SUNNUNTAI 23.09.2018

SUNNUNTAI 23.09.2018
01. Tänään on sunnuntai, syyspäivän tasaus, ja samalla 8 vuorokautta kestävän succotin, lehtimajanjuhlan, aattopäivä. Succot tulee häiritsemään raporttien kirjoittamista, tai ehkä se on toisin päin: kirjoittaminen häiritsee succotia.
Maailmalla on tapahtunut ja tapahtuu taas kaikenlaista, joten alkakaamme raporttien penkominen.

02. Israelin lähettämän IAF:n delegaation matkasta Kremliin antamaan Israelin version siitä, mitä todella tapahtui Venäjän armeijan tiedustelukoneen IL-20 alas ampumisen yhteydessä, on raportoitu erilaisia versioita.
Yhden mukaan Venäjän puolustusministeriön vastaanotto kesti vain 21 minuuttia. Toisen version mukaan delegaation jäseniä hiostettiin koko päivän iltaan saakka. Mitään lausuntoja ei annettu kummankaan osapuolen taholta, vaan annettiin ymmärtää, että Kreml julkistaa yksityiskohtaisen raportin kelloaikoineen myöhemmin, ja siihen oli tyytyminen.
IAF:n upseeri totesi, että "tapaaminen oli asiallinen ja yksityiskohtainen", ilmoittamatta nimeään ja lisäten: "Tuntemuksemme mukaan data-raporttimme otettiin vastaan objektiivisella ja avoimella tavalla".
IAF:n komentajan kenraalimajuri Amikam Norkinin johtama delegaatio palasi kotiin perjantaiaamuna.
https://www.jpost.com/International/IDF-delegation-returns-from-Moscow-567694

03. Venäjän puolustusministeriön Dmitri Shoigon ensimmäiset lausunnot Venäjän tiedustelukoneen alas ampumisesta olivat hurjistuneita, joskin diplomatian kääreisiin käärittynä.
Myöhemmin annetuissa lausunnoissa jatkettiin samaa Israelia syyttävää metodia. Sillä haluttiin kertoa, ettei venäläistä sotilaskonetta ammuta alas noin vain, etenkin, kun Ilyushin IL-20 kone oli varustettu huippuhienoilla tiedustelulaitteilla, joita valvoi koneen 14 hengen hyvin koulutettu miehistö. Kone oli silloin 35 km:n päässä Syyrian rannikosta Latakian kaupungin ja venäläisen lentokentän lähellä.

Eräs Venäjän armeijan upseeri totesi, että on korkea aika niistää verta Israelin nenästä. Armeija ei ole ollenkaan tyytyväinen siihen, että IDF tuhoaa Syyria alueella Venäjän Syyrian armeijalle ja Iranille toimittamia aseita ja ohjuksia. Israelin selitystä, että osa niistä valuu terrorijärjestöjen kuten Hizbullahin, käsiin, ei otettu todesta.

Kone tuhoutui miehistöineen Välimeren aaltoihin Syyrian ilmatorjunnan ohjuksen SA-200 osuessa siihen. IAF:n ilmoituksen mukaan alas ampuminen tapahtui 41 minuuttia sen jälkeen, kun IAF:n koneet olivat - onnistuneen pommitusoperaationsa suoritettuaan tehdaslaitoksia vastaan - palanneet Israelin ilmatilaan. Venäjän toimittamissa it-ohjuksissa on koodi, jonka tulisi estää hyökkäykset venäläiskoneisiin, mutta ehkä koodi oli vanhentunut.

Yhteistoiminta Venäjän ja Israelin välillä kärsi arvaamattoman kolhun tämän seurauksena siitä huolimatta, että presidentti Putin osoitti harvinaista ymmärrystä IAF:n toimia kohtaan. Miten tästä jatketaan, on vielä epäselvää, mutta Venäjä julisti Syyrian rannikolle lentokiellon laivaston ja ilmavoimien harjoitusten vuoksi.

