TIISTAI 24.03.2020

TIISTAI 24.03.2020
01. Median välineet ovat ymmärtääkseni levittäneet tietoja COVID19 viruksesta ja sen leviämisestä enemmän kuin tarpeeksi, joten keskitytään muihin asioihin.

Ihan lyhyt raportti COVID19 tilanteesta Israelissa:
Tartuntatapauksia on nyt 1 656; 31 heistä vaarallisessa tilassa; 41 ihmistä ovat parantuneet siitä; Yksi on kuollut ja toista epäillään viruksen uhriksi.

02. Internet on täynnä ohjeita hengissä-säilymisestä ja miten tulee varautua pystyäkseen säilyttämään fyysisen kuntonsa varaamalla pitkään säilyviä ruoka- ja saniteettitarpeita, vettä ja lääkkeitä, mutta harvoin niissä opastetaan, miten säilyttää henkinen tasapainonsa mediavälineitten jatkuvan rumputulituksen alla, joka voi aiheuttaa ihmisissä turvattomuutta ja pelkotiloja.

Lisäksi COVID19 oireitten jatkuva seuraaminen aiheuttaa aiheetonta fyysiseen elämään kuuluvien luonnollisten tilojen seuraamista kuvitellen niitä sairauteen liittyviksi. Mielialatkin vaihtelevat positiivisista negatiivisiin ilman coronaakin.

03. Siksi onkin erittäin tärkeää löytää sielunsa henkiselle elämälle pohja, joka kestää olosuhteitten ja ympäristön muuttumisesta huolimatta, tasapaino ulkoisen melun ja melskeen keskellä. (Ps2:1 -3)

”Autuas se mies, joka ei astu syntisten teitä eikä istu, missä pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran Lakia ja tutkistelee sitä päivin ja öin. Hän on niin kuin istutettu puu vesiojain varrella, joka antaa hedelmänsä ajallaan, jonka lehti ei lakastu, ja joka menestyy kaikessa, mitä hän tekee”.(Ps1:1 -3)

”Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa. Sen
tähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla, eivätkä syntiset vanhurskaitten seurakunnassa. Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomien tie hukkuu”. (Ps1:4-6)

”Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivastuksessasi kurita. Herra armahda minua, sillä minä olen näännyksissä; paranna minut, Herra, sillä minun luuni ovat peljästyneet ja minun sieluni on kovin säikähtänyt. Voi Herra, kuinka kauan? Käänny Herra, vapahda minun sieluni, pelasta minut armosi tähden”. (Ps6:2 -5)

04. Israelissa pysyvän hallituksen muodostaminen on muuttunut Knessetin ja Korkeimman oikeuden väliseksi kinasteluksi. Tilanne johtunee suurelta osin siitä, ettei Israelissa ole perustuslakia, jolla eri hallintoalojen, lakiasäätävän elimen ja oikeustoimen keskinäiset suhteet olisi selkeästi määritelty.

Tämän kertainen kiistä alkoi siitä, että SiniValkoinen esitti vaatimuksen Knessetin puhemiehen Yuli Edelsteinin (Likud) vaihtamiseksi omalla miehellä, ja vaati äänestystä siitä Knessetin alkaessa uuden istuntokautensa jäsenten vaivalloisen valan vannomistilaisuuden jälkeen.

Knessetin nykyinen puhemies Edelstein kuitenkin kieltäytyi esittämästä sitä koskevaa lakiesitystä parlamentin täysistunnossa perustaen näkemyksensä siihen, että Knessetin komiteoita ei voida perustaa ilman hallitusta, jonka kanssa niiden tulee toimia. Tärkein niistä on järjestelykomitea, joka valvoo komiteoitten jäsenten valintaa sekä valvoo hallituksen toimia.

SiniValkoinen alisti kysymyksen Korkeimmalle Oikeudelle, joka julkisti eilen päätöksensä, jonka mukaan Edelsteinin tulee sallia Knessetin forumin äänestys viimeistään keskiviikkona, jossa hänet voidaan korvata uudella miehellä.

Kysymys ei liene palatsi-vallankaappauksesta, mutta yritys vallan vaihtamiseksi siinä on kysymys: Likudin johtama oikeistoblokki korvataan SiniValkoisten johtamalla keskustavasemmistolaisella hallituksella, jota Israelin arabien Joint List tukee hallituksen ulkopuolelta.

05. Likudin johtama oikeistoblokki jatkaa Knessetin boikotointia, eikä osallistunut maanantai-iltana Knessetin ja sen nimittämien komiteoitten toimintaan tiistaina protestoidakseen SiniValkoisten (SV) päätöstä vastaan muodostaa komiteat koordinoimatta valintaa oikeistoblokin kanssa.

Knessetin keskeistä komiteaa, Järjestelykomiteaa, johtaa SiniValkoisten ryhmän puheenjohtaja Avi Nissenkorn. Tämä komitea valitsi kuusi tilapäistä komiteaa myöhään maanantai-iltana pidetyssä Knessetin istunnossa.

