SUNNUNTAI 11.05.14


SUNNUNTAI 11.05.14
1. LÄMPÖMITTARI näytti aamulla puoli seitsemän aikaan ihan mukavan tuntuiset 16 astetta, vaikka se tuntuikin viileältä. Lämpötila noussee päivän mittaan selvästi yli 20 astetta taivaan ollessa puolipilvinen tänään kuten koko alkuviikon ajan, lämpötilan notkahtaessa kolmen asteen verran tiistaipäivään mennessä, mutta aloittaen uuden nousun keskiviikkona, jolloin ennustetaan 22 asteen lämpötilaa. Kevät keikkuen tuleepi, kuten viisussa todetaan, mutta tullee kuitenkin taka-askeleista huolimatta. Lämpötilat tänään: Jerusalem 15 -21; Tiberias 16 -29; Suolameri 21 -33; Eilat 20 -32 +C-astetta. Eilatiin luvataan aurinkoista säätä koko ennusteajaksi, muualla puolipilvistä alkuviikoksi.
Kuukauden alkupuolella ilmoitettiin virallisesti johtoveden saastuneisuudesta Jerusalemin muutamissa lähiöissä, mutta pian sen jälkeen vakuutettiin, että johtovesi on turvallista myös juotavaksi muissa paitsi Abu Torin lähiössä. ”Näin on päätetty ja näin tapahtuu”, sanoi farao.
Tänä vuodenpäivänä v. 1945 kaksi japanilaista kamikaze-lentäjää ajoivat koneensa suoraan USS Bunker Hill lentotukialukseen vaurioittaen sitä pahoin. - Ranskan Lyonissa paikallisen SS:n johtajaa Klaus Barbieta, kutsumanimeltä Lyonin teurastaja, vastaan aloitettiin oikeudenkäynti vuonna 1987 toisen maailmansodan aikana tekemistään rikoksista.
2. SELVÄSTI huolestuneen näköinen pääministeri Benyamin Netanyahu lensi viime yön aikana viikon pituiselle vierailulle Japaniin, vaikka on vaikea sanoa, koska uutista seuraava valokuva oli otettu. Hänen mukanaan ovat tavanomaisten liikemiesten ja journalistien ohella Sara-vaimo ja pojat Yair ja Avner.
NETANYAHU tapaa Japanissa Japanin keisarin Akihiton, pääministeri Shinzo Aben sekä hallituksen vaikutusvaltaisia ministereitä ja liikemiehiä. Pääministeri vierailun aikana tultaneen käsittelemään kovin teknisen tuntuisia kysymyksiä, cypber-teknologia, veden kulutuksen säästöohjelmat, vaihtoehtoinen energia, bioteknologia muiden muassa, kuten pääministerin kanslia ilmoitti. Kysymys lienee myös kaupankäynnin lisäämisestä, mikä on kovin vaatimaton ja tuontivoittoinen Israelille, huomioiden maitten teknisen osaamisen. http://www.timesofisrael.com/netanyahu-and-family-head-for-japan/
Times of Israel arvioi toisessa Netanyahun Japanin matkaa käsittelevässä artikkelissaan, että Iranin kysymys ja nimenomaan meneillään olevat keskustelut islamilaisen tasavallan ydin-suunnitelmaa koskevat keskustelut Viinissä leijuvat synkän pilven tavoin tapaamisten yllä. Japani lienee ainoa maa maailmassa, jolla on omakohtaisen katkerat muistot ydinaseen aiheuttamista totaalisista tuhoista sekä kaupunkiyhteisöille että asukkaille. Netanyahu arvioidaan painostavan Japanin pääministeri Abea tukemaan Israelin näkemystä Iranin oletetusta päämäärästä ydinpommin rakentamiseksi maailman kuuden vahvimman valtion ja Iranin aloittaessa lopulliset neuvottelut sopimusasiakirjan laatimiseksi ennen heinäkuun 20. päivän määräaikaa puoli vuotta kestäneiden neuvottelujen päätteeksi.
Israelin johtajien näkemyksen mukaan P5+1 maata ovat alkaneet hyväksyä Iranin oikeuden uraanin rikastamiseen ehdolla, että sitä seurataan tarkoin länsimaiden asentamien uusien entistä tarkempien valvontalaitteiden avulla. He kuitenkin varoittavat Netanyahun tavoin, ettei Iranin hyvään tahtoon voi koskaan luottaa, sillä vuodesta toiseen kestäneiden neuvottelujen aikana Iranin johto on ”lupaa ja kiellä” taktiikkaa käyttäen pystynyt hämäämään tarkkailijoita jatkaen samaan aikaan ydinteollisuutensa laajentamista ja sen siirtämistä maanalaisiin laitoksiin valvonnan vaikeuttamiseksi.
P5+1 maiden ja Iranin väliset neuvottelut jatkuvat tiistaista alkaen Viinissä.
