ISRAELIN TILANNE 468
ISRAELIN SISÄPOLIITTINEN tilanne on oudon odottavassa ja pysähtyneessä vaiheessa.
Lähialueilla on useitakin kehitysvaiheita, jotka koskevat syvästi Israelia.
NEUVOTTELUT palestiinalaisten ja Israelin kesken ovat pysähtyneet lähes kokonaan hätäisiä pääministeri Ehud Olmertin ja PA:n puheenjohtaja Abu Mazenin (Mahmoud Abbasin) välisiä keskusteluja lukuun ottamatta. USA:n ulkoministeri Rice vaati äskeisen matkansa aikana aloitettaviksi ne uudelleen.

ISRAELIN JOHTO pahoitti mielensä Abbasin suostuttua Saudi Arabian kuninkaan Abdullahin seireeninlauluun sitomalla johtamansa Fatahin yhteishallitukseen terrorijärjestö Hamasin kanssa.
KUNINGAS ABDULLAH käytti viekkaasti hyväkseen Mekkan pyhää ilmapiiriä, kutsuen Abbasin, PA:n pääministeri Ismail Haniyehin ja Hamasin ulkopoliittisen johtajan Khaled Mashaalin Mekkaan, jossa johtajat yhdessä voivat käydä koskettelemassa Kaaban pyhää kiveä, mustaa meteoriittia, minkä uskotaan poistavan aiemmin tehdyt synnit. Eikä ole syytä väheksyä Abdullahin lupaamia miljardin USD kipurahoja. Se oli varmaan niitä tarjouksia, joita ei voinut hylätä.
SIISPÄ Abbas, Haniyeh ja khaled raaputtivat nimikirjaimensa sopimukseen, jonka sanamuoto on arabille sopivan väljä ja epämääräinen, arabilla kun täytyy aina olla pakotie turvattu.

TILANNE ON OUTO tässäkin tapauksessa. Vaikka Fatah ei ole terrorismin listoilla, sen alajärjestö al-Aksa Marttyyrien Prikaati on sitä, ja se on osallistunut kaikkiin itsemurhaiskuihin ja tulitaisteluihin IDF:n sotilaita vastaan vuodesta 2000 lähtien, useimmiten Islamic Jihadin kanssa.
HAMAS EI OLE suoranaisesti osallistunut iskuihin Israelia vastaan, mutta sen sotilaallinen siipi on Islamic Jihadin kanssa ampunut 2053 Kassam-rakettia, asentanut 296 pommia, 143 iskua tankkeihin ja 260 tulitusta Israelin puolelle (08.03.07). Hamas oli mukana korpraali Gilad Shalitin kaappaamisessa kesäkuussa 2006, joskin Palestiinan vastarintakomiteat (PRC) lienevät vastuussa Shalitin hyvinvoinnista ja vartioinnista.
HAMAS KOULUTTAA omaa arviolta 6000 miehen turvallisuusjoukkoaan, jota se kasvattaa kaiken aikaa. Hamas salakuljettaa aseita Siinailta Philadelphia-käytävän alle kaivettujen tunnelien kautta. Hamas vakuuttaa toistuvasti, ettei se tule koskaan tunnustamaan Israelin valtiota, vaan sen päämääränä on Israelin tuhoaminen. Hamas ei välttämättä pyri muodostamaan islamilaista valtiota Israelin raunioille, vaan se puhuu laajasta islamilaisesta kalifaatista, johon Palestiina tulisi kuulumaan.

FATAHIN TURVALLISUUSJOUKKOJA kouluttaa CIA, aseistaa ja rahoittaa USA:n hallitus. Monet näistä ”turvallisuuden takaajista” kuuluvat lisäksi avoimesti al-Aksan joukkoihin, USA:n lahjoittamine aseineen.
EU ja kvartetti boikotoivat PA:n uutta yhteishallitusta, koska se ei ole suostunut selkeästi sitoutumaan kvartetin sille asettamaan kolmeen ehtoon: Luopua väkivallasta, hyväksyä aiemmin tehdyt sopimukset ja tunnustaa Israelin valtio. Näiden ehtojen täyttäminen avaisi länsivaltojen runsaat rahahanat.
VOIHAN OLLA, ettei Haniyehin hallitus katso olevansa siinä määrin kiinni länsivaltain tuesta, sillä ovathan muslimimaat luvanneet lisätä apuaan palestiinalaisille. Muslimien lupaukset vain eivät tahdo toteutua siten kuin länsivalloissa on totuttu. Ehkä he tietävät, että osa menee kuitenkin johtajien omiin taskuihin.

