TIISTAI 21.07.2020

TIISTAI 21.07.2020
”Autuaita ovat hengellisesti (ruti)köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta”. Tällä toteamuksella Jeesus aloitti ns. vuorisaarnansa opettaessaan kansaa, jota runsaasti oli kokoontunut Hänen ympärilleen. (Mt5:1-3)
Kuten Oswald Chambers kertoo aamuhartauskirjassaan ”Parhaani Hänelle”, jota olimme vaimoni n. 60-vuotisen avioliittomme aikana kanssa päivittäin seuranneet, toteaa aamu-palassaan, että ”luonnollisessa ihmisessä Vuorisaarna herättää vain epätoivoa, sillä hän tajuaa, ettei kukaan luonnollinen ihmisen pysty toteuttamaan sitä. Mutta se on juuri sen tarkoituskin”.
Vuorisaarna ei ole käskyjä ja komentoja, se on kertomus siitä, millaiseksi Jumalan Hengestä uudesti syntynyt ihminen muuttuu elämässään. Hänellä on uusi sydän.
01. Israelissa poliitikot ovat vaihtaneet kiivassävyisiä vuoropuheluita siitä, miten tulee toimia COVID19 uuden aallon kynsissä.

Yleinen tuntuma on että normaalielämän täydellinen sulkeminen ei tuonut toivottuja tuloksia, vaan päinvastoin aiheutti ihmisissä epätoivoa ja epäuskoa hallituksen kykyyn hallita monimutkaista tilannetta ja saada muutosta aikaan.

Eilen illalla sovittiin seuraavista: Ravintolat, jotka olivat alkaneet nousta avoimeen kapinaan avaten oviaan vastoin rajoitteita, saavat jatkaa toimiaan tiistaihin saakka, jolloin asia otetaan uuteen tarkasteluun ilman aamupalaa; Knessetin kapinallinen komitean johtaja sanoo avaavansa ne uudelleen tänään.

Ravintoloitsijoilla on ongelmia ristiriitaisten päätösten vuoksi, sillä he tarvitsevat
henkilökuntaa ja ruoka-aineet täytyy tilata ajoissa.

Terveysministeri Yuli Edelstein antoi heille luvan tarjoilla ruokaa 30 ihmiselle ulkotiloissa kohtuullista etäisyyttä noudattaen. Aika venyi aamun tunneille, eikä Knessetin Koronaviruskomitea ollut sanonut viimeistä sanaansa, jonka puheen-johtaja Yifat Shasha-Biton (Likud) on osoittautunut piikiksi hallituksen lihassa. 

Shasha-Bitonin komitea päätti pitää uimahallit ja biitsit avoinna viikonloppuina, ja ravintolat saavat toimia 35 %:n kapasiteetilla.
Kiistaa käydään nyt Yuli Edelteisin ja Yifat Shasha-Bitonin välillä, mutta ravintolat pidettiin suljettuina viiteen illalla, ja avattaneen tänään klo 10 aamulla.

Sunnuntaina komitealle annetun tilaston mukaan testattiin 1 474 positiivista ihmistä, mutta heistä vain 10 olivat saaneet tartunnan ravintolassa.
 https://www.timesofisrael.com/restaurants-shut-again-for-now-amid-chaotic-power-struggle-over-virus-closures/,

02. Israelin sairaanhoitajat aloittivat lakkonsa sunnuntaiaamuna, mutta lopettivat sen Kansallisen Sairaanhoitajien Unionin päästyä sopimukseen Talousministeriön kanssa maanantain aikana.

Sopimuksen mukaan valtionjohtoinen terveysjärjestelmä saa 2 000 uutta tilapäistä sairaanhoitajaa ja 400 lääkärinvirkaa, sekä palkaten lisää turvallisuus-virkailijoita arkoihin tiloihin. Erityistiimi muodostetaan pysyvän henkilökunnan kiinnittämiseksi terveyspalveluihin kuukauden aikana.

Sairaanhoitajat toimivat ”kapseli-järjestelmässä” työskennellen vuoroissa estääkseen virustartunnan leviämistä. Sairaanhoitajien palkoista täytyy sopia erikseen heidän jouduttuaan karanteeniin hoitaessaan viruksen kantajaa.
https://www.timesofisrael.com/short-staffed-healthcare-system-to-get-2000-new-nurses-400-more-doctors/,

03. Israelissa on nyt 52 003 COVID19 tartuntatapausta; selvinneitä on 22 154; vakavassa tilassa olevia potilaita on 264; kuolleitten määrä on nyt 415.

