SUNNUNTAI 24.05.2020

SUNNUNTAI 24.05.2020
01. Kuin enteillen ilmapiirin muuttumista vihamielisemmäksi maassa runsaan viikon ajan vallinnut hellesää muuttui yhdessä hujauksessa kostean viileäksi, aiheuttaen sateita ja ukkosta maan pohjoisosissa kovien tuulten vanavedessä.

Aamulla ilmapuntari osoitti 14 astetta eikä nousse paljoa yli 20 asteen, mikä tarkoittaa sitä, että kattokerroksen työpajani oli jopa kalsean viileä ja aiheuttaa pitkähihaisen paidan pukemista hellepaidan asemesta.

Tuskinpa muslimien metelöimisellä koko viime yön aikana oli paljoakaan tekemistä yleisen ilmapiirin kanssa – heillä ovat meneillään juhlat havaittuaan selvinneensä kuukauden kestäneestä Ramadan-paastosta ja juhlien ein-ad-fitr päätösjuhlaansa kolmen päivän ajan. 

02. Pääministeri Benyamin Netanyahua (Bibi) vastaan tänään aloitetulla oikeuden-istunnolla on sen sijaan runsaasti tekemistä yleisen ilmapiirin kanssa.

Bibi halusi jäädä pois ensimmäisestä istunnosta, koska siellä käsitellään lähinnä järjestelykysymyksiä, mutta Korkein Oikeus halusi nöyryyttää häntä tehden päätöksen, että vastaajan tulee olla mukana juuri tässä istunnossa.

Oppositiojohtaja Yair Lapid (Yesh Atid-Telem) johtaa tänään ”kaikkialla Israelissa järjestettäviä mielenosoituksia” kuten järjestäjät ilmoittivat.

Black Flag nimeä kantama liittoutuma suunnittelee saartavansa busseilla ja autoletkoilla Bibin virallisen asunnon Jerusalemissa iskulauseilla varustettuina: ”Korruptiosta syytetty mies ei ole minun pääministerini”.

Virallinen oppositio Yair Lapidin johdolla järjestää tusinoittain protesteja liikenneliittymissä pitkin maata iskulauseen alla: ”Korruptoitunut ja irti todellisuudesta – olemme kurkkua myöten täynnä sinua”. 

Labor-puolueen kansanedustaja Merav Michaelit totesi: ”Tämä on surullinen päivä Israelin valtiolle. Israelin pääministeri on oikeudessa vakavista rikoksista – lahjonnasta, petoksesta ja luottamuksen pettämisestä.

Sen sijaan, että olisi eronnut, Netanyahu raahaa maan alas mukanaan, tuhoten laillisia instituuttejamme ja rohkaisten vahingoittamaan jokaista, joka on sekaantunut hänen tapauksiinsa”. Hän halusi Bibin tulevan oikeuteen rivi-kansalaisena ilman pääministerin manttelia.

Kansanedustajia ja ministerit Amir Ohana, Miri Regev ja Tzachi Hanebgy osallistuvat oikeusistuntoon. Ohana sanoi olevansa huolestunut, että Bibi saisi oikeudenmukaisen kohtelun oikeudessa. Hän viittasi oikeusministeri Avichai Mandelblitiin, joka esitti Bibin vastaiset syytökset, että ”vuosia sitten käyty Harpaz-tapaus lepää raskaana hänen yllään”.
https://www.jpost.com/israel-news/protests-planned-nationwide-against-netanyahu-629064,
Pääministeriä vastaan alkaneesta oikeudenistunnosta huolimatta diplomaattinen aktiivisuus kuten myös COVID19 koronavirus jatkavat entiseen tahtiin.

03. Ensimmäinen Iranin lähettämän öljytankkeri-flotillan alus saapui Venezuelan aluevesille lauantaina, välittämättä USA:n esittämistä vastalauseista ja mahdollisista vastatoimista.

