SUNNUNTAI 25.03.07
1. ON AIKA KOOTA DYNAMISMIA, oli YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moonin viesti israelilaisille isännilleen saapuessaan kolmipäiväiselle vierailulle Israeliin. Hän kertoi havainneensa arabimaailman uudistuneen päättäväisyyden muotoilla 2002 saudien rauhansuunnitelma esityskuntoon. Ban Ki-Moon lisäsi, että ”meidän tehtävämme on löytää tämä potentiaali ja kehittää toteutuskelpoinen prosessi, joka johtaa rauhaan”.
PÄÄSIHTEERI esitti kuitenkin välittömän kritiikkinsä IDF:n tarkastuspisteistä ja niistä hankaluuksista, mitä Israelin politiikka voi aiheuttaa palestiinalaisille.
Keskustellessaan puolustusministeri Amir Peretzin kanssa, joka oli pääsihteeriä vastassa lentokentällä, Ban Ki-Moon totesi, että YK oli mukana alusta lähtien Israelia muodostettaessa ja 50 vuotta siitä lähtien ja sanoi toivovansa, että YK on siellä taas kattavaa ratkaisua etsittäessä kiistan lopettamiseksi.
PERETZ PYYSI pääsihteeriä tekemään voitavansa, että israelilaiset sotilaat Gilad Shalit, Ehud Goldwasser ja Eldad Regev saadaan vapautetuiksi kaappaajiltaan YK:n päätöslauselman 1701 mukaisesti.
PÄÄSIHTEERI BAN KI-MOON tapaa Israelin korkeinta johtoa sekä PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin ja muutamia PA:n hallituksen ministereitä, joilla ei ole siteitä Hamasin kanssa.
2. USA:N ULKOMINISTERI Gondi Rice saapuu Egyptistä Israeliin tänään. Hän tapaa YK:n
pääsihteerin Jerusalemissa, kuten myös Israelin ja PA:n johtoa. Rice kieltää sanoneensa, että arabien tulisi poistaa saudi-suunnitelmaan lisäämänsä vaatimus palestiinalaisten vankien paluuoikeudesta. Rice selvensi, että saudi-suunnitelma on heidän esityksensä eikä ole oikein vaatia siihen muutoksia.
MUTTA hän lisäsi, ettei se ole ehdoton formula, jonka mukaan toimitaan, vaan perusta jatkoneuvotteluille.
Ricen vierailu nähdään USA:n pyrkimyksenä osoittaa tahtonsa edistää rauhansuunnitelmaa ja toisaalta saada ”arabi-kvartetin” tuki USA:n Lähi Idän politiikalle, joka on levottomassa käymistilassa.
ISRAELISSA NÄHDÄÄN, että USA odottaa arabivaltioitten normalisoivan suhteensa Israelin kanssa ennen Israelin ja palestiinalaisten välisten lopullista tilannetta koskevien keskustelujen aloittamista, koska sen uskotaan helpottavan vaikeita neuvotteluja. Tässä sillä on vaikea ylämäki voitettavanaan, sillä sukupolvien aikana kerääntynyt vihamielisyys Israelia kohtaan lähes kaikissa arabimaissa ei ole helposti ylitettävissä. Vaikka arabijohtajat olisivat valmiit suunnanmuutoksiin, yleisen mielipiteen muutos ei käy hetkessä.
3. ISRAELIN HALLITUKSEN yritykset PA:n yhteishallituksen boikotista näyttää repeilevän kaiken
aikaa, eikä hallitus voi sille mitään. PA:n hallituksen talousministeri Salam Fayad ja ulkoministeri Ziad Abu Amr ovat tavanneet viime viikon aikana useita ulkomaisia diplomaatteja. Niiden joukossa oli Belgian ulkoministeri Karel de Gucht, EU:n Lähi Idän pääedustaja Marc Otte sekä Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt, joka tapasi lauantaina Ramallahissa Mahmoud Abbasin, Abu Amrin ja Salam Fayadin. Diplomaattivierailuja johti kuitenkin Norjan apulaisulkoministeri Raymond Johansen, joka alkuviikosta tapasi Mahmoud Abbasin sekä PA:n yhteishallituksen pääministerin Ismail Haniyehin (Hamas).
