Sunnuntai 04.10.2020

 SUNNUNTAI 04.10.2020

01. USA:n presidentti Donald Trumpin yllättävä ilmoitus sairastumisesta COVID15 virukseen torstaina aiheutti välittömästi hermostuneen ja epäselvän tilanteen maailman taloudessa, pörssikurssien pudotessa välittömästi, mutta myös poliittisella rintamalla. 


Raportit uutisen Trumpin tilasta ovat edelleenkin ristiriitaisia, mutta presidentin tila oli pahempi kuin mitä kansalle kerrottiin. Hänelle annettiin ennen sairaalan matkaa kokeellista hoitoa, myös happea, sillä hänellä oli hengitysvaikeuksia, jotka jatkuivat vielä sairaalassa. 


Raportit kertovat, että presidentti Trump voi paremmin, mutta jatkaa hoitoa sairaalassa muutaman päivän ajan. Hän jatkaa myös tehtäviensä hoitamista sairaalassa sikäli kuin olosuhteet sallivat intensiivisen hoidon aikana. Hän on ilmeisesti voimistunut, mutta tuntee edelleen väsymystä.


Trump vihjaili sairaalassa pelänneensä henkensä puolesta kertomatta, pelkäsikö hän sairauttaan, vai oliko syynä siihen ulkopuolinen uhka. Hän on saanut uhkauksia teloittamisesta ja väkivaltaisesta poistamisesta Valkoisesta Talosta, ellei hän suostu vaalien potentiaalisiin tuloksiin. Trump on 74-vuotias ja hän kuuluu riskiryhmään, jossa sairaus voi ylittää vastustuskyvyn. 


Koska USA:n hallituskoneisto on saanut ”pahanlaatuisen yskänkohtauksen”, USA:n käytännön mukaisesti ns. ”tuomiopäivän lentokone” aloitti partiointinsa siltä varalta, että maa voisi joutua ulkopuolisen hyökkäyksen kohteeksi. Sen tarkoituksena on varmistaa USA:n hallituksen jatkuvuus kriisin aikana. 


Joissakin artikkelissa spekuloidaan voisivatko USA:n vannoutuneet viholliset – Kiina ja Venäjä ja mahdollisesti Iran - käyttää tilannetta hyväkseen. Mitään siihen viittaavaa ei ole kerrottu valtamediassa. 


USA:n ensimmäinen Lady, Melanie Trump sanoo COVID19 oireittensa olevan lieviä, ja että hän voi hyvin. https://www.ynetnews.com/article/HJAQU44UD, 

https://www.jpost.com/health-science/antibodies-remdesivir-vitamin-d-unpacking-trumps-covid-19-treatment-644408, 


02. Presidentti Trump kertoi 4 minuutin tweed-sivullaan sairaalahuoneestaan Walter Reed National Military Medical Centerissä, että tuntu on nyt paljon parempi, mutta että todellinen testi saadaan seuraavan parin päivän kuluessa. 

Sairaalarakennusten ulkopuolella Trumpia kannattavat ihmiset osoittivat mieltään hänen puolestaan samaan aikaan hänen tweetatessaan sivullaan. 


Valkoisen Talon lääkäritiimin johtaja Mark Meadows kertoi reporttereille vähemmän ruusuisen kuvan Trumpin tilanteesta. 


”Presidentin elintärkeiden elinten tila 24 tunnin aikana oli hyvin huolestuttava, ja seuraavien 48 tunnin aika tulee olemaan kriittinen hänen hoidolleen”. Meadows antoi raporttinsa pyytäen pysytellä nimettömänä, mutta hän muutti raporttiaan myöhemmin todeten: ”Trump voi oikein hyvin, lääkärit ovat hyvin mielissään hänen elintensä positiivisista merkeistä”. 

https://www.ynetnews.com/article/SkUx2CI8v, https://twitter.com/IvankaTrump/status/1312590918915108866?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1312590918915108866%7Ctwgr%5Eshare_3&ref_url=https%3A%2F%2Fwww.ynetnews.com%2Farticle%2FSkUx2CI8v

https://www.timesofisrael.com/trump-not-out-of-woods-but-doctors-cautiously-optimistic-on-virus-fight/, 


