PERJANTAI 28.07.2017

PERJANTAI 28.07.2017
01. ON tunnustettava ensimmäiseksi aamulla, että olen ymmälläni Israelin minikabinetin viimeaikaisista päätöksistä, mutta journalistien raportteja seuratessani olen vakuuttunut, etten ole ainoa. JP:n kolumnisti Gill Hoffman otsikoi analyysinä: "Bibin suuri tohelointi". Hän kertoo Knessetin jäsenten käyttäneen tilannetta arvioidessaan vanhaa hepreakaista sanontaa: "Hän söi haisevaa, pilaantunutta kalaa, pieksettiin ja silti karkotettiin kaupungista".
Ehkä pienoiskabinetin jäsenet tietävät jotain, mitä ei ole kerrottu kansalle, tai sitten helle on pehmentänyt heidän aivonsa.

02. ISRAEL poisti Temppelivuorelta kaikki asentamansa metallin paljastimet ja portit sekä ennen kriisiä asentamansa videokamerat ja tie-esteet. Lyhyesti sanoen Israel antautui ehdoitta menettäen kaikki siihen saakka hankkimansa etuisuudet, sekä tunnustaen, ettei sillä ole mitään oikeuksia Temppelivuoreen, johon arabien tulkinnan mukaan kuuluvat myös Länsi- ja etelämuuri niiden edessä olevine tasoineen. Islam-säätiö wagf antoi poliisille salaisen 13 kohtaa käsittävän luettelon vaatimuksistaan, jotka Israelin tulee täyttää saadakseen mielenosoitukset loppumaan.

03. Debkafile otsikoi kysymystä koskevan artikkelinsa: "Israel antautui palestiinalaisen kiihotuksen alla". Torstaiaamuna, 27.07. kaikki Israelin asentamat turvallisuuslaitteet – metallin paljastimet, kamerat ja tie-esteet - oli poistettu Temppelivuorelta ja kaksi Israelin poliisiupseeria ampuneitten kolmen Israelin arabit ruumiit oli palautettu omaisille hautausta varten kotikaupungissaan Umm Al-Fahmissa, arabitriangelissa.
Jerusalemin vanhassa kaupungissa arabit aloittivat voiton-juhlinnat tarjoten ihmisille makeita leivonnaisia ja karkkeja sekä ampuen ilmaan ilotulitusraketteja, kuten heillä on tapana juhlia. He huudattivat autontorvejaan täysillä voiton merkiksi juutalaisista.
Umm Al-Fahmissa kolmen terroristin hautajaisiin osallistui tuhansia arabeja PA:n lippujen hulmuten helteisessä säässä, Kansa ylisti heitä "pyhinä marttyyreinä, jotka olivat aloittaneet Temppeli-vuoren kriisin" murhatessaan kaksi pahaa aavistamatonta Israelin poliisiupseeria ja haavoittaessaan
Kolmatta perjantaiaamuna 14.07.
Hautajaisiin osallistunut kansa sanoi murhaajien tuoneen kunniaa miehitetyn Umm Al-Fahmin asukkaille, jotka ovat Israelin kansalaisia, ja joilla on 13 kansanedustajaa Knessetissä.

Runsaan viikon ajan arabimuslimit kieltäytyivät PA:n ja wagfin johdon ohjeiden mukaan menemästä Al-Aksaan, vaan pyllistelivät takapuoliaan sitä kohti pyrkiessään ohjaamaan rukouksensa kohti Mekkaa. Myöhään torstaina Abbas ja wagf julkistivat päätöksensä katsoessaan saaneensa enemmän kuin olivat toivoneetkaan ja kehottivat perjantaiaamun rukouksin tulijoita korjaamaan voittonsa hedelmät ja menemään Al-Aksa moskeijaan.