TOINEN ODOTTELUN aihe on arabiliiton tänään alkanut ja huomenna jatkuva kokous Riadissa Saudi Arabiassa. Kokouksen asialistalla on Israelia suuresti koskettava aihe: Saudi Arabian alkuperäinen rauhan-suunnitelma, johon arabiliitto lisäsi Beirutin kokouksessa 2002 vaatimuksen palestiinalais-pakolaisten paluuoikeudesta alkuperäisiin koteihinsa – tai niitten paikalle rakennettuihin taloihin. Israel halusi poistaa tuon lisäyksen, mutta arabiliiton kokousta valmisteleva ryhmä tyrmäsi tämän toiveen.
AAMUN UUTISTEN mukaan USA, Saudi Arabia ja Israel ovat käyneet salaisia neuvotteluja houkuttelevien korvausten maksamiseksi niille pakolaisille, jotka haluavat jäädä maihin, joissa he nyt asuvat. Libanon, jossa asuu 300 000 pakolaista, ja Jordania, jossa asuu 1.5 miljoonaa pakolaista, ovat hyväksymässä tarjouksen. Syyrian 200 000 pakolaisen asema on epäselvä, kuten myös Libyan kymmenet tuhannet, jotka Libyan johtaja Muammar Gaddafi uhkaa karkottaa maasta, jos tällainen sopimus tehdään.

KOLMAS ISRAELIA koskeva aihe on Iranin ydinvoimasuunnitelmat. Iran vannoo jatkavansa suunnitelmien toteuttamista kansainvälisestä vastustuksesta ja boikotista huolimatta, jota äskettäin kovennettiin.
Iranin ongelma on siinä, että sen epäillään jatkavan uraanin rikastamistaan ydinpommin rakentamiseen tarvittavaan määrään saakka, eikä pysyttelevän vain ydinvoimalan polttoaineen tarpeen tyydyttämiseen. Iranin johtajat ovat toistuvasti uhanneet hävittää Israelin valtion, kun heillä on siihen tarvittavat välineet.
ISRAELIN USKOTAAN USA:n ohella suunnittelevan sotilaallista iskua Iranin ydinlaitteita vastaan, mutta Israelin nykyisen hallituksen heikkouden vuoksi sitä ei pidetä todennäköisenä. Israelin poliittinen ja sotilaallinen johto kieriskelee vielä huonosti johdetun ja päättyneen Libanonin sota II:n jälkitunnelmissa.
USA:N LAIVASTO aloitti 27.03.07 suuret merisotaharjoitukset Persianlahdella, jossa sillä on kaksi lentotukialusta lukuisine saattoaluksineen, 10 000 merisotilasta ja sata lentokonetta. Ne harjoittelevat iskuja pinta-aluksia vastaan, sukellusveneitten etsintää ja merimiinojen tuhoamista. Harjoitusten tarkoituksena lienee pyrkimys varoittaa Irania vastatoimista, jos se aikoo sulkea öljynviennin Persianlahden kautta.
Asia mutkistui huomattavasti Iranin merialusten kaapattua 14 englantilaista merisotilasta ja yhden naisen Irakin aluevesillä heidän ollessa suorittamassa valvontatehtävää. Iran vei heidät Teheraniin, jossa heitä kuulustellaan ja pakotetaan tunnustamaan, että he olivat Iranin vesialueella.

NELJÄS ISRAELIA läheisesti koskettava aihe on palestiinalaisten keskinäinen väkivalta, joka on vaatinut lukuisia kuolinuhreja. Väkivalta sieltä rajan yli Israelin puolelle on suurelta osin rajoittunut Kassam-rakettien tuleen ja satunnaisiin tulitaisteluihin raja-aidan takaa Israelin alueelle.
IDF:n joukot suorittavat jatkuvia valvontaoperaatioita Juudean ja Samarian alueilla, mikä on oleellisesti vähentänyt väkivaltaa ja sieltä johdettuja pommi-iskuja Israelin puolella.
KAIKKEIN HANKALIN tilanne Israelin kannalta on kuitenkin Israelin sisäpolitiikan jähmettyminen ja hallituksen latistuminen toimenpidehallitukseksi. Libanonin sotaa tutkivaan Winograd-komitean raportti valmistunee ensi kuussa, mutta kuulustelupöytäkirjoja on osittain alettu julkistaa korkeimman oikeuden päätöksen mukaan. Peresiä ja kenraali Amos Malkaa koskevat pöytäkirjat on osin julkaistu; pääministeri Ehud Olmertia ja puolustusministeri Amir Peretziä koskevat kuulustelupöytäkirjat julkaistaneen ensi viikolla. Jotkut tarkkailijat ennustavat, että ne voivat pakottaa Olmertin eroamaan, jos syytökset ovat kovin rajuja.