Alus nimeltään Fortune ylitti Venezuelan talousaluerajan 11.40 GMT ohitettuaan naapurinvaltion tuplasaaret Trinidad ja Tobago Caribianmerellä.
Tankkeriflotilla kuljettaa yhteensä 1. 53 miljoonaa tynnyriä bensiiniä ja alkyliittiä ilmoituksen mukaan Iranista Venezuelaan, joka lähetti omia laivojaan ja lentokoneitaan suojaamaan alusten loppumatkaa satamaan.
https://www.jpost.com/breaking-news/first-fuel-tanker-from-iranian-flotilla-reaches-venezuelas-economic-zone-629085,

04. Koronavirus-tapausten alkaessa laskea yleisesti maassa, Mishan hoitokodissa Beershebassa testattiin uusi positiivinen tapaus perjantai-iltana.

Mishan hoitokodissa on 14 potilasta saanut surmansa COVID19 koronaviruksen uhreina pandemian alusta lähtien, mutta tämä oli ensimmäinen tartuntatapaus sen jälkeen, kun hoitokoti julistettiin karanteeniin.

Positiivisen näytön antanut henkilö vietiin sairaalaan, ja kodin kaikki hoitajat ja potilaat testataan virustartunnan varalta.
https://www.jpost.com/israel-news/beersheba-nursing-home-resident-tests-positive-for-coronavirus-629031,

05. Jerusalemin vanhassa kaupungissa sijaitseva Pyhän Haudan Kirkko on ollut suljettuna koronavirusepidemian alusta alkaen.

Tartuntatapausten laskemisen vuoksi Terveysministeriö on poistanut tai vähentänyt rajoitusmääräyksiään, ja PHK on yksi kohteista, jota se koskee.

”Tilanteen helpottumisen johdosta Pyhässä Maassa kolmen yhteisön johtajat, Pyhän Haudan ja Ylösnousemus-basilikan valvojat ilmoittavat, että sunnuntaista lähtien kaikkein Pyhin Paikka on taas uskollisten käytettävissä vierailuun ja rukouksiin” Kreikkalais-ordoksisen Jerusalemin patriarkaatin Theophilos III, Pyhän Maan custos Farncesco Patton ja Armenian Jerusalemin patriarkaatin Nourhan Manougian sanoivat yhteisessä lausunnossa. 

He lisäsivät, että vain henkilöt, joilla ei ole virus-oireita, voivat päästä sisään, ja että korkeintaan 50 henkilöä pääsevät samaan aikaan, varoen kosketusta toisen henkilön kanssa.
https://www.jpost.com/israel-news/beersheba-nursing-home-resident-tests-positive-for-coronavirus-629031,

06. Koronaviruksen on todettu voivan pysyä aktiivisena 17 päivän ajan, ja yleiset infektion vastaiset toimet menettävät tehonsa nopeasti.

Haifan Teknologian Instituutin tukijat ovat kehittäneet ”smart” puhdistusaineen, joka ei vain tuhoa viruksia saastuneilta pinnoilta, vaan päinvastoin kuin yleiset puhdistusaineet, jotka menettävät tehonsa nopeasti, pysyy pinnoilla pitkään.

”Tartunta pintoja koskettamalla on vakava ongelma, etenkin julkisissa paikoissa kuten sairaalat, tehtaat, kauppakeskukset ja julkiset liikennevälineet. Kehittämämme polymerit tekevät nuo paikat turvallisemmiksi” prof. Farah sanoi.
https://www.jpost.com/health-science/long-lasting-coronavirus-disinfectant-developed-by-israeli-researchers-629043,

07. USA on varmistanut lähes kolmanneksen ensimmäisestä miljardista annoksesta AstraZenecan suunnittelemasta kokeellisesta COVID19 rokotteesta vakuuttaen
1.2 miljardin USD kustannuksella.

Vaikka yhtään COVID19 rokotetta ei ole vielä pystytty osoittamaan toimivaksi, maailman johtajat katsovat, että sen kehittäminen on ainoa keino saada maailman talouselämä uudelleen uuteen nousuun. https://www.jpost.com/international/us-secures-300-million-doses-of-potential-astrazeneca-covid-19-vaccine-628917,

08. Neljä johtavaa mahtia, USA, YK, Venäjä ja EU sopivat yhdessä hoitavansa Israelin ja PA/PLO:n väliset erimielisyydet, ja sitä alettiin kutsua nimellä ”Kvartetti”.
Se julkisti aikanaan oman suunnitelmansa, mutta siitä ei ole moneen vuoteen kuulunut mitään.

