SUNNUNTAI 07.06.2020

SUNNUNTAI 07.06.2020
01. Eipä ole rauhaa näköpiirissä lukuisista yrityksistä huolimatta; päinvastoin vastakkaiset mielipiteet näyttävät vain lujittuvan ja monipuolistuvan.

Tel Avivissa tuhannet israelilaiset kokoontuivat lauantai-iltana protestoidakseen pääministeri Netanyahun vakuutuksia vastaan liittää osia Juudeasta ja Samariasta Israelin valtioon ensi kuun alusta lähtien.

Poliisi kielsi kokoontumisen, mutta antoi luvan tavattuaan järjestäjien edustajat, jotka lupasivat toteuttaa poliisin vaatimukset Terveysministeriön asettamasta sosiaalisesta etäisyydestä osanottajien välillä sekä kasvosuojaimista.

Tusinoittain poliiseja oli varmistamassa tilaisuuden turvallisuuden, poliisin arvion kahdesta tuhannesta osanottajasta, mikä paisui kuuteen tuhanteen, suurimpaan määrään COVID19 viruspandemian alkamisesta lähtien, kuten Ha`aretz arvioi.

Ehkä monet tulivat mukaan vain nauttiakseen vapaudesta, jota viranomaisten säännöt olivat pahoin rajoittaneet. Rabin-aukiolta otetuista kuvista päätellen ainakin niissä näytetyt pitivät kasvosuojaa ja ehkä myös etäisyyttä naapuriin.

Mielenosoituksen olivat järjestäneet vasemmistolainen Meretz-puolue, sekä Israelin arabien Joint-listan kommunistinen Hadash-lohko, ja niihin liittyneinä joitain vasemmistolaisia sirpaleryhmiä.
https://www.timesofisrael.com/thousands-rally-in-tel-aviv-against-netanyahus-annexation-plans/,

02. Meretz-johtaja ke. Nitzan Horowitz pyrki vakuuttamaan kansaa, että omistamansa ”Juudean ja Samarian alueensa liittäminen Israeliin on sotarikos, ja tulee maksamaan Israelille miljoonia talouden keikkuessa kriisissä virus-pandemian johdosta”.

”Emme voi korvata kymmeniä vuosia kestänyttä miehitystä apartheidilla, joka tulee kestämään ikuisesti” hän huuteli. ”Kyllä: kahdelle valtiolle kahta kansaa varten; Ei: väkivallalle ja verenvuodatukselle; Ei: liittämiselle, kyllä: rauhalle”.

Horowitzin mielestä omistamansa maan liittäminen valtioon on rikos rauhaa vastaan, ja rikos humanismia vastaan, mikä johtaa verenvuodatukseen.
Hän kutsui esiin puolustusministeri Benny Gantzia, ulkoministeri Gabi Ashkenazia ja talousministeri Amir Pereziä, jotka ”kätensä ylös nostaen ryömivät toiselle puolelle poliittista karttaa”.
”Nämä kolme keskusta-vasemmisto kansaedustajaa olivat vakuuttaneet, etteivät tule istumaan Netanyahun johtamassa hallituksessa – viitaten pääministerin raskaisiin rikossyytteisiin, mutta Israelin kolmansien vaalien päättyessä ilman ratkaisevaa tulosta, he liittyivät hänen johtamaansa yhteyshallitukseen”.

”Teillä ei ole mandaattia hyväksyä apartheidia eikä haudata rauhaa” Horowitz huusi syyttäen Netanyahua messiaanisen Turmpin hallituksen ristiriitaisten tavoitteiden toteuttamisesta.

Samaa huutelivat myös Meretzin toinen kansanedustaja sekä labor-puoluetta edustava ke. Merav Michaeli sekä Jointlistan johtaja Ayman Odeh sanoen liittämistoimen tuhoavan suhteet Jordanian ja Egyptin kanssa, kuten myös kumppanuussiteet Euroopan Unioniin.

USA:n demokraattien presidentti-ehdokkuudesta Joe Bidenin hyväksi luopunut Berbie Sanders sanoi lähettämässään videossa olevansa ”erittäin mielissään nähdessään niin monien - juutalaisten ja arabien – tukevan rauhaa, oikeutta ja demokratiaa”.