03. Täällä kotona Netanyahun vastaiset mielenosoitukset jatkuivat useissa kaupungeissa päähuomion kiinnittyessä Tel Aviviin. (Kuten valveutunut lukija muistaa, elämme Israelissa 8 päivää kestävän Lehtimajanjuhlan Succot aikaa) 


Lauantai-iltana sabatin loputtua pääministerin vastaiset mielenosoitukset kehittyivät väkivaltaisiksi. Poliisi pidätti 38 mielenosoittajaa, mutta vapautti sunnuntaiaamuna heistä 37. 


Yksi mielenosoittaja pidetään putkassa, sillä hänen epäilleen hyökänneen poliisia vastaan. Hänen tapauksensa käsitellään oikeudessa, ja pidätys jatkuu toistaiseksi. 


TA:n Ramat HaChayal lähiössä protesteja vastustava mies hyökkäsi lauantai-iltana pariskuntaa ja heidän lastaan vastaan haavoittaen molempia aikuisia. Mies tempasi naisen kädessä pitämän sofar-sarven haavoittaen sillä häntä poskeen, sekä särkien hänen kädessään pitämänsä lipun iskien sillä hänen miestään päähän. 


Protesteja järjestettiin pitkin maata kymmenien tuhansien ihmisten osoittaessa mieltään lähimmillä silloilla ja risteyksissä hallituksen päätettyä rajoittaa kodista poistumisen korkeintaan kilometrin päähän, mitä he pitävät laittomana puuttumisena kansalaisten oikeuteen osoittaa mieltään. 

https://www.jpost.com/israel-news/anti-netanyahu-protesters-attacked-as-rallies-break-out-across-israel-644387, 


04. Vaikka viikonlopun aikana testattujen tartuntojen määrä osoittaa lievää lasku-suuntaa, pääministeri Netanyahu harkitsee asetettujen rajoitusten edelleen koventamista, jotta hallituksen asettama rajapyykki saavutettaisiin. 


CV-kabinetti käsittelee asiaa istunnossaan maanantaina. Päätöksessä huomioidaan kuolemantapausten määrä päivän kuluessa. Pääministeriä lähellä olevat henkilöt sanovat, että Bibi haluaa kiristää rajoitteita Succot-loman ajaksi ja helpottaa niitä hieman loma-ajan päätyttyä ensi viikon alussa. 


Puolustusministeri ja odottava PM Benny Gantz vastustaa Bibin suunnitelmia todeten: ”Toimintaperiaatteet on asetettu ja säännöt on myös asetettu. Meidän tulee osoittaa jatkuvuutta ja ylläpitää niitä, kunnes tilanne on täysin selvä”. 


Terveysministeriö näyttää tukevan Gantzin kantaa todeten, että ”tulevien päivien aikana selviää, ovatko lukitukset saaneet aikaan tuntuvaa muutosta”. 

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/288316, 


05. Salem Al-Ketbi, UAE:ssa toimiva poliittinen analyytikko, sanoo julkaisemassaan artikkelissa, että Iranin mullahit laskevat tulevaisuutensa kuvittelemaansa mahdollisuuteen, että Trump häviää ja Joe Biden valitaan USA:n presidentiksi, joka vaalipuheissaan lupaa aloittaa keskustelut Iranin mullahien kanssa välittömästi tultuaan valituksi. 


”Trumpin voitto merkitsisi katastrofia Iranin mullaheille; sanktiot tulisivat jatkumaan, ja Iranin talous tulisi kuristumaan entistä kovemmin”. 


”Trumpin onnistuttua organisoimaan uudelleen Lähi-Idän strategisen maisema-kuvan, hän toimi välittäjänä sopimuksen luomiseksi virallisista suhteista UAE:n ja Bahrainin ja toisaalta Israelin kanssa. Sen seurauksena Iranin laskelmat tulevat varmasti romahtamaan täysin”. 


