TIISTAI 27.03.07
1. KÄDENVÄÄNTÖ USA:N JA ISRAELIN näkökantojen välillä suhteessa saudisuunnitelmaan ja keskusteluihin palestiinalaisten kanssa johti eilen siihen, että USA:n ulkoministeri Gondi Rice muutti päiväohjelmaansa käymällä kahdet keskustelut Ehud Olmertin kanssa ja peruuttamalla sovitun lehdistötilaisuuden. Olmert oli ilmiselvästi epätietoinen, miten suhtautua arabiliiton hyväksymään saudien rauhansuunnitelmaan, joka vaatii Israelilta suoraa antautumista. Hänkin sentään pystyi näkemään vaarat, mitä siihen sisältyy, ja lisäksi uusia vaateita on tulossa Riadin kokouksessa, jossa suunnitelma vahvistetaan.
VAARALLISIN KOHTA suunnitelmassa on se, ettei Israelin alistuminen suunnitelmaan takaa arabivaltioitten solmivan normaaleja diplomaattisuhteita Israelin kanssa, vaan ne voivat itsenäisesti päättää siitä sitten, kun Israel on suorittanut siltä vaadittavat toimet. Lisäksi alustavassa kokouksessa on vahvistettu Saudi Arabian ulkoministerin vinkeistä huolimatta, ettei siihen tehdä Israelin toivomia muutoksia edes pakolaiskysymyksessä.
SAUDISUUNNITELMA perustuu siihen, että Israel vetäytyy 1949 tulitaukolinjoille. Juudean, Samarian ja Gazan alueille perustetun Palestiinan valtion pääkaupunkina tulee olemaan Jerusalem, johon kuuluvat Israelin jo rakentamat Jerusalemin uudet kaupunginosat. Israelin tulee luopua myös Golanin kukkuloista.
www.debka.com kertoo aamun uutisissa, että arabit esittävät YK:n turvallisuusneuvoston ja neljän valtion muodostaman kvartetin toimivan tulevien neuvottelujen sponsorina. USA vastustaa tätä vaatimusta.
Toiseksi arabit vaativat tämän uutislähteen mukaan, että juutalaisten muutto Israeliin lopetetaan eikä ulkomaille muuttaneitten israelilaisten tilalle saa hyväksyä uusia.
Kolmantena uutena ehtona on, että Israelin korkein oikeus peruuttaa päätöksensä sallia ns. täsmäiskut palestiinalaisia terrorijohtajia tai terrorijengejä vastaan.
USA:N ULKOMINISTERI Gondi Rice esitti uhkauksen omaisen vaatimuksen Olmertille, että Israelin tulee jatkaa suoria keskusteluja palestiinalaisten kanssa ”tiekartan” pohjalta, mutta samaan aikaan Israelin tulee aloittaa neuvottelut arabien rauhansuunnitelman pohjalta, ”sillä eihän Israelilla ole mitään menetettävää, jos se käy molempia keskusteluja samaan aikaan”, kuten Rice vakuutti.
TÄMÄN JULMISTELUN taustalla on Bushin hallituksen lähes paniikinomainen tarve saada Israelin ja palestiinalaisten välinen kiista ratkaistua mahdollisimman pian, koska tämän nähdään estävän Lähi Idän kokonaissuunnitelman etenemisen rauhantilaan, kuten Jordanian kuningas Abdullah II vakuutti Bushille viimeisen USA:n matkansa aikana. Sanoma näyttää menneen perille.
BUSHIN HALLITUKSEN asialistalla Palestiinan valtion perustaminen on ykköstilalla.
2. USA:N SENAATIN 79 jäsentä sadasta allekirjoitti senaattorien Bill Nelsonin (D-Flo.) ja John Ensignin (R-Nev.) laatiman kirjelmän Bushin hallitukselle. Kirjelmässä, joka on toinen ja uudistettu versio asiasta, vaaditaan hallitusta kunnioittamaan USA:n periaatteita ja pidättäytymään kaikesta yhteydenpidosta PA:n yhteishallituksen kanssa, vaikka siinä onkin ministereitä, joitten kanssa on toimittu vuosikaudet.
KIRJELMÄSSÄ VAADITAAN, että PA:n hallituksen tulee ensin hyväksyä kvartetin asettamat kolme ehtoa: Tunnustaa Israelin valtio, luopua väkivallasta ja hyväksyä aiemmin solmitut sopimukset.
