TIISTAI 07.04.2020

TIISTAI 07.04.2020
01. Israelin tilapäinen hallitus julisti maahan kansallisen sulkutilan, joka alkaa tänään16.00 ja jatkuu perjantaiaamuun 07.00 saakka.

Sulkutilan aikana israelilaiset eivät saa poistua yhteisöistään, selitti pääministeri Netanyahu (Bibi) ilmoittaessaan päätöksestä. Muutamien Jerusalemin lähiöitten asukkaat eivät saa matkustaa kiellettyjen alueittensa ulkopuolelle.

Pääsiäisen, juutalaisen pessahin 1.päivänä keskiviikkoiltana, 18.00 alkaen israelilaisten tulee pysyä kodeissaan torstaiaamuun 07.00 saakka. Tällä pyritään estämään yli sallitun määrän ihmisiä kokoontumisen samaan paikkaan. Tämä on vaikea pala juutalaisille, jotka ovat tottuneet viettämään Ceder-ateriaa yhdessä perheensä ja ystäviensä kanssa.

”Elämme kohtalokasta viikkoa; kohtalokasta sekä maailmalle että Israelille” Bibi sanoi, mutta lohdutti muutamien positiivisten merkkien ennustavan muutosta parempaan. Hän varoitti kuitenkin ihmisiä olemasta turhan luottavaisia, eikä luopumaan aiemmin annetuista suojaus- ja etäisyysvaatimuksista toisiinsa.

”Pesah ei ole Purim” hän sanoi viitaten maaliskuun alussa vietetyn purim-ajan juhlallisuuksiin, joiden terveysvirkailijat uskovat edistäneen COVID19 leviämistä.

Kansallinen sulkutila pesah-loman aikana tiukentaa aiemmin annettuja hätätila- määräyksiä, joiden johdosta israelilaiset eivät saa poistua kodeistaan 100 metriä kauemmas, paitsi erikoisluvalla työpaikalleen tai välttämättömien ruoka-ja muiden tarvikkeitten hankkimiseksi.

Netanyahu selitti myös tiukkojen määräysten höllentämiseksi pääsiäisaikaa välittömästi seuraavan Mimouna-loman alkaessa. ”Riippuu kuitenkin kansan käyttäytymisestä, ja virustartuntojen määrän etenemisestä, voidaanko niitä oleellisesti helpottaa”, varoittaen ”liiallisesta luottavaisuudesta”.
https://www.timesofisrael.com/netanyahu-announces-passover-closure-and-curfew-but-says-exit-may-be-in-sight/,

02. COVID19 virusuhrien tartunnoista ja kuolonuhreista ISRAEL:in ja PA:n valvomilla alueilla annetaan seuraavat luvut:

Israelissa tartuntojen määrä on 9 006, kriittisessä tilassa 153; hengityskoneissa on 113; kuolonuhreja 60; parantuneita 670, mikä antaa terveysvirkailijoitten mukaan toivoa paremmasta. (Lukumäärät vaihtuvat kaiken aikaa)
https://www.timesofisrael.com/80-year-old-man-dies-of-virus-bringing-death-toll-to-58/,
PA:n viranomaiset pidättivät useita palestiinalaisia, jotka yrittivät salakuljettaa Israelissa työssä käyviä palestiinalaisia kotiinsa ennen pessahin alkamista.

PA:n terveysvirkailijat pelkäävät, että joillakin voi olla virustartunta. He antoivat tiukat määräykset kaikille Israelista palaavilla pysyä 14 vrk:n eristyksessä.
Useat ovat noudattaneet annettuja ohjeita, toiset menivät kotinsa ilmoittamatta PA:n virkailijoille. ”He vaarantavat oman ja perheittensä jäsenten hengen” sanoi Nablusin kuvernööri Ibrahim Ramadan.

Maanantaina PA ilmoitti 16 uudesta COVID19 tartuntatapauksesta, mikä nosti tartunnan saaneiden lukumääräksi 253.
Neljä heistä on kriittisessä kunnossa, kahta hoidetaan Ramallahin sairaalassa, kahta muuta Betlehemin sairaalassa.