”Rauhan, turvallisuuden ja tasapainon rakentaminen Israelin ja arabimaiden välille kaivaa maata Iranin mullahien kaikkien laskelmien alta, asettaen sen ennen näkemättömän alueellisen blokkiutumisen asemaan, tehden USA:n sanktiot kahta vertaa pahemmiksi”. 


”Lisäksi mullahit pelkäävät sotilaallista yhteistyötä Israelin ja Gulfmaiden kesken, jonka pelkkä mahdollisuus aiheuttaa mullaheissa jatkuvaa pelkoa. Kaikki heidän laittomat investointinsa luoda alueellisia asevoimia, uhata Israelia Libanonissa ja Syyriassa Libanonin Hizbullahin militian kuten muittenkin alueellisten militioiden kautta, joita Iran on saanut solutettua Syyrian alueelle, palavat tomuksi” kirjoittaa Al-Ketbi. 

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/288296, 


06. Aurinkomyrsky iskee Yhdysvaltoihin maanantai-iltana, kertoo HalTurner artikkelissaan. Se tulee aiheuttamaan osissa Yhdysvaltoja aurorailmiöitä, joita kutsutaan nimellä revontulet. 


Niitä nähdään Pacific Northwest, Northen Plains , Great Lakes alueilla ja uudessa Englannissa, kertovat ACCU-weather uutiset. 

Aurinkomyrsky alkaa 11.pm ET ja kestää tiistaiaamuna aamusarastukseen saakka syyskuun 29. päivä (?).  

https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/news-nation/solar-storm-to-hit-us-tonight-look-for-auroras, 


07. Hillary Clintonin entinen tiedottajanainen Zara Rahim kirjoitti Twiit-sivullaan toivovansa – mitä hänen moraalinen identiteettinsa vaatii – että ”presidentti Trump ei parane, vaan vaalihäviönsä masentamana kuolee”. 

https://www.wnd.com/2020/10/ex-hillary-clinton-spokeswoman-expresses-death-wish-president/, 


08. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan lisäksi yhden suuresti kyseenalaisen iskulauseen teemoihinsa. 


Puhuessaan Turkin parlamentin avajaistilaisuudessa hän totesi kaikille, jotka eivät olleet aiemmin siitä tietoisia: ”Jerusalemin kysymys ei ole meille geopoliittinen asia. Jerusalem on meidän kaupunkimme, joka kuuluu meille”.   

Hän viittasi siihen, että Ottoman hallitus hallitsi Jerusalemia ja Pyhää maata 401 vuotta vuosien 1416 -1917 aikana. 


Erdoganin ei tulisi olla ylpeä Turkin hallinnosta neljänä vuosisatana, sillä niin takapajuiseksi ja hoitamattomaksi Jerusalem jäi turkkilaisten jäljiltä. 


Erdogan aloitti puheensa esittäen kärkevää kritiikkiä Armeniaa vastaan, ”joka aloitti sotilaalliset hyökkäykset Azebaijania vastaan, antaen ymmärtää, että itsenäinen valtio Nagorno Karabakh, jonka omistuksesta on taisteltu vuosikymenien ajan, kuuluu Azerbaijaniin”.  


Turkki esittäytyy välittäjäksi Armenian ja Azerbaijanin välisessä kiistassa, mutta puolueettomaksi Turkkia ei millään voida kutsua. USA:n poistuminen alueelta tunnetaan yhä selvemmin sekasorron ja mielivallan alla. 

https://www.wnd.com/2020/10/ex-hillary-clinton-spokeswoman-expresses-death-wish-president/, 


09. Ranskan eteläosa ja Italia ovat nyt joutuneet voimakkaan Alex myrskyn kouriin, joka aiheutti kovia tuulia ja rankkasateita, jotka ovat vyöryttäneet jokien ja kanavien uomia, kaivaen niiden rantapenkereitä ja kaataen asuntoja ja rakennuksia tulviviin vesiuomiin. 