Kremlin tiedottaja Dmitry Peskov kertoi Venäjän Sputnik uutisverkostolle, että presidentti Vladimir Putin on tietoinen IDF:n suorittamista tutkimuksista, mutta että vain puolustusministeriön asiantuntijat voivat määritellä, oliko Israelin antama informaatio tyydyttävä.
Pesko kiihtyneenä kielsi Israelin liikenneministeri Yirael Katzin huomautukset, että Putin kieltäytyi vastaamasta Syyrian presidentti Bashar Assadin puhelinsoittoihin todeten, etteivät ne ole totta.
"Presidentti teki selväksi, ettei tapaus vaadi uusia selityksiä" hän vakuutti.
Puolustusministeri Sergei Shoigo syytti suoraan Israelia todeten, ettei tilannetta voida noin vain sivuuttaa, vaikka Putin kutsuikin tilannetta onnettomien tapahtumien sarjaksi. Putin myönsi, ettei puolustusmisterin lausuntoa voi sivuuttaa ilman tarkempia tutkimuksia, joita suoritetaan Kremlissä ja Jerusalemissa.
Pääministeri Netanyahu kutsui korkean turvallisuusvoimien raadin kokoon keskustelemaan tilanteesta kuultuaan Norkinin raportin Moskovan matkastaan.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5356009,00.html.

04. Aikaisin lauantaiaamuna 22.09 Iranin vallankumouskaarti IRGC piti sotilasparaatin Iranin lounaisosassa sijaitsevassa Ahvazin kaupungissa.
Paraati keskeytyi kuitenkin ja tilanne joutui kaaokseen ja paniikkiin Iranin armeijan sotilasasuihin pukeutuneen neljän moottoripyörillä paikalle ajaneen miehen tulitettua automaattiaseillaan paraatiin osallistuneita.
Debkafilen raportin mukaan 29 ihmistä kuoli ja 90 haavoittui, osa heistä vaarallisesti, mikä voi nostaa kuolonuhrien määrää. Puolet uhreista olivat IRGC:n sotilaita.

Iranin vallankumouskaarti (IRGC) on vakinaisesta armeijasta erillinen, itsenäinen sotilaallinen järjestö, jonka budjetti on yhtä suuri kuin armeijan. Sillä on omaa teollisuutta ja liiketoimintaa, oma laivasto ja meri- ilmavoimat. Sitä pidetään Iranin armeijan eliittiosastona, joka vastaa suoraan ylimmälle kaitsijalle Ali Khameneille.

Teheranin shia-muslimien islamilainen tasavalta on kovan paineen alla kahden maassa asuvan vähemmistön, ulkoisen sotarintaman ja USA:n sanktioitten vuoksi.

1. Teheran syytti hyökkäyksestä sotilasparaatia vastaan Ahvazin Kansallista Vastarintaa, joka vuosikymmenien aikana on taistellut Iranin Shia-hallitusta vastaan sunni-arabivaltion muodostamiseksi öljyrikkaaseen Khuzestanin provinssiin.
Neljä maanalaista ryhmää ovat liittoutuneet tämän päämäärän saavuttamiseksi edustaen n. 2 miljoonaa arabi-sunni kannattajaa, jotka muodostavat 40 % provinssin väestöstä ja ovat enemmistönä öljykenttien työntekijöistä, kertoo DF.

Hyökkääjät tulittivat paraatin kunniakoroketta ja paraatiin osallistuneita, kunnes IRGC:n sotilaat vastasivat tulitukseen eliminoiden hyökkääjät.
Teheran syytti hyökkäyksestä Saudi Arabian ja UAE:n tiedustelua sekä USA:n CIA:ta, lisäten tällä kertaa listaan Israelin Mossadin.

