kuin PA:n joukot.
LONTOOLAINEN Al-Quds al-Arabi kertoi lehdessään maanantaina, että Fatahin johtamat turvallisuusjoukot estivät äskettäin Hamasin vallankaappauksen PA:n sisällä. Hamasin joukot yrittivät perustaa Gazan mallin mukaiset toimenpidejoukot Länsirannalle tarkoituksenaan iskeä niillä Fatahin instituutioihin ja laitoksiin voidakseen ottaa alueen hallinnon käsiinsä.
Lehti täsmentää, että Hamasilla on aseita ja räjähteitä ja ennen kaikkea, sen joukot ovat erittäin motivoituneita, kertoo korkea turvallisuusviranomainen. Lehden tietojen mukaan Hamas tarkkailee tilannetta ja pyrkii yhdistämään hajanaisia joukkojaan Länsirannalla yhteisen johdon alle.
IDF:N KORKEA VIRANOMAINEN kertoo, että IDF esti Hamasin joukkojen yhdistämisen Gazan esimerkin mukaan. Tämän jälkeen Hamas on keskittynyt soluttautumaan Fatahin poliisiin ja turvallisuusjoukkoihin. Viranomainen varoittaa, että jos Hamas tekee Gazan mallin mukaisen suunnitellun ja johdetun hyökkäyksen Fatahin laitoksia ja instituutioita vastaan, Fatah tulee romahtamaan kuten se teki Gazassa. Tästä syystä Israelin turvallisuusvirkailijat vastustavat kenraali Keith Daytonin suunnitelmia viiden pataljoonan kokoamiseksi Juudeaan ja Samariaan Abbasin tueksi ja antamaan niille aseet ja liikkumisvälineet. He pelkäävät, että Abbasin aika on juoksemassa loppuun ja että Hamas on valmistautumassa kaappaamaan vallan huonosti motivoituneilta Fatahin joukoilta. (JP)
5. VANHIN LÄHI IDÄSTÄ koskaan löydetty systemaattisesti hoidettu mehiläisyhdyskunta paljastettiin Heprealaisen yliopiston arkeologien toimesta Rehovin rauniokummulla Bet Sheanin laaksossa. Professori Amihai Mazar, joka löysi mehiläisyhdyskunnan, arvioi, että se ajoittuu 10. ja 9. vuosisadalle eKr. Tel Rehov on jäännös kaupungista, jonka uskotaan olleen yksi tärkeimmistä kaupungeista Israelin kuningaskunnassa, kuningas Salomon ja kuningas-kunnan hajoamisen jälkeen pohjoisen valtion Israelin kuninkaitten hallitusaikana.
Mehiläisyhdyskunnasta löydettiin 30 keraamista mehiläispesää, mutta tutkimusten mukaan niitä on voinut olla satakunta. Ne ovat voineet tuottaa hunajaa arviolta 500 kg vuodessa.
Mehiläisyhteiskunnan ikä määriteltiin Hollannin Groningen yliopistossa, jossa käytettiin carbon-14 tutkimusmenetelmää paikalta löydetyistä vehnänjyvistä. Yliopistossa määriteltiin niiden olevan yhdeksänneltä vuosisadalta eKr.
PROFESSORI MAZAR kertoo, että tämä on ensimmäinen Lähi Idästä löydetty mehiläishoito-yhdyskunta. Keraamisia mehiläispesiä tiedettiin käytetyn hellenistisellä ja roomalaisella ajalla, mutta ennen tätä löytöä yhtään ei löydetty ehjänä. Ei myöskään tiedetty, että Rehovissa harjoitettiin teollista mehiläisenhoitoa. Löytö osoittaa teollisen mehiläishoidon olleen korkealla tasolla muinaisessa Israelin kuningaskunnassa. Sellaista harjoitettiin myös faraoitten Egyptissä, josta on löydetty samantapaisia sylinterinmuotoisia hunajan säilytysastioita.
TEL REHOVIN kaivauksissa löydettiin kolme keraamista hunajansäilytysruukkua lähellä pesiä, joissa oli teksti NMSH:lle. Nimshi esiintyy Raamatussa kuningas Jehun isoisän nimenä. Jehu otti vallan Israelin kuningas Omrilta (2.Kn.9-12) Tutkijat otaksuvat, että Jehun suku oli peräisin Rehovin kaupungista ja ehkä omisti nyt löydetyn mehiläisyhdyskunnan.
ISRAELIN MAA vuotaa maitoa ja hunajaa (mettä) 2.Ms.3:8 mukaan. (JP, Etgar Lefkovits)
6. UUTISOTSIKOITA
- ISRAELIN TALOUS kasvaa sodasta ja terrorismista huolimatta 6.6 %:n vuosivauhtia, mutta samaan aikaan 26.2 % kansasta elää köyhyysrajan alapuolella, eli 1.6 miljoonaa ihmistä kamppailee toimeentulonsa kanssa vuonna 2005. Kasvua edellisestä vuodesta 1.7 %. Köyhyysrajan alla eläviä lapsia vuonna 2005 oli 768 000, kasvua 55 000 edellisvuodesta. 90 % kysellyistä sanoo tarvitsevansa yksityislahjoittajien apua uudenvuoden ja Jom Kippurin suurina juhlapäivinä. Raamatun mukaan köyhiä ei Israelissa saisi olla olemassakaan. (5.Ms.15:4-8) (JP)
- BAR ILAN yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden aurinkokennoon sopivan solun, joka perustuu nanotekniikkaan. Professori Arie Zaban kertoo, että patentoitu mikroskooppisiin rakenteisiin perustuva menetelmä käyttää auringonenergiaa kerääviä soluja, joiden koko oli aluksi alle neljännes-senttimetri. Menetelmä koki vallankumouksen, kun kokoa nostettiin sataan neliösenttiin. Mikroskooppiset solut asennetaan taipuisalle muovialustalle, jonka tavanomaisiin puolijohteisiin ainesosiin on lisätty orgaanisia aineita, mikä tekee siitä lämpöä keräävän. Zaban kertoo, että menetelmä on kustannuksiltaan ratkaisevasti halvempi kuin aikaisemmat menetelmät, minkä johdosta se sopii hyvin maihin, joissa varoja on niukasti. (JP, J Siegel)
- OLMERT ARVIOI, ettei periaatesopimus PA:n kanssa ole valmis marraskuun rauhankonferenssia varten. Hän myös kritisoi ennakkoarvioita sen sisällöstä sanoen niiden olevan suuresti harhauttavia. (JP)
- IDF ESITTELEE 5-vuotissuunnitelman. Sen mukaisesti maajoukkoja tullaan kehittämään nykyisestään. IAF aikoo ostaa uusia tulevan sukupolven hävittäjiä.
USA:n stelth-hävittäjä F-35 on ohjelmassa, mutta sitä saa vasta 2014. Sen hinta on nyt 50 – 60 miljoonaa USD. IDF:n komentaja Ashkenazi päätti jatkaa Merkava-4:n valmistusta ja kehittämistä edelleen. Ohjelmassa on myös salaisiksi merkittyjä kohtia, kuten miehittämättömien pienkoneitten valmistaminen ja kehittely. (JP)
- SDEROTIN KOULULAISET aikovat järjestää koululuokan Knessetin edessä.
- MINISTERI RAMON esittää sähkön ja veden katkaisemista Gazaan jokaisen raketti-iskun jälkeen.
- MINISTERI MOFAZ varoittaa tekemästä peruuttamattomia sopimuksia PA:n kanssa, jotka sitovat Israelia mutta eivät PA:ta, joka ei kuitenkaan toteuta niitä.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021