PA:n turvallisuusvirkailijat yhdessä PA:n kansallisen talousministeriön kanssa sulkivat maanantaina aiempien lisäksi 3 ilman lupaa toimivaa tehdasta, jotka valmistivat hengityssuojaimia, jotka eivät täyttäneet ministeriön vaatimuksia. Tehtaat sijaitsivat Tulkarmissa, Nablusissa ja Hebronissa.

PA:n terveysministeriö vahvisti takavarikoineensa 10 000 hengityssuojainta ja
1 100 lääkintäunivormua kolmeen tehtaaseen tekemässään ratsiassa.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/PA-warns-Palestinians-against-smuggling-workers-back-from-Israel-623793,

03. Gazan kaistaa hallitsevan Hamasin terveysministeriö ilmoitti maanantaina Xinhua News kautta yhdestä uudesta tartunnasta nostaen tartunnan saaneiden lukumääräksi 13.

Ministeriön ilmoituksen mukaan tartunnan saanut oli palannut 2 viikkoa sitten Englannista Rafahin rajaterminaalin kautta Egyptistä. Ensimmäinen tartunta-tapaus todettiin Gazassa maaliskuun lopussa.

Qatar ilmoitti äskettäin lahjoittamastaan 150 miljoonan USD tuesta Gazan kaistalle sen ponnistellessa COVID19 pandemian leviämisen estämiseksi.

Sunnuntaina Gazan asukkaita kehotettiin pitämään hengityssuojaista ulkona, ja viranomaiset sulkivat juhlatilat, marketit, aamukatokset, ravintolat, ranta-promenaadit ja moskeijat, sekä kielsivät yksityiset kutsutilaisuudet. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/278404,

04. COVID19 virustilanne muualla maailmassa.
Espanja ilmoitti 637 kuolonuhrista ja uusista 4 273 tartunnoista 24 tunnin aikana.
- Kuolonuhrien määrä on kuitenkin alin 24. maaliskuuta jälkeen;
- Uusien tartuntojen määrä putosi 3.3 %:iin sulusta lähtien;
- Yleinen perustulotaso palautetaan maahan mahdollisimman pian;
- Hautausmaat pitävät ”läpi-ajo-hautajaisia” pysyäkseen ajan tasalla.
- Espanjan COVID19 uhrien määrä on nyt 135 032, ylittäen Italian luvut. https://www.dailymail.co.uk/news/article-8191389/Spain-sees-smallest-rise- coronavirus-deaths-two-weeks-637.html,
Ruotsissa COVID19 kuolonuhrien määrä hyppäsi 76 uhrilla nostaen kuolonuhrien lukumääräksi 477, tartuntojen määrä nousi 477 (?) tapauksella,
- Tartuntojen kokonaismäärä on 7 206,
- Baarit, ravintolat ja muutamat koulut ovat auki, kuten useimmissa EU-maissa.
- Pääministeri Stefan Löfven pyysi hätätilavaltuuksia valmistautuessaan tuhansien kuolonuhrien määrään COVID19 pandemiasta. https://www.dailymail.co.uk/news/article-8192023/Sweden-suffers-biggest-daily-jump-coronavirus-deaths.html,
Italiassa COVID19 on surmannut 15 800 ja tartuttanut 124 600 ihmistä.
- 80 lääkäriä ja 21 sairaanhoitajaa ovat kuolleet, 2 sairaanhoitajaa tekivät itsemurhan saamansa trauman vuoksi, nähtyään kollegojensa menehtyvän.
- Lombardiassa 300 lääkintävirkailijaa saivat tartunnan yhdessä sairaalassa,
- 12 000 sairaaloiden henkilökunnan jäsentä on testattu.
- Työntekijöitten runsasta tartuntaa ja kuolemaa selitetään johtuvan siitä, ettei vaadittavia suojausvälineitä käytetty etenkin virus-pandemian alussa.
- Lääkärit ja sairaanhoitajat joutuvat tekemään ylipitkiä päiviä henkilökunnan puutteen vuoksi – työpaine, uupumus ja toivottomuus vaativat uhrinsa.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-8191785/More-100-medics-died-Italys-coronavirus-crisis.html,
Saksan liittokansleri Angelika Merkel vaatii, että EU:n tulee saavuttaa oma-varaisuus hengityssuojaimien suhteen.
- Saksa hyväksyi 1.1 triljoonan Euron elvytyspaketin kuolonuhrien määrän pudottua 92:en tartuntojen määrän pudotessa 3 677 tapaukseen.
- Berliinin hallitus takaa 800 000 Euron lainat riippuen yhtiön koosta.
- Tartuntojen määrä nousi 3677 tapauksella, alin 22.03. jälkeen, kokonaismäärän noustessa 95 391 tapaukseen.
- Kuolonuhrien määrä nousi vain 92 uhrilla, kokonaismäärän ollessa 1 434.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-8190797/Germanys-daily-coronavirus-death-toll-drops-92.html,
Eurooppa valmistautuu lukkojensa avaamiseen seuraavasti:
- Itävalta ilmoitti tänään valmistelevansa pienten liikkeitten avaamista 14.04., suuremmat avataan toukokuun alussa.
- Tanska haluaa ihmisten toimivan porrastetummalla tavalla välttääkseen tungosta junissa ja busseissa, ja avaa liikkeitä pääsiäisen jälkeen.
- Saksa avaa myös liikkeitä, kouluja ja marketteja, jos tartunnat ja uhrimäärät pysyvät alhaalla.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-8191185/Austria-Denmark-plan-lift-lockdown-restrictions-week.html,