2. Teheranin hallituksella on täysi työ hillitäkseen maan luoteisosassa asuvaa etnistä ja hankalaa kurdivähemmistöä. Heidän maanalaisia liikkeitä johtavat Kurdien Demokraattinen puolue Iranissa (KDPI tai HDKA) ja aseellinen kurdien oppositio PJAK. Irakin puolella rajaa sijaitsevista tukikohdistaan käsin tekevät ratsioita Iranilaisiin partioihin ja IRGC raja-asemiin. 21. heinäkuuta he surmasivat 11 vartijaa Marivan alueella ja räjäyttivät suuren iranilaisen ammusvaraston.
IRGC vastasi hyökkäykseen 8. syyskuuta ampuen ballistisen ohjusryppään kurdien komentokeskukseen Iranin itäosissa surmaten 17 kurdia ja haavoittaen 40. Tapaus ei yltänyt lännen tiedotusvälineisiin.

3. Elo-syyskuun aikana Iran keskitti suuren joukon Irakin shia-taistelijoita Irakin läntiseen Anbarin provinssiin, aseistaen heidät äskettäin ballistisilla ohjuksilla kaiken varalta, voidakseen puuttua Syyrian sotaan niin halutessaan; reservijoukkoina voidakseen siirtää heidät Syyriaan, jos syttyy sota Israelin ja Hizbullahin välillä, sekä puuttuakseen mielenosoituksiin ja hyökkäyksiin iranilaisia instituutioita ja lähetystöjä vastaan Irakin shia-kaupungeissa, mukaan lukien Basran kaupunki.
4. Iran toimii myös aktiivista oppositiota vastaan laajentaa vaikutustaan Punaisen Meren alueella Yhdysvalloilta, Saudi Arabialta ja UAE:lta.
"Iran taistelee näitä kaikkia vähemmistöjä ja poikkeavia aatesuuntia ja uskonnollisia harhaantuneita "vihollisia" vastaan päättäväisesti ja nopeasti", kuten armeijan tiedottaja vakuutti Ahvaz hyökkäyksen jälkeen. https://www.debka.com/164377-2/,
https://www.jpost.com/Middle-East/Iran-News/Rouhani-says-US-wants-to-cause-insecurity-in-Iran-but-will-not-succeed-567782,

05. UUTISIA LYHYESTI

Skotlannissa on vielä voimassa 1690 säädetty laki, joka suojelee kristittyjä rangaistuksilta ja häväistykseltä, mutta parin vuosisadan aikana lakia ei ole käytetty, mikä sai lainlaatijat poistamaan koko kummajaisen. Artikkelissa todetaankin ironisesti, että on korkea aika säätää uusi, de facto laki, joka hyökkää kristinuskoa vastaan.
Barnabas Säätiö, kansainvälinen ministeriö, joka toimii vainottujen kristittyjen avustamiseksi, toteaa enemmistön skottien Kansallispuolueesta päättäneen korvata ikivanhan lain uudella, virtaviivaisella säädöksellä, joka Säätiön tulkinnan mukaan on tarkoitettu vapaasti kaduilla uskontoaan puolustavia katusaarnaajia vastaan. Yhdessä vihalakien kanssa aktivistit voivat (Juudean farisealaisten tapaan) esittää katusaarnaajille provosoivia kysymyksiä Islamista ja seksuaalisista vähemmistöistä. Jos saarnaaja vastaa selittäen Raamatun mukaisen kannan - vaikka kuinkakin kunnioittavasti – aktivisti voi ilmoittaa poliisille, mikä johtaa hänen pidättämiseensä.
Tervetuloa uuteen uljaaseen sukupolveen!, jossa laittomuus on lakina.
https://www.wnd.com/2018/09/scotland-reversing-blasphemy-law-protecting-christianity-since-1690/,

Iranin islamilainen tasavalta syyttää länsimaita terrorismin tukemisesta – vaikka sitä itseään pidetään terrorismin suurimpana rahoittajana ja ideoijana – mistä sen käsityksen mukaan on esimerkkinä Ahvazin sotilasparaatia vastaan tehty hyökkäys, jossa sai surmansa ainakin 25, ja haavoittui 60, muutamat hengenvaarallisesti.