Aiemmassa versiossa vaadittiin kaiken suoran avun lopettamista ja pidättäytymästä toimimasta kenenkään PA:n hallituksen jäsenen kanssa. Nämä vaatimukset haluttiin muotoilla uudelleen, ettei niiden katsottaisi estävän yhteyksiä Abbasin kanssa. USA:n lainlaatijat haluavat kirjelmällään varmistaa, ettei USA:n verovaroja käytetä terrorismin rahoittamiseen.
3. HOMESHIN JUUTALAISKYLÄN RAUNIOILLE Samariassa virtasi eilen yli 3 500 ihmistä.
Monet sadat heistä palasivat päivän kääntyessä iltaan takaisin koteihinsa, mutta satoja jäi raunioille. Jotkut heistä pystyttivät karkeita tilapäissuojia kivistä ja betoninkappaleista, osalla oli teltat mukanaan, joita he pystyttivät raunioitten väliin. Kaikki sujui ilman välikohtauksia eivätkä palestiinalaiset uhkauksistaan huolimatta puuttuneet marssiin. Rajapoliisit ja sotilaat pysyivät vartiopaikoillaan kaiken varalta.
YNETNEWS kertoo artikkelissaan, että mielenosoittajat olivat puhkoneet poliisiautojen renkaita, mitä muut uutiset eivät vahvista.
ARMEIJAN JA POLIISIN taholta vakuutetaan, että mielenosoittajat saavat olla paikalla tämän päivän, mutta heidän on lähdettävä sieltä iltaan mennessä. Tämä voi aiheuttaa levottomuuksia, sillä heidän joukossaan on nuoria, jotka yhtä vahvasti ovat päättäneet pysyä paikoillaan ja aloittaa kylän rakentaminen uudelleen. Armeija tilasi eilen busseja niitä varten, jotka halusivat poistua alueelta. Nuoret ovat esittäneet kansanedustajille, ministereille ja pääministerille mahdollisuuden osallistua kylän uudelleen rakentamiseen osoittaakseen tällä katumisensa evakuoinnin johdosta. Homeshin juutalaiset karkotettiin 23.08.05.
SAMARIAN NELJÄ KYLÄÄ, jotka Sharon tuhosi ja joitten asukkaat häädettiin kodeistaan, ovat Israelin täydessä valvonnassa, mutta israelilaisten siviilien pääsy sinne on kielletty.
4. PRESIDENTTI KATSAV, joka on poliisin tutkimusten vuoksi kolmen kuukauden virkavapaalla, joutuu vielä kerran poliisin grillattavaksi. Oikeuskansleri Mazuz sanoo saaneensa uutta aineistoa, jonka perusteella hän antoi poliisille kehotuksen jatkaa kuulusteluja. Mazuzin toimien takana kuultaa hänen lähes epätoivoinen pyrkimyksensä saada Katsav käpälälautaan menettämättä omaa uskottavuuttaan, sillä presidentin syyttäminen ei ole aivan jokapäiväinen asia. Useat lakiasiain tuntijat, jotka ovat päässeet tutustumaan syytösasiapapereihin, ovat ilmaisseet mielipiteenään, etteivät esitetyt syytökset ole päteviä ja suosittavat syytetoimien lopettamista. Katsavilla näyttää olevan voimallisia vihamiehiä.
5. TALOUSMINISTERI HIRCHSON sen sijaan sai kylmää vettä niskaansa oikeuskansleri Mazuzin tyrmättyä poliisin olettamukset mustamaalauksesta. Hirchsonin epäillään käyttäneen omiin tarkoituksiinsa varoja yhtiöistä, joita hän johti vuosia sitten. Alkuvuodesta Hirchson kertoi, että hän oli saanut uhkauksia ihmisiltä, jotka vastustavat hänen yksityistämispolitiikkaansa. Mazuz on kuitenkin asiassa kahden vaiheilla. Hänen uskotaan keskiviikkona päättävän, onko Hirchsonin syytä erota ministerin paikaltaan. Järjestö nimeltä Movement for Quality Government (Liike laadukkaan hallituksen puolesta) vaatii Hirchsonin eroa ainakin tutkimusten ajaksi, koska hänen pysyttelemisensä virassaan rumentaa entisestään hallituksen mainetta.