Globaalisti tartuntatapauksia on 14 857 343; kuolleitten määrä on 613 340.
https://www.timesofisrael.com/,

04. Syyriassa toimiva seurantaryhmä raportoi ainakin kuuden Israelin ampumien ohjusten iskeneen useisiin Iranille myönteisiin militaristikohteisiin Damaskoksen ympärillä. Syyrian median mukaan 7 sotilashenkilöä haavoittuivat.

Lontoossa toimiva Ihmisoikeustarkkailu totesi ilmapommitusten aiheuttaneen useita räjähdyksiä Damaskoksen ympärillä.
”Ainakin kuusi Israelilaista ohjusta iski useisiin Iranille myönteisten militaristien kohteisiin Damaskoksen eteläpuolella”, kertoi tarkkailun johtaja Rami Abdul Rahman AFP:n journalistille.

”Ilmapuolustus ei pyrkinyt estämään yhtäkään konetta” Rahman sanoi todeten, ”ettei tiedetä aiheuttivatko iskut ihmisuhreja, ja miten vakavia tuhot olivat”.

Syyrian armeijan tiedottaja, jota SANA lainasi, sanoi IAF:n hävittäjien Golanin yllä ampuneen ohjuksia Damaskokseen. 7 sotilasta oli haavoittunut ja tuhoa oli aiheutunut, mutta väitti, että useimmat ohjukset ammuttiin alas.

Reuters siteerasi syyrialaista analyytikkoa maassa nimeltään Zaid al-Reys, joka sanoi ilmaiskujen kohteena olleen tärkeät ammusvarastot.
Iskut tulivat 1.5 viikkoa sen jälkeen, kun Iran ja Syyria solmivat sopimuksen Syyrian ilmapuolustuksen uudistamiseksi - ehkä Israelin ilmaiskujen johdosta.

Israel on tehnyt sadoittain iskuja Syyrian alueelle sisällissodan puhkeamisesta lähtien vuonna 2011. Iskut on kohdistettu hallituksen joukkoja, iranilaisia joukkoja ja Libanonissa toimivan terrorijärjestön Hizbullahin taistelijoita vastaan.

IAF ei tavallisesti kommentoi retkistään Syyrian ilmatilassa, mutta sanoo niiden jatkuvan niin kauan, kuin presidentti Bashar Assad ja Hizbullah muodostavan jatkuvan uhan Israelin turvallisuudelle.
https://www.timesofisrael.com/iran-linked-sites-around-damascus-said-hit-in-israeli-strike/,

05. Iran ilmoitti maanantaina teloittaneensa miehen, jonka se totesi vakoilleen CIA:n ja Mossadin hyväksi. Mahmoud Mousavi Majd teloitettiin viikko sen jälkeen, kun Iran ilmoitti teloittaneensa miehen ohjusohjelman tietojen myymisestä.

Mousavi Majd toimi kielenkääntäjänä. Hänet tuomittiin vakoilusta Iranin armeijassa USA:n ja Israelin hyväksi. Hänen syytetään avustaneen Al-Quds joukkojen komentajan Qassan Soleimanin liikkeiden ja matkojen vuotamisesta USA:lle, joka teloitti hänet drone-iskulla Damaskoksen lentokentän ulkopuolella, kuten oikeuden tiedottaja Gholamhossein Esmaili kertoi uutiskonferenssissa aiemmin tässä kuussa.

Majd pidätettiin ennen Soleimanin teloitusta, eikä sitä ollut kytketty siihen.
Majdin kerrotaan saaneen suuren summan rahaa CIA:lta ja Mossadilta, Esmaili kertoi konferenssissa. Hän ei ollut Al-Qudsin jäsen, mutta onnistui kääntäjänä soluttautumaan sen sisään, kuten muihinkin arkoihin sotilaskohteisiin.

Iran vastasi Soleimanin teloitukseen ampumalla ballistisia ohjuksia USA:n joukkoja vastaan Irakissa, mutta presidentti Trump ei vastannut siihen. Iranin
ohjusiskut USA:n Ain Al-Assad tukikohtaan eivät aiheuttaneet ihmisuhreja, mutta tusinoittain USA:n sotilaita saivat aivovammoja.
https://www.timesofisrael.com/iran-executes-man-convicted-of-spying-for-cia-mossad/,

06. ”Israelin tulisi toimia omista kansallisista turvallisuustarpeistaan katsoen, ja lisäksi sen tulisi olla huolissaan, mitä tulee tapahtumaan Trumpin potentiaalisen toisen presidenttikauden aikana”, sanoi John Bolton, presidentti Donald Trumpin entinen neuvonantaja, Israelin armeijan radion selostajalle Efi Trigerille tiistaina.