”Suunnitelmat liittää mitä hyvänsä Länsirannan osaa täytyy lopettaa. Miehitys tulee lopettaa, ja meidän tulee toimia yhdessä tasa-arvon ja arvokkuuden tulevaisuudesta kaikille Israelin ja Palestiinan kansalaisille” Sanders selitti.

Osanottajat kantoivat Palestiinan lippuja; harvoja Israelin lippuja nähtiin, sekä arabin Iyad Halakin kuvia, joka sai surmansa poliisin yrittäessä pidättää hänet uskoen hänen kantavan asetta, ja lopulta ampuvan kuolettavat laukaukset miehen jatkaessa pakoaan vastoin poliisin käskyä.

Tilaisuuden loputtua poliisi hajotti laittoman yrityksen tukkia Rabinaukion viereisen tärkeän valtatien. Poliisi pidätti 5 häiriöitä aiheuttanutta.
https://www.timesofisrael.com/thousands-rally-in-tel-aviv-against-netanyahus-annexation-plans/,

03. PA/PLO:n arabit ovat ehdottaneet lukuisia Israelin vastaisia toimia YK:ssa äskeisten kuukausien aikana.

Palestiinan lähettämä YK:n delegaatio on edistänyt päätöslauselma-ehdotusta YK:n yleiskokouksessa, jossa tuomitaan Israelin aikeet Jordanin laakson sekä Juudean ja Samarian osien liittäminen Israeliin, kertoi delegaation edustaja YK:ssa sunnuntaiaamuna.

PA/PLO:n delegaation tarkoituksena on tehdä esityksensä YK:n yleiskokoukselle, koska USA tulee todennäköisesti estämään sitovan, Israelia tuomitsevan päätöslauselman hyväksymisen YK:n turvallisuusneuvostossa.

PA/PLO:n arabit ovat tehneet useita yrityksiä saada YK:n tuki esityksilleen, ja siinä heillä on ollut altis kuulija YK:n pääsihteeri Antonio Guterres, joka on itsekin ilmaissut huolensa ”Israelin yksipuolisista suunnitelmista”, ja jonka arabiliigan edustajat tapasivat tukiessaan PA/PLO:n kantaa. 

”Kaikki tarvittava tullaan tekemään puolustaessamme Israelin hallituksen tekemää päätöstä YK:n edessä” sanoi Israelin YK:n lähettiläs Danny Danon. Hän lisäsi ”Israelin toimivan ystäviensä kanssa kaikkialla maailmassa estääkseen viha-mielisten päätöslauselmien etenemisen YK:ssa”.

”Konfliktin ratkaisu tulee suorissa neuvotteluissa Jerusalemissa, eikä poliittisen terrorismin kautta New Yorkissa” Danon totesi lisäten: ”Kansainvälisen yhteisön tulee tiedostaa, että tunnustaminen palestiinalaisten provokaatiot oikeutetuiksi vahvistaa Abu Mazenin (Abbasin) päätöstä boikotoida Israelia ja USA:ta”.
https://www.jpost.com/arab-israeli-conflict/palestinians-advancing-un-resolution-condemning-israeli-annexation-630580,

04. Pääministeri Benyamin Netanyahu sanoo tapaavansa sunnuntaina iltapäivällä ne Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen johtajat, jotka kannattavat presidentti Trumpin nimittämän rauhantiimin laatimaa ”vuosisadan diiliä”.

Jared Kushnerin johtama kartoitustiimi laatii sopimuksen liitteeksi valmistamaansa karttapiirrosta, jossa yksityiskohtaisesti määritellään alueet, jotka liitetään Israeliin, kuten myös niistä, jotka sijaitsevat saarekkeina arabialueen sisällä.

Karttaluonnosta ei ole julkistettu, mutta julkisuuteen vuotaneitten tietojen mukaan siinä esiintyy ratkaisumalleja, jotka ovat aiheuttaneet kärkevää kritiikkiä, jossa on jopa kyseenalaistettu USA:n edustajien Israel-myönteisyys.

