PERJANTAI 01.12.06

UUSI SOTA LIBANONISSA on Israelin pelkona, jos Hizbullahin ajama massamielenosoitus tänään onnistuu kaatamaan Fuad Sinioran (Sanioran) johtaman hallituksen. Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah on luvannut saada miljoona mielenosoittajaa Beirutin kaduille. Pääministeri Siniora vetosi kansaan selittäen, etteivät mielenosoitukset voi kaataa hallituksia, sen voi tehdä vain parlamentti. Hän totesi, että hallituksen vastustajilla on oikeus osoittaa mieltään, muttei vahingoittaa valtion omaisuutta.

Hallituksen kannattajat ovat tuominneet Hizbullahin yrityksen vallan kaappaamiseksi. Maroniittikristittyjä edustava kardinaali Nasrallah Steir totesi murhattujen poliitikkojen ja aktivistien leskien ja omaisten kokouksessa, että Libanonissa on ollut tarpeeksi teloituksia, kuolemaa ja taisteluja. ”Lakot ja protestit eivät ratkaisen ongelmia, ne vain vaikeuttavat niitä”, hän totesi. Sanioraa tukevat tahot sanovat pysyvänsä lujina, koska heillä on enemmistö maassa ja he pitäytyvät siihen.

Libanonin armeijan päällikkö kenraali Michel Suleiman varoitti mahdollisista yhteenotoista osapuolten välillä, ja lupasi armeijan tulevan tarvittaessa erottamaan heitä toisistaan. Armeija on pyrkinyt suojaamaan valtion virastoja ja laitoksia piikkilangoin ja asettumalla asemiin panssarivaunujen tukemina.

Hizbullahin TV-kanava al-Manar kutsuu kannattajiaan osoittamaan mieltään väkivallattomasti ja sivistyneesti.

ISRAELIN PELKONA on, että jos Sinioran hallitus kaatuu, uusi hallitus, jossa Hizbullah tulisi saamaan ratkaisijan osan, pakottaisi Libanonin armeijan ja UNIFIL:n joukot pois Libanonin eteläosasta, mikä palauttaisi sen uudelleen Hizbullahin täyteen valvontaan.

PRESIDENTTI BUSHIN tarkoituksena oli jättää israelilaiset ja palestiinalaiset kinastelemaan keskenään eikä puuttua siihen keskittyessään laajempiin ympyröihin. USA:n mielestä positiiviset kehitysnäkymät Gazan tulitauon ja Olmertin esittämien omakohtaisten lupausten muodossa saivat hänet suostumaan siihen, että ulkoministeri Rice uhraa kalliista ajastaan 40 minuuttia sekä Ehud Olmertille että Tzipi Livnille, mikä toteutui eilen. Rice oli tavannut Mahmoud Abbasin alkuperäisen ohjelman mukaisesti jo aiemmin.

Tapaamiset olivat kuitenkin enemmän hyväntahdon osoittamista ja kuulumisten vaihtamista, mitään vakavia kysymyksiä ei ajan puutteen vuoksi ehditty käsitellä.

Rice suolsi ylistystä sekä Abbasille että Israelin johtajille rohkeista päätöksistä ja pidättyvyydestä. Edistyksestä huolimatta hän ilmoitti odottavansa lisää edistyksen vahvistamiseksi, koska ”edistys on vielä kovin heikko ja helposti särkyvä”, hän totesi.

EU:N ULKOPOLIITTINEN JOHTAJA Javier Solana, joka myös on Jordaniassa, huomioi orastavan toivon kipinän ja matkustaa Israeliin tänään puhaltamaan lisää vetoa lepattavaan hiillokseen. Hän tapaa tänään Mahmoud Abbasin ja sunnuntaina on ohjelmassa keskustelut Olmertin ja Livnin kanssa. Solanan ideana on saada Olmert ja Abbas neuvottelupöytään.

