Friday, August 23, 2013

PERJANTAI 23.08.13


PERJANTAI 23.08.13

1. LIBANONISTA ammuttiin torstaina iltapäivällä neljä Katjusha-rakettia Israelin puolelle. Raketit olivat Debkafilen artikkelin mukaan Grad-tyyppisiä 120 mm:n raketteja, jotka Jihad Islami oli ampunut palestiinalaisesta Burj Al-Shamali pakolaisleiristä lähellä Tyron kaupunkia.  Jihad Islami toimii yhteistyössä Iranin ja Hizbullahin kanssa. IDF:n Iron Dome patteristo eliminoi yhden raketeista. Yksi raketeista putosi Gesher Haziv kibbutsin alueelle kaivaen syvän montun tiehen ja aiheuttaen vaurioita tien varren rakennuksille ja autoille. Toinen raketti putosi tunnistamattomaan paikkaan lähelle Acren kaupunkia, neljäs putosi aukealle pellolle.

DEBKAFILE kertoo asukkaiden Acren, Nahariyan ja Shlomin kaupungeissa sekä läheisillä alueilla sanoneen, että varoitussireeni soi vasta sitten, kun raketit olivat iskeneet maahan. Asukkaat joutuivat kuitenkin etsimään suojaan hälytyksen jälkeen, koska mitään varmuutta ei ollut, etteikö lisää raketteja olisi voinut olla tulossa. Kolme ihmistä hoidettiin saamansa shokin vuoksi. Asukkaiden mukaan yksi raketti putosi lähelle rakennusta, jossa asuu tusinoittain holokaustista selvinneitä.

ASUKKAAT kyselevät, miksi hälytyssireeni soi liian myöhään, ja miksi Iron Dome eliminoi vain yhden raketeista? DF arvioi, että huolimatta harjoituksista ja yleisestä odotuksesta, että jotain voi valua rajan yli Israelin puolelle, IDF:n Iron Dome patteriston miehistö yllätettiin.
DF arvioi edelleen, että hyökkäys tehtiin samoihin aikoihin, kuin YK aloittaa keskustelut UNIFIL-joukkojen jatkoajasta Libanonissa. Iran ja Hizbullah haluaisivat joukot pois Libanonin eteläosasta, sillä ne häiritsevät Hizbullahin liikkumista alueella. http://www.debka.com/article/23209/Pro-Iranian-Jihad-Islami-aimed-four-rockets-at-Israel-from-S-Lebanon-Two-caused-damage

IAF:n lyhyen tiedotuksen mukaan sen koneet tekivät vastaiskun Libanonin puolelle muutaman tunnin kuluttua hyökkäyksestä osuen tarkoin kohteisiinsa. Tiedotteessa ei kerrota, montako konetta ilmaiskuun osallistui ja minne iskut suoritettiin, mutta koneet palasivat ilman vahinkoja tukikohtiinsa. Israelissa ounastellaan, että Hizbullahin tarkoituksena lienee saada Israel vedettyä mukaan Syyrian sekasotkuun, joka on jo levinnyt Libanoniin. Pääministeri Netanyahu totesi eilen, että kuka hyvänsä Israelia vahingoittaa, kärsii itse vahinkoja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171210#.Uhb0WWJHT-k

2. KIIHKEÄ Israelin vastainen britti-kansanedustaja George Galloway syyttää Israelia keskiviikkona Damaskoksen liepeillä tapahtuneesta kemiallisin asein tehdystä hyökkäyksestä, jossa raporttien mukaan satoja ihmisiä kuoli, naisia ja pieniä lapsia heidän nukkuessaan.
Respect puolueen kansanedustaja Galloway Bradfordin alueelta kertoi internetissä julkaistussa videossaan, että Israel toimitti kemiallisia aseita Al-Qaidan kanssa yhteistyössä olevalle järjestölle, jotta se käyttäisi niitä siviilejä vastaan Syyriassa.

”Jos siellä on käytetty kemiallisia aseita, kapinalliset ovat käyttäneet niitä. Jos siellä on käytetty hermokaasuja, se oli Al-Qaida, joka käytti niitä”, hän selittää videossaan.
”Ja kuka antoi Al-Qaidalle kemiallisia aseita? Se oli Israel, joka toimitti niitä Al-Qaidalle”.
Galloway on Englannin rettelöitsijä, joka asetettiin pannaan hänen vastustaessaan Englannin osallistumista Irakin sotaan. Hän johtaa järjestöä nimellä British Pro Hamas Viva Palestina, joka yritti päästä tarvikkeineen Egyptin kautta Gazan kaistalle, mutta Egypti esti sen.
Vuonna 2009 hänet julistettiin turvallisuusriskiksi ja estettiin pääsemästä puhujamatkalle Kanadaan, mutta kielto poistettiin myöhemmin.
Galloway osallistui äskettäin keskustelutilaisuuteen Oxfordin yliopistossa, mutta saatuaan tietää, että hänen keskustelukumppaninsa Eylon Asla-Levy on israelilainen, hän ryntäsi pois mutisten mennessään: ”En tunnusta Israelia enkä keskustele heidän kanssaan”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171206#.Uhb2GWJHT-k

2. SYYRIAN kapinalliset ovat osoittautuneet yhtä raakalaismaisiksi, kuin Assadin armeijan kintereillä liikkuva puolisotilaallinen joukkio, joka kiduttaa ihmisiä julmasti ilman sääliä.
Kapinallisten julkistamassa videossa näytetään, mikä kohtalo odottaa kiinni saatua ilmiantajaa. Videossa näytetään – jota INN ei sen julmuuden vuoksi julkista – mieshenkilö, jonka väitetään ilmiantaneen kapinallisia armeijan tiedustelujoukoille, ja jota kidutetaan, että hän paljastaisi yhteysupseerinsa nimen. Mies istuu maassa, hänen kätensä on sidottu selän taakse, silmät peitetty rievulla ja jalat sidottu yhteen kiväärin hihnalla. Miehen jalkapohjia hakataan kepeillä ja häntä potkitaan ja mukiloidaan miehen huutaessa armoa, jota ei ole. Hakkaamista jatketaan, kunnes joku hakkaajista käskee lopettamaan videoinnin, minkä katsotaan ennakoivan miehen teloittamista kapinallisten tapaan. Tilanne oli videoitu Deit El-Zori alueella Syyrian itäosassa.

Al-Qaidan kanssa liitossa oleva kapinallisryhmä julkisti jokin aika sitten videon, jossa sen jäsenet suorittivat katolisen piispan teloituksen nirhaamalla hänen kaulansa poikki, ja kuten näytti, kovin tylsällä veitsellä, koska toimitus edistyi hitaasti, mutta lopulta mies piti käsissään miehen irtileikattua päätä katsojien hurratessa ja ylistäessä Allahiaan. 
Artikkelin mukaan kapinalliset ovat pyrkineet lieventämään näiden hirmutekojensa vaikutusta julkaisemalla videoita, joissa he jakavat leikkikaluja lapsille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171208#.Uhb7fWJHT-k

3. IDF:n tiedottaja Yoav Mordechai kertoi FB:n sivulla, että IDF:n koneet olivat iskeneet vähän aikaisemmin kohteisiin Beirutin eteläpuolella Al-Naavahin kaupungissa. Hän kertoi koneitten juuri palanneen pommitusretkeltään ilman vahinkoja.

AsukkaaT kertoivat Twitter-sivuillaan kuulleensa räjähdyksiä ja nähneensä taivaalla lentokoneita, joiden he arvelivat olevan israelilaisia. Useat kirjoittajat arvioivat, että ohjus-iskujen kohteena oli PFLP-GC (Popular Front for Liberation of Palestine-General Command) päämaja. Hyökkäyksen mahdollisista uhreista ei ole tietoa.

PFLP-GC virkailija Libanonissa Ramez Mustafa kertoi, että IAF:n ohjushyökkäys tehtiin neljän aikaan perjantaiaamuna, ja ettei se aiheuttanut vahinkoa tai uhreja. IDF ei halunnut tunnustaa, oliko järjestön päämaja iskun kohteena.
Marylandin ylipiston tutkijan Phillip Smyth totea, että PFLP-GC on Hizbullahin liittolainen ja toimii sekä Iranin että Syyrian presidentti Assadin edustajana Libanonissa. http://www.timesofisrael.com/israeli-jets-bomb-southern-lebanon-after-rocket-attacks/

4. PA:N puheenjohtaja Mahmoud Abbas selitti Ramallahissa vierailevan Meretz-puolueen edustajille, ettei rauhankeskusteluissa ole tähän mennessä edistytty juuri ollenkaan. Hän lupasi samalla, että oikeudenmukainen rauhansopimus lopettaa kaikki palestiinalaisten vaatimukset Israelin suhteen, vakuuttaen luopuvansa toiveista palata Jaffaan, Akkoon ja Safediin, josta hänen vanhempansa pakenivat Jordaniaan ja sieltä Libanoniin 1948 itsenäisyyssodan aikana, vaikka kukaan ei pakottanut heitä.

Abbas ei kuitenkaan selittänyt tarkemmin, mitä hän tarkoittaa oikeudenmukaisella (fair) sopimuksella. Hän sanoi, että osapuolten välille nousseet esteet on mahdollista tasoittaa kuuden kuukauden aikana, vaikka neuvottelujen edistyminen on kovin hidasta.
Hän kielsi voivansa suostua tilapäiseen ratkaisuun tilapäisin rajoin, vaan vaatii itsenäistä Palestiinan valtiota Israelin rinnalle.
TV-2:n mukaan Abbas kritisoi Israelia, ettei se suostunut käymään neuvotteluja joka päivä, koska aikaa on vähän, ja toiseksi siksi, ettei Israel sallinut USA:n edustajan Martin Indykin osallistua neuvotteluihin. Abbasin oma aika alkaa tosiaan olla vähissä.
Abbas kertoi Meretzin edustajille lähettäneensä useita kutsuja Netanyahulle tavata hänet kasvokkain, mutta ettei Netanyahu ole vastannut hänen pyyntöihinsä. Tämä on varsin outo paljastus, koska Netanyahu sanoo tarjonneensa tapaamista toistamiseen ilman vastausta.