Ranskassa COVID19 tartuntojen ja kuolonuhrien lukumäärät osoittavat hitaampaa palautumista kuin Italiassa ja Espanjassa.

- Tartuntoja rekisteröitiin 70 478, kuolonuhreja on 8 078 ihmistä.
- Elpymistä normaaliin tapahtuu hitaasti,
- Sisäministeriön apulaisministeri Laurent Nunez varoitti, ettei palaaminen ole ajankohtainen eikä aikamääriä ole asetettu.
- Pääministeri Edouard Philippe varoitti, ettei sulkemisen poistamista voida toteuttaa yhdellä kertaa.
- Liikkeiden ja Palvelulaitosten sulkeminen on aiheuttanut maan taloudelle 35 %:n taantuman, ja jokaisen kuukauden sulku pienentää bruttokansantuloa kolme prosenttiyksikköä.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-8191185/Austria-Denmark-plan-lift-lockdown-restrictions-week.html,
Norjassa COVID19 pandemia on hallituksen ilmoituksen mukaan saatu hallintaan uusien tartuntojen ja kuolonuhrien määrän vähentyessä.
- Hallitus suunnittelee avaavansa maan lukkiutumista 12.huhtikuuta,
- Terveysministeri Bent Hoie sanoi lukkojen avaamisen olleen maan päämäärä pandemian alusta lähtien,
- Tartunnan saaneita on 5 760 ja 74 ihmistä on menehtynyt viruksen vuoksi.
- 101 986 /miljoona kansalaista väestöstä on testattu; Englannissa vastaava testattujen määrä on 18 996/ miljoona ihmistä, mikä antaa hallitukselle mahdollisuuden nopeasti identifioida ja eristää heikot oireet omaavat tapaukset.
- Professori Arnoldo Frigessi kehottaa panemaan jäitä hattuun, sillä ”epidemiaa ei ole voitettu, vain hidastettu sen voimaa”.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-8191185/Austria-Denmark-plan-lift-lockdown-restrictions-week.html,
https://i.dailymail.co.uk/1s/2020/04/06/15/26865394-8191185-image-a-63_1586181805318.jpg,
Linkissä esitetään kartta tilanteesta Euroopan maissa, (Suomi ei kuulu siihen!)
Ecuadorissa tilanne näyttää raporteista päätellen kaaosmaiselta.
- Virallinen kuolonuhrien määrä maassa on 172 kuollutta ja 3 500 tartunnan saanutta, mutta monet pitävät lukuja liian alhaisina.
- Ecuadorilaisessa kaupungissa 150 mätänevää ruumista oli jätetty kadun varteen tai omaisten koteihin, (varoitus graafisista kuvista)
- Asukkaat joutuvat käyttämään pahvilaatikoita, koska arkkuja ei ole tarpeeksi.
- Kaupungin viranomaiset eivät pysty hoitamaan ruumiiden tai jätteiden poistamista resurssien osoittautuessa riittämättömiksi.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-8191113/Dozens-bodies-left-streets-Ecuadorian-city-officials-struggle-cope.html,
05. Israelissa COVID19 tartuntatapauksista lähes kolmasosa on rekisteröity Jerusalemissa ja Bnei Brakissa.
Alhaisimmat luvut on saatu Israelin arabien asuttamista kaupungeista.
https://www.timesofisrael.com/liveblog-april-7-2020/,
06. COVID19 pandemian rokotteen ollessa vasta kehitysvaiheessa, maat ovat joutuneet kokeilemaan monenlaisia parannusmenetelmiä, kuten aiemmin kerroin Kiinassa käytetystä menetelmästä ”karhunsappea, vuohen sarvea ja määrättyjä yrttejä”.

