MAANANTAI 07.05.07
1. PALESTIINALAISTEN VÄKIVALTA jatkuu sekä Gazassa että Juudeassa ja Samariassa.
Perjantai-illasta lähtien palestiinalaiset ampuivat ainakin 12 Kassam-rakettia Gazasta Israelin puolelle. Sunnuntaina iltapäivällä yksi Kassam räjähti bensiiniaseman lähellä Shaar Hanegev kylässä. Raketti aiheutti vähäisiä vaurioita rakenteille, mutta sen sirpaleet haavoittivat 24-vuotiasta aseman työntekijää ja yhtä sivullista. Islamic Jihad ilmoitti ampuneensa raketit kostoksi siitä, miten IDF toimii Juudeassa ja Samariassa.
ISRAELIN TURVALLISUUSVIRKAILIJAT ilmoittavat, että vaikka IDF vakuuttaa vastaavansa iskuihin rajusti, se ei kuitenkaan harkitse maahyökkäystä Gazan alueella, vaan keskittyy eliminoimaan Kassam-miehistöjä ja muita erilliskohteita ohjusiskuin.
AIEMMIN SUNNUNTAINA 42-vuotias turvallisuusvartija haavoittui hengenvaarallisesti palestiinalaisten tulittaessa häntä ohiajavasta autosta israelilais-palestiinalaisella bensiinin jakeluasemalla, jossa Israelin toimittama bensiini jaetaan palestiinalaisiin kohteisiin. Työntekijä oli tulossa ulos aseman rakennuksen toisesta kerroksesta, jossa heidän pesutilansa sijaitsevat. Se on myös ainoa paikka asemalla, jota ei ole suojattu tällaisia iskuja vastaan. Autossa oli kolme tai neljä palestiinalaista ja sen nähtiin kaasuttavan läheiseen Dir Kadisin kylään.
IDF PIIRITTI Ein Arikin kylän etsiessään terroristien autoa. Bensiinin jakeluasema sijaitsee lähellä Nilin kylää Ramallahista länteen. Työntekijä vietiin autolla läheiselle Naalin tarkastuspisteelle, josta ambulanssi vei hänet Sheban sairaalaan Tel Hashomerin lääkintäkeskuksessa. Mies oli saanut vaarallisia osumia päähänsä, hän menettää toisen jalkansa ja silmänsä, hänen tilansa on edelleen hengenvaarallinen. Abbasin johtaman Fatahin alajärjestö Al-Aksa prikaati ilmoitti tehneensä iskun. Turvallisuusvirkailijat uskovat, että sama solu tulitti ohi ajavasta autosta 3 viikkoa sitten israelilaisia samalla alueella haavoittaen heistä neljää. Terroristien etsintä jatkuu.
SUNNUNTAINA palestiinalaiset kivittivät bussia Kalkiliyan lähellä vaurioittaen bussia, mutta ilman henkilövahinkoja. Myös Betlehemin alueella on tapahtunut autoilijoitten kivityksiä.
2. MAANANTAIAAMUNA seitsemän jälkeen Islamic Jihadin al-Quds ”sotilaallinen siipi” ilmoitti ampuneensa keskikokoisen Quds- (Jerusalem) raketin, joka vaurioitti pahoin omakotitaloa ja sai useita ihmisiä shokkitilaan lähellä lastentarhaa Sderotissa. Lapset eivät olleet vielä ehtineet tarhatiloihin, vaan olivat matkalla sinne. Asukkaat ovat vihaisia Israelin hallituksen järjettömästä päätöksestä olla vastaamatta mitenkään pahimpiinkaan raketti-iskuihin.
IDF:N EDUSTAJA vakuuttaa, että heillä on suunnitelma maahyökkäysten tekemiseksi Gazan alueelle ja että he ovat siihen valmiit, mutta poliittinen päätös puuttuu. Eräs IDF:n upseeri totesi Peretzin ilmoitukseen, että IDF on valmis iskemään Gazan alueelle, että Peretz odottaa kuolleita.