ISRAELIN ja PA/PLO:n neuvottelijat ovat toistaiseksi olleet varsin niukkasanaisia neuvotteluista, mikä on varmaan vaikeaa Erekatille, joka mielellään paljastaa salaisuuksia.
PLO:n hallitus arvostelee kärkevästi ehtoja, joilla Abbas suostui neuvotteluihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171202#.UhcGDGJHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
-          Palestiinalaiset pääsevät Israelin puolelle turvallisuusaidasta huolimatta sekä Juudeasta ja Samariasta että myös Gazan kaistalta lähes päivittäin. Osa heistä tulee etsimään työtä, osa varastelemaan ja osa henkilökohtaisista syistä tai sen antaman jännityksen vuoksi. Pelkona kuitenkin on, että heidän joukossaan voi olla joku, jolla on pahoja suunnitelmia. Eräs tällainen ylitys-paikka on Israelin arabikylän Kfar Kassemin lähellä, jossa Jpostin toimittaja oli todistamassa. Palestiinalaisen tulevat siellä aidassa olevan aukon kautta Israelin puolelle ja palaavat samaa reittiä. Kfar Kassemista lähetetään auto noutamaan heitä kylään, josta he hajaantuvat kohteisiinsa. Kylä lähellä sijaitsevat juutalaisyhteisöt Oranit, Shaare Tikwa ja Elkana. Ne sijaitsevat ns. vihreän linjan itäpuolella mutta turvallisuusaidan länsipuolella. Oranit-yhteisön neuvoston puheenjohtaja Shlomi Langer (51), joka avusti yhteisön turvallisuuden parantamisessa, palveltuaan 26 vuotta Shin Betin palveluksessa, kasvoi Jerusalemin Mea Shearimissa, on asunut Oranissa 23 vuotta 3 lapsensa ja vaimonsa kanssa. Hänet valittiin Oranitin johtoon 2008 ja sanoo jatkavansa siellä. Hän kertoo, että turvallisuusongelma alueella johtuu siitä, ettei Israel ole rakentanut turvallisuusaitaa valmiiksi, minkä johdosta arabit tulevat tänne halutessaan päästä Israelin puolelle kulkematta turvallisuustarkastuksen läpi. Hän sanoo valittaneensa useita kertoja armeijalle aukoista aidassa, mutta IDF ei reagoi niihin mitenkään. Jos he ottavat kiinni jonkun laittoman aidan ylittäjän ja luovuttavat hänet IDF:lle, se ehkä kuulustelee heitä mutta päästä heidät sitten menemään. Langer arvioi, että aita valmistuu ensi vuonna, mutta arvelee, että IDF:n haluttomuus puuttua tilanteeseen johtuu siitä, että käsky olla puuttumatta on tullut korkeimmalta taholta, ehkä siksi, että sen uskotaan vähentävän painetta arabien keskuudessa. Toinen huolettava kysymys on bussikuljetus, jota nämä laittomat rajan ylittäjät käyttävät matkallaan Tel Aviviin, sillä he täyttävät bussit muilta matkustajilta mihin liittyy syytökset seksuaalisesta häirinnästä naismatkustajia kohtaan. Myös kovaäänisten käyttö moskeijoissa rukoustilaisuuksien alkamisesta häiritsee juutalais-asukkaita. Osa moskeijoista suostuu hiljentämään äänitasoa, mutta osa ei. Israelissa on laki, joka kieltää häirinnän kovaäänisten kautta, mutta sen valvominen on ongelma, sillä poliisi ei mielellään mene arabikyliin. http://www.jpost.com/Middle-East/Palestinians-freely-crossing-into-Israel-with-Israeli-Arab-cooperation-324018
-          Oikeuskansleri Yehuda Weinstein kiistää huhut, että Netanyahu olisi sopinut Naftali Bennettin kanssa vaihtokaupasta terroristien vapauttamiseen, jonka vastapainoksi Israel saa rakentaa asuntoja Juudeaan ja Samariaan sekä Jerusalemin itäosaan. Työväenpuolueen kansanedustaja oli vaatinut, että Weinstein kehottaa Netanyahua julkistamaan sopimuksen, jos sellainen tehtiin. Weinstein sanoo, ettei sellaista ole. Hänen erityisavustajansa asianajaja Oren Pono sanoo, että vaikka sellainen sopimus olisikin, pääministeri ei ole velvoitettu sitä julkistamaan. Naftali Bennett kiistää myös huhut sopimuksesta, mutta pitää uusien asuntojen rakentamista merkittävänä ja toteaa, että osa niistä sijaitsee alueilla, joilla oli julkistamaton rakennuskielto. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171193#.UhcZt2JHT-k
-          Syrjäytetyn Egyptin presidentti Mursin kannattajat kutsuvat ihmisiä mielenosoituksiin siksi, että oikeus vapautti entisen presidentti Mubarakin kaikista syytteistä ja asetti hänet kotiarestiin. Vallankumous vaatii aina verta, eikä heille mikään näytä riittävän. Mubarakin henki on aina ollut vaarassa, mitä lisää hänen siirtämisensä kotiarestiin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4421221,00.html
-          USA:n talousministeriö asetti sanktioita neljälle Hizbullahin varainkerääjälle Lähi Idässä, syyttäen heitä varojen keräämisestä terroristeille. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4421197,00.html


Thursday, August 22, 2013

TORSTAI 22.08.13


TORSTAI 22.08.13

1. SYYRIAN väitetyissä kemiallisissa iskuissa on kuollut satoja ihmisiä joukossa naisia ja lapsia, toisten tietojen mukaan jopa yli 1300 ihmistä. Kapinalliset syyttävät iskuista Assadin armeijaa, mutta kaiken järjen mukaan, kun YK:n asettama tutkimustiimi asuu hotellissa vain muutaman kilometrin päässä yhdestä hyökkäyskohteesta Ghoutassa, miksi Assad olisi määrännyt hyökkäykset juuri samaan aikaan? Kapinallisilla, joita uutisraportit kutsuvat varovaisesti ”aktivisteiksi”, olisi paljon suurempi motiivi käyttää kemiallisia aseitaan, joita niillä tiedetään olevan, kuin presidentti Assadilla. Se, että Syyrian sotilaskoneet lensivät silminnäkijöiden mukaan hyökkäysalueiden yllä iskujen jälkeen, todistaa enemmän tarkkailulennoista kuin osallisuudesta niihin. Syyrian taistelukuvauksia ja raportteja lukiessa tulee helposti kuva, että niissä esitetyt suuret uhriluvut ovat yksin Assadin armeijan aiheuttamia, mikä ei tietenkään ole totta, sillä sodassa molemmat osapuolet surmaavat.

USA:n presidentti Obama julmistelee, että hänen asettamansa punaiset linjat on voitu nyt ylittää, ja hän voi laskea Jordaniaan kootut ja siellä valmennetut ja aseistetut kommando-joukot hyökkäyksiin ennalta valittuihin kohteisiin valmistelemaan lentokieltoalueiden julistamista, jota tulisivat seuraamaan USA:n lentoiskut Assadin armeijan joukkojen asemia, ohjustukikohtia, lentokenttiä ja muita strategisesti tärkeitä kohteita vastaan.
YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui keskiviikkona hätäistuntoon, jossa käsiteltiin Syyrian dramaattisesti muuttunutta tilannetta. Neuvostossa ei kuitenkaan osoitettu syyllistä vaan odotetaan selvennyksiä. YK:n nimittämällä Åke Sellstromin johtamalla tiimillä Syyriassa ei ole oikeutta määritellä, kuka on käyttänyt kemiallisia aseita, vain todeta niiden käyttö.
Neuvosto ei myöskään esittänyt vaatimusta Assadille, että tutkimustiimi voisi päästä viimeisiin hyökkäyskohteisiin, mikä kuitenkin tuntuisi luonnolliselta, ja mitä jotkut maat vaativat.
Venäjä ja Kiina vastustavat Syyrian armeijan vastaisen tuomitsevan päätöslauselman hyväksymistä, ennen kuin on saatu tarkempia tietoja tapahtumien kulusta.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171167#.UhWf4mJHT-k, http://www.timesofisrael.com/russia-china-torpedo-harsh-un-statement-on-syria/

DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että USA:n ja Jordanian kouluttamien joukkojen 250 miehen suuruinen joukko-osasto ylitti Syyrian rajan Jordaniasta lauantaina 17.08. USA:n ja Saudi Arabian antamilla venäläisillä aseilla. Nämä joukot taistelevat USA:n ja Jordanian komennossa, jonka komentokeskus on Jordaniassa lähellä Syyrian rajaa.
Toinen 300 miehen joukko-osasto tunkeutui Syyriaan maanantaina. Nämä kommando-osastot ottavat yhteyksiä muihin kuin Jabhat Al-Nusran kapinallisjoukkoihin Syyriassa. DF:n raportin mukaan nämä kommandojoukkojen tukemat kapinallisosastot etenevät nopeasti pitkin Syyrian ja Jordanian välistä raja-aluetta muodostaakseen siitä 25 km:n syvyisen puskurivyöhykkeen, josta ne karkottavat Assadin armeijan yksiköt.
DF kertoo, että kommandohyökkäykset aloitettiin pian sen jälkeen, kun USA:n asevoimien komentaja Martin Dempsey saapui Jordaniaan viikko sitten maanalaisen komentokeskuksen avajaistilaisuuteen. http://www.debka.com/article/23199/New-Centcom-underground-war-room-in-Amman-for-US-intervention-in-Syria

SYYRIAN presidentti Bashar Assad on useasti vakuuttanut, ettei hän käytä kemiallisia aseita omaa kansaansa vastaan, mutta turvautuu kaikkiin käytettävissä oleviin aseisiinsa, jos Damaskos on vaarassa tai jos Syyrian ulkopuolinen armeija hyökkää maahan.
Israelin puolustusministeri Yaalon toteaa, että Assad on useasti käyttänyt kemiallisia aseita, mutta toteaa samalla, ettei Israel puutu Syyrian tilanteisiin, ellei sieltä hyökätä maahan. http://www.debka.com/article/23206/Reported-Syrian-gas-attack-killing-hundreds-after-first-US-trained-rebel-incursion-from-Jordan

USA:n puolustusministeri Chuck Hagel ja Israelin puolustusministeri Moshe Yaalon keskustelivat keskiviikkona puhelimessa Syyrian dramaattisesti muuttuneesta tilanteesta sekä kehityksestä Egyptissä, jonka entinen presidentti Hosni Mubarak vapautettiin syytteistä ja jonka oikeus määräsi toistaiseksi valvottuun kotiarestiin mahdollisten mielenosoitusten rauhoittamiseksi. Hagel ja Yaalon päättivät jatkaa läheistä yhteistoimintaansa ja olla tiiviissä yhteydessä toistensa kanssa. Jos Syyriaan julistetaan lentokieltoalue, IAF:n koneet ovat osa kiellon säilymistä valvovaa useiden maiden muodostamaa lentoyksikköä.
2. SYYRIAN ja Egyptin tilanteiden analyytikot näyttävät olevan ymmällään, miten selittää tilanteiden nopeat muutokset ja arabimaiden suhtautuminen niihin. Ariel Ben Salomon tarkastelee tilannetta JP:n artikkelissaan pyrkien näkemään, tarkoittaako armeijan vallansieppaus Egyptissä arabikevään loppua, mikä rohkaisee alueen yksinvaltaisia hallituksia kuten Assadia Syyriassa, vai onko kyse vain kohoumasta tiellä, mikä kuitenkin heilauttaa lujasti sillä matkaavia?

Artikkelissa hämmästellään, miten Saudi Arabia voi tukea Muslimiveljeskuntaa Syyriassa, mutta tukea armeijan vallansieppausta Egyptissä, mikä lopetti Muslimiveljes-kunnan hallinnon siellä ja pakottaa sen uudelleen maa alle? Qatarin emiiri tuki samoin Veljeskuntaa ja Hamasia, mutta siellä tapahtunut veretön vallansiirto isältä pojalle keikautti sen ulkomaisen politiikan ylösalaisin. Qatar tukee nyt saudien kanssa Egyptin armeijaa. Persianlahden itsevaltaisesti hallituilla öljymailla ja Jordanialla on syytä iloita Egyptin vallansiirrosta, sillä se vahvistaa niiden emiirien ja sheikkien valta-asemaa ainakin toistaiseksi. Jordaniassa on myös voimakkaita ääri-islamin hallitsemia puolueita, ja kuningas Abdullah II:n valtaistuin keikkuu pahoin pienemmästäkin puhurista.

Turkin vallanhimoinen pääministeri Recep Tayyip Erdogan on myös joutunut pettymään pahoin seuratessaan entisen ottomaanihallituksen tapaisen liittoutuman muodostumisen haihtuvan savuna ilmaan hänen havittelemiensa liittolaismaiden Egyptin ja Qatarin torjuessa hänen lähentymispyrkimyksensä, ja Syyrian ja Libanonin vuodattaessa verensä kuiviin verisessä sisällissodassa, mikä on saamassa yhä selvemmät merkit uskontojen ja alueitten välisistä taisteluista, mitkä ulkomaisella tuella repivät maan hajalle.
Artikkelissa todetaan myös, että mitä pitempään Syyrian ongelmien ratkaisu kestää, sitä suuremmiksi kasvavat shia- ja sunnimuslimeja erottavat uskonnolliset jännitykset kuten myös etnisten ja muiden ryhmien väliset intressierot. http://www.jpost.com/Middle-East/The-blurry-lines-between-Syrias-civil-war-and-the-bloodshed-in-Egypt-323874

ISRAELIN kannalta Syyrian taisteluissa saama muutos, mikäli se pitää paikkaansa, aiheuttaa vaaratilanteen, jossa nurkkaan ahdettu Syyrian itsevaltias ja hänen armeijan komentajat voivat paineen helpottamiseksi aloittaa ohjusiskut Israelia vastaan, mitä Hizbullah tulisi tukemaan omine hyökkäyksineen. Syyrian ohjukset, joihin on mahdollista asentaa massatuho-kärjet, ulottuvat lähes koko Israelin alueelle Dimonaa ja Eilatia myöten. IDF asensi kuudennen Iron Dome torjuntapatteriston Sharonin alueelle siellä olevien sotilaslentokenttien turvaksi, mutta niiden kapasiteetti ei riitä torjumaan ohjusten potentiaalista massaiskua.
Israel on varautunut kaasuhyökkäyksen mahdollisuuteen jakaen kansalle kaasunaamareita ja pitäen suuria harjoituksia eri mahdollisuuksien varalle.