PA:N EDELLINEN ULKOMINISTERI Mahmoud al-Zahar toimi ennustajan tehtävissä puhuessaan Hamasin perustajan Ahmed Yassinin muistotilaisuudessa Gazassa. Palestiinan mediatarkkailun (PMW) johtaja Itamar Marcuksen kääntämässä puheessa on mielenkiintoisia aiheita, joista haluan kertoa lukijoilleni.
Suurin osa al-Zaharin puheesta julkaistiin Al-Ayyam lehdesä 25.03.07.
Al-Zahar kertoo, että Hamasin asema Palestiinan vapauttamiseksi on selvä ja tunnettu.
Al-Zahar lainaa ensin Koraania ja siirtyy sitten käsittelemään profeetallisia aiheita.
Koraani antaa Al-Israa suurassa (kappale 17) jumalallisen lupauksen, että muslimit vapauttavat al-Aksa moskeijan kuten he vapauttivat sen aiemmin ja astuvat sinne sisälle, Zahar selittää.
Toinen kohta on Muhammedin ennustus, että Islam menee sisään jokaiseen kotiin ja että se leviää kaikkialle maailmassa.
Näiden kohtien mukaisesti islamilainen järjestö (Hamas) tulee vapauttamaan koko Palestiinan. Toinen kohta (Muhammedin ennustus) koskee al-Aksa moskeijan vapauttamista. Zahar kehottaa jokaista, joka epäilee näitä päämääriä, tutkimaan muhamettilaista uskoaan.
HAMASIN PERUSKIRJASSA vuodelta 1988 todetaan, että Israel on olemassa niin kauan, kunnes islam tuhoaa sen kuten se teki sitä edeltäneille. Sen mukaan Hamasin päämääränä ei ole Palestiinan valtio.
Juutalaisuuden ja juutalaisten kerrotaan Hamasin peruskirjassa muodostavan haasteen islamille ja muhamettilaisille. Palestiinan maasta sanotaan, että kaikki maa on varattu islamin tuleville sukupolville ja kuuluu islamilaiselle säätiölle (waqf) tuomiopäivään saakka.
Hamas on osa maailmanlaajuista muslimiveljeskuntaa, ja sen tulee voida valvoa kaikkialla, minne muslimit ovat levittäytyneet. Täten Palestiina kuuluu osana tulevaan laajaan kalifaattiin, jota islamilaisen liikkeen pohjoisen osan johtaja Raad Salah julistaa Israelissa. (lähde www.israelnationalnews.com)

HUOMIONI KIINNITTYI siihen, miten al-Zahar puhuu melkein samoilla sanoilla kuin profeetta Sakaria kirjassaan 5. luvussa (Sak.5:1-11) .
Luvun alkuosassa enkeli selittää Sakariaalle lentävästä kirjakääröstä, mikä tarkoittaa kirousta, joka menee jokaiseen kotiin.
Luvun keskiosassa enkeli kehotti Sakariaa nostamaan silmänsä taivaalle nähdäkseen, mitä siellä oli. Enkeli selitti Sakarjalle, että se, mitä hän näki, oli eefa-mitta ( n. 36.44 litraa), joka lähtee liikkeelle, ja ne ovat samannäköisiä kaikkialla maan päällä. Sakaria näki, että eefa-mitan lyijykannen alla oli nainen (sen heprealainen muoto Ish tarkoittaa myös polttouhria). Enkeli selitti, että nainen edusti jumalattomuutta (wickedness), ja sulki lyijykannen. Sitten Sakaria näki kahden naista muistuttavan olennon haikaransiivin nostavan eefamitan taivaan ja maan välille. Sakariaan kysymykseen, minne sitä viedään, enkeli selitti:
”Ne menevät rakentamaan hänelle huonetta Sinearin maahan, ja kun se on valmis, ne laskevat hänet sinne paikoillensa.” (Sak.5:11) Huone (paikka) valmistetaan sinne jumalattomuutta varten.
Jokainen voi tietenkin muodostaa tästä omia mielleyhteyksiään. Seuraavassa siitä, mitä se minulla herätti.
Uskoisin Sakariaan nähneen jumalattoman uskonnon, jota levitetään nykyaikaisesti satelliittien välittämän internetin avulla. Haikaran siivet muistuttavat satelliittien aurinkopaneeleja sen molemmin puolin.
Sinearin maa on nykyinen Iran, jonne jumalattomuus lasketaan sitten, kun sen paikka (base) on valmis.
Mielenkiinnon vuoksi: al-Qaida merkitsee paikkaa tai perustaa (base).
KASTEL 28.03.07
Gavriel

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019