KUTEN DF kertoo artikkelissaan, PA:n ja wagfin (lue Jordanian, joka valvoo wagfia) päätös sallia rukoilijoitten pääsyn Al-Aksaan, on vain osavoitto julmassa pelissä, jonka päämääränä on Israelin oikeuksien kieltäminen ensiksi Jerusalemissa ja Temppelivuorella sekä myöhemmin koko Israelin alueella Jordanista Välimereen.
Antaessaan tunnustusta Shin Betin ja iDF:n suosituksille metallin paljastamien ja älykameroiden asentamisesta Temppelivuorelle DF valittaa Israelin hallituksen lepsua tapaa siirtää tärkeiden päätösten tekemistä ja puutteesta seisoa tehtyjen takana.
Tämä näkyy esimerkiksi terroristien ruumiiden palauttamisen yhteydessä, mikä toteutetaan nopeasti hyvin tiedostaen, että hautaus-tilaisuudet kehittyvät suuriksi Israelin vastaisiksi propaganda tilaisuuksiksi lupauksista huolimatta. DF arvioi, että tämä on voinut vaikuttaa Umm Al-Fahmin terroristeihin, jotka olivat kaupunkia hallitsevan al-Jabarin klaanin jäseniä. DF kertoo esimerkkinä IDF:n estämän 25.07. klaanin jäsenen yrityksen tuoda laittomasti rekka-autollisen arabeja PA:n alueilta Israelin puolelle.

DF kertoo edelleen, että harva israelilainen tiedostaa, että suurin osa Jerusalemissa asuvan 180 000 arabin alkuperä on Hebronissa, josta he muuttivat 1967 kuuden päivän sodan jälkeen Jerusalemiin. Jordanian puolestaan valvoi tarkoin 1948 -1967 välisenä aikana, etteivät Hebronin arabit muuttaneet Jerusalemiin, sillä hei olivat täysin tietoisia Hebronin arabien harjoittamasta väkivallasta. DF:n toivoma jyrkkä myönnytysten vastainen politiikka suhteessa PA:n ja Israelin arabeihin ei näytä
toteutuvan minikabinetin viimeisten päätösten valossa. DF varoittaa, että Israelin ja PA:n arabien liittoutuminen Israelia vastaan on saanut kehittyä rauhassa Israelin hallituksen puuttumatta asiaan, vaikka Shin Bet on varmaan tietoinen asiasta. http://www.debka.com/article/26157/Israel-capitulates-to-Palestinian-escalation

04. ARABIMUSLIMIT mellakoivat torstaina iltapäivällä ja illalla huolimatta Jerusalemin muftin Mohammed Husseinin luvasta palata Ak-Aksa moskeijaan iltarukouksiinsa. Olisi hyvä syy kysellä, mikä on se jumala, joka vaatii kivittämään kaikkia eri tavoin uskovia ja murhaamaan heitä oman ansionsa kohottamiseksi? Eivät he ainakaan toimi Koraanin opetuksen mukaan, jossa toistetaan Allahin armahtavaisuutta ja viisautta.
Muslimit kivittivät poliiseja Vuoren ylätasanteella. Poliisin arvion mukaan 96 muslimia haavoittui poliisin vastaotteissa. Muslimit rikkoivat myös aiempia sopimuksia, joiden mukaan kansallisia ja uskonnollisia symboleja ei saa viedä Temppelivuorelle. PA:n liput hulmusivat useitten käsissä, ja poliisi poisti yhden lipun erään rakennuksen katolta. Ainakin yhden poliisin kerrotaan haavoittuneen väistellessään kiviä ja pulloja, joilla heitä kivitettiin.

POLIISI julkisti tiedotteen, jossa se sanoo lisäävänsä poliisi-upseerien määrää Vuorella etenkin valmistautuessaan perjantaiaamun rukouksiin, jotka poikkeuksetta päättyvät väkivaltaisuuksiin poliiseja ja muita Vuorelle nousseita vastaan.

Jerusalemin poliisikomentaja Yoram Halevy antoi vakavan varoituksen: "Älä testaa kärsivällisyyttämme perjantaina, eikä kenenkään pitäisi hämmästyä, jos vastapuolella on haavoittuneita. Kehotan vastapuolen johtajia toimimaan rauhantilan palauttamiseksi, ja toistan: Älä testaa sietokykyämme".
Poliisikomentajan lausunnossa kuultaa läpi poliisin ärtymys upseeriensa murhan johdosta, ja ehkä siitä, että sen kädet ovat sidotut, eikä se voi toimia halunsa mukaan.
Pääministeri Benyamin Netanyahu komensi rajapoliisien luku-määrää nostettavaksi Jerusalemissa keskusteltuaan puolustus- ministeri Avigdor Libermanin ja sisäisen turvallisuusministeri Gilad Erdanin kanssa. Poliisin tiedottaja Micky Rosenfelt vahvisti tilanteen kehittymisen, kuten edellä on kerrottu.