6. MAAILMANPANKKI VAATII Rafahin terminaalin Gazasta Egyptiin pitämistä auki Gazan palestiinalaisten talouden voimistamiseksi. Rafahin terminaali on tärkein ja usein ainoa reitti palestiinalaisten vientituotteitten saamiseksi maailman markkinoille. Ne edustavat 15-20 % PA:n bruttokansantuotteesta. Terminaalin avaaminen ja järjestelyt siellä runnottiin marraskuussa 2005 USA:n ulkoministeri Gondi Ricen johdolla Gazan juutalaisten karkotusten jälkeen. Terminaali on jouduttu sulkemaan toistuvien terroriuhkausten vuoksi. Terminaalin joustavuuden kehittäminen jäädytettiin Gilad Shalitin kaappaamisen vuoksi kesäkuussa 2006. Sopimuksen mukaan liikennettä terminaalin kautta valvovat egyptiläiset ja palestiinalaiset, eurooppalaisten valvojien tarkkaillessa. Tiedot välitetään israelilaisten rajavalvojien TV-monitoriin Kerem Shalomin raja-asemalle Israelin puolella raja-aitaa. Israel päättää Rafahin terminaalin pysymisestä auki. Nykyisin terminaalin kautta kulkee pääasiassa henkilöliikenne.
Tavaroitten transsit sopimukset PA:n ja Egyptin kanssa ovat neuvottelujen alaisina.
7. PALESTIINALAINEN NAINEN yritti salakuljettaa kolme elävää krokotiiliä vyötäisilleen sidottuina Rafahin terminaalin kautta Egyptistä Gazaan. Naisen epätavallinen ulkoasu herätti rajavalvojien epäilyksiä, ja naisvalvoja löysi n. 50 sm:n pituiset krokotiilit naisen yltä. Naisella oli yllään väljä kaapu ja pää peitettynä musliminaisen tavoin, mutta kaapu ei pystynyt peittämään krokotiilin muotoja. Tapaus aiheutti torstaina hetkellisen kaaoksen terminaalissa, mutta pian se vaihtui ihailuksi naisesta, joka uskaltaa sitoa uumilleen eläviä krokotiilejä. Nainen kertoi, että häntä pyydettiin kuljettamaan matelijat rajan yli, mutta ne palautettiin Egyptin puolelle. Eräs nainen oli sitonut apinan rinnalleen, toiset ovat yrittäneet salakuljettaa eksoottisia lintuja ja eräs tiikerin pennun. Ne oli tarkoitus myydä Gazan yksityiseen eläintarhaan.
8. UUTISOTSIKOITA
- IAF KOKEILI eilen ”halpaa” Arrow 2 ohjustentorjunta ohjusta. Testissä ei ollut maaliohjusta, vaan sen tarkoituksena oli testata ohjuksen lentoa ja toimintaa. Minuutin kestänyt koe maksoi 15 miljoonaa NIS. Ohjukseen tehdyt muutokset alentavat rakentamiskustannuksia 20 % ja parantavat oleellisesti sen tappo-ominaisuuksia.
- PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas on epäuskoinen Shalitin vapauttamisesta lähi tulevaisuudessa, kerrotaan lontoolaisessa Al-Hayat lehdessä. Abbas lupasi Gondi Ricelle, että Shalitista pidetään hyvää huolta eikä häntä vahingoiteta. Kaappaajat kuitenkin kieltäytyvät luovuttamasta vankiaan ennen kuin lista Israelin vankiloista vapautettavista palestiinalaisista on valmis ja hyväksytty.
- 48 % PALESTIINALAISISTA vaatii PA:n yhteishallitusta hyväksymään kvartetin asettamat ehdot, mutta suunnilleen samansuuruinen osa kansasta vastustaa niitä.
- OIKEUSKANSLERI Mazuz aikoo tutkia kansanedustaja Muhammad Barakein luvattoman matkan Jemeniin, jota Israelissa pidetään vihollismaana ja jonne matkustavien on hankittava hallituksen erikoislupa. Israelin arabikansanedustajat rikkovat avoimesti Israelin lakeja varsinkin yhteyksissään vihamielisiin maihin, kuten Syyria ja Iran.
- ISRAELILAISIA AUTOILIJOITA vastaan hyökättiin. Lähellä Betlehemiä ajanutta autoa vastaan heitettiin Molotovin koktail maanantai-iltana, se ei aiheuttanut ihmisvahinkoja. Nablusin eteläpuolella israelilaista bussia kivitettiin maanantaina. Bussi kärsi vaurioita.
- IDF:N SOTILAAT SURMASIVAT kaksi al-Aksan pyssymiestä tulitaistelussa Nablusissa.
- KOLME PALESTIINALAISTA hukkui Gazan pohjoisosan tulvissa. Sateet jatkuvat.
- GONDI RICE kertoi aamun lehdistötilaisuudessa, että Olmert ja Abbas tapaavat toisensa kerran kahdessa viikossa. He keskustelevat paitsi käytännön asioista myös politiikasta, mutta eivät kajoa lopullisen tilanteen asioihin.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019