TIISTAI 18.07.06
1. LIBANONIN RINTAMA
Hizbullah ampui maanantain kuluessa uuden raketti-salvon Golanin asutuskeskuksiin ja Haifaan.
Yksi raketeista osui 4-kerroksiseen asuintaloon Haifan keskustassa saaden osan rakennuksesta romahtamaan ja haavoittaen 11 ihmistä. Ihmeenä pidetään ettei kukaan saanut surmaansa iskussa.
Hizbullahin käyttämät raketit Haifaa vastaan eivät ole tavanomaisia Kathusha-raketteja, vaan tuhoisampia, Syyriassa valmistettuja, joissa on suurempi räjähdyskärki ja metallikuulia tuhovoiman lisäämiseksi.
Raketti-iskut jatkuivat myös viime yön aikana useitten Golanin paikkakuntien saadessa osumia.
KUUDEN LIBANONIN SOTAPÄIVÄN AIKANA on kuollut eiliseen mennessä 20 israelilaista, mukaan lukien sotilaat; 377 on haavoittunut, joista 7 hengenvaarallisesti, 22 suhteellisen vaikeasti, 127 lievästi; 201 hoidettiin shokin vuoksi sodan alusta lukien. Luvut kasvavat päivittäin Hizbullahin jatkaessa raketti-iskujaan.
Haifan edustalle pystytetyt kolme Patriot-ohjustentorjunta patteristoa ovat vain moraalin nostattamiseksi, niitä ei voida käyttää Katjusha-tyyppisten rakettien torjuntaan. USA ja Israel ovat pyrkineet kehittämään toiminta-kelpoisen laser-tykin, joka sopisi lyhyen kantomatkan rakettien torjuntaan, mutta suunnitelma hyllytettiin teknisten- ja rahoitusvaikeuksien takia. Sillä olisi ollut nyt käyttöä.
IAF teki viitisenkymmentä lentoa tiistain vastaisen yön aikana Libanoniin, yksi ulottui Beirutin pohjoispuolelle, jossa tuhottiin kaksi rekka-autoa lähellä Syyrian rajaa. Eilen IAF tuhosi rekka-auton, joka kuljetti Zelzal pitkänmatkan ohjusta, jolla ulottuu Tel Avivin esikaupunkiin. Eilen arabien TV-asemilla näytetty putoava liekehtivä esine, jota asema kutsui Hizbullahin ampumaksi israelilaiseksi lentokoneeksi, oli luultavasti Zelzal-raketti, jonka matka keskeytyi tuntemattomasta syystä.
ISRAELIN ARMEIJAN tarkoituksena on toistuvilla ilma- ja tykistöiskuilla heikentää Hizbullahin asemaa ja raketti-varastoa sekä tuhoamalla lentokenttiä, satamia, teitä ja siltoja estää uusien toimitusten pääsy Syyriasta ja Iranista Hizbullahin käsiin. IAF on tuhonnut 130 raketinlaukaisualustaa, Hizbullahin terrorisoluja, tutka-asemia, joista on seurattu IAF:n koneitten liikkeitä ja lukuisia siltoja ja maanteitä.
IDF uhkaa, että jos Hizbullah ampuu rakettejaan Israelin pohjoisosan strategisiin kohteisiin, kuten Haifan öljynjalostuslaitoksiin tai petrokemiantehtaisiin, IAF tulee iskemään Libanonin voimalaitoksiin.
IDF on välttänyt suoraa kontaktia Libanonin armeijan yksiköitä tai sen asemia vastaan.
IAF pommitti useaan kertaan Beirutin eteläosassa sijaitsevia Hizbullahin päämajaa vastaan, käyttäen osin paksuja betonirakenteita läpäiseviä Buster-bunker pommeja, koska Hizbullahin komentotilat ovat pääosin vahvasti vartioiduissa maanalaisissa tiloissa. Ei tiedetä onko Nasrallah siellä vai Hermel-vuoristoon louhitussa luolastossa Syyrian rajan tuntumassa.
Maanantaina IAF teki iskuja Baalbekin kaupunkiin, jossa sijaitsevat Hizbullahin johtajiston lomanviettotilat, ampuen sinne 12 ohjusta kuudessa eri iskussa. Kaupungissa syttyi useita tulipaloja. Kaupunki on kuuluisa vanhoista roomalaisen ajan raunioistaan.
