PERJANTAI 22.12.2017

PERJANTAI 22.12.2017
01. YK:n yleiskokous äänesti eilen torstaina 21,12. muutamien arabimaiden laatimasta luonnoksesta, jolla pyritään mitätöimään presidentti Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pää-kaupunkina ja kehotetaan jäsenmaita kieltäytymään muuttamaan lähetystöjään Jerusalemiin, eli mitätöimään Trumpin Israelin pääkaupunkia koskevat antamat lausunnot.
YK:n yleiskokouksen 193 jäsenmaasta 128 äänesti esityksen puolesta; 9 vastaan,, ja kuten USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley totesi, 65 maata kieltäytyivät tuomitsemasta Yhdysvaltoja joko äänestämällä sitä vastaan (9), kieltäytyen äänestämästä (21), tai edustajan poistuessa salista (35).

USA pyrki vaikuttamaan jäsenmaihin uhkaamalla poistaa sitä tuomitsevien kansojen avustukset, mutta varoitus annettiin liian myöhään; sen markkinoiminen olisi pitänyt aloittaa paljon aiemmin tehden selväksi, että USA:n antama tuki edellyttää vastavuoroisuutta.
Englanti, jota pidetään USA:n läheisimpänä liitto-laisena, petti luottamuksen liittymällä USA:n vastustajiin, mikä osoittaa Englannin kiintymyksen.
EU on kiivaasti vastustanut Jerusalemin aseman muuttamista, mutta sen yhtenäinen rintama kärsi vaurioita Unkarin, Croatian, Latvian, Romanian ja Tsekin kieltäytyessä osallistumasta äänestykseen.

Pääministeri Netanyahu totesi videossa: "Israel hylkää täydellisesti tämän naurettavan päätös-lauselman, Jerusalem on pääkaupunkimme, aina on ollut ja tulee aina olemaan. Arvostan tosiasiaa, että kasvava joukko kansoja kieltäytyi osallistu-masta tähän absurdiin teatteriin". Hän antoi kiitosta samalla "presidentti Tumpille ja lähettiläs Haleylle heidän horjumattomasta tuestaan Israelille ja totuudelle".
Israelin ulkoministeriön tiedottaja Emmanuel Nachshon sanoi Yhdysvaltoja tuomitsevien maiden määrän pudonneen ja sitä kannattavien määrän nousun merkittäväksi. "Äänestys osoitti, ettei koko maailma halua osallistua tähän ilveilyyn".

PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin tiedottaja kutsui YK:n äänestystä voittona Palestiinalle ja lupasi, että "PA/PLO tulee jatkamaan ponnistelujaan YK:ssa ja muissa kansainvälisissä instituuttioissa miehityksen lopettamiseksi ja Palestiinan valtion perustamiseksi pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosa".
Maanantaina YKTN hyväksyi päätöslauselman äänin 14 -1, mutta USA esti sen veto-oikeudellaan.
Marraskuussa 2012 YK:n yleiskokous hyväksyi äänin 138 vastaan 9 - 41 pidättyessä - esityksen, jolla PA/PLO:lle annettiin ei-jäsenen oikeus osallistua YK:n yleiskokouksiin ilman äänioikeutta.
Vajaa kuukausi sitten YKYK hyväksyi äänin 151 -6,
9 pidättyessä, päätöslauselman, jolla Israel tuomittiin paljon räikeämmin sanoin. https://www.timesofisrael.com/un-nations-defy-trump-and-pass-jerusalem-resolution-with-large-majority/

