TORSTAI 29.03.07
1. ARABILIITTO PÄÄTTI uudistaa Beirutissa 2002 hyväksytyn saudien rauhansuunnitelman ilman muutoksia.
Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa kehottaa Israelia hyväksymään suunnitelman sellaisenaan ja aloittamaan neuvottelut sen pohjalta. Samalla hän vaati arabeja tekemään enemmän saadakseen israelilaiset vakuuttuneiksi tarjouksesta. Suunnitelma vaati Israelia luopumaan kaikista 1967 vapauttamistaan alueista.
KOKOUKSESSA PÄÄTETTIIN muodostaa työryhmiä suunnitelman myymiseksi eurooppalaisille, YK:lle ja USA:lle. Arabikvartetti, Saudi Arabia, Egypti, Jordania ja UAE, toivovat, että työryhmät voisivat työskennellä salaisesti ilman julkisuutta. Jordanian ulkoministeri Abdul-Ilah al-Khatib vihjaili Al-Hayat lehdelle, että on mahdollista Israelinkin voida osallistua työryhmien työskentelyyn. Syyrian oletetaan haluavan mukaan, ettei se jäisi kokonaan sivuraiteelle.
EU:N ULKOASIAIN JOHTAJA Javier Solana kehotti arabimaita joustamaan vaatimuksissaan. Raportit eivät kerro, oliko hänen vetoomuksellaan mitään vaikutusta arabimaitten johtajiin.
PÄÄMINISTERI Ehud Olmert sanoo olevansa valmis alueelliseen konferenssiin, jos hänet pyydetään mukaan sellaiseen.
2. KYLMÄÄ VETTÄ yleiseen optimismiin tulee Saudi Arabian taholta. Saudi Arabian ulkoministeri Saud al-Faisal varoitti Israelia hylkäämästä rauhansuunnitelmaa, sillä ”vaihtoehtona on Israelin antautuminen kohtalon ja sotaherrojen käsiin”. Arabit uhkaavat sodalla, jos Israel ei taivu.
Ulkoministerin tinkimättömän lausunnon takana tarkkailijat huomaavat Saudi Arabian muuttuneen suhtautumisen Yhdysvaltoihin ja länsivaltoihin yleensä.
3. DORE GOLD Jerusalemin yleisten asiain keskuksesta muistuttaa, että käsitys USA:n ulkoministeri Gondi Ricen optimistisen diplomatian koordinoimisesta saudien kanssa, on äskeisten tapahtumien valossa osoittautunut vääräksi. Gold viittaa Jim Hoaglandin paljastukseen Washington Postissa hallituslähteisiin perustaen, että saudikuningas Abdullah oli peruuttanut osallistumisensa presidentti George W Bushin gala- illallisiin Valkoisessa Talossa huhtikuun puolivälissä. Hoagland kertoi lehdelle samaan hallituslähteeseen perustaen, että saudit ovat nyt etsimässä yhteistä pohjaa Iranin, Hamasin ja Hizbullahin kanssa.
DORE GOLD analysoi, että tältä pohjalta on ymmärrettävä Saudi Arabian päätös runnoa Mekkan sopimus Hamasin ja Fatahin välillä, joka heikensi entisestään Mahmoud Abbasin asemaa ja vahvisti Hamasia. Gold muistuttaa, että edellisen kerran, kun saudisuunnitelmaa käsiteltiin Beirutissa 2002, Hamasin terroristi iski Park hotelliin Netanyassa surmaten 29 israelilaista ja haavoittaen yli 150. Saudit eivät silloin vakuuttaneet Israelia suunnitelmansa vakavuudesta vähentämällä tukeaan Hamasille, päinvastoin, saudien tuki nousi yli 50 % seuraavan vuoden Hamasin kokonaisbudjetista.
GOLD HUOMIOI, että saudisuunnitelmaa ei esitetty Israelille suoraan vaan se julkistettiin välimiesten kautta USA:ssa. Tästä Gold tekee havainnon, että suunnitelma oli tarkoitettu USA:n kansalaisille Saudi Arabian maineen parantamiseksi syyskuun 11. päivän 2001 WTC:n tuplatornien tuhoamisen ja Pentagonin päämajaan tehdyn iskun jälkeen. Iskuihin osallistuneista 19 terroristista 15 tuli Saudi Arabiasta.