Ilmeisesti monet juutalaisyhteisöjen johtajat katsovat, ettei USA:n johtamalla tiimillä ole oikeutta jakaa Israelin Jumalan heille antamaa maata vihollisille.
(Joel 3:1 -3)
https://www.jpost.com/breaking-news/netanyahu-to-meet-with-settlement-leaders-who-support-trump-peace-plan-630589,

05. Venäjä raportoi sunnuntaina 8 984 uudesta koronavirustartunnasta viimeisen 24 tunnin aikana, nostaen maan tartuntojen kokonaismääräksi 467 673 tartuntaa.
Viranomaisten mukaan 134 potilasta ovat kuolleet saman ajan kuluessa. COVID19 koronaviruksen kuolonuhrien kokonaismäärä on Venäjällä 5 849.
https://www.jpost.com/breaking-news/russia-reports-8984-new-coronavirus-cases-134-deaths-in-last-24-hours-630595,

06. Iranilaiset hakkerit ovat edellisen vuoden aikana tehneet useita Cyber-hyökkäyksiä Israelin vedenjakamisjärjestelmiä vastaan.
Viimeisin ja vaarallisin niistä huhtikuun lopulla, jonka Israelin cyber-iskujen vastainen tiimi esti viime hetkellä.

Raportin mukaan hakkerit yrittivät lisätä Israelin kansalliseen juomavesi- verkostoon vaarallisen määrän klooria, joka olisi aiheuttanut puolet maan kansalaisten sairastumisen. Raportoi Wallanews sunnuntaiaamuna.
https://www.jpost.com/breaking-news/iranian-cyber-attacks-on-israeli-water-facilities-thwarted-for-a-year-report-630592,

07. Iranin hakkereiden onnistuessa tunkeutumaan Israelin vesihallinnon tieto-kantajärjestelmiin USA:ssa valmistettuja servereitä käyttäen, viranomaiset vahvistivat turvallisuusjärjestelmiä.

Kansallinen Cyber hallinto päätti avata erityisen Cybersodan jäljittämis- toimiston, joka pyrkii havaitsemaan kaikki sitä vastaan tehdyt iskuyritykset ajoissa, ennen kuin ne ehtivät saada pahaa aikaan.

Netanyahu puhui viime vuoden Cyberteknologia-konferenssissa Tel Avivissa varoittaen Iranin hyökkäävän Israeliin päivittäin, jotka monitorioidaan ja estetään välittömästi.

Israelin Cyber-johto varoitti toukokuussa Iranin ja useiden muiden Israelin vastaisten voimien tekevän useita Cyber-iskuja toukokuun loppupuolella. Todellakin samoihin aikoihin useisiin websivuihin Israelissa hyökättiin ja niihin liitettiin video, jossa Tel Aviv palaa ohjusiskun seurauksena.

OpJerusalem nimellä tunnetut vuosittaiset hyökkäykset tehdään Iranin Jerusalem-päivänä 22.05. Niiden teemana on Jerusalemin vapauttaminen juutalaiselta valtiolta, Ramadanin loppumisen ja Jerusalem päivän toimiessa keskipisteinä ympäri maailman.

Cyber-hyökkäysten asiantuntijat varoittavat, että olemme nähneet vasta niiden alkamisen, ja että tulevaisuudessa ne hyökkäävät tulvan tavoin.
https://www.jpost.com/breaking-news/iranian-cyber-attacks-on-israeli-water-facilities-thwarted-for-a-year-report-630592,

08. IDF:n tiedotusyksikkö raportoi IDF:n aloittavan sotilaalliset harjoitukset Israelin/Libanonin rajan tuntumassa sunnuntaina ja joiden oletetaan kestävän maanantaihin, aiheuttavan jonkinasteista ääni-ja muuta häiriötä alueella.

Niiden tarkoituksena on pitää yllä ja testata joukkojen valmius- ja iskukyky.
https://www.jpost.com/breaking-news/idf-begins-exercise-along-lebanon-border-630587,

09. COVID19 koronavirusuutisia.

Venäjä raportoi 8 984 uudesta tartunnasta, 134 kuollutta 24 tunnissa.
https://www.jpost.com/breaking-news/russia-reports-8984-new-coronavirus-cases-134-deaths-in-last-24-hours-630595,
Israelissa virukseen kuolleiden määrä on 297; 31 uutta tartuntaa/24 t. Virustartuntojen määrä on 17 783; 2 836 on hoidossa, useimmat lieviä; 29 vakavasti sairaita, hengityskoneissa 23 potilasta.
https://www.jpost.com/health-science/deputy-health-minister-on-coronavirus-too-early-call-it-an-outbreak-630590,
Globaalisten tartuntatapausten määrä lähenee 7 miljoonaa tartuntatapausten määrän noustessa Brasiliassa ja Intiassa.

n.30 % noista tapauksista, 2 miljoonaa tartuntaa, ovat tapahtuneet USA:ssa, mutta nopeimmin kasvava määrä on Etelä Amerikassa, jossa nyt
todetaan 16 % uusista tartunnoista.