02. Maailman kansojen kansinaamaisuus paljastuu kaikessa karmeudessaan seuratessa, miten Yhdys-valtoja vastaan äänestäneet maat suhtautuvat Trumpin esittämiin uhkauksiin tai varoituksiin. Ne ovat kokemukseen perustuen oppineet uskomaan, että länsimaat lopulta kuitenkin antavat periksi. PA/PLO on käyttänyt tätä taktiikkaa jatkuvasti odottaen Israelin toimittavan heille kaiken, mitä he tarvitsevat, vaikka veden ja sähkön toimittamisesta Juudeaan ja Samariaan ja Gazan kaistalle kertyneet laskut on jätetty maksamatta useiden vuosien ajalta, ja niitä YK ja EU vaativat Israelin maksettaviksi. Eikä siinä kylliksi, vaan ne avustavat rakennus-kohteita Israelin täyden hallinnan alaisille C-alueille laittomasti ilman lupia ja jopa kehottaen arabeja varastamaan sähköä ja vettä Israelin vetämistä johdoista, vaatien samalla Israelia korvaamaan poistamansa laittomat rakenteet Juudeassa ja Samariassa
Kyllä siinä hyvää tarkoittavan israelilaisen oma,
tunto joutuu kovalle koetukselle, mikä on oikeus ja kohtuus. Olisi syytä muistaa Toran sana: "Jos
Syntinen saa armon (ilman rangaistusta) hän ei opi vanhurskautta".
Monet avustuksia saavat maat ovat rakentaneet turvallisuuttaan niiden avulla, eikä tietenkään ole järkevää estää niiden toimintaa, koska se palvelee myös USA:n turvallisuutta. Toimittajat viittaavatkin näihin tosiasioihin, mutta Trumpin ei ole viisasta jättää kysymystä kesken, vaan toteuttaa antamansa varoitukset jollain toisella, diplomatian ja politiikan kentällä.
Tällaisia maita ovat Egypti ja Jordania, joita USA avustaa vuosittain runsaskätisesti, mutta ilman niitä ne voisivat liukua Iranin ja sen liittolaisten käsiin. Egyptin asema on erityisen vaarallinen, sillä se taistelee IS:n ohella syvien talousongelmiensa kanssa väkiluvun noustessa n, 1.5 miljoonalla vuosittain siten, että sen lasketaan v. 2020 nousevan 115 miljoonan tienoille. Jordania puolestaan sotii ja tasapainoilee voimistuvan Muslimiveljeskunnan vaikutusta vastaan huolehtien samalla Syyriasta maahan tunkeutuneesta useisiin satoihin tuhansiin nousevasta pakolaistulvasta. https://www.timesofisrael.com/trump-warns-over-un-but-he-likely-cant-stop-feeding-the-hand-that-bites/

03. Iran ja Turkki ilmaisevat tyytyväisyytensä YK:n julkilausumasta, mutta syyttävät Trumpin hallitusta roistomaisesta yrityksestä painostaa YK:n jäsenmaita uhkauksin ja varoituksin.
Turkin presidentti Erdogan sanoo odottavansa, että Trump peruuttaa lausuntonsa Jerusalemista Israelin pääkaupunkina, mitä hän ei voi tehdä menettämättä kasvojaan arabian silmissä, mikä niiden mielestä on kuolemaakin pahempi.
"Me toteamme hyvällä mielihyvällä YK:n yleiskokouksen (YKYK) ylivoimaisen tuen historialliselle päätöslauselmalle Al-Quds Al-Sharif Jerusalemin ylväälle pyhätölle. Kehotan maailman kansoja koskaan luopumasta demokratiastaan kurjien dollarien hinnalla".
Hän syytti "Amerikkaa, jota pidetään demokratian kehtona, mutta joka nyt pyrkii ostamaan maailman hyvän tahdon dollariensa voimalla" todeten, ettei se tule onnistumaan. "Turkin demokraattinen tahto ei ole ostettavissa". Näin sanoo mies, joka pyrkii johtamaan maansa diktatuuriin. https://www.timesofisrael.com/iran-turkey-lash-thuggish-trump-after-un-vote/