3. PLO:n korkea virkailija Hanan Ashrawi  kertoo uutistoimistoille, että ellei Israel lopeta rakennussuunnitelmiensa toteuttamista 1967 ja sitä seuraavassa 1973 sodassa vapauttamillaan alueilla, PLO katsoo oikeudekseen viedä asia YK:n alaisiin elimiin saadakseen sen loppumaan. Hän puhunee koko PLO:n hallituksen nimissä, joka viimeisessä kokouksessaan asetti useita varauksia Abbasin suostumiselle tulla neuvottelupöytään, mutta joutuessaan luopumaan useimmista ennakkoehdoistaan. Vain 104 terroristin vapauttamiseen Israelin vankiloista Netanyahu suostui John Kerryn vaatimuksesta.

PA:n kannan mukaan USA suostui painostamaan Israelia kaikkiin heidän asettamiinsa ehtoihin, joista rakennuskielto on yksi, sille antamassaan kirjallisessa vakuutuksessa. Kirjelmää ei ole julkistettu. John  Kerry vakuutti puhuessaan Brasiliassa, ettei rakennuskielto sisältynyt ennakkoehtoihin.
”Sanomme mahdollisimman selkeästi, että ellei Israel lopeta, meidän tulee toimia”, Ashrawi sanoo painokkaasti. Hän vakuuttaa ilmentävänsä PLO:n kannan, vaikka ei ole selvää, onko hänen lausuntonsa varoitus harmistumisesta vaiko uhkaus toiminnan aloittamisesta.

Osapuolet kuitenkin sitoutuivat välttämään kaikkia ulkopuolisia toimia kuten kääntymistä YK:n ja sen elimien puoleen 6 – 9 kuukautta kestävien neuvottelujen aikana.
Esityksensä tueksi Ashrawi vei joukon reporttereita Jerusalemin eteläosaan näyttäen heille, miten Israelin uudet rakennushankkeet estävät yhteyksiä palestiinalaisalueitten välillä ja siten tekevät mahdottomaksi toteuttaa maa-alaltaan yhtenäistä Palestiinan valtiota.
Pääministerin kanslia sanoo PLO:n aikomusten rikkovan sovittuja neuvotteluehtoja. http://www.jpost.com/Middle-East/The-blurry-lines-between-Syrias-civil-war-and-the-bloodshed-in-Egypt-323874

4. UUTISOTSIKOITA
-          Kansainvälisten suhteitten ministeri Yuval Steintz sanoo, ettei Israel tarvitse kenenkään lupaa päätökselleen iskeä Iranin ydinlaitoksiin, jos se katsoo sen välttämättömäksi. Hän todisteli myös, ettei Iran pystyisi juuri ollenkaan vastaamaan Israelin mahdollisten iskujen jälkeen. Hänen arvionsa mukaan Iran pystyisi kahden tai kolmen päivän aikana iskemään israelilaisiin ja amerikkalaisiin kohteisiin alueilla aiheuttaen varsin vähän tuhoa. Steinitz sanoi puhuessaan Times of Israel toimittajalle, että Iranin uusi presidentti Hassan Rouhani tuudittaa länsimaat rauhoittavaan uneen hyräillen niille tuutulauluja, mutta että Iranin uraanin rikastus-laitosten n. 18 000 sentrifugia rikastavat uraania yötä päivää. Hän sanoi edelleen, ettei Netanyahu ole varma Obaman hallituksen päätöksestä Iranin suhteen, mutta että jos se haluaa iskeä, se pystyisi hoitamaan asian nopeasti ja tehokkaasti, mihin IAF:n voimat eivät riitä. Obama on kuitenkin vakuuttanut puolustavansa Israelia ja toisaalta todennut, ettei USA salli Iranin saavan ydinasetta. Steinitz arvioi, että Iranin 450 miljardin USD bruttokansatuote kärsii pahoja vaurioita kovenevien sanktioitten vuoksi, ja Iranin talous voi romahtaa vuodessa. http://www.timesofisrael.com/iran-would-barely-retaliate-if-its-nuclear-program-were-attacked/
-          Israelin ”virkavapaalla” oleva ulkoministeri Israel Beitenun puheenjohtaja Avigdor Libeman vertaa Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogania Hitlerin tiedostus-ministeriin Göbbelsiin, Saksan kolmannen valtakunnan propagandistiin. ”Jokainen, joka kuuntelee Erdoganin sanoja, jotka ovat täynnä vihaa ja kiihotusta, tulee vakuuttuneeksi siitä, että on kyse Göbbelsin seuraajasta, ja hänen vehkeilynsä ovat samaa luokkaa kuin Dreyfus oikeudenkäynti Ranskassa ja Siionin Vanhinten Protokollat”. Liberman johtaa Knessetin ulko- ja puolustusvaliokuntaa. Häntä vastaan nostettu oikeuden käynti odottaa tuomiotaan, vaikka useimmat syytökset ovat jo osoittautuneet aiheettomiksi. Prosessi on kestänyt yli 12 vuotta nousten pinnalle aina juuri ennen vaaleja, mikä osoittanee poliittisen ajojahdin häntä vastaan. http://www.timesofisrael.com/liberman-says-turkish-pm-is-successor-to-nazi-goebbels/
-          Israelilaisten lasten poliorokotuskampanja on päätetty ulottaa koko maahan, sillä oireita polion aiheuttamasta viruksesta on löydetty aiempaa pohjoisempana. Tähän mennessä on rokotettu 242 000 lasta ja kampanja jatkuu. Viimeiseksi virusta tavattiin Ofakimista maan eteläosassa. Rokotusta vastaan on nostettu kanne siksi, että sen on todettu altistavan ihmisiä poliovirukselle sen sijaan, että se estäisi sen. http://www.timesofisrael.com/60000-more-children-vaccinated-as-polio-spreads/
-          Hamas Gazassa vaatii, että Egyptin tulee avata uudelleen sulkemansa portit Siinailta Gazan kaistalle. Egyptin sulki kaikki Siinailta Israelin puolelle ja Gazaan johtavat tiet sen jälkeen, kun terroristit surmasivat 25 egyptiläistä sotilasta Rafahin lähellä Gazan rajaa heidän ajaessaan kahdella bussilla. Samalla Egyptin armeija on tehostanut salakuljetustunnelien sulkemista väittäen, että kaksi kolmasosaa niistä on suljettu. Salakuljetus Siinailta tunnelien kautta on ollut tuottoisa tulolähde Hamasin taloudelle, mutta tunnelien kautta ovat myös terroristit voineet liikkua Siinaille ja takaisin huomaamatta. Egypti syyttää, että Hamas on liittoutunut Siinain salafisteihin ja Al-Qaidan alaisiin järjestöihin rakentaakseen Siinaille puoli-itsenäistä hallintoa, joka toimisi erillään Kairon hallituksesta. Gazassa toimii Egyptin Tamarod-mallin mukainen järjestö, jonka päämääränä on Hamasin nykyjohdon kaataminen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171168#.UhXN7GJHT-k
-          Bait Hayehudin (Juutalainen koti) aktivistit Yehuda Eliyahu ja Betzalel Smotrich kehottavat puheenjohtajaansa Naftali Bennettiä katkaisemaan suhteet Yesh Atidiin, sillä sopimus yhteistoiminnasta on luonnoton, niin kaukana puolueiden ideologia on toisistaan. Kirjeessä todetaan, että on aika lopettaa unelmointi, että se toisi ansiota tai että olisi mahdollista ”käännyttää” sekulaari Yair Lapid. Siinä luetellaan useita kysymyksiä, joissa puolue on valinnut väärin: terroristien vapauttaminen; neuvottelut PA:n kanssa juutalaisten pyhien paikkojen luovuttamiseksi PA:lle; yeshiva-budjettien leikkaukset; lapsilisien leikkaukset; Negevin myyminen beduiineille; hallinnolliset määräykset, joilla ihmisiä karkotetaan kodeistaan. He vaativat toimia.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171158#.UhXQQGJHT-k


Wednesday, August 21, 2013

KESKIVIIKKO 21.08.13


KESKIVIIKKO 21.08.13

1. TURKIN pääministeri Recep Tayyip Erdogan vakuutti Oikeus- ja Kehitys-puolueensa aluekokouksen osanottajille maanantaina 20.08., että Israel on Egyptin heinäkuun 3. päivän vallansieppauksen takana, ja sanoi, että hänellä on dokumentti, joka todistaa asian.
”Kuka on tämän takana? Meillä on todiste”, hän selitti kuulijoilleen. Se oli Israelin syy, että hän kohtasi Egyptin ylenkatseen pyrkimyksilleen saavuttaa johtavan muslimivallan asema Lähi Idässä, ja että tämä torjunta tuli häntä vastaan jopa Muslimiveljeskunnan taholta Mursin hallinnon aikana, vuosi ennen vallansieppausta, hän selitti Debkafilen artikkelin mukaan. .
Mursi torjui hänen lähentymispyrkimyksensä, eikä vain Kairon hallitusta, vaan myös Gazan kaistaa hallitsevan Hamasin uskotellen olevansa heidän puolustajansa, DF kertoo.

DF kertoo edelleen, että Erdoganin suunnitelma Turkin johtaman muslimiblokin muodostamiseksi koki toisen takaiskun, kun hänen ainoa strateginen kumppaninsa Qatarin emiiri Sheikh Hamad bin Khalifa al-Thani luopui vallasta verettömässä vallankaappauksessa. Motiivi hänen poistamisekseen, jota Saudi Arabia ja UAE tukivat, oli hänen läheiset suhteensa Turkin kanssa sekä Muslimiveljeskunnan ja Hamasin tukeminen. Sheikh Hamas al-Thanin seuraaja oli hänen poikansa Sheikh Tamim bin Khalifa al-Thani, joka vastusti isänsä läheisiä suhteita Turkin ja Muslimiveljeskunnan kanssa. DF arvioi, että Qatarin vallankaappaus ennusti, mitä tulisi tapahtumaan Turkissa. Erdogan ja hänen tiedustelu-järjestönsä Fidan Hakan menettivät tämän yhteyden, eivätkä saudit ja UAE edes mitenkään peitelleet tavoitettaan kaataa Muslimiveljeskunnan hallinto Egyptissä ja torjua Turkin ja sen Persianlahden tukijamaan valtapyrkimykset. http://www.debka.com/article/23203/Erdogan-in-another-anti-Semitic-diatribe-against-Israel-reveals-his-failures

Egyptin väliaikainen hallitus torjui Erdoganin väitteet kutsuen niitä ”perusteettomiksi, järjettömiksi ja mielikuvituksellisiksi” todeten, että sen itsehillintä alkaa loppua Turkin suhteen.
Israelin hallituksen edustaja sanoi Erdoganin väitteitä joutaviksi, mikä ei vaadi vastausta. Erdoganin todiste lienee Ranskan juutalaisen intellektuellin Bernard-Henry Levyn ja silloin oppositiossa olevan Tzipi Livnin välinen keskustelu Tel Avivin yliopistossa v. 2011. Levy totesi silloin Muslimiveljeskunnasta: ”Jos se demokratian vuoksi pääsee valtaan, olkoon niin”. Kysyttäessä vaatisiko hän armeijan menevän väliin, Levy totesi: ”Tulisin vaatimaan heidän estämisekseen päästä valtaan, kaikin mahdollisin keinoin”.
Turkki kritisoi ankarasti armeijan suorittamaa vallansieppausta Egyptissä 03.07. tuomiten samalla kovin sanoin verenvuodatuksen Kairon kaduilla. Viime viikolla Turkki kutsui lähettiläänsä kotiin Egyptistä, joka seurasi pian kutsuen lähettiläänsä kotiin Turkista.
Pääministeri Erdoganin Lähi Idän politiikka on siten raunioina menetettyään kaikki yhteytensä.  http://www.timesofisrael.com/us-pans-turkish-pm-for-saying-israel-ousted-morsi/

2. ISRAELIN ja PA/PLO:n välisten rauhanneuvottelujen keskustelutiimit pitivät eilen tiistaina salaisen kokouksensa salaisessa paikassa. Tilaisuus oli tarkoitus järjestää keskiviikkona, mutta koska Saeb Erekatilla oli sovittu vierailu Moskovassa, se aiennettiin päiväkokoukseksi, keskiviikkona, jota seurasi toinen illalla.

