gavriblockKESKIVIIKKONA 29.03.06
1. ISRAELIN VAALIT
Tänä keskiviikkoaamuna kahdeksan maissa, kun lähes kaikki äänet on jo laskettu (n. 99.67 %), äänten jakautuma on seuraava:
Kadima 28; Labour 20; Shas 13; Israel Beiteinu 12; Likud 11; NU+NRP 9; Eläkeläiset 7; UTJ 6; Meretz 4;
Arabipuolueet 10 kansanedustajaa. Äänestysvilkkaus oli 63.2 %; 5.7 % alle vuoden 2003 vaalien.
Suurin yllätys on Likudin putoaminen neljännelle tilalle ja Israel Beiteinun nouseminen. Myös eläkeläisten puolueen hyvä menestyminen on yllätys, vaikka sen merkitys jäänee hallituskuvioissa vähäiseksi.
Sekä Labourin että Likudin puheenjohtajat ovat vaarassa menettää paikkansa.
Oikeisto toivoi saavansa yli 60 kansanedustajaa voidakseen taistella Olmertin maanluovutus politiikkaa vastaan, mutta se sai yhteensä vain 51 edustajaa ilman eläkeläisten puolueen seitsemää edustajaa.
Hallitusneuvotteluista ennustetaan vaikeita, eikä Olmert saanut toivomaansa yli 35 kansanedustajaa voidakseen itsenäisemmin jakaa ministerinpaikkoja hallituksessaan. Hän joutuu tekemään kompromisseja.
2. PALESTIINALAISET ILOITSEVAT
Palestiinalaiset ovat ilmaisseet luonnollisen ja aidon ilonsa Netanyahun ja Likudin tappion johdosta.
Mutta he ovat samalla ilmaisseet ehdottoman hylkäyksensä Olmertin yksipuolisille evakuoinneille Juudeasta ja Samariasta. ”Olemme iloisia, että Binyamin Netanyahu kärsi nöyryyttävän tappion. Toivomme Kadiman ja Labourin yhdistävän voimansa edistääkseen rauhanprosessia ja lopettaa konflikti”, kertoi eräs PA:n virkailija JPostin toimittajalle.
Mahmoud Abbas arvosteli kärkevästi Olmertin yksipuolisia suunnitelmia kutsuen niitä ”erittäin vaarallisiksi” ja varoitti, että ”ne voivat johtaa kaaokseen alueella. Yksipuolinen suunnitelma vain kiihottaa konfliktia eikä koskaan tuo rauhaa”, Abbas arvioi. Hän sanoi olevansa valmis keskustelemaan ”tiekartan” edistämisestä uuden hallituksen kanssa.
Myös PA:n pääministeri Haniyeh ilmoitti vastustavansa Olmertin evakuointisuunnitelmia. Hän puhui sen jälkeen, kun PLC oli antanut luottamuslauseen hänen hallitukselleen eilen tiistaina, vaikka hän lupasi käsittelyn tapahtuvan keskiviikkona. Ministerit vannovat valansa ehkä tänään.
Abbas ja muutamat Fatahin johtajat ovat Khartoumissa osallistuen arabiliiton 18. vuosikokoukseen. Avauspuheessaan Sudanin presidentti Omar al-Bashir sanoi, että ”arabit sanovat ei niille, jotka rankaisevat Palestiinan kansaa sen demokraattisen valinnan johdosta ja ei alistumiselle Israelin suorittamiin kaikkien sopimusten rikkomisiin.”
3. MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN
Uusi Knesset kokoontuu seuraavan viikon ensimmäisenä maanantaina klo 16.00 siitä, kun viralliset tulokset on julkistettu.
Tulosten julkistamisesta seuraavan seitsemän päivän aikana presidentti Katsav antaa sopivimmaksi katsomalleen Knessetin jäsenelle tehtäväksi uuden hallituksen muodostamisen keskusteltuaan ensin Knessetin eri puolueryhmien kanssa. Hallituksen muodostajan tulee ilmaista halukkuutensa hyväksyä annettu tehtävä, ja hänellä on 28 päivää aikaa muodostaa uusi hallitus, mutta presidentti voi pidentää aikaa kahdella viikolla. Jos hän ei saa hallituskokoomusta aikaan tai Knesset ei anna sille luottamustaan, hänen tulee luopua tehtävästään. Presidentti antaa kolmen päivän sisällä tehtävän jollekin toiselle, tai hän ilmoittaa Knessetin puheenjohtajalle, ettei hän näe mahdollisuutta hallituksen muodostamiseksi.