Netanyahu tullee todistamaan Abelle hänen vankkumattoman näkemyksensä, että vain täydellinen sulku Iranin ydinteollisuudelle estää sitä saamasta ydinasetta. Siksi hän vaatii sanktioitten jatkamista tai koventamista, ei niiden purkamista. Japanin ongelmana on sen riippuvuus Iranin öljystä Kiinan, Etelä Korean ja Intian tavoin, mitä ne ovat pyrkineet korvaamaan tuonnista Saudi Arabiasta ja Persianlahden öljymaista, mutta kysymys on varsin monitahoinen ja vaatii hintajärjestelyjä, mitkä nostavat öljyn hintaa.
ISRAEL ja Japani löytänevät yhteisen näkemyksen cyber-teknologian ja sotilasteollisuuden aloilla, joilla Israelilla on tarjottavana maailman johtavan maan osaamista. http://www.timesofisrael.com/iran-looms-large-over-netanyahu-trip-to-japan/
3. USA:n presidentti Barack Hussein Obaman, eli BHO:n kuten häntä USA:ssa kutsutaan, turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Susan Rice pyrki Israelin kaksi päivää kestäneen virallisen vierailunsa aikana vakuuttamaan, että USA jatkaa Israelin tukemista omista talousvaikeuksistaan huolimatta. Hän totesi, että jokainen Israeliin sijoitettu dollari edistää USA:n omaa puolustusta.
RICE vakuutti pääministerille tavatessaan hänet, että USA tulee huolehtimaan siitä, ettei Iran saa koskaan rakennettua ydinasetta. ”USA:n delegaatio vakuutti uudelleen sitoumuksemme estää Irania saamasta ydinasetta”, sanotaan Valkoisen Talon lausunnossa Ricen tavattua pääministeri Netanyahun ja muita korkeita virkailijoita. Siinä todettiin USA:n delegaation käyneen syvällisiä keskusteluja kaikista Irania koskevista kysymyksistä vakuuttaen jatkavansa läheistä yhteistoimintaa niiden suhteen, kuten myös muista Lähi-Itää koskevista kysymyksistä. Rice ei puuttunut Israelin ja PA/PLO:n välisiin neuvotteluihin, jotka käytännössä keskeytyivät 29.huhtikuuta ilman sopimusta jatkosta.
NETANYAHU keskeytti neuvottelut PA/PLO:n kanssa täydellisesti Fatahin allekirjoittaessa sovintosopimuksen Hamasin kanssa. PA:n korkea virkailija Nabil Shaat totesi Israelin vasemmistolaisen Meretzin tilaisuudessa: ”Netanyahu on nyt ”catch 22” tilanteessa. Ennen sovintoa Hamasin kanssa Netanyahu sanoi, ettei Fatah pysty valvomaan Hamasia eikä siten voi edustaa koko palestiinalaista kansaa. Nyt sovinnon jälkeen pääministeri syyttää, että me teimme sopimuksen terrorijärjestön kanssa, jonka kanssa hän ei koskaan neuvottele”. Valkoisen Taloin lähettiläs Susan Rice tapasi Abbasin Ramallahissa torstaina iltapäivällä, mutta heidän keskusteluistaan ei ole annettu mitään tietoja. http://www.timesofisrael.com/rice-reassures-israel-on-iran-nuclear-ambitions/
4. HAMASIN puhemies Fawzi Farhoum ilmaisi lauantaina pettymyksensä Obaman lähettilään Susan Ricen vierailun tuloksista Ramallahissa, jossa hän tapasi PA:n puheenjohtajan Abbasin. Farhoun vakuutti, ettei Hamas tule koskaan tunnustamaan Israelia, vähiten juutalaisena. Hän hyökkäsi rajusti Ricen Ramallahissa esittämiä kommentteja vastaan, joissa Rice selitti, että PA:n hallituksen tulee ilman epäilyä ja taka-ajatuksia sanoutua irti väkivallasta, tunnustaa Israelin valtio ja hyväksyä kaikki osapuolten välillä tehdyt sopimukset ja sitoumukset.
BARHOUN syytti, että Rice sekaantui räikeästi palestiinalaisten sisäisiin asioihin. Hän syytti edelleen amerikkalaisten suosivan Israelin miehityksen jatkumista ja totesi, että he yrittävät häiritä Fatahin ja Hamasia välille allekirjoitettua sovintosopimusta ja mitätöidä kansallisen yhtenäisyyden syntymistä. Hän totesi, että sopimus lopetti neuvottelut Israelin ja palestiinalaisten välillä ja aloitti aseellisen vastarinnan (resistance). Hän vakuutti Hamasin
hallitsevan tulevaa väliaikaista hallitusta sekä jatkavan Gazan alueen valvontaa kuten myös Juudean ja Samarian valvontaa vaalien jälkeen.