Teheranin hallitus kutsui diplomaatit Britanniasta, Tanskasta ja Alankomaista ulkoministeriöön kuultaviksi syyttäen niitä turvallisen asumisoikeuden antamisesta terroristiryhmien jäsenille kotimaassaan, jotka hyökkäsivät sotilasparaatia vastaan maan lounaisosassa.
Se oli ensimmäinen suurehko hyökkäys Iranin ja Irakin sodan jälkeen 38 vuotta sitten.
Teheran syyttää Iranin vähemmistöryhmiä, sunni-muslimeja ja kurdeja, hyökkäyksen suunnittelusta ja toteuttamisesta.

Aikaisin sunnuntaiaamuna Iranin ulkoministeriön tiedottaja Bahram Qasemi sanoi tanskalaisille ja alankomaisille diplomaateille, varoittaneensa asiasta. Hän syytti myös Britanniaa saudisuhteistaan. Farsinkielinen satelliittikanava julkaisi heti sen jälkeen haastattelun, jossa Ahvazissa asuva separatisti väitti osallisuutensa iskuun. Myös ISIS-ryhmä väitti osallistuneensa iskuun, mutta ei esittänyt todisteita.

Iranin presidentti Hassan Rouhani syytti Yhdysvaltoja turvattomuuden luomiseksi islamilaisessa tasavallassa. Hän antoi komennon etsiä syylliset ja tuomita heidät. Ennen astumistaan New Yorkin koneeseen osallistuakseen YK:n avajaistilaisuuteen sunnuntaina, hän syytti myös USA:n tukemia Gulf-maita poliittisen, taloudellisen ja aseellisen tuen antamisesta hallituksen vastaisille etsinisille ryhmille. Rouhani uhkasi sopivan vastauksen antamiseksi lain ja kansallisen intressin puitteissa. Hänkin valitti USA:n asettamia uusia sanktioita, jotka raunioittavat maan.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5356433,00.html,

Pääministeri Benyamin Netanyahu uskoo torstaina YK:n avajaisissa pitämänsä puheen tekevän voimakkaan vaikutuksen koko maailmaan. Hänen läheinen uskottunsa sanoi pääministerin esittävän YK:n yleiskokoukselle uutta informaatiota.
"Hänen puheensa tule olemaan suuri, äärimmäisen kiinnostava, käsitellen uusia innovaatioita koko maailmaa varten" uskottu henkilö vakuutti olettaen, että hänen puheensa tulee koskettelemaan Israelin verivihollista, Irania.
Kaikkiaan 30 maan johtajat ovat pyytäneet saada tavata Netanyahun, mutta aikataulun ahtauden vuoksi pyyntöjä on pakko karsia.
Netanyahun tärkein tapaaminen on vanhan ystävänsä presidentti Donald Trumpin kanssa, mikä on sitäkin tärkeämpi Israelin ja Venäjän suhteiden jouduttua arvaamattomille karikoille venäläisen vakoilukoneen pudottamisen vuoksi. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5356434,00.html,

Hamas ilmoitti uudesta optimismista Egyptin delegaation lähdettyä Gazasta keskustelujen jälkeen Hamasin johtajien kanssa pitkästä aselevosta Israelin kanssa.
Israel ei ole osallistunut näihin keskusteluihin, mutta pitänee jatkuvaa kontaktia neuvottelujen kulusta kolmannen osapuolen kautta.
Hamasin ja Israelin välisiä suhteita häiritsevät Hamasin hyväksymät "March of the Return" maaliskuusta lähtien lähes jokaisena viikonpäivänä jatkuneet mellakat, joissa ihmisiä kuolee ja satoja haavoittuu, etenkin perjantaisin.
Aselevon ohella toinen kiperä kysymys on Hamasin ja Fatahin väliset sovinto-keskustelut, jotka eivät ole edistyneet Abbasin jähmeästä asenteesta johtuen. Hän haluaa kuristaa gazalaiset alistumaan tahtoonsa.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5356169,00.html,