PA:n virallinen uutistoimisto WAFA tiedotti, että PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoid Abbas ylisti "Jerusalemin muslimien ja kristittyjen päättäväisyyttä Israelin asettamia Al-Aksan vastaisia sääntöjä vastaan lisäten, että oikeus voittaa ja vääryys häviää"
.
PLO:n hallituksen jäsen Wasel Abu Yusuf ylisti PA:n arabien saamaa voittoa Israelin alistuessa suostumaan kaikkiin heidän asettamiinsa vaatimuksiin kehottaen kaikkia Palestiinan kansan jäseniä saapumaan rukoillakseen siunatussa Al-Aksa moskeijassa.
On ironista suolan hieromista tuoreille haavoille PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin viitatessa kristittyihin osana palestiinalaisia, vaikka yleisesti tiedetään PA/PLO:n harjoittama kristittyjen vaino hallitsemillaan alueilla. Kristittyjen määrä pienenee näiden johdosta heidän paetessaan ulkomaille.

Valkoisen Talon tiedottajanainen Heather Nauert totesi: "Me jatkamme tilanteen seuraamista tiukasti. Emme halua tehdä tai sanoa mitään, mikä voisi kiihottaa jännitystä alueella. Olemme tietoisia, että se on hyvin haavoittuva osa maailmaa". Nauert sanoi Trumpin hallituksen seuraavan tilannetta pitkällä tähtäyksellä, ja tulee pysymään varovaisena käsitellessään Temppelivuoren tilannetta. Trumpin nimittämä Lähi-Idän sovittelija Jason Greenblatt pysyy toistaiseksi Israelissa tavaten kummankin osapuolen edustajia. USA:n lähetystön muutosta Jerusalemiin ei enää puhuta päivittäin, mutta vakuutetaan, että kysymys on vain siitä, koska aika on sopiva siihen. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Thousands-of-Palestinians-return-to-Temple-Mount-as-security-measures-removed-50092705.