2. SODAN TUHOA TALOUDELLE
Liiketoiminnan pysähtyminen sodan takia aiheuttaa Israelille 500 miljoonan NIS tappiot päivässä. Tehtaita ja liikeyrityksiä on jouduttu sulkemaan ja työntekijät päästetty koteihinsa. Kukaan ei tiedä, saavatko lomautetut työntekijät mistään korvauksia menetetystä työajastaan tai tehtaat ja liikkeet toiminnan keskeytyksistä.
Liikeyrittäjät odottavat, että hallitus selventäisi asiaa antamalla julkilausuman asiasta tai julistamalla hyökkäysten kohteiksi joutuneet alueet sotatoimialueiksi tai julistamalla sinne hätätila. Yksityisten työntekijöitten tulee oma-aloitteisesti hoitaa veroalennukset ja ilmoitukset lomautuksista veroviranomaisille.
Häiriötekijöistä huolimatta Israelin talouden ei uskota pahasti kärsivät tilanteesta pohjoisessa, ellei tilanne kärjisty tai jatku kuukausia. IDF arvioi, että sota on maksanut Israelille tähän mennessä miljardin NIS.
Sotatilanne on pahoin iskenyt pohjoisen alueen turismiin ihmisten peruuttaessa tilauksiaan tai muuttaessa maan keski- tai eteläosan hotelleihin, jotka puolestaan kokevat uutta lisäystä liiketoiminnalleen.
Maahan tuli vuoden ensimmäisen puoliskon aikana yli miljoona turistia eli 22 % lisäyksen, mutta kukaan ei tiedä, miten tilanne kehittyy loppuvuodesta.
IDF antoi eilen palvelukseen astumismääräyksen kolmen reserviläispataljoonan muodostamiseksi.
3. KOLMAS RINTAMA
Maanantaiaamuna partiomatkalla Nablusissa kuoli kersantti Osher Damari, 20 Netaniyasta, ja kuusi muuta sotilasta haavoittui pommi-iskussa partiota vastaan Nablusin kauppakujalla. Yksi haavoittuneista oli IDF:n maan keskiosan komentajan kenraalimajuri Yair Navehin poika, eikä kenraaliluutnantti Dan Halutzin, kuten eilen ilmoitettiin. Hänet leikattiin eilen ja hän on kohtalaisessa kunnossa. Partio oli matkalla pidättämään itsemurhaterroristia, jonka tiedettiin pyrkivän Israeliin. Partio pidätti viisi epäiltyä palestiinalaista ja oli matkalla tukikohtaansa, kun palestiinalaiset räjäyttivät suuren pommin heidän vieressään. Damari kuoli iskussa heti.
Pommi-iskujen ja muitten väkivaltaisuuksien yritykset ovat lisääntyneet huomattavasti Gazan ja Libanonin tilanteen kärjistymisen myötä.
MAANANTAINA tarkkasilmäinen poliisiupseeri havaitsi Jerusalemin keskustassa palestiinalaisen, jolla oli epäilyttävä pussi mukanaan. Poliisin pysäyttäessä hänet hänen pussistaan löydettiin viiden kilon pommi.
25-vuotias mies oli tullut pääkaupunkiin jostain Länsirannan kylästä, saanut pommin saman päivän aamuna ja oli kysellyt ohikulkevilta arabeilta, missä Jaffakatu sijaitsi ja onko siellä turvallisuusmiehiä.
Hänen tehtävänsä oli sytyttää pommi siellä. Poliisi ei halua kertoa miehen nimeä, kotipaikkaa eikä sitä, miten hän tuli Jerusalemiin ja kuka hänet palkkasi.
Poliisi pelkää, että terrorijärjestöt ovat suunnittelemassa uuden väkivalta-aallon aloittamista maassa.
Viimeisen kuuden vuoden aikana 125 palestiinalaista itsemurhaterroristia ovat murhanneet sadoittain israelilaisia itsemurhaiskuissaan.
4. GAZAN RINTAMA
IAF pommitti eilen toisen kerran PA:n ulkoministeriön rakennusta Gazan kaupungissa varmistaakseen, ettei kukaan pysty siellä suunnittelemaan iskuja Israelia vastaan, kuten sitä on aiemmin käytetty. Ohjusiskussa useat lähiympäristön talot kärsivät vaurioita ja yhdeksän ihmistä haavoittui.