SAUDI-SUUNNITELMA mitätöi YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 242, jossa sallitaan Israelille puolustuskelpoiset rajat, kuten myös presidentti Bushin kirjeen Ariel Sharonille huhtikuussa 2004, jossa Bush selvin sanoin vahvisti Israelin oikeuden puolustaa itseään ja vaatia turvallisuutensa edellyttämät linjaukset vedettäessä rajaa Israelin ja palestiinalaisalueitten välille.
SAUDI-SUUNNITELMA vaatii Israelin vetäytymistä täysin 1967 puolustussodassa vapauttamiltaan alueilta, palestiinalaispakolaisten paluuoikeutta ja Jerusalemin jakamista uudelleen. Se myös mitätöi kaikki ne etuisuudet, mitä Israel kuvitteli saavansa tyhjentämällä Gazan alueen juutalaisista ja vetämällä sotilaansa pois sieltä. Päinvastoin Gazasta on tullut terrorijärjestöjen ”villi länsi”, jossa ne voivat vapaasti kouluttaa terrorijoukkojaan, kehittää ja lisätä aseistustaan ja organisoida joukkojaan taisteluun Israelia vastaan.
DORE GOLD maalaa varsin huolestuttavan kuvan lähitulevaisuudesta. Hän muistuttaa, että vaikka Israelilla ja Saudi Arabialla on yhteinen huoli Iranin mahdin ja vaikutuksen kasvamisesta, niiden tavoitteet ovat kaukana toisistaan. Gold arvioi, etteivät saudit tarvitse lentokoneellisia neuvottelijoita Israelista, heidän tavoitteinaan on saada vakuutukset oman maansa turvallisuudesta. Palestiinalaisten ja Israelin väliset ongelmat eivät ole saudien ongelmien keskipisteessä palestiinalaisten toiveista huolimatta.
HAVAITESSAAN lännen heikkouden Iranin ydinasesuunnitelman estämiseksi ja Iranin vallanhimon hillitsemiseksi, saudit etsivät vakuutusta turvallisuudestaan potentiaalisen vihollisensa Iranin taholta. Saudien huoli on akuutti, koska sen taloudellinen mahti perustuu öljyntuotantoon. Sen öljyntuotanto- ja jalostuslaitteet sijaitsevat Persianlahden ranta-alueilla, jossa lähes puolet asukkaista tunnustautuu shia-muslimeiksi.
Persianlahden öljyrikkaitten maitten asukkaat ovat valtaosaltaan shia-muslimeja.
DORE GOLD ESITTÄÄ omana havaintonaan, ettei Israelin tule antautua uuteen seikkailuun yksipuolisesta vetäytymisestä Juudeasta ja Samariasta, vaan sen tulee turvautua julkisuudelta salattuun hiljaiseen diplomatiaan löytääkseen maltillisten arabimaitten kanssa palestiinalaisia johtajia, jotka ovat valmiit rauhanomaiseen yhteiselämään Israelin kanssa. Tällä hetkellä heitä ei ole tarjolla.
(lähde: JP 29.03.07 Dore Gold)
4. USA:N JA LÄNSIVALTAIN politiikka Lähi Idässä on oudossa pattitilanteessa. USA:n kädet ovat täynnä ongelmia Afganistanin ja Irakin sodista, jotka kummatkaan eivät mene hyvin, ja lisäksi Bushin käsiä sitovat kongressin vallan vaihtuminen republikaaneilta demokraateille, jotka ovat kaiken aikaa vastustaneet Bushin Lähi Idän politiikkaa. Kongressin viimeisen päätöksen mukaan USA:n joukkojen tulee poistua Irakista vuoden kuluttua, vaikka maan tasapainon ja yleisen järjestyksen saavuttaminen on pahasti kesken.
SAUDI ARABIAN kuningas Abdullah on poistanut käyttämänsä USA:lle myönteisen kasvonaamarinsa ja sanoo nyt suoraan, että USA:n joukkojen Irakin miehittäminen on rikollista.
5. IDF ISKI ensimmäisen kerran neljään kuukauteen palestiinalaisten Kassam-miehistöön Gazan alueella. IDF:n kärsivällisyyden lopetti Islamic Jihadin eilen ampumat seitsemän Kassam-rakettia Israelin puolelle. IDF:n iskussa rakettimiehistön jäsenistä, jotka olivat juuri aikeissa laukaista rakettinsa, yksi sai surmansa ja kaksi muuta haavoittui vaikeasti. Palestiinalaiset sopivat keskinäisestä tulitauosta marraskuussa 2006. IDF:n eilinen isku oli sovittu sekä pääministerin että puolustusministerin kanssa. Vaikka palestiinalaiset ovat rikkoneet tulitaukoaan toistuvasti, IDF on pidättynyt vastaiskuista. Israelin johdon taholta vakuutettiin, ettei tapauksella ole mitään yhteyttä Riadin arabiliiton kokouksen kanssa.