Knesset voi antaa presidentille uuden hallituksenmuodostajan nimen, jolle presidentti antaa hallituksen muodostamisen kahden päivän sisällä. Jos hallitusta ei saada aikaan, julistetaan uudet vaalit.
Hallitusneuvottelujen ajan vt. hallitus jatkaa tehtävässään uuden muodostamiseen saakka.
4. VÄHÄN RAUHATTOMUUTTA VAALIEN AIKANA
Siitä huolimatta, että turvallisuusvirkailijoilla oli kymmeniä terrorivaroituksia, niistä toista kymmentä akuutteja, vaalit sujuivat ilman suuria rauhattomuuksia. Myös pidätysten määrä oli edellisvuosia pienempi. Vain viisi henkilöä pidätettiin kuulusteluja varten ja heidätkin laskettiin vapaalle sen jälkeen.
Kaikkiaan 22 000 turvallisuusmiestä oli asetettu valvomaan järjestystä vaalipaikoilla.
Pieniä puolueiden kannattajien välisiä kahinoita esiintyi paikallisesti, mutta kukaan ei loukkaantunut niissä pahemmin. Pahin onnettomuus sattui alkuviikosta Labourin kannattajan noustessa korkeajännitetorniin irrottaakseen sinne kiinnitetyn kilpailevan puolueen julisteen. Hän kuoli saamaansa sähköiskuun.
5. HAMASIN HALLITUS SAI LUOTTAMUSLAUSEEN
Allahu Akbar kaikui PLC:n kokoussalissa Ramallahissa sen osoittaessa äänin 71-36 luottamuksensa tiistaina Ismail Haniyehin hallitukselle, jonka kaikki jäsenet kuuluvaan Hamas-puolueeseen. Hallituksen tulee vielä vannoa virkavalansa PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin edessä, muita muodollisuuksia ei tarvita.
Kaikkiaan 109 edustajaa 132 hengen Palestiinan Lakiasäätävästä Neuvostosta (PLC) otti osaa äänestykseen. Loput 13 kansanedustajaa kuuluvat PFLP:n, Hamasin ja Fatahin leireihin, mutta he ovat Israelin vankilassa. Kolme PFLP:n edustajaa äänesti hallituksen puolesta, kaksi Badl-listan edustajaa, jotka kuuluvat leninistiseen DFLP puolueeseen, pidättyivät äänestämästä. Kaksi muuta puoluetta äänestivät Fatahin kanssa hallitusta vastaan.
PLC:n puhemies Abdel Aziz Dweik ilmoitti istunnon jälkeen, että uudet ministerit vannovat virkavalansa keskiviikkona, kun Annas palaa arabiliiton kokouksesta.
6. NELJÄ ISRAELILAISTA KUOLI TIISTAINA
Kaikki neljä olivat Negevin beduiinipaimenia, jotka käsittelivät löytämiään laukeamattomia raketteja saaden ne räjähtämään heidän käsissään. Isä ja hänen 16-vuotias poikansa kuolivat tiistaiaamuna yrittäessään ottaa haltuunsa löytämäänsä Kassam-rakettia lähellä Nahal Oz kibbutsia. Kaksi muuta ihmistä haavoittui.
Myöhemmin tiistaina kaksi beduiini-paimenta kuoli ja 16-vuotia poika haavoittui tarkastellessaan löytämäänsä ammusta lähellä Beit kamahia, Kiryat Gatin vieressä. He kuuluivat samaan klaaniin. Alue kuuluu IDF:n harjoitusalueeseen, jossa harjoitellaan kovilla ammuksilla.
Tiistaina illalla löydettiin räjähtämätön ammus lähellä jätekasaa.
Aikaisin tiistaina IDF ampui aseistetun palestiinalaisen tulitaistelussa Al Yamounin kylässä lähellä Jeniniä.
Mies kuului Islamic Jihadiin ja oli etsittyjen luettelossa.
7. KATJUSHA-RAKETTI GAZASTA
Ensimmäinen Katjusha-raketti ammuttiin tiistai-aamuna Gazasta Israelin puolelle. Vaikka se ei aiheuttanut vahinkoa ilmeisen toimintahäiriön vuoksi, se herätti huolestumista turvallisuusjoukoissa. Tämä Katjusha oli huolellista tekoa, sen kantomatka on n. 20 km. Sillä yltää hyvin Ashkelonin arkoihin installaatioihin.
Katjushan ampumisesta ilmoitettiin vasta vaalipaikkojen ollessa sulkeutumassa.
Tänä aamuna ammuttiin kaksi Kassam-rakettia, ilman vaurioita.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019