IDF:n sotilaat ottivat yhteen palestiinalaisten pyssymiesten kanssa Beit Hanoun kaupungissa. Kaksi palestiinalaista kuoli ja neljä muuta haavoittui tulitaisteluissa.
VAIKKA ISRAELIN VÄESTÖ näyttää kannattavan hallituksen Gazan ja Libanonin sotilaallisia toimia, josta on osoituksena Knessetin tarkkaavainen huomio Olmertin esittäessä tilannekatsauksensa ja hallituksen politiikan suuntaviivoja, joukko äärivasemmistolaisia osoitti eilen mieltään Tel Avivissa. Mielenosoittajat vaativat neuvottelujen aloittamista palestiinalaisten ja Hizbullahin kanssa kutsuen Olmertin hallituksen kaikkia ministereitä ”sotarikollisiksi”. Mielenosoituksen järjesti Gush shalom, ja siihen osallistuivat Yesh Gevul (Olmertin USA:ssa asuva poika kuului tähän), Anarchists against the wall (muuria vastustavat anarkistit), Ta´ayush, ja Naisten rauhanliittoutuma. Peace Now järjestö jättäytyi pois tällä kertaa.
5. KOLMAS MAAILMANSOTA?
Jotkut USA:n huomattavat poliitikot ovat julkisissa puheissaan arvuutelleet, josko Libanonin sota olisi alkusoittona kolmannelle maailmansodalle. Tämän mukaisesti he ovat myös osoittaneet jopa odottamatonta myötätuntoa ja tukea Israelille. John McCain (demokraatti Kaliforniasta), ja entinen Talon puhemies Newt Gingrich (republikaani) kutsuivat nykyistä Lähi Idän väkivalta-aaltoa kolmannen maailmansodan alkuna ja sanovat olevansa syvästi huolissaan tilanteesta. He kertoivat mielipiteensä CNN:n Larry King Live ohjelmassa. McCain pyysi eurooppalaisia ystäviään ymmärtämään, että tämä tilanne on kaikkein vakavin, mitä on koettu Lähi Idässä pitkään aikaan. Hän arvioi, että USA voi joutua puuttumaan tilanteeseen jossain vaiheessa. McCain on USA:n seuraavien presidentin vaalien potentiaalinen ehdokas.
Gingrich on useissa haastatteluissaan viikon vaihteen aikana kutsunut kriisiä kolmanneksi maailmansodaksi lisäten, että USA ja Israel ovat toimineet tilanteessa hyvin hillitysti ja ehdottaa, että USA:n tulisi ampua alas Iranin Libanoniin aseita kuljettavat lentokoneet.
Israelissa Danny Yatom (Labour) sanoo olevansa hermostunut amerikkalaisten reaktiosta. Hän näkisi mieluummin, että USA voi lähettää varaosia ja rahaa Israeliin, mutta pysyttelee muuten kriisin ulkopuolella.
Benny Elon (NRP/NU) epäilee, että amerikkalaiset evankelistat kuten John Hagee ovat vaikuttaneet poliitikkojen arvioihin omilla ajankohtaisilla tilanne-analyyseillaan.
Monet analysoijat ja poliittiset kommentoijat ovat pyrkineet selvittelemään, onko Libanonin kriisissä kysymys paikallisesta välien selvittelystä, vai onko se osa globaalia suunnitelmaa, joko al-Qaidan ja Hizbullahin tai Iranin ja shia-muslimien laatimasta. USA:n johto katsoo kuitenkin, että on suora yhteys Hamasin, Hizbullahin ja Iranin johtaman USA:n ja länsivaltojen vastaisen liittymän välillä. Iran ja Syyria ovat joutuneet sunni-enemmistöisten arabivaltioitten arvostelun alaisiksi ja ainakin osittain syrjäytetyiksi, mutta tilanne voi muuttua hetkessä. Jos Syyria joutuu sotaan mukaan, Iran on lupautunut tukemaan sitä, mikä varmasti herättäisi arabirintaman yhtenäisyyden uskonnollisista suuntaeroista huolimatta.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021