VENÄJÄ JA RANSKA vaativat PA:n hallitukselle asetettujen boikottien poistamista. Ranska kutsui ulkoministeri Abu Amrin viralliselle vierailulle Ranskaan.
BELGIAN ULKOMINISTERI Karel de Gucht kertoi pyytäneensä PA:n ulkoministeri Abu Amria toimimaan israelilaisen sotilaan vapauttamiseksi, väkivallan lopettamiseksi ja saattamaan kaikki turvallisuusjoukot yhden johdon alaisiksi. Hän kertoi havainneensa, että PA:n yhteishallituksen ohjelmaan sisältyy aineksia, joiden voidaan katsoa tunnustavan kvartetin asettamat kolme vaatimusta boikotin lopettamiseksi. Samalla hän vaati Israelia lopettamaan setlementtien rakentamisen. De Gucht sanoi EU:n yhteisön työskentelevän voimallisesti lähiviikkoina voidakseen poistaa kaikki tiellä olevat esteet.
USA:N LÄHI IDÄN lähettiläs David Welch tapasi perjantaina Abbasin ja hänen läheisimmät avustajansa valmistellessaan Gondi Ricen vierailua. (JP, AP)
4. VÄKIVALTAA JATKUU GAZASSA yhteishallituksesta huolimatta. Fatahin edustajat osoittivat
mieltään Fatahia edustavan turvallisuusmiehen Arafa Nofalin surmaamista vastaan. Nofalin luotien repimä ruumis löydettiin Hamasin kanssa yhteydessä olevan perheen talon ulkopuolella Gazassa perjantaina. Nofalin hautajaisista muodostui spontaani mielenosoitus Hamasia vastaan, jossa huudettiin ja vannottiin, että Nofalin murha kostetaan. Abbas sanoi uskovansa, että yhteishallitus on ainoa keino välttää sisällissota.
Viime vuoden aikana yli 140 palestiinalaista on saanut surmansa ryhmien välisissä taisteluissa.
5. MARWAN BARGHOUTIN 21-vuotias poika Qassam Barghouti vapautettiin vankilasta kärsittyään
hänelle annetun kolmen vuoden vankeusrangaistuksen. Hänet vangittiin yli kolme vuotta sitten ylitettyään Jordanian rajan Länsirannalle ollessaan matkalla Ramallahiin. Hän opiskeli Kairon yliopistossa. Häntä syytettiin kuulumisesta laittomaan järjestöön, osallistumisesta tulitaisteluun ja neljästä tapon yrityksestä. Hänet tuomittiin kuulumisesta laittomaan järjestöön, mutta muut syytökset hylättiin. Qassam Barghouti joutuu ilmoittautumaan poliisille kerran viikossa, suorittamaan 25 000 USD takuusumman, eikä hän saa poistua Ramallahista. Vapauduttuaan hän kävi tukijoineen Jasser Arafatin haudalla Ramallahissa.
6. JUUDEAN JA SAMARIAN poliisi esti YMCA:n (Nuorten miesten kristillisen yhdistyksen) järjestämän 400 palestiinalaisen, israelilaisen ja ulkomaisen pyöräilijän matkan Samariasta Jerikoon vain muutama hetki sen alettua. Poliisi ilmoitti syyksi sen, ettei järjestäjä ollut hakenut lupaa tilaisuudelle, jonka se kuvaili mielenosoitukseksi Juudean ja Samarian ”miehitystä” sekä IDF:n asettamia tarkastuspisteitä vastaan. Pyöräilijöitten eilisen 30 km:n Jerikon matkan estämisen syyksi poliisi kertoi myös sen, ettei poliisi voinut taata heidän turvallisuuttaan. Pyöräilijät yrittivät puolentoista tunnin ajan taivuttaa poliisia muuttamaan mielensä, mutta ilman tulosta. Osa heistä ajoi sinne kuitenkin toisia teitä pitkin.