04. UUTISIA LYJYESTI
• Debkafile (DF) kertoo aamun artikkelissaan, että YKYK:n äänestäessä New Yorkissa Jerusalemin tulevaisuudesta, sen kohtalosta päätettiin Riyadissa ja Abu Dabissa.
DF toteaa aluksi, että vaikka äänestyksen tulos oli vakuuttavasti PA/PLO:n eduksi, se ei kuitenkaan tyydyttänyt niitä, sillä se jäi kauas tavanomaisista automaattisista lukemista. PA/PLO:n arabit kutsuivat äänestystä Jerusalemista kohtalonomaiseksi. Abbas puuttui kuitenkin nurkastaan tarkkailijan lohkossa, sillä hänet oli komennettu käskynjaolle UAE:n Abu Dhabi palatsiin, jossa UAE:n kruununprinssi Sheikh Mohammed bin Zayed (MHZ) kertoi hänelle selvin sanoin, missä todellinen valta toimii. Hän kehotti Abbasia "lopettamaan hyökkäyksensä presidentti Trumpia vastaan, jotka ovat lähes sodanjulistuksen luokkaa", ja toiseksi hän vaati, että "Abbasin terveydelle olisi edullista irrottautua Turkin presidentti Erdoganin liekahihnasta ja hänen Amerikan vastaisista hyökkäyksistään". Se oli selvä uhkaus.
Edellisenä päivänä Saudi Arabian kuningas Salmanin vastaanoton jälkeen kruununprinssi Mohammed bin Salman (MBS) varoitti Abbasia lopettamaan rintamahyökkäyksensä Trumpia ja Yhdysvaltoja vastaan, "Voidakseen saada Jerusalemin kysymyksessä arabi-maailman mahtimaiden tuen Abbasin on otettava lusikkansa – ei kovin - kauniiseen käteensä ja lopettaa tulella leikkiminen". Kuningas Salman sanoi tukevansa Jerusalemin
Itäosan luovuttamista Palestiina pää-kaupungiksi, jos sellainen valtio joskus perustetaan. Se oli Abbasin ota tai jätä hetki. https://www.debka.com/un-voted-jerusalems-fate-determined-riyadh-abu-dhabi/
• Onko PohjoisKorea luhistumassa, kysellään WND:n julkistamassa artikkelissa. Jotkut tarkkailijat ainakin näkevät merkkejä siitä verraten tilannetta NL:n tilanteeseen ennen romahtamista. Sotilaita pakeni ItäSaksasta Unkariin, mitä tapahtuu nyt PK:sta etelään. Vuoden alusta on 4 miestä loikannut, heistä kuukauden sisällä 2 sotilasta. He kuuluvat PK:n eliittijoukkoihin, jotka vartioivat rajaa etelään. Useita ampumahaavoja saaneen PK:n sotilaan havaittiin sairaalassa sairastavan hepatitis B ja hänen ruumiinsa täynnä loisia, mikä kertonee talouistilanteen surkeudesta, mikä lisää PK:lle asetetut uudet sanktiot. Keskiviikkona 2 miestä loikkasi etelään leipamoottori-voimaisella kalastusaluksella.
USA vihjailee estävänsä PK:n seuraavan ohjuskokeen lähettämällä komandoja pienoissukellusveneillä PK:n alueelle tuhoamaan ohjuksen laukaisualustat. USA:n ydinkäyttöinen sukellusvene USS Michigan on ankkurissa Etelä-Korean Busan satamassa rutiinivierailulla", kuten USA väittää.
Ulkoministeri Rex Tillerson uskoo neuvotteluihin, mutta niiden alkamista voivat avustaa sopivasti rajoitetut kommandoiskut. http://www.wnd.com/2017/12/kim-jong-out-some-see-signs-of-collapse/
• 42-vuotias haredi isoäiti Meah Shearimistä synnytti 20. lapsensa Hadashan sairaalassa Ein Keremissä. Hänen 18. lapsensa olivat kaksosia. Veteraani-isoäiti oli rauhallinen ja iloitsi saatuaan lapsensa syliinsä, kertoo kätilö. Hän on viettänyt 14 vuotta elämästään raskaana. Siinä on todellinen sionisti, joka ei vain puhu juutalaisten määrän lisäämisestä vaan on tehnyt ja tekee oman osuutensa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/239660,
• Arkeologit sanovat löytäneensä Jeesuksen läheisten opetuslasten Pietarin, Philipin ja Antreaan kotitalon rauniot Kinneretjärven rannalta 211 jalkaa vedenpinnan alapuolella. Se kuului kaupunkiin nimeltä Julius eli Bethsaida, kuten sitä aiemmin kutsuttiin. Arkeologisten löytöjen määrä on ihmeellisesti kasvanut viime aikoina, useat näistä löydöistä ovat lasten tekemiä. https://www.fromthegrapevine.com/nature/archaeologists-discover-lost-home-jesus-apostles
• PA on rekrytoinut joulupukin (santa) Israelin vastaisessa taistelussaan. Lähellä Ramallahia joulupukki asuun sonnustautunut arabi osallistui kivien heittelyyn sotilaita vastaan. Hän sanoi vastustavansa Trumpin päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/239597
• Minä siunaan ne, jotka sinua siunaavat: linkissä maitten nimet, jotka ovat kirouksen alla, koska kirosivat Israelia ja Jerusalemia. https://www.jewsnews.co.il/2017/12/22/i-will-bless-those-who-bless-you-these-countries-didnt-vote-against-trump-and-israel.html
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 13 -23; Tiberias 16 -26; Suolameri 19 -27; Eilat 18 -27 +C-astetta, huomenna hiukan viilenee. Sateet alkavat ehkä sunnuntaina.





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021