Tiimin jäsenet ovat varsin hyvin pystyneet pitämään keskustelujensa sisällön salaisuutena Kerrylle antamansa lupauksen mukaan. Tiistain kokouksesta todettiin vain, että ne olivat vakavat. Keskustelutilaisuudesta kertoi AFP:n journalistille PA:n korkea virkailija: ”Tapaaminen järjestettiin tänään Saeb Erekatin ja Muhammed Shtayethin johtaman palestiinalaisen delegaation ja Tzipi Livnin ja Yitzhak Molchon  johtaman Israelin delegaation välillä”. Livni enempää kuin pääministerin kansliakaan eivät vahvistaneet tietoa.
Seuraava kokous on määrä pitää Jerikossa.
Livni kertoi puhuessaan Israelin radiolle tiistaina totesi, että neuvottelujen jälkeen Israelilla tulee olemaan hyvin dramaattisia päätöksiä tehtävänään todeten: ”Me väittelemme, mutta vain seinien sisäpuolella”.
Abbas vahvisti tukensa kahden valtion periaatteelle, joka johtaa Palestiinan valtion perustamiseen 1967 sodan linjoille pääkaupunkinaan Jerusalem, tavatessaan kansanedustaja Muhammd Barakein johtaman Hadash-puolueen (Demokratian ja Tasapuolisuusrintaman) delegaation Ramallahissa eilen. Abbas syytti Israelia kapuloitten heittelemisestä rauhanveturin raiteille provokatorisella rakentamisella Länsirannalla.
Hän sanoi Israelin toimien vahingoittavan vilpittömiä pyrkimyksiä saavuttaa rauha ja lopettaa miehitys. Barakei sanoi Abbasin todenneen, että keskusteluissa edistystä on tapahtunut ja että on mahdollista ratkaista kaikki Israelin ja PA/PLO:n väliset ydinkysymykset. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Livni-Israel-will-make-dramatic-decisions-during-peace-talks-323702

3. EUROOPAN UNIONIN 28 jäsenmaan ulkoministerit kokoontuvat tänään keskiviikkona Brysselissä löytääkseen formulan, jolla Egyptin armeijan suojeluksessa olevaa väliaikaista hallitusta ja väliaikaista presidentti Adly Manouria tulisi ohjata demokraattiseen suuntaan. EU on noussut temppelinharjalle keskeisenä sovittelijana nykyisen ja edellisten johtajien välillä. EU tukee Egyptiä 5 miljardilla Eurolla vuodessa, mutta sen käyttämistä painostuskeinona vähentää se, että varat menevät pääosin vapaille järjestöille eikä hallitukselle.
USA:n ja EU:n yhteinen sovitteluyritys epäonnistui, mutta EU:n ulkopolitiikan johtaja Catherine Ashton sanoo EU:n yrittävän uudelleen. Hän kävi tapaamassa syrjäytettyä presidentti Mursia hänen pidätyspaikassaan ja lupasi mennä uudelleen, jos on tarvis.

LÄNSIMAITTEN suurin huoli on, miten saada väkiluvultaan suurimman arabimaan palautettua järjestäytyneeseen tilaan ja lopettaa veriset mielenosoitukset. Useat EU-maitten edustajat ovat vaatineet Egyptille myönnetyn avustuksen keskeyttämistä, mutta suurissa talousvaikeuksissa painiskeleva Egypti tulee kokemaan entistä suuremmat mielenosoitukset, jos kansalaisten päivittäinen toimeentulo kiristyy. Egyptin taloutta parantaa Suezin kanavan toimiminen, ja Saudi Arabia ja Qatar ovat yhdessä luvanneet täydentää hallitukselta puuttuvat varat. Aseiden myynti Egyptille on yksi, jota voidaan kiristää. EU:n kauppa Egyptin kanssa on n. kaksi miljardia Euroa kuukaudessa. USA:n hallitus kiistää tiedot, että se olisi peruuttanut vuotuisen 1.3 miljardin USD avustuksen ja 250 miljoonan lisäavustuksen Egyptille. http://www.jpost.com/Middle-East/EU-foreign-ministers-to-discuss-Egypt-aid-and-policy-at-emergency-talks-323748

4. EGYPTI on suuressa välikädessä, miten menetellä entisen presidentti Hosni Mubarakin suhteen. Hänet tuomittiin elinikäiseen vankeuteen syytettynä korruptiosta, asemansa väärinkäyttämisestä omien ulkomaiden antamia lahjoa sekä siitä, ettei hän estänyt mielen-osoittajien surmaamista, Uudessa oikeuskäsittelyssä hänet vapautettiin lähes kaikista syytöksistä, mutta jos vihjeet hänen vapauttamisestaan vankeudesta pitävät paikkansa, se voi nostattaa nuoret mielenosoittajat, jotka avustivat hänen syrjäyttämistään, ja voivat tulla uudelleen kaduille kutsuen mukaansa helposti manipuloitavia nuoria.

TiLanne on muuten alkanut rauhoittua armeijan  ja väliaikaisen hallituksen pidättäessä suurimman osan Muslimiveljeskunnan johtajista, jotka joutuivat peruuttamaan aiemmin sovittuja mielenosoituksia. Veljeskunta ei järjestönä ole suinkaan murskattu, joskin heikennetty, mikä pakottaa sen uudelleen maan alle, kuten se oli Mubarakin aikana. Osa johtajista on paennut Gazan kaistalle pyrkien sieltä jatkamaan taisteluaan.
Mubarakin vapauttamisen pelätään saavan Muslimiveljeskunnan nousemaan uudelleen mielenosoitusten johtoon, mikä voisi uudelleen pahentaa orastavaa normalisointia.
Mubarakin vapauttamista puidaan tänään Egyptin oikeudessa, joka kokoontuu vankilassa, jossa 85-vuotista entistä presidenttiä on pidetty. http://www.jpost.com/Middle-East/Analysis-The-uncertain-prospects-of-Mubaraks-release-323746

5. SYYRIAN aktivistit väittävät, että Assadin armeija käytti kemiallisilla agenteilla täytettyjä raketteja Damaskoksen itäosien lähiöissä Ain Tarma, Zamalka ja Jobar, joihin kapinallis-joukkoja on päässyt pureutumaan. Aktivistien mukaan ainakin 213 ihmistä on lääkintä-henkiöiden mukaan hoidettu kemiallisten aineiden aiheuttamien vammojen vuoksi. YK:n nimittämän kemiallisten aseiden käyttöä tutkivan tiimin on määrä aloittaa tutkimukset maassa. Syyrian ihmisoikeuksien seurantajärjestön edustaja sanoo, että Damaskoksen Mouadamiya lähiö lounaaseen pääkaupungista joutui kiivaimman tulituksen kohteeksi, kehottaen YK:n lähettämää tiimiä tutkimaan aluetta. Se kuitenkin riippuu siitä, antaako Assad luvan. Toiseksi on vaikea uskoa uutisen todenperäisyyttä, koska sen vahvistaminen riippumattomista lähteistä on Syyrian oloissa lähes mahdotonta. http://www.jpost.com/Middle-East/Assad-forces-allegedly-use-chemical-agents-in-bombardment-killing-hundreds-323754

6. UUTISOTSIKOITA
-          INN:n raportin mukaan 635 ihmistä kuoli Syyrian itäosassa sijaitsevassa Ghoutassa hermokaasuhyökkäyksen uhreina, kuten paikallisen yhteistoimintakomiteat kertoivat Al-Arabiyan toimittajille. Satojen muiden kerrotaan haavoittuneen tällä kapinallisten miehittämällä alueella Damaskoksen itäpuolella. Syyrian vallankumouksen komento-neuvoston jäsenet kertoivat, että Syyrian koneet lensivät alueen yli pommitusten jälkeen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171141#.UhR3cmJHT-k
-          PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat sanoo, ettei PA/PLO suinkaan suostunut rauhan-neuvotteluihin Israelin kanssa ilman ennakkoehtoja. Hän sanoi lisäksi, että USA:n lähettämässä vakuutuksessa vahvistetaan, että Israel tulee suostumaan kaikkiin sen asettamiin ehtoihin. Erekat puhui näitä Nasaretissa toimivan A-SHAMS radioyhtiön haastattelussa. Erekat vakuutti USA:n antamassa kirjelmässään vakuuttaneen, että keskusteluissa tullaan hyväksymään 1967 sotaa edeltävät aselepolinjat tulevan valtion rajoiksi; käsitellään kaikkia ydinkysymyksiä kuten Jerusalem, pakolaiset, rajat, turvallisuus ja vesi; keskustelut tulisivat kestämään 6 -9 kuukautta, eikä sinä aikana solmita minkäänlaisista väliaikaisia sopimuksia. Abbasilla on ollut joukko vaatimuksia, joita hän toistelee puheissaan. Näistä viimeisin on ollut, että Israelin tulee vapauttaa kaikki ennen 1993 Oslon sopimuksia tuomitut terroristit, myös Israelin arabit, sekä keskeyttää kaikki rakennustoiminta Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä ja Jerusalemin itäosissa. PA/PLO oli myös laatimassa lukuisia syytekirjelmiä YK:n eri instituutioihin, mukaan lukien ICC. USA:n ulkoministeri John Kerry sai väännettyä Abbasin kättä siten, että hän pudotti kaikki muut vaatimukset paitsi 104 terroristin vapauttamisen asteittain neuvottelujen edistymisen mukaan. Israel vapautti heistä 26 juuri ennen ensimmäisiä neuvotteluja. Erekat sanoi, että PA toimi aktiivisesti saadakseen EU:n julistamaan juutalaisyhteisöjen boikotin, ja että se toimii edelleen aktiivisesti Latinalaisen Amerikan maissa, Kiinassa, Venäjällä ja Japanissa sekä Afrikan Unionin maiden parissa boikotin laajentamiseksi juutalaisyhteisöjä vastaan Juudeassa ja Samariassa. Erekatin haastattelulausunnosta voidaan päätellä, että PA katsoo Abbasin vaatimusten olevan edelleen voimassa. Toiseksi PA/PLO voi jatkaa kulissien takana Israelin vastaista politiikkaansa kokoamalla kansainvälistä boikottia Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöille ja Jerusalemin uusille lähiöille. Tämä täysin kyseenalaistaa Abbasin Israelille asettamat syytökset neuvottelujen sabotoinnista ja vakuutukset PA:sta muka vilpittömänä neuvottelukumppanina. Israelin neuvottelu-tiimin eikä pääministerin taholta, joka valvoo keskusteluja, ole annettu minkäänlaista reaktiota näistä Erekatin enempää kuin Abbasinkaan valheellisista ja kiihottavista  puheista neuvottelujen aikana, jolloin niitä tulisi välttää. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171136#.UhR5SWJHT-k
-          Arabit jatkavat yksittäisiä hyökkäyksiään Jerusalemin kevytrautatietä tai sillä matkustavia vastaan. Viimeisin hyökkäys tapahtui maanantaina Binyamin alueesta kotoisin olevan juutalaismiehen matkustaessa vaunussa. Joukko arabeja kiinnitti huomionsa mieheen, jolla oli selvät juutalaiset vaatetus ja merkit. Miehen poistuessa junasta arabi mies läimäytti häntä suoraan kasvoihin ilman mitään syytä paeten välittömästi arabijoukon seuraamana. Juutalaismies teki ilmoituksen poliisille, mutta syyllisten kiinni saaminen lienee vaikeaa, elleivät he toista rikostaan. Yksityisistä juutalaisiin kohdistuvista hyökkäyksistä voidaan päätellä, että poliisin ja tuvallisuus-miesten pelko on pienentynyt arabien joukossa siten, että he uskaltavat tehdä hyökkäyksiä, erilaisin asein ja myös veitsin päivän valossa ihmisten keskellä liikkuessaan. Tämä on vaarallinen asenteen muutos, mikä voi pakottaa turvallisuus-joukot koventamaan otteitaan, mitä Jerusalemin poliisi on pyrkinyt välttämään siinä määrin, että sen katsotaan joissakin tilanteissa puolustavan arabeja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171116#.UhSBHGJHT-k
-          Egyptin väliaikaiseksi nimitetty El Baradei joutuu vastaamaan oikeudessa syytöksiin kannattajiensa luottamuksen pettämisestä sanouduttuaan irti toimestaan.
-          Voice of Palestine julkaisi toivon radiosanomassaan 08.08 Palestiinan kansalle. viestin, jossa se tervehtii useita Israelin kaupunkeja Acre, Nasaret, Haifa, Tiberias, Jaffa miehitetyssä Palestiinassa esittäen toiveen, että nämä kaupungit tulevat pian olemaan uudelleen osa Palestiinaa.  http://www.timesofisrael.com/palestinian-authority-radio-touts-israels-demise/
Lämpötilat JRSLM: Keskiviikko 21-31; Torstai 20-31; Perjantai 19-30; Lauantai 19-29 C-astetta. Kinneretin vedenpinta – 210.735 m; 226 sm alemman punaisen linjan yläpuolella. 