Entinen pääministeri Ehud Olmert tapasi Pariisissa PA/PLO:n puheenjohtajan M Abbasin, aiheuttaen syytösten ryöpyn kotimaassa. Likudin virkailijat syyttävät Olmertia, joka kärsi oikeuden määräämät tuomiot vankilassa, PA:n intressien ajamisesta Israelin kustannuksella.
Kansallisen turvallisuuden ministeri Gilad Erdan syytti myös Olmertia irtaantumisesta todellisuudesta, vaikka hänen pitäisi hyvin tiedostaa, että sekä Trump että hänen edustajansa ovat todenneet Abbasin kiihottajaksi ja Israelin syrjimisen edustajaksi.
Druusiministeri Aoub Kara sanoi näin: "Olmert on epäonnistunut entinen pääministeri, joka päätyi vankilaan, ja jonka esitykset hyljättiin toistuvasti ns. rauhankumppanin toimesta".
"Toinen tunnetaan ympäri maailmaa rauhan hyljeksimisestä, joka jatkaa palkan maksamista murhaajille ja rohkaisee terroria. He ovat löytäneet toisensa". https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5356166,00.html,

IDF suorastaan rukoilee Gazan asukkaita vastustamaan Hamasia. COGAT kenraalimajuri Kamil Abu Rokon kehottaa palestiinalaisia Gazassa arabiankielisen videon avulla pidättäytymään väkivallasta, tai kalastusoikeus pudotetaan 9 mailista kolmeen mailiin. Hän esitti videonsa FB:n sivullaan. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5355965,00.html,

USA:n kongressissa on esitetty vaatimuksia, että presidentti Trump antaa käskyn kirjoittaa "Jerusalem Israel" USA:n kansalaisten passiin syntyessään Jerusalemissa. USA:n ulkoministeriö, jossa Trumpin lupaama rämeikön siivoaminen on vielä kesken, hidastelee ehkä tahallaan Trumpin ideoiden toteuttamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252301,

Israelin eteläosasta löydettiin kaksi räjähteillä varustettua ilmapalloa. Poliisi kutsui poliisin pioneeriyksikön paikalle, joka tuhosi räjähteet ilman vahinkoja.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252297,

Ramat Ganissa elävä valkoinen sarvikuono sai pikkuisen sarvikuonon. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/252311,

Palestiinan terrorin uhrien omaiset vaativat, että USA:n tulee estää PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin pääsyn USA:n kamaralle ja esiintymään YK:n yleiskokouksessa, jossa hänen jokavuotiset valheensa ja terroristien perheille maksetut palkkansa jo tiedetään.
https://www.timesofisrael.com/relatives-of-victims-of-palestinian-terror-want-abbas-barred-from-un/,

Maale Adumimin lähelle kyhätty hökkelikylä Khan al-Ahmar tulee tuhota lokakuun 1. päivään 2018 mennessä, päätti korkein oikeus. Jos siviilihallinto ei sitä tee, Israelin valtion tulee tehdä se kansainvälisestä tuomiosta huolimatta. https://www.timesofisrael.com/bedouin-village-given-until-october-1-to-evacuate-or-face-demolition/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 17 -28: Tiberias 23 -36; Suolameri 26 -36; Eilat 24 -37 +C-astetta, huomenna vähän lämpenee, aurinkoista.

Rooman paavi Francis I totesi katsellessaan puolalaisen kuvaajan Grzegorz Galazkan kirjan etukannessa paavin John Paulin hymyilevää kuvaa: "John Paul II oli pyhimys, minä olen paholainen". Paavi Frncis I oli silloin Puolassa matkallaan Liettuaan. http://www.nowtheendbegins.com/pope-francis-in-poland-tells-world-famous-photographer-i-am-the-devil-then-laughs-it-off/,
















Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019