Solana haluaa saada vauhtia palestiinalaisvankien kuten myös israelilaisen sotilaan vapauttamiseen. Hän toistelee tuota koodisanaa ”luottamustaherättäviä toimia”, jolla tarkoitetaan Israelin uusia myönnytyksiä ilman vastavuoroisuutta palestiinalaisten taholta. Tällaisia toimia olisivat Rafahin liikenteen lisääminen Gazasta Egyptiin sekä Gazasta Israeliin johtavien terminaalien avaaminen. Solana esittää myös, että kvartetti asettaisi elimen valvomaan tulitauon kestämistä, millä hän ei tarkoittanut sotilaallisten yksiköitten asettamista rajalle. Ranska, Italia ja Espanja esittivät tällaisia joukkoja omassa rauhansuunnitelmassaan, mitä Israel vastustaa.

Solana kielsi EU:n todenneen suurimittaista aseitten salakuljetusta Rafahin terminaalin kautta. Hän myös puolsi sitä, että palestiinalaiset ovat salakuljettaneet suuria summia rahaa terminaalin kautta Gazaan.

YK:n julkaiseman raportin mukaan marraskuussa 2005 sovitusta vapaasta pääsystä ja matkustamisesta huolimatta, jota ei koskaan allekirjoitettu, palestiinalaisten mahdollisuus matkustaa ja viedä tavaroita ulos Gazan alueelta on ollut kovin rajoitettu. Ensimmäisen kuuden kuukauden aikana Rafah oli päivittäin auki 9.5 tuntia, mutta kesäkuusta lähtien 86 % ajasta suljettuna. Samaan aikaan Karni-terminaali Gazasta Israeliin on ollut suljettuja 54 % ajasta. Raportti ei kerro, että rajoitukset ovat johtuneet kuumista terrorivaroituksista terminaaleja vastaan, ei israelilaisten pahasta tahdosta.

AHMOUD ABBAS lupaa ilmoittaa tärkeistä päätöksistään tänään. Hän lienee lopullisesti hylännyt toiveet yhteishallituksesta Fatahin ja Hamasin kanssa, ja suunnittelee teknokraattien muodostamaa hallitusta. Samalla kun hän vakuuttaa vastustavansa sisällissotaa, jännitys on nousemassa Fatahin ja Hamasin välillä kummankin syyttäessä toisiaan keskustelujen epäonnistumisesta. PA:n pääministeri Ismail Haniyeh on kiertueella useissa arabimaissa, ja Abbasin puheet hänen hallituksensa erottamisesta tänä aikana voidaan helposti ymmärtää vallankaappaukseksi. Haniyeh joutunee keskeyttämään ulkomaan matkansa.

Tulitaukoa on tarkoitus laajentaa myös Juudean ja Samarian alueille. Tämä voi olla vaikeaa, sillä al-Aksa esitteli vain pari päivää sitten oman Kassam-versionsa Nablusissa, jota he aikovat käyttää heti tilaisuuden tullen. Israelilaisten autojen kivittämiset sekä puukotus- ja pommiyritykset sotilaita vastaan ovat lisääntyneet Juudean ja Samarian alueilla. Hebronin lähellä palestiinalainen heitti Molotovin koktailin sotilaita kohti tiesululla tänään haavoittaen yhtä heistä. Sotilaat avasivat tulen surmaten hyökkääjän.

Eilen sotilaat pysäyttivät Hebronista kotoisin olevan veitsellä aseistetun palestiinalaisen Ataron tiesululla Jerusalemin pohjoispuolella. Mies kertoi, että Hamas lähetti hänet tappamaan sotilaita ja juutalaisia.

Toisaalta Kassam-raketteja on ammuttu Gazasta Sderotia kohti tulitauon jälkeen, viimeiset tänä aamuna.

DORON ALMOG aikoo julkistaa Libanonin sotaa tutkivan raporttinsa tänään. Hänen uskotaan asettavan vastuun huonosta menestyksestä kenraaleille Adam, Ganz ja Ashkenazi, joka työskentelee puolustusministeriön pääsihteerinä. IDF:n Galilee joukkoja johtanut kenraali Gal Hirsh erosi armeijasta ennen raportin julkaisemista, mutta perui eronsa. Kenraali Adam johti IDF:n joukkoja sodan aikana, mutta kenraali Almogin raportti syyttää myös hänen edeltäjiään, kenraalit Benny Gantz ja Gabi Ashkenazia, laiminlyönneistä. Raportti ei suosittele henkilökohtaisia sanktioita kenraaleja vastaan.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019