PA/PLO menetettyä uskonsa USA:n kykyyn toimia puolueettomana välittäjänä osapuolten välillä, se on katkaissut kaikki suhteensa USA:n ja Israelin kanssa, huolimatta presidentti Trumpin nimittämän rauhantiimin maanitteluista ja luvatuista valtavista taloudellisista eduista, mikä on ajanut sen sivuraiteelle.

PA/PLO on herättelemässä henkiin kvartettia, ja kutsui sen osapuolet video-konferenssiin tarkoituksella korvata USA ainoana välittäjänä. Video-konferenssi ei kuitenkaan löytänyt välittömiä ratkaisumalleja ja päättyi ilman tulosta. 

USA:n edustaja konferenssissa oli Avi Berkowitz, joka on Trumpin avustaja ja erityislähettiläs kansainvälisissä neuvotteluissa.

USA ei selvittänyt kantaansa heinäkuun 1. päivään, jolloin Netanyahu aikoo paljastaa suunnitelmansa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen ja Jordanin Laakson liittämiskysymyksestä, Berkowitz sanoi USA:n ylpeilevän rauhan-näystään, joka ilmenee tammikuussa julkistettuna ”vuosisadan sopimuksena”.

Berkowits esitti PA:lle, ettei sen tarvitse hyväksyä sopimusta nykyisessä muodossaan, mihin PA:n edustaja tarttui todeten, että se kaipaa realistista muotoilemista ja merkittäviä kompromisseja.

Berkowits mainitsi lisäksi, että sekä pääministeri Netanyahu että korvaava pääministeri Benny Gantz ovat hyväksyneet sopimuksen, joka sallii Palestiinan valtion perustamisen, muiden Israelin myönnytysten ohella.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres esittää kansainvälistä konferenssia, kuten myös EU:n ulkomaanpolitiikan johtaja Josep Borell, ja Venäjän presidentti Vladimir Putin, tarjoten kvartetin kokoontumista YK:n turvallisuusneuvoston suojeluksessa.

Venäjää edusti konferenssissa apulaisulkoministeri Mikhail Bogdanov, joka sanoi keskustelleensa asiasta Fatahin keskuskomitean jäsenen Hussein Sheikhin kanssa. Venäjä, YK ja EU tukevat kahden valtion periaatetta 1949 aselepolinjoilla.
https://www.jpost.com/arab-israeli-conflict/quartet-talks-israeli-palestinian-peace-amid-pa-push-to-replace-trump-plan-629092, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/280694,

09. Kansainvälisesti tunnettu lakimies Alan Dershowitz sanoi Galei Tzahalin Morning News Show:ssa: ”Pääministeri Benyamin Netanyahun rikollinen oikeusjuttu herättää vakavia vaaroja demokratialle ja lain kuuliaisuudelle”.

”Ensimmäisen kerran modernin demokratian historiassa henkilö asetetaan vastaamaan oikeudessa pyrkimyksellä saada hyviä lehdistöartikkeleita”.
”Demokratiassa on oikein kritisoida toista tehtyään virheen, mutta ei uhata häntä ja kutsua häntä rikolliseksi”.

Dershowits sanoi, että oikeuskansleri Avichei Mandelblitt on kunnon mies, mutta hän teki vakavan virheen syyttäessään Netanyahua.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/280738,

10. Kansanedustaja Gideon Saar, joka asetettiin viidenneksi Likudin Knessetin arviossa, ei ollut yllättynyt, ettei hänelle annettu ministerin paikkaa. Hän sanoi arvostavansa kansanedustajan asemaansa jopa ennen ministeri paikkaa.

Saar kritisoi Gantzin vaatimusta ja Netenyahun suostumusta epäsuhtaan, että 19 kansanedustajan tukema henkilö vaati ja sai saman verran ministerin paikkoja kuin 58 kansanedustajan tukema, täysin uskomattomaksi.

Saar sanoo, että Palestiinan valtio muodostaa todellisen vaaran Israelille, jota pyritään runnomaan Israelin ja juutalaisten pyhille paikoille, joita YK nimeää arabien perinnekohteiksi ilman mitään yhteyttä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/280736,

11. ”Kuka vartioi Jerusalemin muureja? Ja Ketkä vartioivat liitonmajaa?”, kyselee professori Gerald Aranoff artikkelissaan.