3. SUNNUNTAINA arviolta 70 palestiinalaista pyssymiestä piiritti UNRWA:n koulun Rafassa Gazan alueella. PA:n virkailijoita ja UMRWA:n työntekijöitä, niiden mukana paikallisjohtaja John Ging, oli juhlimassa koulussa hyökkäyksen aikana. Turvallisuusvirkailijat veivät paikallisjohtajan turvaan eikä hän saanut vammoja, mutta silminnäkijöitten mukaan pyssymiehet alkoivat tulittaa aseillaan ja heittivät pari käsikranaattia juhlijoitten poistuessa rakennuksesta. PLC:n kansanedustajan Majed Abu Shamalahin henkivartija sai surmansa ja kuusi muuta haavoittui. Pyssymiehet tulittivat myös paikalla ollutta UNRWA:n henkilöautoa. PA:n poliisi sanoo pidättäneensä kaksi pyssymiestä. Pyssymiehet huusivat iskulauseita, joissa he syyttivät tilaisuutta islamin häpäisemisestä, koska miehet ja naiset tanssivat siellä yhdessä, minkä paikalla olleet kieltävät. ”Se oli poikien ja tyttöjen kulttuuri- ja urheilujuhla”, he sanoivat.
ISKUN TEKIJÄKSI epäillään al-Qaidan paikallisryhmää, joka kuuluu wahhabilaisuudesta irtautuneeseen Salafisti-haaraan. Salafistit uskovat islamin taantuneen ulkomaisten yhteyksien vaikutuksesta, ja siksi se hyökkäilee kaikkea amerikkalaisia ja israelilaisia kohteita vastaan, kuten internet-kahviloita ja paikkoja, joissa se uskoo ulkomaisen vaikutuksen olevan suuren. Salafistit eivät sekaannu politiikkaan vaan haluavat taistella islamin opin puhdistamiseksi jihadin kautta. Nämä salafisti-ryhmät, joihin kuuluu Righteous Swords (oikeamielisten miekka), ovat hyökkäilleet Hamasin jäseniä vastaan ja surmanneet useita naisia, joita he epäilivät prostituoiduiksi. He tuhosivat viime kuussa osan amerikkalaista koulua ja ovat teloittaneet ainakin kolme Hamasin jäsentä. Mutta Hamasin jäsenet ovat puolestaan surmanneet salafistien jäseniä.
SALAFISMI on varsinkin opiskelijoitten suosiossa, jotka ovat pettyneet Hamasiin, varsinkin sen jälkeen, kun Hamas suostui yhteishallitukseen Fatahin kanssa.
4. IHMISOIKEUSJÄRJESTÖ B´Tselem ja Hamoked NGO-järjestöt julkistivat sunnuntaina raporttinsa, jossa ne syyttävät Israelin puolustusvoimia ja Shin Betiä pidätettyjen kidutuksesta.
Raportissa kerrotaan 73 haastatellun palestiinalaisen kokemuksia jouduttuaan Shin Betin (Israelin turvallisuuspalvelun) kuulusteltaviksi. Raportissa jaetaan kidutus kolmeen vaiheeseen.
ENSIMMÄINEN VAIHE tapahtuu rajapoliisin tai sotilaitten pidättäessä heidät ja siirtäessä heidät Shin Betin tiloihin. Pidätetyt kertoivat, että heitä piiskattiin, sotilaat sitoivat heidän ranteensa tiukalla muovinauhalla, kirosivat ja häpäisivät heitä, eikä heille annettu perustarpeita, ruokaa, vettä, lääkkeitä eikä lupaa tehdä tarpeensa.