EteläKoreassa hallitus harkitsee luvan antamista sairaaloille kokeellisen koronavirus hoidon käyttämisestä, jossa viruksesta selviytyneet potilaat lahjoittavat vertaan kokeiluun.

EteläKorean Tautien Hallinnan ja Estämis-keskuksen virkailija Kwon Jun-Wook sanoo kokeessa käytettävän maan kokemuksia samantapaisissa hoidoissa potilaisiin, jotka olivat saaneet MERS-virustartunnan sen puhjetessa 2015.

Kwon sanoo virkailijoitten tutkivan äskettäin todettua kahden vanhahkon COVID19 potilaan parantumista sairaalassa Seoulissa, joihin oli ruiskutettu parantuneitten plasmaa – veren juoksevaa osaa, jossa on antibiootteja. Hän kuitenkin varoittaa, ettei plasma-hoitoa ole tieteellisesti kokeiltu, eikä voida vielä sanoa, toimiiko se COVID19 pandemian hoidossa.
https://www.timesofisrael.com/liveblog-april-7-2020/,

07. Afrikan 54 valtiosta 52 maata raportoivat COVID19 tartunnoista.
EteläAfrikan tasavallassa on 1 600 tapausta, mutta testien suorittamisen puuttumisen vuoksi luvut voivat olla paljon suuremmat.
https://www.timesofisrael.com/liveblog-april-7-2020/,

Venäjä ilmoittaa COVID19 pandemia tapausten nousseen yli tuhanteen., eli
1 154 tapausta mikä nostaa maan kokonaismääräksi 7 497; kuolonuhreja on 58 ja 494 on parantunut.
https://www.timesofisrael.com/liveblog-april-7-2020/,

08. Englannin pääministeri Boris Johnson vietiin sairaalaan, jossa hänet asetettiin hengityslaitteeseen COVID19 tartunnan osoittautuessa hengenvaaralliseksi. Ulkoministeri Dominic Raab toimii hänen varamiehenään, joka vieraili sairaalassa kertoen, että Johnson voi hyvin ja on henkisesti hyväkuntoinen. https://www.jpost.com/Tags/Coronavirus,
ISRAELIN SISÄPOLITIIKKAA
01. Likudin johtaman oikeistoblokin ja SiniValkoisten (tarkoittaa Resiliense) välille lähes neuvoteltu sopimusluonnos kärsi Titanikin kaltaisen haaksirikon Gantzin ja Netanyahun asennoituessa jo juhlatunnelmaan maratonkeskustelujen jälkeen.

”Israel oli maanantaina iltapäivällä muutaman tuuman päässä uudesta hallituksesta” aloittaa ToI:n reportteri Haviv Rettig Gur raporttinsa.

”Uusi hallitus oli muotoutumassa; Likud sai liittämis-vaateensa ja SiniValkoinen oikeuslaitoksen muuttamisen tahtonsa mukaisesti” runoili Rettig Gur.

Pääministeri Benyamin Netanyahu oli unohtanut – taas kerran – ettei hän sittenkään ole itsevaltias, vaan hänellä on liuta puolueita, jotka haluavat myös osallistua näin tärkeän kysymyksen ratkaisemiseen, joka tulisi muuttamaan maan poliittisen ja hallinnollisen näkymän vuosiksi eteenpäin.