Keskustelivat lisäksi Israelin kansallisesta turvallisuudesta, USA:n presidentin
vaaleista lokakuussa, sekä Iranin hallituksen instituutioissa äskettäin tapahtuneista räjähdyksistä.

Bolton sanoi muutamien lähikuukausien muodostavan optimaalisen ajan Israelille toimien omien turvallisuustarpeittensa mukaan ennen USA:n presidentin vaaleja lokakuussa 2020 lisäten, että jos Trump voittaa nämä vaalit, hän voi toimia vapaasti ilman vaalivastuita, ja että Lähi-Idän tulee varautua suuriin muutoksiin.

Irani ydin- ja ohjus teollisuuslaitoksissa tapahtuneisiin räjähdyksiin ja tulipaloihin, mukaan lukien julkisuuteen levinneisiin tietoihin Natanzin uranin rikastuslaitos, Bolton kieltää saaneensa niitä koskevia erityisiä tietoja, mutta toteaa niiden suorittajan hyökänneen Iranin ydinohjelmaa vastaan. 

”Natanzin raportit osittavat, että massiivinen räjähdys hajotti avainrakennuksen, jossa avainsentrifugien otaksutaan sijainneen. Räjähdys tapahtui ilmeisesti 02.00 aamuyöstä 02. heinäkuuta, jonka Iranissa asunut journalisti kuuli”.

Bolton vakuuttaa, että aiheuttipa räjähdyksen joku ulkopuolinen taho tai tarvittavalla motiivilla varustettu toisinajatteleva iranilainen, hän antaa sille täyden tukensa. 

”On edelleenkin tärkeää tehdä se osoittaakseen Ajatollaheille, että jotkut pystyvät tunkeutumaan jopa heidän arkaluoteisimpiinkin kohteisiinsa”.

Bolton ei ole varma, pitävätkö paikkansa tiedot Iranin ydinohjelman viivästymisestä 1.5 vuodella.
”Julkisuuteen päästettyjen satelliittikuvien perusteella arvioiden räjähdys tapahtui maanpäällisessä rakennuksessa, jossa valmistettiin sentrifugien hieno-rakenteisimpia osia, ja tuhot olivat todella merkittävät”.

”Mutta tietojemme mukaan Iran rakensi maanalaisia tiloja, joiden käytöstä emme tiedä, joten en ole täysin vakuuttunut räjähdyksen vaikutuksesta ydinohjelmaan”. 

Trigerin arvioon, että Trump asettaa Iranille yhä uusia sanktioita, mutta pelaa chicken-peliä mahdollisilla sotilaallisilla iskuilla, mikä voi antaa Ajatollaheille motiivin kiihdyttää (invigor) uraanin rikastusohjelmaa, mikä voisi antaa heille mahdollisuuden koota toimiva ydinpommi muutamassa kuukaudessa, Bolton sanoo eriävänsä tällaisesta mahdollisuudesta.

Bolton sanoo Trumpin olevan nyt täysin antautunut kotimaiseen politiikkaan ja uudelleen valintaansa, mutta ihmisten tulisi olla huolissaan, mitä tapahtuu hänen toisen virkakautensa aikana?

Bolton pitää suurena virheenä sitä, että ”Trump nimitti vävypoikansa Jared Kushnerin arkaluonteisen rauhantiimin johtoon, joka kokemattomana kansainvälisessä politiikassa esti Netanyahun ja muiden maailman johtajien puheluita, joiden mielipiteitä- etenkin Netanyahun – tulisi kuunnella”.

Bolton julkisti näitä ajatuksiaan ja näkemyksiään ristiriitaisessa kirjassaan ”Room Where It Happened” (huone, jossa se tapahtui).
https://www.jpost.com/breaking-news/john-bolton-now-israel-should-act-in-its-own-national-security-interests-635768,

07. ”Pääministeri Benyamin Netanyahun epäonnistuminen itsenäisyys-suunnitelmansa ulottamiseksi Juudeaan ja Samariaan sekä Jordanin laaksoon heinäkuun alussa oli seurausta ”erimielisyydestä” USA:n laatiman suunnitelman kanssa” väittää John Bolton Galei Tzahalin journalistin Efi Trigerin haastattelussa.