TOISESSA VAIHEESSA, Shin Betin kuulustelukeskuksessa, heidät alistetaan kuulustelu-metodiin, jonka tarkoituksena on murtaa heidän tahtonsa. Raportissa syytetään, etteivät he saaneet tavata asianajajaa, Punaisen Ristin edustajaa eikä perheensä jäseniä. Tämä vaihe kestää 35 päivää, ja siihen kuuluu eristysselli, huono ruoka, psykologinen painostus ja alistuminen erilaisiin tuskallisiin asentoihin, heitä kirotaan, häväistään, uhkaillaan ja heidän yksilöllisyyttään vastaan rikotaan. Tämän tarkoituksena on saada pidätetty murtumaan.
KOLMANNESSA VAIHEESSA he joutuvat kasvokkain palestiinalaisen ilmiantajan kanssa.
Lisäksi Shin Bet alistaa jotkut pidätetyt erikoiskäsittelyyn, joissa kidutus on raportin mukaan raaempaa, mutta kaikissa tapauksissa kidutukseen kuuluu fyysisen tuskan aiheuttaminen.
OIKEUSMINISTERIÖN EDUSTAJA Boaz Oren kieltää nämä syytökset perättöminä todeten, että raportti perustuu erikoisesti valittuihin esimerkkeihin, jotka sumentavat todellisuuden pidätyksen ja kuulustelujen aikana. Oren sanoo, ettei raportissa kerrota haastateltujen henkilöllisyyttä, minkä vuoksi Shin Bet ja IDF ei voi tarkistaa väitettyjä kidutustapauksia.
TURVALLISUUSVIRKAILIJOITTEN ongelmana on se, että pidätetyt voivat pitää hallussaan tietoja, joitten nopea paljastaminen voi estää aiotun terrori-iskun tai antaa mahdollisuuden terroritekoon syyllistyneitten nopeaan pidättämiseen. Terroristit ovat paljon vaarallisempia kuin tavalliset rikolliset eivätkä heidän toimintatapansa noudata yleisiä normeja ja sääntöjä. Siksi heidän käsittelemisensä sekä taistelukentällä että pidätettyinä vaatii omat sääntönsä.
VERTAILUN VUOKSI on hyvä muistaa, miten terrorijärjestöt kohtelevat kidnappaamiaan: Heitä pidetään vuosikaudet eristyksessä, usein kellaritiloissa seinään kahlittuina, heitä kidutetaan, häväistään ja uhkaillaan jatkuvasti, ruoka on kehnoa, eikä heistä anneta mitään tietoa edes lähi-omaisille koko sinä aikana, eivätkä kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt kuten Punainen Risti pääse heitä tapaamaan. Lääkintähuolto on olematon.
5. VIESTI 2200 VUODEN TAKAA. Israelin museo asetti yleisön nähtäville 80 sm. korkean, 58 sm leveän ja 14 sm:n paksuisen kivilaatan, johon kreikkalaisin kirjaimin on kirjoitettu käsky hallintomiehen asettamisesta. Heliodorus pyrki ottamaan haltuunsa Temppelin aarteiston Jerusalemissa, kuten makkabilaiskirje kertoo. Hän kuitenkin joutui pakenemaan paikalta nähdessään pelottavan ratsastajan lähestyvän kahden nuorukaisen avustamana. Kivilaatta on osa kirjeenvaihtoa, jota kuningas Seleucus IV, joka hallitsi Seleukien imperiumia 187-175 eKr., ja Heliodoruksen välillä. Seleucus ilmoittaa siinä hallitusmiehen asettamisesta valvomaan alueen pyhättöjä maassa, johon myös Israel kuului. Kuten historia kertoo, Seleucuksen seuraaja Antiokus IV Epiphanes (169-168 eKr.) marssi armeijoineen Jerusalemiin, murhasi sen asukkaat, ryösti Temppelin aarteet ja häpäisi Temppelin kaikkein pyhimmän (tähän liittyy Hanukka-ihme). Kivilaatassa kerrottu tapaus liittyy aikaan, jona kreikkalaisten Seleucien sekaantuminen juutalaiseen uskonnon harjoittamiseen alkoi, mikä puolestaan johti makkabealaissotiin.
( lähde. Jpost 07.05.07 Etgar Lefkovits.)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019