EILINEN IDF:N MAAJOUKKOJEN suorittama isku tehtiin tiedustelujoukkojen annettua tarkat tiedot Kassam-miehistön olinpaikasta.
Eilen IDF:n sotilaat surmasivat kaksi etsittyä terroristia tulitaistelussa. Aikaisin tänä aamuna he surmasivat yhden palestiinalaisen epäillyn terroristin syntyneessä tulitaistelussa Jeninissä.
6. IDF:N YLEISESIKUNTAPÄÄLLIKKÖ Gabi Ashkenazi kertoi Knessetin ulko- ja puolustusasiain valiokunnalle, että palestiinalaisten aseistautuminen Gazan alueella on saavuttamassa sellaiset mittasuhteet, että Israelin tulee tehdä sille jotain. Hän kertoi, että IDF:n eteläisen lohkon sotilaat harjoittelevat mahdollista sotilaallista iskua varten Gazan alueelle.
Ashkenazi kertoi myös valiokunnalle, että on tärkeää eristää Gazan alue Juudeasta ja Samariasta, etteivät aseet ja niiden valmistus leviä sieltä muille palestiinalaisten asumille alueille.
Tarkkailijat ovat kuitenkin huolissaan, että IDF:n komentajan toimet ovat tässä suhteessa myöhässä.
7. UUTISOTSIKOITA
- VAPAAEHTOISRYHMÄ Englannista työskenteli Jerusalemin kasvitieteellisessä puutarhassa kahden viikon työlomalla. Ryhmään kuului 5 ammattipuutarhuria sekä eri ikäisiä puutarhanhoidosta kiinnostuneita. He maksoivat matkastaan hotellin kanssa 1300 USD ja työskentelivät 08.30 – 14.00. Neljän päivän ajan he kulkivat retkeillen maassa. Työlomalaiset valmistivat 500 metriä pitkän ”raamatullisen polun” kasvitieteelliseen puutarhaan. Sen varrella on 70 kasvilajia neljästäsadasta Raamatussa mainitusta. Ryhmän jäsenet kertoivat tulleensa Israeliin rakkaudesta tähän mahan.
- MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖ (WHO) sanoo luotettavien kokemusten todistavan, että aikuisten miesten ympärileikkaus voi estää AIDS-tartunnan. Muutama kuukausi sitten UNAIDS ryhmä vieraili Israelissa oppiakseen, miten parhaiten suorittaa aikuisen miehen ympärileikkaus. Israelilla on paljon kokemusta asiassa, koska maahan muuttaa siirtolaisia, jotka joutuvat täällä suorittamaan kääntymisoperaation, johon kuuluu miesten ympärileikkaus. Tutkimukset osoittavat, että Saharan eteläpuolisilla alueilla ympäri- leikkauksella voitaisiin estää 5.7 miljoonan ihmisen tartunta ja 3 miljoonan kuolema 20 vuoden kuluessa.
- USA:SSA TEHDYN GALLUPIN mukaan amerikkalaiset vastustavat viisi yhtä vastaan Israelin maan luovuttamista palestiinalaisille. McLaughlin&co suorittamassa kyselyssä 60 % vastusti maan luovuttamista ja 11 % puolusti. Kyselyssä haastateltiin 1000 amerikkalaista 25. maaliskuuta. 45 % suosi israelilaisia, 4.5 % ei. Amerikkalaisista 45 % uskoo, että jos Palestiinan valtio perustetaan, siitä tulee terroristivaltio, 23 % ei uskonut. Samansuuntaisia tuntemuksia esitettiin egyptiläisistä. Saudi Arabiaa 65 % piti epäluotettavana; 11 % ei.
- PALESTIINALAISET ampuivat kolme Kassamia tänä aamuna Israeliin.
- OIKEUSMINISTERI (ent.) Haim Ramon joutuu 180 tunniksi yhteiskuntapalvelukseen pusunsa vuoksi ja maksamaan naiselle 15 000 NIS korvaukset.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021