Bolton sanoo, että ”Kushner Israelin tekemiä yksipuolisia toimia, mukaan lukien itsenäisyys Juudeaan ja Samariaan. Uskoakseni siellä on olemassa erimielisyys. Jared yrittää edelleen pitää yllä rauhansuunnitelmaansa ja on huolissaan yksipuolisista toimista tai Amerikan hyväksymisestä yksipuolisia toimia. Henkilökohtaisesti puskisin eteenpäin ja tekisin sen”.

”En anna tukeani Joe Bidenin valitsemiseksi. Tarkoitukseni on kirjoittaa lokakuussa – nimimerkillä. Minulle se ei ole onnellinen vaalitoimitus” Bolton lupaa. 
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/283919,

08. Knessetin Koronavitus komitea mitätöi hallituksen päätöksen sulkea ravintolat. Komitea äänesti tiistaina vastoin hallituksen tekemää päätöstä sulkea ravintolat maassa, mitä pidetään suurena tappiona hallituksen arvovallalle.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/283932,

09. Israelin turvallisuusjoukot hajottivat terrorisolun, jonka suunnitelma hyökkäyksistä israelilaista Harish-kaupunkia vastaan sekä sotilaan sieppaamiseksi olivat pitkällä, kertoi Shin Betin, sisäisen turvallisuusjärjestön, edustaja.

Shin Betin tiistaina julkistetun raportin mukaan IDF:n sotilaat pidättivät PFLP:n  terrorijärjestön, äärivasemmistolaisen terroriryhmän jäseniä.

Lähes valmiin suunnitelman mukaan tarkoitus oli tehdä sarja hyökkäyksiä Juudeassa ja Samariassa, sekä hyökkäys israelilaiseen Harishin kaupunkiin 1967 vihreän linjan sisällä.
Pidätyksen aikaan maaliskuussa solu viimeisteli vielä suunnitelmaansa pyrkien rekrytoimaan lisää joukkoja. Solun jäsenet hajaantuisivat kahteen ryhmään, yksi toimisi Ramallahista, toinen pohjoisempana sijaitsevasta tukikohdasta.

Solu paljastui Shin Betin pidätettyä 23-vuotiaan PFLP:n terroristin Yazzan Abu Salahin, jonka kotikaupunki Arraba on lähellä Jeniniä, Samarian pohjoisosassa. Solun jäsenten kuulusteluissa paljastui, että sekä Iran että Hizbullah olivat rahoittaneet solun harjoitus- ja talousaktiivisuutta.

Abu Salahin pidätys ja kuulustelut johtivat hänen serkkunsa, 29-vuotiaan Mahmud Abu Salahin pidätykseen Bir Zeitissä. IDF:n sotilasta käytettäisiin neuvotteluissa terroristien vapauttamiseksi Israelin vankiloista. 
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/283935,

10. Arabimielenosoittajat hyökkäsivät kahta juutalaisnaista vastaan, jotka erehdyksessä ajoivat autollaan Jaffaan, Tel Avivin eteläpuolella, keskelle arabien väkivaltaista mielenosoitusta.

Arabit huusivat heille solvauksia, sylkivät heitä, runnoen heidän autoaan ja pyrkien fyysisesti pahoinpitelemään heitä. Lopulta he onnistuivat pakenemaan paikalta autollaan. He olivat lähellä avointa lynkkausta – Israelissa!

He tulevat tekemään ilmoituksen Israelin poliisille, ja Honenun lakimies asianajaja Haim Bleicher vaatii poliisia tuomaan syylliset oikeuteen.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/283938,

11. Israelia huolettaa turvallisuusyhteistyön heikkeneminen, sekä hallinnon puutteesta PA/PLO:n hallitsemilla alueilla. PA ei maksa enää heidän palkkojaan täysmääräisinä. Monet heistä haluavat töihin Israeliin, palkka on parempi ja se on vähemmän vaarallista.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/283926,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 20 -31; Tiberias 26 -39; Suolameri 32 -41; Eilat 31 – 42 +C-astetta.
Aurinkoista, ei suuria muutoksia. Helle jatkuu nousten päivä päivältä.
https://www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html.


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021