Tuesday, August 20, 2013

TIISTAI 20.08.13


tiistai 20.08.13

1. ISI LEIBLER, yksi JP:n vakiokolumnisteihin kuuluva, kertoo aamun artikkelissaan ”candidly speaking” (avoimesti puhuen) otsikolla ”Obama appeasement will result in disaster” (myönnytysten tekeminen Obamalle johtaa onnettomuuteen) selkein sanoin, mihin Israelin hallituksen politiikka tulee johtamaan. Artikkelin pituuden vuoksi viittaan vain pääkohtiin, ehkä palaten niihin myöhemmin toisessa muodossa.

Leibler viittaa aluksi arabikevään saavutuksiin, jotka ovat johtaneet verisiin painajaisiin, hukuttaen Egyptin (ja monia muita arabimaita) sekasortoon sekä jättäen Israelin väkivallan ja barbarismin ympäröimäksi ilman tasapainon häivettäkään näköpiirissä. Sadoittain ihmisiä tapetaan päivittäin arabikevään vihaisissa syysmyrskyissä, mutta maailma vain seuraa silmä tarkkana Israelin rakentaessa koteja Jerusalemin itäosan lähiöihin.

Samaan aikaan ulkoministeri John Kerry länsijohtajat käyttävät suunnattoman määrän energiaa ja voimavaroja Israelin/PA:n sekasotkuun, mitä voidaan kutsua surrealistiseksi. Päinvastaisista todisteista huolimatta Kerry toistaa mantraansa, että Israelin ja PA:n välinen ongelma on koko Lähi Idän rauhattomuuden keskeinen syy, ja ilman epäilystä Kerry kehotti Euroopan Unionia kiihdyttämään Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen boikottiaan.
Se oli Kerry, joka esitti Netanyahulle törkeän huomautuksen ja huolestuttavan uhkauksen, että ”jos rauhan-keskustelut epäonnistuvat, Israelia tulee kohtaamaan laittomuuskampanja steroidilla”, mikä vihjaa Obaman hallituksen tulevaan suhtautumiseen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin. (USA pitää juutalaisten rakentamista vihreän linjan takana laittomana.)
Mitä tapahtuu, jos USA poistaa Israelille antamansa suojan YK:n turvallisuusneuvostossa? 

OBAMAN hallituksen Israelia kohtaan osoittama myrkyllisyys näyttäytyy kaikessa karmeudessaan, kun tarkataan tosiasioita: PA:n puheenjohtaja Abbas ei ole tehnyt pienintäkään suosiollista elettä Israelin suuntaan, PA:n media, uskonnolliset ja opetukselliset instituutit jatkavat edelleen Israelin vastaista ja antisemiittistä saarnaamistaan, eikä maailma korvaansa liikauta Abbasin ylväästi uhatessa etnisellä puhdistuksella ja kansanmurhalla koko entisen Syyria-Palestiinan alueella ja Gazan kaistalla, jotka hän kuvittelee saavansa valtansa alle. Ei minkäänlaista vastavuoroisuutta Abbasin ja PA:n taholta Israelin suuntaan.

LEIBLER katsoo, että karmein asia tässä kauheudessa on kuitenkin se, että USA:n hallitus painostaa Israelia vapauttamaan tuomittuja terroristeja ja murhaajia, myös Israelin arabeja. Leibler toteaa, että tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut toisen maan suhteen; painostaa uskollisinta liittolaismaata toimimaan vastoin oikeusjärjestöään ja moraaliaan välittämättä sen uhrien omaisille ja muullekin kansalle aiheuttamista kärsimyksistä haavojen avautuessa uudelleen, sekä vastoin Israelin kansan yleistä mielipidettä.
Leibler toteaa, ettei myönnytysten tekeminen ole koskaan onnistunut, ei Oslon sopimusten eikä sen jälkeisten sopimusten yhteydessä. Nyt USA:n hallitus painostaa Israelia myöntymään 1949 aselepolinjojenmukaisiin rajoihin vähäisillä samanlaatuisilla ja –kokoisilla aluevaihdoilla.

Obaman hallituksen mukaan Israelin tulee voittamiensa useiden puolustussotien jälkeen alistua hyökkääjiensä tahtoon luopumalla korvauksetta vapauttamistaan maa-alueista, jotka kansainvälisten sopimusten mukaan kuuluvat juutalaisen kansan kotimaahan.
Leibler toteaa erotuomariksi valitusta Martin Indykistä, että tämä hyökkäsi kiivaasti Israelia vastaan Netanyahun ja Obaman välisten selvittelyjen ollessa kiivaimmillaan.
Hän viittaa vielä Israelin lähihistoriaan, miten useimmat pääministerit ovat suoraselkäisinä vastustaneet USA:n hallitusten painostusta ja uhkailua, mitä odottaisi Netanyahultakin.

LEIBLER tulee siihen lopputulokseen, että Israelin ystävien ja tukijoiden, ennen kaikkea Amerikan juutalaisjärjestöjen, tulee painostaa Obaman hallitusta tekemään selväksi PA:n johdolle, että sen tulee tunnustaa Israelin perusvaatimukset juutalaisesta valtiosta, hylätä PA:n vaatimukset paluuoikeudesta, lopettaa Israelin vastainen propaganda ja aloittaa kansansa kasvattaminen elämään rauhassa Israelin kanssa.
Vain siten voidaan alkaa rakentaa kestävää rauhaa Israelin ja PA:n väille. http://www.jpost.com/Opinion/Columnists/Candidly-Speaking-Obama-appeasement-will-result-in-disaster-323619
2. JOUKKO Samariassa asuvia juutalaisia naisia katsoi saaneensa tarpeekseen arabien lähentely-yrityksistä matkustaessaan bussilla Israelin keskustan ja kotinsa väliä Samariassa. He laativat yhteisen kirjeen, jonka he lähettivät liikenneministeri Yisrael Katzille ja Arielin pormestarille. Kirjeessään he kirjoittavat useista tilanteista, jotka naisten mielestä suuresti loukkaavat heidän yksilöllisyyttään ja aiheuttavat heissä pelkoja ja epävarmuutta.

Naiset kertovat, että ollessaan töittensä tai kaupunkimatkansa jälkeen lähes tunnin kestävällä bussimatkalla Samariaan matkan varrella bussiin nousevat arabit istuutuvat heidän viereensä ja alkavat kopeloida heitä, jopa nuoria koulutyttöjä. He sanovat, että sitä jatkuu koko loppumatkan ajan, eivätkä naiset ja varsinkaan nuoret tytöt uskalla nousta paikoiltaan mennäkseen valittamaan kuljettajalle, joka usein itsekin on arabi.

ONGELMA on erityisen paha Afikim yhtiön omistamissa busseissa, joiden kuljettajat ovat pääosin arabeja, eivätkä juutalaiset voi odottaa heiltä mitään suosionosoituksia.
Naisten kirjelmässä kerrotaan myös, että arabit vaativat kuljettajaa avaaman laukkujen säilytystilan, ja ottavat sieltä mukaansa laukkuja, jotka eivät ole heidän, eli he varastavat vieraiden omaisuutta kuljettajan voimatta puuttua asiaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171098#.UhMbu2JHT-k

3. IDF:n partio meni aikaisin tiistaiaamuna pidättämään epäilemänsä Islamic Jihadin terroristin Jeninissä Samariassa, kun he joutuivat arabien tulituksen ja polttopullojen ja kivien kohteiksi. Sotilaat vastasivat tulitukseen surmaten yhden arabin ja haavoittivat kahta muuta.

Sotilaat pidättivät sekä etsimänsä terroristin että tulitukseen ja polttopullojen heittelyyn osallistuneet. Jenin on PA:n täyden hallinnon alla, mutta IDF:n sotilaat joutuvat usein menemään PA:n valvomille alueille etsiessään terroristeja tai pyrkiessään hoitamaan asioita, jotka kuuluisivat PA:n poliisin tehtäviin.
Kaksi sotilasta haavoittui kivistä. Alkuperäinen uutinen on AFP:n julkistama, josta myös armeijan radio kertoi selittäen, että etsitty arabi kuului Islamic Jihad järjestöön.

4. Egyptin poliisi pidätti Muslimiveljeskunnan korkeimman hengellisen johtajan Mohammed Badien aikaisin maanantaiaamuna Kairon pohjoisosassa, kertoo Al-Ahram.
Sisäministeriön tiedottaja Abdel-Fattah Osman kertoi TV:n uutisissa, että Badie piileskeli Kairon Nasr Cityn alueella lähellä Rabaa Al-Adaweya moskeijaa, jonka lähellä satoja veljeskunnan kannattajia oli saanut surmansa tulitaisteluissa armeijan ja poliisin kanssa heidän hajottaessaan mielenosoittajien istumalakkoa viime keskiviikkona.

Valtion uutistoimisto MENA kertoi, että Badien pidätys suoritettiin nimettömän ilmoituksen perusteella. Häntä näytettiin poliisiautossa perinteiseen arabiasuun pukeutuneena ja turvaliivillä varustettuja kahden sotilaan välillä. Myöhemmin ONTV näytti hänestä kuvaa istumassa sohvalla kiväärillä varustetun sotilaan edessä.

MOHAMMED Badie on yksi niistä Muslimiveljeskunnan johtajista, joiden pidätysmääräykset julkistettiin äskettäin. Al-Arabiyan raportin mukaan häntä syytettäneen kiihotuksesta väkivaltaan. Heinäkuun 25. päivän saarnassaan Badie vertasi armeijan suorittamaa vallansiirtoa islamin pyhimmän pyhätön, Mekkan Kaaban tuhoamiseen, jopa vieläkin pahemmaksi. ”Vannon Allahin nimeen, että se mitä kenraali el-Sissi teki Egyptissä on pahempaa kuin se, että hän olisi kirveellä varustettuna hyökännyt Mekkan Kaabaa vastaan hajottaen sen kivi kiveltä”, Badie vannoi Al-Arabiyan mukaan.