PohjoisItaliassa tulvavedet huuhtoivat mukaansa teitä ja siltoja eteläisessä Nicen kaupungissa. Ihmisvahingoilta ei selvitty; Aosta laaksossa palomies menehtyi tulvaan; Piedmont alueella 30 – vuotiaan miehen ajama auto luisui vesien mukana tulvivaan jokeen.  


Ainakin 17 ihmistä on kadoksissa maan lounaisosassa yöllisen myrskyn iskettyä alueelle, heidän mukanaan 4 saksalaista patikkalaista. 

Piedmonissa useat kylät ovat saarroksissa teiden muuttuessa kulkukelvottomiksi. 


Myrskyvaroituksia on annettu Englannissa ja Skotlannissa. Alueilta otetut kuvat puhuvat karua kieltään luonnon muuttuessa vihamieliseksi. 

https://www.bbc.com/news/world-europe-54402096, 


10. Englannin pääministeri Boris Johnson kertoo kokemuksistaan, miltä tuntui COVID19 viruksen iskettyä häneen täydellä voimallaan. 


Dominic Raab, joka eli nuo tuskan ja epätoivon hetket Johnsonin kanssa, kertoo omista kokemuksistaan. ”Se melkein tuhosi meidän pääministerimme, ystävämme ja johtajamme”. 


”Minulta kyseltiin, mitä tunsin häntä suojellessani. Olin todella huolissani menettäväni hänet, ja huolehdin myös Carriestä (Symonds), joka odotti Wilf poikaansa. Uskoin kuitenkin NHS:n erinomaiseen hoitoon ja taisteluhenkeen, jonka varassa pääministeri Johnson selvisi.”   

https://www.bbc.com/news/uk-politics-54402615, 

https://www.bbc.com/news/health-54404561,


11. Presidentti Donald Tumpin ja hänen Melanie vaimonsa äkillinen kaatuminen COVID19 kynsiin useiden toisten republikaanijohtajien tavoin on herättänyt ehkä aiheelliset spekulaatiot, onko kysymys salaliitosta, erityisesti tästä kriittisestä ajankohdasta johtuen. 


Paitsi itse vaalit, mutta ennen sitä suunnitellut pääehdokkaitten Trump ja Biden väliset väittelytilaisuudet, joiden pitäminen tässä tilanteessa lienee mahdotonta. Demokraatit ovat toistamiseen varoittaneet pääehdokastaan Joe Bideniä kieltäytymään niistä, koska hänen henkisestä tilanteestaan on syviä epäilyksiä. 

Tämä taas johtaa epäilyksiin, että Biden on pelkkä syötti, jota tarjotaan kaikin mahdollisin apuvälinein, vaikka niiden käyttö on virallisesti kielletty. Tämän epäilyn mukaan varsinainen Demokraattien ehdokas astuu esiin sitten, kun vaalit ovat takana, jotka Biden voittaa lähes kaikkien ennusteiden mukaan. 


USA:n presidentin vaalit eivät ole mitkä tahansa vaalit, sillä kysymys on läntisen maailman johtajan valinnasta, joka tavalla tai toisella koskee jokaista meistä, riippumatta siitä, tuemmeko jompaakumpaa ehdokasta,  vai emme. 

https://www.bizpacreview.com/2020/10/03/biological-weapons-attack-conspiracies-surface-over-suspicious-timing-of-trump-gop-senators-suddenly-getting-covid-19-980163?utm_medium=Newsletter&utm_source=Get+Response&utm_term=EMAIL&utm_content=Newsletter&utm_campaign=bizpac?utm_source=wnd&utm_medium=wnd&utm_campaign=syndicated, 


LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN 


Jerusalem 17 -26; Tiberias 22 -35; Suolameri 29 -37; Eilat 24 -37 +C-astetta, lämpenevää, huippukohta saavutetaan perjantaina, Jrsm 24 -34 +C-astetta.  

https://www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html, 






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021