”Polkien Knessetin alusta lähtien vallinneita traditioita SV antoi puolueelleen puheenjohtajuuden ja enemmistön jokaisessa komiteassa” sanoi Likudin tiedottaja. ”Kansallinen leirin 58 kansanedustajaa eivät osallistu eivätkä tue tällaista epädemokraattista käyttäytymistä. Tulemme jatkamaan ponnisteluja tätä tyranniaa vastaan Israelin kansalaisten hyväksi”.

Ulko - ja puolustusasiain komiteaa johtaa Gabi Ashkenazi (SV), Talouskomiteaa johtaa Oded Frer (Israel Baitenu). Nämä kaksi komiteaa eivät tarvitse Knessetin erillistä vahvistusta. COVID19 komiteaa johtaa Ofer Selah. (SV)
Avi Nissenkorn lähetti kirjeen Edelsteinille pyytäen Knessetin täysistuntoa hyväksymään neljä tilapäistä komiteaa. Knessetin istunto alkaa tänään 16.00.
https://www.jpost.com/Israel-News/Likud-to-continue-boycotting-Knesset-622097,

06. Italia on kärsinyt enemmän COVID19 liittyviä kuolonuhreja kuin Kiina: Kaikkiaan
4 825 menehtynyttä ja 5 000 vahvistettua potilasta 24 tunnin aikana, raportoi TV12 sunnuntaina.

Israelilainen lääkäri Gai Peleg, joka työskentelee nykyisin Parman sairaalassa, Italiassa, kertoi TV12 lähetyksessä, että tilanne muuttuu vain pahemmaksi potilaitten määrän osoittaessa kasvua.
Hänen osastonsa saadessa COVID19 pysyvästi sairaita potilaita, heidän sallitaan tapaavan rakkaitaan ja keskustella heidän kanssaan vastoin karanteenisääntöä.

Toisen raportin mukaan kuolleitten määrän lisäännyttyä, jotkut perheet eivät pysty varmistamaan kunnollista hautausta rakkailleen.

Tri Gai Peleg kertoi – päätellen näkemästään ja huhuista sairaalassa – annetuista ohjeista, että johtuen keinotekoisten hengityslaitteiden puutteesta yli 60-vuotiaille potilaille ei suositella niiden käyttämistä.

Israel tilasi äskettäin tuhansia hengityslaitteita, ja niiden pitäisi tulla toukokuun puolivälissä. Pääministeri Netanyahu sanoi, että Israel käyttää kaikkia keinoja turvatakseen lääkintävälineitä potilaitten avustamiseksi pandemian aikana.
https://www.jpost.com/International/Israeli-doctor-in-Italy-We-no-longer-help-those-over-60-621856,

07. Turkin Refah-puolueen johtaja Fatih Erbakan, entisen pääministeri Necmettin Erbakanin poika, sanoo, että COVID19 virus ”palvelee Zionismin päämäärää vähentää ihmiskunnan lukumäärää ja estää sen lisääntyminen”.

Samantapaista kantaa edustavat jotkut Turkin lehdistön edustajat ja kansalaiset, toteaa Lähi-Idän Median tutkimusinstituutti.
MEMRI, joka on erikoistunut kääntämään Lähi-Idän median tuotteita englanniksi, on paljastanut useita tilanteita, joissa COVID19 pandemiasta syytetään juutalaisia ja Zionismia.

Maaliskuun 13 päivänä Twitterissä IMChaber24 julkaisemassa videossa mini-bussin kuljettaja osallistuu matkustajiensa kanssa antisemiittiseen salaliitto-teoreettiseen keskusteluun. Hän toteaa aluksi, että AIDS ja Ebola ja muitten kulkutautien puhkeamisen aiheuttivat farmasianyhtiöt heittäen kysymyksen: ”Ja ketkä omistavat nuo yhtiöt?”
Matkustaja ehdotti ”Rikkaat?” mihin kuski lisäsi nopeasti: ”Juutalaiset”.

Toinen matkustaja toteaa silloin: ”Juutalaiset tekevät kaikkensa lopettaakseen turkkilaisten lisääntymisen”, johon toinen lisäsi: ”Eikä vain turkkilaisten, vaan he tekevät kaikkensa saadakseen maailman polvilleen.
Kuski päätti keskustelun: ”Juutalaiset ovat joka tapauksessa kirottu rotu”.

08. Refah-puolueen johtaja Fatih Erbakan, jota pidetään Turkin presidentti Resep Tayyip Erdoganin mentorina, totesi maaliskuun 6. päivänä puheessaan: ”Zionismi on viisituhatta vuotta vanha bakteeri, joka on aiheuttanut ihmisten kärsimykset”.

Maaliskuun 10. päivänä Yeni Akit kolumnisti Abdurrahman Dilipak esitti: ”Israelin kehittämä corona-rokote on osa suunnitelmaa:
”Katso, miten jotkut ihmiset ovat nyt käärineet hihansa saattaakseen natsi-unelman takaisin eloon. Tämä on fasistinen suunnitelma”.

”Ensiksi he toteuttivat työnsä homojen ja lesbojen kanssa, mihin he näyttävät syyllistyneen, heidän suunnitelmansa muutoksesta on heidän pöydällään, sillä tämä on tavanomainen ja helppo tehtävä heille. Nainen on heille ikään kuin bioninen robotti itämistehtävän suorittamiseksi inhimillisessä laitoksessa”.