Sekä Gantz että Netanyahu katsoivat voittaneensa ja tyytyväisyys oli ilmeinen. Onneksi kuohuviini oli vielä nauttimatta, sillä karilleajo tuli rajuna ja yllättäen.

Pääministerin vastaista kapinaa johti – kuten useat uskoivat – sen vahvin liittolainen Yamina, jolla on kuusi kansanedustajaa.

Vanhana politiikan kettuna tunnettu Netanyahu teki elämänsä pahimman virheen antaessaan blokkinsa tukea Gantzia Knessetin puhemieheksi, mikä - puheenjohtajan ominaisuudessa - antaa tälle mahdollisuuden valvoa, mitä lakeja hän alistaa Knessetin täysistunnon käsittelyyn, ja mitä estää.

Tämä tuli selväksi Gantzin uhattua pääministeriä edistävänsä lakeja, joilla Netanyahu estettäisiin jatkamasta pääministerinä, ellei hän saa tahtoaan läpi.
Netanyahun ilmeistä saattoi lukea, että hänen siipensä oli leikattu.
Hän suostui siihen, että Gantz saa hallintaansa komitean, joka valitsee Korkeimman Oikeuden tuomarit, ja vaihtovuorossa on useita tuomareita. Yaminan Ayelet Shaked painotti juuri tätä kysymystä.

Tämän vastapainoksi Gantz suostui osittaiseen Juudean ja Samarian alueitten sekä Jordanin laakson liittämiseksi Israeliin, mutta kuten Yamina protestoi, Gantzin lupaukset olivat epämääräisiä ja ehdollisia, koska hän vaati, että kansainvälisen yhteisön tulee ensin hyväksyä liittäminen, mikä ei käytännössä toteudu.

Erimielisyyksiä on muitakin: miten roolien vaihto käytännössä tapahtuu, ja miksi Ganzille täytyy rakentaa uusi varapääministeri ”Palatsi” aikana, jolloin Israelin talous on joutumassa kuralle, työttömyyden noustua 25 %:in, kun se ennen koronaa oli 4 %?

Likudin blokilla on kiire, sillä ikkuna alueitten liittämiseksi Israeliin sulkeutuu presidentti Trumpin keskittyessä taisteluun 2020 presidentin vaaleissa.
”Gantzin epämääräisten lupausten asemesta häneltä tulee vaatia selkeitä sopimuksia ilman ehtoja”, kuten Yamina esittää.

Gantzin mandaatti loppuu pian, ja siksi hän pyysi presidentti Rivliniltä 2 viikkoa lisäaikaa. Rivlinin tulisi kuitenkin muistuttaa Gantzia, ettei hänellä ole enää 61 kansanedustajaa tukenaan, mutta Likudilla on ainakin 61 ja luultavasti 62, sillä Orly Levy-Abekasis liittynee Likudin koaliittioon.
https://www.timesofisrael.com/as-talks-founder-again-netanyahu-caught-between-gantz-and-right-wing-base/,

02. Knesset hyväksyi tiistaina laki-lisäyksen, jolla Israel voi lisätä budjettiansa 80 miljardilla NIS, jota tuki myös Israelin arabien Joint List, äänin 62 -0.
https://www.timesofisrael.com/nis-90-billion-virus-aid-package-scrapes-through-knesset-with-help-of-joint-list/,

03. Israelin ulkoministeriö sanoo, että 1 863 Israelin kansalaista on edelleen ulkomailla COVID19 saartamina. Israel on hakenut niitä satoja ja tuhansia eri maista aina Australiaa myöten, josta haettiin kotiin yli 250 israelilaista yli 17 tuntia kestävällä yhdensuuntaisella lennolla.

Heitä on vielä Thaimaassa, Uudessa Seelannissa ja Australiassa. Heitä on myös Etiopiassa ja Intiassa, jotka ovat vuosikaudet odottaneet lentoa kotiin.
https://www.timesofisrael.com/over-1800-israeli-travelers-still-stranded-abroad-amid-pandemic/,
LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 06 -18; Tiberias 11 -24; Suolameri 16 -27; Eilat 15 -29 +C-astetta
puolipilvistä tänään ja huomenna lämpötila lähes sama kuin tänään.
https://www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021