BADIE kutsui muslimeja pyhään sotaan Jerusalemin vapauttamiseksi. Hänen poikansa Amar Badie oli niiden 173 ihmisen joukossa, jotka saivat surmansa lauantaina turvallisuusjoukkojen tunkeuduttua Al-Fatah moskeijaan Kairossa karkottaen sinne linnoittautuneet muslimit. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171097#.UhMpHGJHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
-          Pääministerin terrorinvastaisen osaston maanantaina julkistaman raportin mukaan islamilaiset ryhmittyvät suunnittelevat lukuisia iskuja Israelia ja israelilaisia kohteita vastaan maailmanlaajuisesti. Raportin ohessa on lista maista, joissa hyökkäykset ovat todennäköisiä. Israelilaisia varoitetaan välttämän maita kuten  Siinai, Jordania, Marokko, Tunisia, Egypti, Keski-Afrikan maita sekä etenkin Turkkia. Turkki on perinteisesti ollut yksi suosituimmista lomamaista, mutta diplomaattisuhteiden jouduttua vastatuuleen koneitten keulat suunnattiin toisiin kohteisiin, kuten Kreikka ja Kypros ja Italia. Raportin mukaan Hizbullah ja Iran ovat todennäköisten iskujen suunnittelijoita ja toteuttajia, ehkä käyttäen alihankkijoita. Pommi-iskujen ja tulitusten ohella ihmisten sieppaukset ovat yhtenä pelkona, heidän käyttämisekseen panttivankeina Israelissa tuomittujen terroristien vapauttamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171077#.UhMwlmJHT-k
-          Kaksi Jerusalemin arabia Issawiyan lähiöstä syytettiin maanantaina juutalaisen miehen Moshe Limolin puukottamisesta Damaskosportin lähellä heti Tisha B´Avin loputtua miehen ollessa palaamassa kotiinsa rukoiltuaan Länsimuurilla. Sultan Abu Humus (20) toimi veitsen käyttäjänä kolmannen arabin avustuksella Mahmoud Rajbin toimiessa vartijana, ettei poliisi yllätä heitä. Limolia haavoitettiin rintaan ja sekään, sekä käsivarteen ja reiteen. Rikoksensa jälkeen miehet ottivat taksin ja käskivät kuljettajaa ajamaan kiireesti Issawiyaan ja luvaten maksaa kuljettajalle tyhjästä penkistä. Päästyään kotiinsa Abu Humus anti veriset vaatteet sisarelleen kehottaen tätä hävittämään ne. Hän meni kolmannen miehen kanssa parturiin saadakseen muutettua ulkonäkönsä tunnustamisen vaikeuttamiseksi. Limol kertoi, että arabi iski veitsensä hänen rintaansa kiertäen sitä haavassa. Hän kutsui poliisin paikalle, joka antoi hänelle ensi avun, mutta paikalla olleet arabit vain tuijottivat häntä puuttumatta tilanteeseen tai auttamatta häntä. Hän kertoi rukoilleensa Shema-rukouksen, jonka juutalainen rukoilee uskoessaan olevansa kuolemanvaarassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171070#.UhMzzGJHT-k
-          Israelin YK:n lähettiläs Ron Prosor kertoi YK:n yleiskokouksen istunnossa, ettei Israel seiso kädet tumpussa, jos sitä  vastaan hyökätään tai sen alueelle ammutaan raketteja, olkoonpa Siinailta, Gazasta, Libanonista tai Syyriasta. Syyrian puolelta on harvakseen ammuttu jokunen raketti tai kranaatti ja joskus kivääreillä, mihin IDF:n sotilaat ovat vastanneet tilanteen mukaan,  joskus ampuen Tammuz-ohjuksen. Prosor laati YK:n turvallisuusneuvostolle kirjelmän viimeisistä rajaloukkauksista Syyriasta. Islamilaisten ryhmien ja Assadin armeijan väliset taistelut siirtyvät ajoittaen aivan rajan tuntumaan, jolloin harhalaukaukset ovat mahdollisia. Israel on sallinut kymmenien haavoittuneiden syyrialaisten pääsyn hoitoon Israelin puolelle, vaikka maat ovat muodollisessa sotatilassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171095#.UhM3FWJHT-k
-          YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon (Monkey-Boon) tuli sanoneeksi puhuessaan opiskelijoille Israelissa, että YK joskus kohtelee Israelia väärin ja diskriminoi sitä, mutta päästyään YK:n suojiin hän kiireesti peruutti pyhät sanansa ja vakuutti, ettei YK ole syrjinyt Israelia eikä kohdellut sitä väärin 193 jäsenmaan keskellä, kuten hän selitti vastauksessaan reportterin esittämään suoraan kysymykseen. http://www.timesofisrael.com/in-about-face-ban-says-un-unbiased-toward-israel/
-          Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein läheisin neuvonantaja Ali Akbar Velayati vakuuttaa, että vaikka uusi presidentti Hassan Rouhani on täysin poikkeava edellisesti Mahmoud Ahmadinejadista ja etsii suhteita länsimaiden kanssa, Iran ei koskaan tule lopettamaan ydinsuunnitelmansa toteuttamista. Hän kertoi AP:n haastattelussa, että länsimaiden velvollisuus on lähestyä Irania ja tehdä aloitteita, joihin Rouhani tulee vastaamaan uudella terminologialla. http://www.timesofisrael.com/top-adviser-to-ayatollah-says-iran-ready-to-reach-out-to-west/
-          Egyptin entinen presidentti Hosni Mubarak, joka on ollut pidätettynä vuosikaudet odotellessaan häntä vastaan nostettujen syytteiden käsittelyä, voitaneen vapauttaa muutamassa päivässä hänen vapauduttuaan korruptiosyytteistä. Joittenkin mielestä se saattaa aiheuttaa levottomuutta ja uusia mielenosoituksia. http://www.timesofisrael.com/hosni-mubarak-to-be-freed-in-days-officials-say/
-          Senaattori paljastaa, että USA lopetti 1.3 miljardin sotilasavustuksensa Egyptille ilman fanfaareja. Israel on varovaisesti asettunut Egyptin uuden hallituksen tueksi ja kehottaa länsimaita seuraamaan esimerkkiä, sillä uusi hallitus katkoo suhteitaan Hizbullahin, Hamasin ja Iranin kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171102#.UhNAgWJHT-k




Monday, August 19, 2013

MAANANTAI 19.08.13


MAANANTAI 19.08.13

1. PLO:n johtoryhmä, eli hallitus, piti sunnuntaina Ramallahissa kokoustaan puheenjohtaja Mahmoud Abbasin johdolla. Kokouksessa tehtiin kiivaita hyökkäyksiä Israelia vastaan.
PLO:n johtajat totesivat, etteivät he voi hyväksyä tilannetta, missä äskettäin alkaneita rauhanneuvotteluja pidettäisiin poliittisena peitteenä laajimman ”setlementtiprojektin” toteuttamiselle. He syyttivät ”Israelin hallituksen työskentelevän maan kaivamiseksi kaikkien rauhanmahdollisuuksien alta”.
PLO:n hallitus katsoi ”Israelin ennennäkemättömien päätösten ”setlerien” hyväksi todistavan ilman epäilyksiä, että sen ensimmäinen ja viimeinen optio on edelleen laajentuminen, juutalaistaminen ja palestiinalaisten maan varastaminen, mutta ei miehityksen lopettaminen eikä kahden valtion toteuttaminen 1967 rajoilla”.

     Kuten tarkkaavainen lukija muistanee, tuossa lausunnossa esiintyy useita virheellisyyksiä:
     Rakentaminen omalle maalleen ei ole laajentumista eikä palestiinalaisten maan varastamista, eikä Israel miehitä Juudean ja Samarian eikä Golanin alueita. Vuoden 1967 rajoja ei ole koskaan ollut, ne ovat väliaikaisiksi tarkoitettuja tulitaukolinjoja, ei rajoiksi. Koko alue Jordanjoesta Välimereen on juutalaisille tarkoitettua kotimaata. Kansainväliset sitä koskevat sopimukset kehottavat vain huomioimaan palestiinalaisten henkilökohtaiset oikeudet, mutta ei poliittisia oikeuksia, jotka annettiin ympäröiville arabimaille, ennen kaikkea Jordanialle.

PLO:n johtoryhmä uhkasi, että Israelin toimet voivat saada PA:n johdon arvioimaan uudelleen suhteensa rauhanneuvotteluihin. PLO:n lausunnossa kritisoidaan USA:n hallitusta siitä, ettei se ole pystynyt painostamaan Israelia pysäyttämään rakentamisen juutalaisyhteisöissä. PLO:n näkemyksen mukaan John Kerry vakuutti PA:n johdolle, että rakentaminen lopetetaan. Kerry itse toteaa, ettei hän ole antanut sellaista lupausta eikä Israel suostunut siihen.
PLO syyttää edelleen Israelia ”etnisestä puhdistuksesta” Jerusalemissa, ja toteaa näin:
”Israelin harjoittamat toimet saavat PA:n johdon vaatimaan kansainvälisiä oikeuslaitoksia ja instituutioita puuttumaan näihin sotarikoksiin, rasistisiin toimiin ja kansainvälisen lain ja sopimusten rikkomiseen”.

PLO:n johto uhkaa ”harkitsevansa viedä asia YK:n yleiskokoukseen ja sen alaisiin instituutioihin keskustellakseen näistä vaarallisista rikoksista”, kuten Yasser Abed Rabbo totesi toivoen USA:n suurempaa roolia rauhankeskusteluissa Israelin kanssa.

ISRAELIN hallituksen edustaja toteaa, että jos PA vie asian YK:n tai minkä tahansa ulkopuolisen ratkaistavaksi, sitä pidetään sopimusten karkeana rikkomisena. Hän vakuuttaa, ettei ennen neuvottelujen alkua sovittuihin ehtoihin kuulunut rakennuskieltoa, minkä PA/PLO:n johto aivan hyvin tietää, mutta ”PA/PLO sitoutui siihen, ettei se vie asioita YK:n tai minkään muun instanssin käsiteltäviksi. Uhkausten toteuttaminen merkitsee solmittujen sopimusten rikkomista”. USA:n ulkoministeri John Kerry totesi viime viikolla Brasiliassa, ettei Israel suostunut rakennuskieltoon, eikä siten rakentamisen jatkuminen Jerusalemissa ja Juudeassa ja Samariassa ole siten mikään yllätys. Israelin hallitus pitää PA/PLO:n lausunnon terminologiaa Jerusalemin juutalaistamisesta hyökkäävänä ja historiallisesti vääränä, mikä osoittaa PA/PLO:n kieltäytymisen tunnustaa juutalaisten oikeudet tähän maahan ja Jerusalemiin. ”Tämä haluttomuus on hyvin ongelmallinen, eikä ennusta hyvää alkaneille rauhanneuvotteluille”, hallituksen edustaja toteaa.

2. JP:n analyysissa, jonka laati Yaacon Lappin, tarkastellaan Egyptin armeijan mahdollisuuksia palauttaa kuri ja järjestys Siinain alueelle. Sinne pesiytyneet ääri-islamilaiset järjestöt kuten salafistit ja Ansar Bait al-Magdis ovat järjestelmällisesti rakentaneet sosiaalista ja sotilaallista järjestelmää, joka toimisi erillään Egyptin keskushallinnosta.
Egyptin armeijan johto ja väliaikainen presidentti Adly Mansour ovat havainneet tämän vaarallisen kehityksen ja aloittivat laajat sotilasoperaatiot Siinain laajan alueen puhdistamiseksi ja saattamiseksi hallituksen valvontaan. Armeijan toimia ovat rajoittaneet 1979 rauhansopimuksen ehdot, joilla tarkoin rajoitetaan armeijan yksiköiden suuruus ja laatu Siinailla. Israel on kuitenkin joustanut sopimusehdoissa ja sallinut lisäjoukkoja alueella.
Armeijan aloittamaa Siinain operaatiota on pahoin häirinnyt useissa suurkaupungeissa puhjenneet veriset mielenosoitukset, joiden valvonta ja hillitseminen sitoo sekä poliisin että armeijan joukkoja. Armeija sitoutui valvomaan kuukauden mittaiseksi julistettua hätätilaa.

Siinain ääri-islamilaiset järjestöt taistelevat kahdella rintamalla. Lähi ajan taistelun tavoitteena  on säilyttää saavuttamansa asema Siinailla ja vastustaa armeijan yrityksiä sen poistamiseksi. Nämä järjestöt saavat tukea ja avustusta alueen 600 000 asukkaan beduiiniväestöltä, mikä vaikeuttaa armeijan toimia.

Toiseksi islamilaiset järjestöt pitävät jatkuvaa taistelua Israelia vastaan pääasiallisena velvollisuutenaan, minkä johdosta ne ajoittaen kääntävät rakettinsa ja kranaattinsa Israelin rakentaman turvallisuusaidan yli Israelin kaupunkeja ja kyliä vastaan.
Vaikka ääri-islamilaiset järjestöt ovat nyt valtaosin kiinni taisteluissa Egyptin armeijan kanssa, Israelin turvallisuusviranomaiset katsovat, että on vain ajan kysymys, koska seuraava hyökkäys Israelin puolelle tapahtuu, joko raketti-iskuina tai kommandohyökkäyksinä panttivankien hankkimiseksi. Israelin toiveena on, että Egypti valvoo niiden toimia.

Egyptin armeijan edustaja sanoo, että armeija on surmannut 60 ääri-islamilaista pyssymiestä Siinailla aloittamansa operaation aikana presidentti Mursin syrjäyttämisen jälkeen. Armeijan tiedottaja eversti Ahmed Ali totesi, että sen lisäksi 64 militanttia haavoitettiin ja 100 otettiin vangiksi. Militantit iskevät päivittäin sotilaita vastaan ja ovat surmanneet n. 40 ihmistä, suurin osa heistä armeijan sotilaita, kuten lääkintäviranomaiset toteavat. http://www.jpost.com/Middle-East/Egypt-says-Sinai-patrols-kill-60-militants-since-Morsi-ouster-322352

3. ENTINEN ministeri Jossi Beilin sanoo omaan tietolähteeseensä perustaen, että Egyptin armeija peukaloi presidentin vaalituloksia. Beilin kertoo, että vaalitulokset osoittivat Mubarakin viimeisen pääministerin Ahmed Shafigin voittaneen vaalit pienellä marginaalilla, mutta koska armeija pelkäsi Muslimiveljeskunnan järjestävän laajoja mielenosoituksia, ellei heidän ehdokastaan Mohammed Mursia valita presidentiksi, armeija katsoi maan sisäisen turvallisuuden kannalta paremmaksi muunnella kesäkuun 2012 vaalituloksia Mursin eduksi.