”Mutta tietenkin he tarkoittavat maailman väkiluvun suurta vähentämistä. Yksi ilkein esimerkki on perheen murentaminen ja sterilisoiminen. Sitä he haluavat. Ehkä jo huomenna he keksivät korona-rokotteen lääkkeenä, johon he sekoittavat sterilisoivia aineita”.
”Ja kuten tiedät, virus voi levitä rahalla, se on hyväksi bitcoinille” sanoi Dilipak.

09. Turkkilainen lääkäri väitti 13.maaliskuuta julkaisemallaan YouTube sivullaan, että ”60 % turkin kansalaisista ovat saneet virustartunnan, ja että hallitus kieltäytyy hankkimasta testikittejä voidakseen peittää tartunnan saneiden todellisen lukumäärän”.

Turkkilaiset kokoontuvat moskeijoissaan tavalliseen tapaan viruksesta välittämättä, sillä ”Virus ei voi levitä Allahin talossa” kuten yksi nainen kertoi turkkilaiselle journalistille Seyhan Avsarille 16.03.

”Koraanissa on myös parantavia säkeitä, joita me toistamme jatkuvasti. Kuten Erdogan sanoi: Puhtaus tulee uskosta, ja toiseksi: jos virus leviää paikassa, jonne menin lukemaan Koraania, antaa sen levitä” nainen selitti.
Vanhemmalla miehellä on oma fatalistinen uskonsa: ”Kukaan ei kuole ennen aikaansa. Menisin moskeijaan vaikka tietäisin, että kuolen siellä”.

Turkin uskontoministeriö ilmoitti samoihin aikoihin, ettei rukouksia pidettäisi moskeijoissa virus-tartunnan vähentämiseksi.
https://www.jpost.com/Diaspora/Antisemitism/Coronavirus-is-a-Zionist-plot-say-Turkish-politicians-media-public-621393,

10. UUTISIA LYHYESTI

- Joint Arabilista johtaa Knessetin asettamaa komiteaa arabiterrorin uhrien avustamiseksi, kuten myös arabiterrorin haavoittamien IDF:n sotilaiden kuntouttamista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277733,
- Turismiministeri Levin sanoi, että ”Korkein Oikeus johtaa maan anarkiaan. Sen presidentin Eshter Hayutin tulisi keskittyä kysymyksiin, joihin sillä on auktoriteetti, eikä kaapata Knessetiä valtaansa”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277726,
- Israelin posti vähentää palvelujensa aukioloaikoja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277730,
- Israel lähestyy täyttä lukittumista COVID19 vuoksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277463,
- Johtava lääkäri Barbash sanoo: ”Corona-tilanne erittäin huolestuttava”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277725,
- Brittihallituksella on vaikeuksia saada britit uskomaan viruksen vaarallisuutta, eivätkä Lontoon haredijuutalaiset ole helpoimmasta päästä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277729,
- Trump sanoo, ettei USA rakennettu sulkemista varten. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277705,
- Intian PM Narendra Modi näyttää, miten virus voi helposti levitä hississä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277724,
- Hadashan sairaala testaa kaikki työntekijänsä CODID19 viruksen vuoksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277721,
- Entinen arabiterroristi sanoo: ”Miehitys on laajin valheen teollisuus koko maailmassa, jota harjoitetaan voiton saamiseksi”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277718,
- SiniValkoisten cockpit sanoo, että neljännet vaalit ovat lähempänä kuin yhteyshallituksen muodostaminen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277716,
- Saksan liittokansleri Angelica Merkel meni omaehtoiseen karanteeniin häntä rokottaneen lääkärin sairastuttua koronavirukseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277713,
- 260 israelilaista majoitettiin karanteeniin hotelliin Tiberian lähellä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277704,
- USA:n presidenttipari testattiin negatiiviseksi korona-viirukseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/277708,
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 07 -19; Tiberias2 -26; Suolameri 17 -28; Eilat 16 -28 +C-astetta, puolipilvistä tänään ja huomenna, hieman lämpenevää.
CDC sanoo, että risteilyaluksen hyteissä korona-virus oli selviytynyt 17 vrk:n ajan
https://www.cnbc.com/2020/03/23/cdc-coronavirus-survived-in-princess-cruise-cabins-up-to-17-days-after-passengers-left.html,

Kaliforniassa ihmiset pyrkivät pakoon korona-virusta pakenemalla erämaahan ja vuoristoihin, mutta eivät etsi oikeaa pakopaikkaa.
https://www.msn.com/en-us/news/us/hoping-to-escape-coronavirus-city-dwellers-are-fleeing-to-californias-deserts-and-mountains/ar-BB11zHSz.

”Herra on minun voimani ja varustukseni, minun pakopaikkani hädän päivänä. Sinun tykösi tulevat pakanat maan ääristä ja sanovat: Petosta vain perivät meidän isämme, turhia jumalia, joista ei yksikään voi auttaa”. (Jer16:19)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019