HAMASIN virkailija Khalil al-Hayya kutsui sovintosopimusta positiiviseksi, koska se lopettaa pienen erillisryhmän hallinnon Juudeassa ja Samariassa ja palauttaa kysymyksen kansallisen yhtenäisyyden tasolle. Hamasin edustajat ovat täysin varmoja voitostaan myös vaaleissa. Hamas voitti 2006 vaalit, ja sen jälkeen muodostettu Ismail Haniyehin hallitus on laillisesti valittu ja PLC:n hyväksymä, mitä Abbasin nimittämä Ramallahin hallitus ei ole.
Egyptin entinen ulkoministeri Amr Moussa kehotti Hamasia ottamaan kukkasen kauniisiin kämmeniinsä ja tunnustamaan Israelin valtion ja hyväksymään kvartetin vaatimukset. Hän katsoo, että arabiliiton hyväksymä esitys on oikea tie, minkä Hamasin tulee tunnustaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180472#.U28bt0NsNDQ
5. UUTISOTSIKOITA
·        Israel Kotimme puheenjohtaja, ministeri Naftali Bennett uskoo, että Knessetin valiokunta hyväksyy lakiesityksen, jolla terroristit tuomitaan elinkautiseen ilman armahduksen mahdollisuutta. Nykyisen lain mukaan presidentti on ”armahtanut” hallituksen esittämät elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomitut terroristit ”hyväntahdon eleinä” Abbasilla tai hänen asemansa vahvistamiseksi, mikä pahoin häiritsee Israelin asemaa oikeusvaltiona ja jota kansa vastustaa äänekkäästi. Kerryn sponsoroiman 9 kuukautta kestäneen neuvottelukierroksen saamiseksi alkuun ja Abbasin suostumiseksi pöydän ääreen, Netanyahu suostui 104 terroristin vapauttamiseen, mistä kolme ensimmäistä 26 terroristin erää ehdittiin toteuttaa ennen neuvottelujen katkeamista PA/PLO:n laatiman taktiikan mukaisesti. http://www.jpost.com/National-News/Bennett-Killer-terrorists-will-never-see-the-light-of-day-351873
·        Knessetin kesäkausi alkaa huomenna maanantaina. Kiireisiä kysymyksiä ovat presidentin valinta sekä ulko- ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajan valinta. Presidentti Peresin kausi päättyy 27. heinäkuuta, mitä ennen uusi presidentti on valittava. Ilmoitus valinnasta on tehtävä 21 vuorokautta ennen vaalia, jonka suorittavat Knessetin jäsenet. On tehty esityksiä, että vaalit pidettäisiin kansan-äänestyksenä, tai siirryttäisiin USA:n mallin mukaiseen presidentin johtamaan hallitus-muotoon, mutta ne eivät ole saaneet kannatusta. Presidentin asema Israelissa on seremoniallinen, hän julistaa uudet vaalit ja ottaa vastaan uudet lähettiläät, mutta muuten hänen asemansa on esiintyä kansan isähahmona ilman oikeutta puuttua politiikkaan, mitä tuskin yksikään presidentti on noudattanut. Knessetin puhemies Yuli Edelstein ilmoittanee huomenna vaalin ajankohdan. Netanyahu olisi halunnut siirtää presidentin valintaa Edelsteinin toimiessa väli-aikaisena presidenttinä.  Ehdokkaat ovat: Reuven Rivlin (Likud), Binyamin Ben-Eliezer (Labour), Meir Sheetrit (Hatnua), Dalia Itzik (Labour), Nobelvoittaja Dan Shetchman (sitoutumaton), Dalia Dorner ja vihreä liikemies Yosef Abramowitz, sekä tri Yehuda Favid muutamien muiden mukana, jotka vielä harkitsevat.
·        KNESSETIN ulko- ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajaa ei ole valittu puoleen vuoteen, minkä johdosta korkein oikeus antoi kehotuksen ilmoittaa uusi puheen-johtaja kesäkuun 8:en päivään mennessä. Syy lienee siinä, ettei Netanyhau ole löytänyt mieluisaa ehdokasta, ja haluaa siksi siirtää valintaa. http://www.jpost.com/National-News/Knesset-to-select-president-defense-panel-chairman-351866
·        IDF:n rahaongelmat pakottivat peruuttamaan suuret kotirintaman harjoitukset loppuvuodesta. USA:n puolustusministeri Chuck Hagel vierailee Lähi-Idän vierailunsa aikana Israelissa, jolloin tähän ongelmaan puututtaneen tämän viikon aikana. Tärkein kysymys on tietenkin, mitä tehdä Iranin kanssa. Ehud Barak arvioi, että USA:n voisi yhden yön aikana poistaa Iranin ongelman päiväjärjestyksestä, mutta Obama inhoaa aloittaa uutta sotaa. Israelin kapasiteetilla tehdyt iskut siirtäisivät ongelmaa, mutta eivät poistaisi sitä. http://www.jpost.com/Middle-East/Hagel-to-visit-Israel-during-Mideast-tour-next-week-351816



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019