BEILIN kertoo egyptiläiseen virkailijaan viitaten, että presidentin vaalien viralliset tulokset olivat 51.73 % Mursille ja 48.22 % Shafigille, mutta että todelliset tulokset olivat lähes identtisesti päinvastaiset. Hän toteaa, ettei sekulaarit ja liberaalit juuri ollenkaan protestoineet vaalien tuloksia, mutta Mursin kannattajat ja salafistit juhlivat kaduilla. Armeija kuvitteli, että kokematon Mursi voisi toimia yhteistyössä armeijan kanssa eikä ylittää punaisia linjoja esim. Israelin kanssa. Pätemättömien avustajiensa ja neuvonantajiensa avustuksella Mursi kuitenkin alkoi toteuttaa omaa islamilaista näkyään maan muuttamiseksi sharia-lain hallitsemaksi, mikä hälytti armeijan johdon etsimään keinoja hänen syrjäyttämisekseen.

Kenraaliluutnantti Abdel Fattah el-Sissi kuitenkin halusi antaa Mursille mahdollisuuden osoittaa epäonnistumisensa eikä siksi halunnut ennen aikaisia presidentin vaaleja. Lopulta hän tuli siihen tulokseen, että oli parempi toimia ennen oikeustoimen järjestäytymistä, mikä voisi vaikeuttaa Mursin syrjäyttämisestä käytännössä.
Mursia kannattavien mielenosoitusten rajuus ja päättäväisyys yllätti El-Sissin, joka kuitenkin vakuuttaa, ettei armeija tule polvistumaan kenenkään edessä, ja siksi hän antaa armeijalle täyden vallan murskata väliaikaista hallitusta vastustavat elementit . http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171050#.UhG_1mJHT-k

Egyptin demokraattinen koaliittio tarttui Obaman puheeseen varoittaen häntä Muslimi-veljeskunnasta (MV), joka on Obamalle lähettämän kirjeen mukaan ”laiton organisaatio, joka toimii Egyptin lain ulkopuolella, saaden varoja ulkomailta ja pesten rahaa kansainvälisten lakien vastaisesti”. Koaliittio sanoo MV:n pyrkivän muodostamaan ns. islamilaisen kalifaatin, jossa sillä olisi ylivalta kuvitellen olevansa Allahin lähettämä ja hallitsevansa muita. http://www.newsmax.com/Headline/Ahmed-Said-Obama-Egypt/2013/08/16/id/520880?s=al&promo_code=14907-1

4. UUTISOTSIKOITA
-          Siinain islamistit ovat surmanneet 24 Egyptin armeijan sotilasta alueen pohjoisosassa. Uutinen on vielä vahvistamaton. Toisessa tilanteessa 36 islamilaista vankia sai surmansa pakoyrityksen yhteydessä Kairon ulkopuolella olevasta vankilasta, kertoo BBC tänään. Sisäministeriön mukaan vangit kuolivat tuntemattoman henkilön luodeista, mutta Muslimiveljeskunta syyttää hallitusta massamurhasta. Armeija sanoo, että Egyptin hallituksessa on tilaa kaikille ryhmille, mukaan lukien Mursi, jos he muuttavat kansallisen asemansa.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171064#.UhHPUWJHT-k
-          Egyptin armeijan tukema pääministeri Adly Mansourin johtama hallitus sulki Al-Jazeeran Egyptin taivaskanavat syyttäen sitä maan tasapainon ja turvallisuuden horjuttamisesta. Al-Jazeeran katsotaan olevan lähellä Muslimiveljeskuntaa. Egyptin hallituksen ulkoministeri Nabil Fahmy kritisoi tapaa, millä ulkomainen media raportoi tapahtumista Egyptistä kehottaen niitä pysyttelemään tosiasioissa pyrkimättä vaikuttamaan sisäisiin asioihin. Hän torjui länsimedian tiedot tarpeettoman väkivallan käyttämisestä mielenosoittajien hajottamiseksi sanoen, että se on sisäinen asia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171061#.UhHQ_mJHT-k
-          Al-Qaida suunnittelee hyökkäyksiä eurooppalaisia junia vastaan, raportoi saksalainen lehti BILD maanantaina viitaten amerikkalaisiin tiedustelulähteisiin. Lehden mukaan järjestö voi asettaa räjähteitä juniin tai tunneleihin, tai sabotoida raiteita ja voimajohtoja. Tiedot lehti oli saanut USA:n NSA:n kokoamista lähteistä, joita se oli saanut seuraamalla internetissä tapahtuva keskustelua. Lehden mukaan Saksan turvallisuusjoukot ovat vastanneet uhkaan asettamalla valeasuisia turvallisuus-joukkoja juna-asemille ja myös junavaunuihin. NSA:n mukaan se oli siepannut  puheluita Al-Qaidan johtajan Ayman Sawahirin ja yli 20:n operaattorin välillä. NSA varoitti elokuun alussa maailmanlaajuisesta uhkasta, mikä sulki 19 USA:n lähetystöä ja muita instituutioita pääosin Lähi idän alueilla ja Afrikassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171063#.UhHS5WJHT-k
-          Israelin poliisikomentaja Daninon kielsi taser-aseiden käytön toistaiseksi sen jälkeen, kun videonauhalla näytettiin poliisin suhteettoman ja tarpeettoman käytön aseille juutalaista asukasta vastaan, joka ei vastustanut heitä. Avi Noam sanoo, etteivät taser-aseet ole ongelma, vaan poliisin suhteeton väkivallan käyttö. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171031#.UhHVIGJHT-k
-          Neljä israelilaista beduiinia pidätettiin epäiltyinä konekiväärin patruunoiden varastamisesta armeijan varastoista. Miehet ovat yli 20-vuotiaita ja kaikki kotoisin Kfar Tuban beduiinikaupungista. Osa heistä palvelee IDF:n joukoissa. Miesten arvellaan saaneen apua asevarastoa vartioivilta sotilailta, ja samanlaisia varkauksia sattuu silloin tällöin, joissa vartiomies yllätetään ja sidotaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171029#.UhHWIGJHT-k
-          Ainakin 17 syyrialaista haavoittunutta on päästetty Israeliin saamaan hoitoa viikon vaihteen jälkeen. Sunnuntai-iltana kaksi syyrialaista päästettiin raja-aidan yli Israelin puolelle ja heidät vietiin sairaalaan. Kaikkiaan 64 syyrialaista haavoittunutta on hoidettu Ziv-sairaalassa. Röntgenteknikko Ariyai Halevi Nahariyan sairaalassa kertoo lyhyessä FB:n artikkelissaan syyrialaisesta tytöstä, jonka hänen isänsä toi rajalle. Isä kyseli vartijalta, mikä mies Halevi on, ja saatuaan tietää, että hän on uskonnollinen juutalainen ja että tällaisilta he näyttävät, isä tuli epäluuloiseksi. Mutta nähtyään, miten Halevi kohteli sairasta tyttöä, isä purskahti itkuun sanoen, ”ettei kukaan Jordanian ja Libanonin rajalla ottaisi heitä vastaan ja suhtautuisi häneen siten. Mutta uskonnollinen juutalainen mies kohtelee hänen lastaan kuin omaa tytärtään”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171055#.UhHXlGJHT-k
-          USA:ssa syntynyt ja Al-Qaidan tiedottaja Amerikassa Adam Gadahn kehottaa muslimeja hyökkäämään USA:n diplomaatteja vastaan. Toiseksi hän kehottaa varakkaita muslimeja antamaan varoja sellaisten hyökkäysten tukemiseksi sekä lupaamalla määräsumman rahaa määrätyn diplomaatin surmaamisesta. Hinta riippuu kohteen asemasta, korkeasta diplomaatista voidaan maksaa miljoona USD, amerikkalaisen sotilaan surmaamisesta voi saan muutamia kymmeniä tuhansia USD. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171040#.UhHatWJHT-k
-          Jerusalemin Ir Davidin kaivauksista on löydetty ruukunpalasia, joissa on 2500 vuotta sitten kirjoitettua heprealista tekstiä. http://www.timesofisrael.com/2700-year-old-hebrew-inscription-found-in-jerusalem/


Sunday, August 18, 2013

SUNNUNTAI 18.08.13


SUNNUNTAI 18.08.13

1. NIMELTÄ mainitsemattomat läntiset diplomaatit kertovat New York Timesin artikkelin mukaan, jota Times of Israel lainaa, että Egyptin armeijan komentaja Abdel-Fattah el-Sissi pitää läheisiä suhteita Israelin virkaveljiensä kanssa, joihin hän tutustui ja ystävystyi toimiessaan Egyptin tiedustelujohtajana. Nämä diplomaatit myös valittavat, että tämä yhteys Israelin kanssa vaikeuttaa länsimaisten diplomaattien välitysyrityksiä. Artikkelin mukaan 58-vuotias kenraali El-Sissi hyödyntää nyt näitä aiempia suhteitaan taistelujen repiessä Egyptin maata hajalle. Lauantain aikana kerrotaan 173 ihmisen saaneen surmansa Kairon kaduilla.

Poliisi tunkeutui Kairossa Al-Fatah moskeijaan, jonne oli piiloutunut yli tuhat Muslimi-veljeskunnan ja presidentti Mursin kannattajaa. Osa heistä suostui poistumaan, osa jäi tiloihin, joiden ovet he olivat sulkeneet huonekaluilla ja muilla löytämillään esineillä estääkseen poliisin pääsyn sisään. Heidän kanssaan poliisi aloitti neuvottelut tilanteen ratkaisemiseksi ilman väkivaltaa. Poliisi pidätti yli tuhat syrjäytetyn presidentti Mursin kannattajaa, ja jatkoi Muslimiveljeskunnan johtajien pidätyksiä.

ISRAELIN kannalta on huolestuttavaa New York Timesin kirjoitusten väitteet, että Israel on häirinnyt Washingtonin – mikä tarkoittaa presidentti Obamaa – välitysyrityksiä pyrkimyksissään estää orastavan demokratian kehittymisen yksinvallaksi samojen kenraalien toimesta, jotka vuosikymmenet olivat työskennelleet länsivaltojen kanssa, ja jotka nauttivat Israelin, Saudi Arabian ja joittenkin muiden arabimaiden tukea. Nämä nimettömät diplomaatit pitävät kenraalien valtaa yhtä vaarallisena kuin islamistien vastaavaa.
Tämä on hämmästyttävä tuen osoitus USA:lta ja länsimailta Muslimiveljeskunnalle.
Senaattori Rand Paul teki lakiesityksen, jolla Egyptille maksettava tuki keskeytettäisiin. USA:ssa toimiva painostusryhmä CAIR lähetti 31.07.senaattoreille kirjelmän, jossa se varoitti tuen lopettamisen aiheuttamista vaaroista Egyptin tasapainolle samalla häiriten USA:n ja Egyptin välisiä suhteita sekä vaikuttaen negatiivisesti Israeliin. Esitys kaatui äänin 86 – 13.