Israelin väestönlaskennassa kaikki 20-vuotiaat ja sen ylittäneet – kaikki, jotka pystyivät kantamaan asetta, laskettiin, ja heitä oli 603 550 miestä. Leviläiset jätettiin laskennan ulkopuolelle; heidät laskettiin erikseen ja erilaisella iällä.
(3.Ms1:49 -53)

Leviläiset toimivat juutalaisten opettajina, myös Egyptin orjuudessa, ja kuin kuninkaan henkivartioina, heidät asetettiin Jerusalemin muurien vartijoiksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/280740,

12. PLO:n pääsihteeri Saeb Erekat pyrkii vielä PA/PLO:n sätkytellessä henkitoreissaan ja lähellä vararikkoa, herättelemään henkiin taisteluintoa palestiinalaisiin, vaikka näkeekin lopun olevan edessä.

Israelin toteuttama Juudean ja Samaria maa-alueitten liittäminen Israeliin tulee aiheuttamaan PA:n romahduksen, ja aiheuttamaan olemassaolouhan Jordanialle, hän ennusti tavatessaan Peace Now vasemmistoryhmän jäseniä.
”Netanyahun suoritettua liittämissuunnitelmansa PA tulee tuhotuksi.
Se tulee romahtamaan, tunnen sen. Se ei kestä nykyistä tilannetta”.
https://www.jpost.com/arab-israeli-conflict/erekat-annexation-will-cause-pa-collapse-is-existential-threat-to-jordan-629091,

13. Tilanne Libyassa näytti jokin aikaa sitten lähestyvän jonkinasteista poliittista ratkaisuaan, mutta Turkin ilmestyminen Libyan alueille heitti aiemmat suunnitelmat ja toiveet ylösalaisin pääkaupungin Tripolin ympärillä.

Libyan kansallinen armeija LNA oli hyvissä asemissa Tripolissa, mutta Kansallisen Agendan GNA:n eteneminen Tripolissa, johon kuuluu lentokentän valtaus, on muuttanut näkemät synkiksi.

LNA:n komentaja Kahlifa Haftar pyrkii haalimaan taistelijoita riveihinsä voidakseen jatkaa tasapäisesti Turkin tukeman GNA:n joukkoja vastaan.
Hänen tukenaan ovat Arab Emirates, Egypti ja Venäjä, mutta taistelut eivät ole suosineet häntä.

Haftar sanoo vetäneensä joukkojaan joiltakin alueilta, mutta myös järjestäneen väijytyksen Tripolin lähellä, surmaten ja siepaten vastustajan sotilaita. Internetin välittämässä viestissä hän kehottaa taistelijoitaan taistelemaan Turkin kolonialistista väliintuloa vastaan, kunnes voitto on saavutettu.

Turkin ulkoministeri Mevlut Cavusoglu sanoi maansa muuttaneen tasapainon Libyassa ja estäneen sisällissodan. ”Ainoa mahdollisuus Libyassa on poliittinen ratkaisu, ja Haftaran tulee ymmärtää tämä”.
https://www.jpost.com/middle-east/libyas-haftar-seeks-to-rouse-forces-against-turkey-629081,

Turkin suunnitelmissa on sopimuksensa GNA:n kautta julistaa Libyan talous-alueen ulottaminen Libyasta Turkkiin, joka antaisi sille mahdollisuuden valvoa kaikkea talousalueen kautta kulkevaa laivaliikennettä. Tämä asettaisi Israelin merivoimat ja kauppa-alukset tilanteeseen, jota se ei voi sallia.
https://www.jpost.com/middle-east/libyas-haftar-seeks-to-rouse-forces-against-turkey-629081,

14. Iranin parlamentti hyväksyi lain, joka kieltää kaikenlaisen yhteydenpidon Israelin kansalaisen kanssa, jonka rikkomisesta seuraa 5 vuoden vankeusrangaistus.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/280750,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 11 -20: Tiberias 15 -26; Suolameri 18 -29; Eilat 17 -30+C-astetta, pohjoisosassa sadetta, huomenna aurinkoista koko maassa, lämpötila nousee.
https://www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021