05. UUTISIA LYHYESTI
• Jerusalemin poliisikomentaja Yoram Haöevy antoi määräyksen, että perjantain rukoustilaisuuksiin päästetään vain yli 50-vuotiaat miehet, ja naiset ilman ikärajoitusta. Tämä rajoitus ei kuitenkaan ole vedenpitävä, sillä naisen taysburkan alle voi piilottaa mitä tahansa, ja toiseksi monet vaarallisimmista terroristeista ovat olleet naisia; joittenkin heistä tunnustettua, että he tulivat etsimään kuolemaa. Rajapoliisin lukumäärää on nostettu tuntuvasti poliisin saatua tietoja ääriainesten suunnittelemista väki-valtaisuuksista aamurukousten jälkeen. Hamas julisti perjantain vihan päiväksi, mitä jotkut voivat noudattaa.
Poliisi on lisäksi sulkenut muutamia katuja pahimpien yhteenottojen tapahtumapaikoissa.
TV2:n mukaan 10 poliisia haavoittui torstain aikana, poliisi ilmoittaa yhden poliisin haavoittuneen. http://www.timesofisrael.com/girding-for-clashes-police-restrict-temple-mount-prayers-to-women-men-over-50/
• USA:n senaatti hylkäsi lakiesityksen, jolla obamacaren nimellä tunnettu terveydenhoitopaketti olisi kumottu. Koko yön jatkuneitten keskustelujen jälkeen suoritetussa äänestyksessä osa republikaanien edustajista äänesti esitystä vastaan Trumpin suureksi pettymykseksi. Lakiesitys koski vain muutamia osia terveysvakuutuksesta. Vastaan äänestivät John McCain - jolla havaittiin ärtynyt aivosyöpä – Lisa Murkowski ja Susan Collins. Republikaanit ovat nyt sormi suussa, miten jatkaa tästä, sillä pettymys on suuri.
http://www.timesofisrael.com/trump-foiled-as-senate-rejects-bid-to-repeal-obamacare/
• Israelin poliisin ilmoituksen mukaan se on valmistautumassa HaLamishissa kolme perheen jäsentä murhanneen ja yhtä vakavasti haavoittaneen terroristin Al-Abed kotitalo tullaan tuhoamaan. IDF antoi perheelle 72 tuntia aikaa esittää valitus oikeuteen sekä tyhjentää talo omaisuudestaan. Terroristin äiti pidätettiin Kobar arabikylässä kiihotuksen vuoksi pyrkiessään puolustamaan poikansa suorittamaa massa murhaa. 19-vuotias murhaaja Omar al-Abed haavoittui Salomon perheen naapurissa armeijasta lomalla olleen pojan kuultua avunhuudot ja havaittuaan terroristin ampui häntä vatsaan. Saatuaan hoitoa sairaalassa terroristi
luovutettiin kuulusteltavaksi. Terroristin äiti ylisti poikansa tekemää massamurhaajaa jakaen makeita levonnaisia kylän asukkaille ja kehottaen muita jatkamaan juutalaisten murhaamista. Hän toivoi poikansa pääsevän vapaaksi.
Monet Israelissa vaativan Omar al-Abedin teloittamista, myös pääministeri Netanyahu tukee sitä. http://www.timesofisrael.com/military-announces-itll-demolish-halamish-terrorists-home/
• PÄÄMINISTERI Bwnyamin Netanyahu, joka poltti siipensä ja vähän muutakin kärsittämättömän täydellisen antautumisensa jälkeen pyrkii nostamaan imagoaan sanoen tukevansa aloitetta Jerusalemin ympärillä olevien juutalaiskaupunkien ja – kylien liittämistä Jerusalemiin. Niitä ei liitetä täysin Jerusalemin hallinnon alle, vaan ne saisivat äänestysoikeuden kuntavaaleissa ja oikeuden hoitaa asioitaan itsenäisesti. Näitä kaupunkeja olisivat Maale Adumim, Efrat Kvar Etzim, Neve Illit ja Pisgat Zeev.
Yhdistynyttä Jerusalemia koskeva lakiesitys hyväksyttiin ensimmäisessä äänestyksessä. Laki vaatii 80 kansan-edustajan tuen luovutettaessa osia Jerusalemista arabeille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/233037
• Rabbit kehottavat juutalaisia vierailemaan Temppelivuorella mahdollisimman usein osoittaakseen Israelin omistus- oikeutta siihen ja syviä uskonnollisia siteitään Vuoreen juutalaisten keskeisimpänä' kohteena.
http://www.jpost.com/Israel-News/Rabbis-call-on-Jews-to-visit-Temple-Mt-to-strengthen-our-claim-to-this-holy-place-500917
• Pääministeri Netanyhau on kallistumassa suunnitelmaan, jonka mukaan muutamat arabikaupungit voitaisiin vaihtaa juutalaiskaupunkeihin ja kyliin. Miksi Israelin päättäjät eivät pysty omaksumaan Toran selvää ohjetta, että koko Israelille "luvattu maa" Egyptin purosta suureen Eufrat-virtaan ja Jordanin vuorista Välimereen kuuluu Jakobin jälkeläisille luvattuun maahan, jota ei saa myydä eikä kaupitella. Maa on Jumalan, eikä siellä saa asua mitään toista kansaa, jonka asukkaat palvovat epäjumalia, koska ne houkuttelevat Israelin lapsia palvomaan epäjumaliaan, mikä nostaa Jumalan vihan heitä vastaan.
Rukousteni pääaiheina ovat, että Jahweh varjelisi Israelin maan rajat, sen ilmatilan, merialueet sekä maapohjan, johon vihamieliset naapurit kaivavat hyökkäystunneleitaan.
(2Ms.23:31 -33)
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 22 -33: Toberias17 -39; Suolameri 32 -41; Eilat 29 -41 +C-astetta. Helteinen ja aurinkoinen sää jatkuu lähipäivien aikana. Huomenna lienee parin asteen notkahdus alaspäin.
Istanbulissa oli rajuilma, jonka aikana satoi golfpallon kokoisia rakeita, jotka vaurioittivat autoaja ja rakennuksia ja jopa eläimiä. Kaliforniassa jatkuvat raivokkaat metsäpalot; Ranskassa ne saatiin kuriin ennen kuin ne ehtívät Rivieraan lomaparatiisiin. https://www.theguardian.com/world/2017/jul/27/people-injured-as-summer-storm-strikes-istanbul-turkey-floods

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019