USA:n hallituksen yrityksiä verenvuodatuksen lopettamiseksi ja tilanteen ratkaisemiseksi neuvottelujen kautta ovat häirinneet toistuvat varoitukset Muslimiveljeskunnan jäsenten vaarallisuudesta, jonka mukaan he ovat terroristeja. Tilanteen sekavuutta lisää Muslimiveljeskunnan ilmoitus jatkaa mielenosoituksia ainakin viikon ajan.
Egyptin sisäministeriön ilmoituksen mukaan poliisi on pidättänyt 1004 Muslimiveljeskunnan jäsentä, ja takavarikoinut heiltä aseita, ammuksia ja räjähteitä. http://www.timesofisrael.com/israel-undermining-western-diplomatic-efforts-in-egypt/

Mursin kannattajat ovat valinneet raivonsa kohteeksi Egyptin kristityt, joita on n 10 % maan lähes 90 miljoonan väestöstä, vaikka he ovat pysytelleet politiikan ulkopuolella, joskin osoittivat myötätuntoa Muslimiveljeskunnan (MV) hallinnon loputtua. Lähes 40 kirkkoa on poltettu maassa, ja lisäksi he ovat hyökkäilleet kristittyjen koteihin ja liiketiloihin. Kristityt olivat hyökkäysten kohteena Mubarakin hallinnon aikana, se jatkui lisääntyneenä Mursin hallinnon aikana, ja on saavuttanut huippunsa Mursin ja MV:n hallituksen kaaduttua. Kaksi kristittyä on surmattu keskiviikosta lähtien. Artikkelin mukaan nämä teot osoittavat Mursin kannattajien nauttivan edelleen suurta suosiota kansan parissa myös Kairon ulkopuolella ja varoittavan samalla kristittyjä ja muita vähemmistöjä pysyttelemään poissa politiikasta.
Mielenosoittajat tunkeutuivat Fransiskaanien kouluun Kairossa, minkä jälkeen he kuljettivat kahta nunnaa kadulla panttivankina, kunnes eräs muslimivaimo pelasti heidät. Myös muita koulun henkilökunnan jäseniä häirittiin seksuaalisesti kadulla heidän poistuessaan koulusta. http://www.timesofisrael.com/egyptian-churches-face-surge-in-islamist-attacks/

Egyptiläinen ryhmä Tamarod, joka keräsi ihmisten nimikirjoituksia presidentti Mursin vallan kaatamiseksi, kerää nyt nimikirjoituksia uudelle aloitteelleen, jolla peruutettaisiin Israelin ja Egyptin välinen rauhansopimus, jonka Presidentti Anwar Sadat ja Menachem Begin allekirjoittivat vuonna 1979. Tamarod syyttävät myös kiivaasti ”Amerikan sekaantumisesta Egyptin sisäisiin asioihin, mitä ei voida hyväksyä”. Ryhmän jäsenet vaativat kansan-äänestystä rauhansopimuksesta. Heidän vaatimuksenaan on, että Egyptin tulee saada oikeus viedä sotilasosastojaan Siinaille ilman rajoitusta, mitä rauhansopimus tarkoin rajoittaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171011#.UhBpeGJHT-k

Arviolta 4 000 Israelin arabia osoitti mieltään Nasaretissa presidentti Mursin puolesta kantaen käsissään Egyptin lippuja ja Mursin kuvia. Mielenosoitusta johti islamilaisen järjestön pohjoisen haaran johtaja sheikki Raed Salaah, joka aiheuttaa jatkuvia häiriöitä Israelin poliisille. Mielenosoittajat huutelivat Mursia kannattavia ja kenraali el-Sissin vastaisia iskulauseita kutsuen armeijan komentajaa ja tosiasiallista Egyptin hallitsijaa Amerikan käskyläiseksi. Yksi iskulause kyseli: ”Oletko juutalainen vai et?”, toisessa: ”El-Sissi on teeskentelijä, petturi, joka tekee työtä juutalaisille”. Hitlerin kuvan alla oli teksti: ”Tapoin juutalaisia kansani ryhmäni hyväksi”. El-Sissin kuvan alla luki: ”Tapoin kansalaisiani, ryhmääni, juutalaisten hyväksi”. Temppelivuorella oli samantapaisia mielenosoituksia. 
On syytä muistaa, että Israelin arabit nauttivat samoista oikeuksista kuin juutalaisasukkaat. Kuitenkin he mieluiten pitävät itseään Länsirannan palestiinalaisina, ei israelilaisina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171002#.UhBsIGJHT-k

2. DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että Saudi Arabia ja UAE vakuuttavat täysin tukevansa kenraali el-Sissin hallitusta Egyptissä ja varoittavat ulkomaita sekaantumasta Egyptin asioihin.
DF kertoo myös presidentti Mubarakin eroamisesta virastaan arabikevään vihaisten puhurien runnellessa Egyptiä pahimmillaan. USA:n presidentti Obama soitti Mubarakille helmikuussa 2011 kehottaen tätä välttämään ampumista siviilejä kovilla panoksilla. Artikkelin mukaan Mubarak pyysi muutaman päivän odotusta hajottaakseen massarallin, mutta Obama esitti jyrkän vaatimuksen: ”Eroa nyt!”. Todellakin, 11. helmikuuta armeija ilmoitti Mubarakin erosta.

Nyt kenraali el-Sissin syrjäytettyä presidentti Mursin Obama yritti soittaa kenraalille, mutta hän ei suostunut ottamaan puhelua vastaan arvaten Obaman puhelun sisällön. Egyptin viranomaiset ilmoittivat Valkoiselle Talolle, että hänen soittonsa osoite tulee olla Egyptin presidentti Adly Mansour, koska hän johtaa maan hallitusta, mistä Valkoinen talo kieltäytyi. Itse asiassa el-Sissi puhui silloin Saudi Arabian tiedustelupäällikölle prinssi Bandarille, joka oli käynyt Venäjällä tapaamassa presidentti Putinia tarjoten aseiden ostamista 15 miljardin USD arvosta sitä vastaan, että presidentti Putin joustaisi vaatimuksestaan Bashar Assadin hallituksen tukemisessa. Bandarin ja Putinin keskustelut kestivät 4 tuntia.
DF kertoo, että el-Sissin tuomitseminen rohkaisee islamisteja kiihdyttämään vastarintaansa, minkä johdosta armeijan tukema hallitus lisää Muslimiveljeskunnan murskaamista ja veren-vuodatusta. Saudi Arabia ja UAE lisäävät tukeaan Adly Mansourin hallitukselle, mitä pahentaa USA:n ja Egyptin välisiä suhteita. Tämä asettaa USA:n ja Saudi Arabian suhteet varsin epävarmaan tilaan. Obama on menettänyt arabimaiden arvostuksen, mikä itämaisen ajattelun mukaan tarkoittaa korjaamatonta kasvojen menettämistä. http://www.debka.com/article/23197/Saudi-King-Abdullah-backs-Egypt’s-military-ruler-warns-against-outside-interference

3. PA:n puheenjohtaja Mahoud Abbas tapasi torstaina hallituksensa johtavia virkailijoita informoiden heitä rauhankeskustelujen viimeisestä istunnosta, vaikka molemmat osapuolet ovat sopineet täydellisestä uutissulusta. Virkailijat kertoivat Lontoossa ilmestyvän Al-Hayat lehden toimittajalle, että he olivat syvästi huolissaan USA:n hallituksen roolista puolueettomana välittäjänä viitaten Israelissa julkistettuihin tuhansien uusien asuntojen rakennussuunnitelmiin. He kertoivat, että joko Israel rikkoo antamaansa lupausta olla rakentamatta uusia asuntoja juutalaisyhteisöjen ulkopuolella tai ulkoministeri John Kerry on pettänyt heitä antaen heille virheellisiä tietoja Israelin rakentamisesta saadakseen heidät pysymään neuvottelupöydässä.

Toiseksi he syyttivät USA:n hallitusta, että se pyrkii petollisesti PA:n hyväksymään Palestiinan valtion tilapäisin rajoin. Abbasin kerrotaan vastanneen syytöksiin tuohtuneena, että hän on kymmeniä kertoja vakuuttanut amerikkalaisille, ettei hän hyväksi sitä, ja on valmis kertomaan sen taas kerran, koska se on vastoin palestiinalaisten näkemystä. Abbas kertoi, että neuvotteluissa käsiteltiin kaikkia lopullisen tilanteen kysymyksiä. Neuvottelut näyttävät takkuavan pahasti epäluulojen viidakossa, vaikka yksityiskohdista vaietaan. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/PA-officials-accuse-US-of-deception-and-misinformation-on-peace-talks-323374

4. Jpost kertoo 16.08. 2013 pääkirjoituksessaan PA:n kiihotuksesta, mikä Israelin median vasemmistosuuntauksen huomioiden on pidettävä harvinaisen suorasukaisena joskin täysin asianmukaisena, todeten alussa, että tuskin yksikään ennuste lupaa positiivisia tuloksia PA:n ja Israelin välisissä rauhanneuvotteluissa. PA:n virkailija Yasser Abed Rabbo ennusti, että huomioiden Israelin ennennäkemättömän setlementtien laajentamisen neuvottelut ovat vaikeuksissa ennen niiden kunnolla alettuakaan.

USA:n asettamavälittäjä John Kerry julisti kaikki Israelin rakentamat juutalaisyhteisöt vihreän linjan itäpuolella laittomiksi, mukaan lukien Jerusalemin uudet lähiöt, mikä kyseenalaistaa hänen toimensa puolueettomana sovittelijana, ja antaa lisävirikettä tiedoille, että taustalla on Obaman harjoittama Netanyahun hillitön painostus ja uhkaus Israelin laittomaksi julistamisesta, mikä näyttää lamauttaneen hänen järjellisen ajattelunsa. Toisin sanoen, ellei Israel taivu ja luovuta yhä enemmän maata, se tullaan eristämään ja alentamaan pariah-asemaan, mikä kyseenalaistaa Israelin oikeuden puolustaa itseään. 

Israel on yksin neuvottelupöydän takana, jonka toisella puolella on vihamielinen keskustelukumppani ja otaksuttavasti puolueeton erotuomari. Netanyahu pyrki kirjeessään Kerrylle selittämään, etteivät vihakiihotus ja rauhan tekeminen sovi yhteen, mutta siitä huolimatta PA jatkaa kiihotustaan kaikilla rintamilla, mikä rakentaa perustuksia jatkuvalle väkivallalle, terrorille ja  konfliktille, mikä ei saanut mitään vastakaikua Kerryn tiimin tai kansainvälisen median taholta. Jpost tähdentää vihan lietsonnan poistamisen tärkeyttä, mikäli päämääränä on elää rauhassa rinnakkain. Median tiedottamat toistuvat Israelin ja juutalaisuuden hävittämisestä, kansanmurhasta, mitä PA:n virallinen media välittää jatkuvasti, ei saa mitään huomiota USA:n ulkoministeriön tai kansainvälisen median taholta.

PA:n harjoittama propaganda, jonka mukaan juutalaisuudella ei ole mitään uskonnollisia, historiallisia tai arkeologisia siteitä Pyhään Maahan ja oikeutta elää tässä maassa, on ehkä tarkoituksellisesti jätetty huomiotta. Edellisellä viikolla Abbasin virallisella FB-sivulla julkistettiin kuva PA:n lipulla verhoillusta Länsimuurista, jonka edessä seisoi PA:n aseistettuja vartioita kuin painottaen, ettei Israelilla ja juutalaisilla ole mitään oikeuksia siihen. Mikään kansainvälinen media ei puuttunut PA:n väitteeseen, että juutalaisten läsnäolo länsimuurin edessä on synti ja saastaisuus. PA:n virallinen TV lähetti kahdesti viikossa dokumenttia, jossa selitettiin, että PA:n tarkoituksena on tuhota Länsimuurin edessä oleva tasanne, ja rakentaa siihen islamin kulttirakennuksia.

Pääartikkelissa todetaan, että maailman media kokonaisuudessaan laatii liikuttavia tarinoita Israelin rakentamisesta omassa maassaan, joiden toteutuminen on vuosien päässä, samalla muka alistaen palestiinalaisia ja heidän oikeuksiaan, mutta ei millään tavoin puutu PA:n ja palestiinalaisten laajemminkin harjoittamiin vaatimuksiin juutalaisten kansanmurhasta ja Israelin tuhoamisesta. Artikkelin lopussa kysytään, onko Israelilla mitään mahdollisuutta tasapuoliseen kohteluun, vai onko Israelin odotettava ”laittomaksi julistamista steroidilla”, riippumatta siitä, mitä se tekee tai on tekemättä?

5. UUTISOTSIKOITA
-          Israelin täytyy lopettaa brittien mandaattiajalta peräisin oleva käytäntö antaa hallinnollisia käskyjä ilman oikeuden päätöstä karkottaa ihmisiä kodeistaan ja kieltää heitä palaamaan kotiinsa ja perheensä luo määräämänään aikana. Tätä koskevan lakiesityksen laati kansanedustaja Orit Struk (Bait Hayehudi). Mandaattiaikana brittien laatiman lain mukaan turvallisuusmiehet voivat katsomaansa yleiseen turvallisuuteen viitaten antaa hallinnollisia kieltoja ja käskyjä. Perusteina käytetään viittauksia yleiseen turvallisuuteen, yleisen järjestyksen häiritsemiseen tai mielenosoituksen tai väkivallan syntymisen estämiseen. Hallinnollisia käskyjä on käytetty sekä PA:n alueella asuville että yhä useammin juutalais- tai ns. etäyhteisöissä asuville juutalaisille asukkaille. Monet tällaisen kohtelun alaisiksi joutuneet ovat valittaneet viranomaisten kohtuutonta ja järjellisen käyttäytymisen ylittävää kohtelua etenkin poliisien taholta, mikä usein osoittaa ”setlereihin” kohdistettua vihaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171018#.UhCTPmJHT-k
-          YK:n Israelissa vieraillut YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon tunnustaa YK:n vääristyneen ja epäoikeudenmukaisen kohtelun ja jopa syrjinnän päätöslauselmissaan Israelista. Hän sanoi tulleensa maahan tukeakseen rauhanneuvotteluja, mitä hän tuskin voi auttaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/171010#.UhCWlGJHT-k