Virukseen menehtyneitten määrä on globaalisti lähellä 400 000 ihmistä.
https://www.jpost.com/breaking-news/global-coronavirus-cases-near-7-m-as-outbreak-grows-in-brazil-india-630583,
Saksassa koronavirukseen sairastuneitten määrä nousi 301, nostaen kokonaismääräksi 183 979, raportoi Robert Koch Instituutti RKI.
Kuolleitten määrä nousi 22 potilaalla määrään 8 668 ihmistä. 
https://www.jpost.com/breaking-news/germanys-confirmed-coronavirus-cases-rise-by-301-to-183979-630577,
Brasilia raportoi 904 uutta kuolontapausta; uusia tapauksia 27 075/24t.
Latinalainen Amerikka rekisteröi 35 930 kuolontapausta ja 672 846 tartuntatapausta.
https://www.jpost.com/breaking-news/coronavirus-brazil-reports-904-new-deaths-27075-new-cases-630571,
Kiina lupaa lisätä kansainvälistä yhteistoimintaa, jos se pystyy kehittämään novel (ennen kokemattoman) koronavirus-rokotteen, sanoi vastaava tieteen ja teknologian ministeri sunnuntaina.

Kiina valmistaa rokotteen ”yhteiseksi hyväksi” kun se on siihen valmis, sanoi ministeri Wang Zhigang uutistilaisuudessa Pekingissä.
 https://www.jpost.com/breaking-news/coronavirus-china-would-make-vaccine-a-global-public-good-630575,

10. PA/PLO:n puheenjohtajan Abu Mazenin uhkauksista huolimatta lopettaa kaikki turvallisuus-yhteistoiminta IDF:n kanssa - Israelin vannoessa liittävänsä osia Juudeasta ja Samariasta Israelin valtioon - PA:n turvallisuusjoukot estivät IDF:n sotilaita vastaan suunnitellun terrori-iskun Jeninin ulkopuolella raportoi YNET-news sunnuntaina.

Raportin mukaan arabiterrorisolu piilotti kymmeniä putkipommeja IDF:n autosaattueen käyttämän tien varteen, jotka oli tarkoitus sytyttää IDF:n joukkojen tullessa tekemään pidätystä Jeninissä. PA löysi ne ja ilmoitti IDF:lle.
https://www.jpost.com/breaking-news/palestinian-forces-thwart-attack-against-idf-report-630584,

11. JP:n julkistamassa Seth J Franzmanin laatimassa artikkelissa ihmetellään, miten on mahdollista, että Venäjän ja Egyptin tukemat Haftaran johtamat LNA:n joukot olivat ajamassa Turkin tukemat GNA:n joukot pois Tripolista, mutta äkillinen käänne sai aikaan Haftarin joukkojen vetäytymisen asemistaan jättäen jälkeensä runsaasti aseistusta, ja lisäksi Turkin toimittamia uusia aseita sekä Turkin kouluttamia ja aseistamia syyrialaisia sotilaita tulvivan maahan?

Turkki on päättänyt saada haluamansa Libyan valvontaansa sekä ulottaa sitä Algeriaan saakka, joiden kautta se voi toteuttaa taloudellisen aluevesialueen Turkin ja Libya väliselle Välimeren kaistalle jättäen alueen itäpuolella olevat maat Egypti, Israel, Libanon, Syyria ja Irak taloudelliseen saartoon niin halutessaan.
https://www.jpost.com/middle-east/the-mystery-of-how-turkey-helped-a-rabble-turnaround-libyas-civil-war-630515,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 17 -32; Tiberias 19 -39; Suolameri 24 -37; Eilat 26 -40 +C-astetta, tänään ja huomenna pohjoisosissa puolipilvistä, muuten aurinkoista. Lämpötilat alenevat hieman.
https://www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021