7. TURVALLISUUSJOUKOT VARAUTUVAT väkivaltaan pyrkiessään estämään Homeshin tuhottuun
juutalaissiirtokuntaan marssivien satojen juutalaisten matkan maanantaina. JPostin Y Katzin artikkelissa heitä kutsutaan oikeistolaisiksi aktivisteiksi. Turvallisuusjoukot toivovat voivansa selviytyä tilanteesta ilman väkivaltaa, mutta helmikuussa 2006 poliisin ja sotilaitten väkivalloin tyhjentäessä ja tuhotessa Amonan siirtokuntaa yli 300 ihmistä loukkaantui. Amonaan oli rakennettu kymmenkunta pysyviksi asunnoiksi tarkoitettua kivitaloa, jotka Olmertin määräyksestä tuhottiin paikalle kokoontuneitten satojen mielenosoittajien vastuksesta huolimatta. Poliisin väkivaltaisuutta vastaan on nostettu lukuisia oikeusjuttuja. Mielenosoitusmarssin, johon järjestäjät odottavat saavansa tuhansia osanottajia, järjestävät Professorit voimakkaan Israelin puolesta; Komemiyat; Maginel Eretz; Halev HaYehudi ja Mateh Tzafon. Marssin tarkoituksena on soittaa Homeshin tuhottujen talojen uudelleen rakentamisen alkutahdit jo ennen pääsiäistä.
8. UUTISOTSIKOITA.
- TECHNION on professori Timor Basov on yhdessä tri Tamar Ben-Yosef in kanssa Rappaportin lääkintä-koulussa kehittänyt uuden materiaalin, joka esiteltiin Bio-organic and Medical Chemistry Letters julkaisussa. Ainetta kutsutaan koodilla NB30. Se sitoo inhimilliset ribosomit, ja siellä, missä on tapahtunut proteiinin tulkitsemishäiriön aiheuttanut mutaatio, aine asentaa sinne aminohapon, joka mahdollistaa jatkuvan tulkinnan, kunnes aktiivinen proteiinituotanto alkaa. Basov kertoo, että uusi aine auttaa parantamaan satoja geneettisiä virheitä ja ehkä jonkun tyyppisiä syöpäkasvaimiakin, ja se on alle yksi seitsemäs osa niin myrkyllinen kuin gentamycin. (JP Judy Siegel 25.03.07)
- ELiPAZ PALUA menetti poikansa Nadavin Libanonin sota II:n aikana Maroun al-Razin taistelussa. Hän aloitti nälkälakon ja aikoo jatkaa sitä siksi, kunnes Olmert eroaa.
Olmert on vaikeuksissa talousministeri Hirchsonin suostuessa valtion todistajaksi, sillä hän
tietää Olmertin laittomuuksista enemmän kuin kukaan muu.
- EU:n ulkopoliittinen johtaja Javier Solana haluaa tavata Iranin johtavan ydinohjelma neuvottelijan Ali Larijanin.
- POLIISIA syytetään kaksinaismoraalista, koska se erotti välittömästi rajapoliisit, joiden nähtiin pieksevän palestiinalaista nuorta, joka oli kivittänyt heitä. Poliisi ei sen sijaan ole erottanut poliiseja, joita vastaan on nostettu syytteet juutalaisten mielenosoittajien vahingoittamisesta jo vuosia sitten, vaan he jatkavat edelleen viroissaan.
- YNET ja TV-10 näytti videolla tapauksen, jossa sotilaitten etsintäkoira hyökkäsi palestiinalaisen naisen kimppuun (eikä etsityn terroristin) tarttuen hampaillaan hänen käteensä. Naiselle annettiin ensiapu paikalla ja vietiin sairaalaan jatkohoitoa varten. Tapaus sattui lähellä Betlehemiä olevassa kylässä. Koira lähetettiin talon sisään, jonne arabit olivat kerääntyneet vastustamaan sotilaitten etsintää. Uutista peukaloitiin, sen mukaan sotilaat katsoivat vierestä koiran hyökkäystä ja PA:n propaganda kertoi koiria olleen useita verraten sitä vastaavaan tapaukseen Etelä Afrikassa, jossa poliisikoirat repivät ihmisiä.
- YITZCHAK SHLISSEL JA AYELET BIBER tutustuivat toisiinsa pyrkiessään puolustamaan Gush Katifia ja Amonaa hävitykseltä viime vuonna. Yitzchak haavoittui Amonassa. He jatkoivat yhteyttään ja päättivät sitoa elämänlankansa yhteen tällä viikolla Amonassa.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019