TIISTAI 25.02.14


TIISTAI 25.02.14
1. TÄNÄÄN luvataan sateita koko päiväksi koko maahan paitsi Eilatiin lämpötilojen ollessa suhteellisen alhaalla. Aamulla lehteä hakiessa taivas oli kauttaaltaan hyvin vetisen näköisten pilvien peitossa ja muutamia pisaroita tiputteli jo päähän. Jospa saataisiin kunnon sateita. Sateita luvataan myös keskiviikoksi, mutta torstaina pilvipeitteen pitäisi jo rakoilla. Kinneretin vedenpinta on alkanut hitaasti nousta, 1 sm päivässä. Lämpötilat: Jerusalem 8 -13; Tiberias 12 -19; Suolameri 14 -23; Eilat 12 -24 +C-astetta. Huomenna lämpötilojen ennustetaan nousevan yhden asteen verran sateista huolimatta. Nyt 11.00 aikaan sateet ovat tauonneet ja taivas on puolipilvinen.  
2. SAKSAN liittokansleri Angelika Merkel toi lähes koko 16 ministerin kabinettinsa Israeliin osoittaakseen maansa hallituksen horjumatonta tukea maailman ainoalle juutalaiselle valtiolle. Hän sanoi puheessaan maanantaina, että "lähes 50 vuoden ajan Saksa on työskennellyt olkapää olkapäässä kiinni Israelin kanssa sen turvallisuuden hyväksi.  Erottaman osa turvattua tulevaisuutta on, että Israelin juutalainen valtio elää rinnakkain Palestiinan valtion kanssa". Merkel totesi ennen tapaamistaan pääministeri Netanyahun hänen virka-asunnossaan, että hänen halituksensa on työskennellyt hellittämättä kahden valtion periaatteen hyväksi ja sanoi myös itse työskennelleensä idean edistämiseksi. "Haluamme nähdä edistystä". Merkel painotti puhuessaan median edustajille 24 tuntia kestävän vierailunsa alussa.
MEDIAN esittämistä varauksista huolimatta väittäen suhteiden olevan alempana kuin koskaan, Merkel painotti hallituksensa vierailun osoittavan hyvin syvää ystävyyttä, jota hän haluaa kehittää edelleen.
NETANYAHU totesi Saksan TV:n ZDF:n haastattelussa sunnuntaina, että Merkel ja hänen hallituksensa ovat "Suuria Israelin Ystäviä", ja toivotti heidät tervetulleiksi painottaen kahden valtion syvää liittoa, joka muotoutui suuren tragedian kautta, sekä toivoa ja suurta ystävyyttä ja yhteistoimintaa. Viitaten rauhanprosessiin palestiinalaisten kanssa, jonka pääministeri sanoi ajoittain johtaneen setlementtipolitiikan johdosta ristiriitaan Berliinin ja Jerusalemin välillä, hän totesi: "Haluan vakuuttaa sinulle Angelika, että Israel haluaa rauhaa". Hän lisäsi siihen, että Israel odottaa konfliktin lopullista ratkaisua ja vihollisuuksien loppumista. Siksi on tärkeää, että PA/PLO tunnustaa Israelin juutalaisena valtiona. Netanyahun puhetta värittää hänen syvä huolensa Israelin kyvystä puolustaa itseään mitä tahansa eteen tulevaa uhkaa vastaan Lähi-Idän kiehuvassa noidankattilassa.
Netanyahu ja Merkel tapasivat eilen illalla työillallisella, ja ulkoministeri Avigdor Liberman tapasi Merkelin hallituksen jäsenet mukaan lukien ulkoministeri Frank-Walter Steinmeierin joittenkin Israelin hallituksen ministerien kanssa Citadel hotellissa Jerusalemissa. Molempien maiden hallitukset pitävät yhteisen istuntonsa tänään tiistaina. Pääministeri ihmetteli PA/PLO:n asennetta, mikseivät ne voi hyväksyä, että hänelläkin on oikeus elämään. Hän viittasi tietoihin, miten Israel joutuu eristetyksi todeten, että Iranin musta varjo heittäytyy koko Lähi-Idän ylle, ja että arabimaat ovat periaatteessa Israelin kanssa samaa mieltä Iranin suhteista, koska uhka on yhteinen. Merkel tapaa myös oppositiojohtajan Isaac Herzogin sekä presidentti Peresin, joka ojentaa hänelle Presidentin mitalin. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Merkel-two-state-solution-is-part-and-parcel-of-securing-Israels-future-342428
Israel ja Saksa allekirjoittavat tiistaina työviisumisopimuksen, jolla nuoret opiskelijat voivat työskennellä toistensa maassa vuoden ajan. 18 -20-vuotiaat nuoret voivat hakea viisumia, jolla he voivat työskennellä kohdemaassa rahoittaakseen oleskelunsa siellä. Israelilla on samantapainen sopimus Uuden Seelannin kanssa. Toinen sopimus koskee 50 miljardin USD yhteistyötä Afrikassa. Apulaisulkoministeri Zeev Elkinin mukaan sopimus antaa Israelille mahdollisuuksia moniin Afrikan maihin. Berlin antaa konsuliapua Israelille maissa, joiden kanssa sillä ei ole diplomaattisuhteita.  http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Israel-Germany-to-sign-work-visa-deal-342452
3. IRANIN ulkoministeri Mohammad Javad Zarif sanoo, että Iran on nyt avoinna pitkäaikaisten sopimusten solmimiseksi ja tekee käytännön toimia tämän mahdollistamiseksi. Iranin näkemys on vastoin USA:n tulkintaa marraskuussa tehdyn väliaikaisen sopimuksen sisällöstä. USA:n ulkoministeriön mukaan Iran on edelleen USA:n, EU:n ja YK:n asettamien sanktioitten rajoitusten alainen eikä siten avoin liiketoimiin.
Puhuessaan Belgiassa sunnuntaina Zarif sanoi maansa olevan avoin liikesuhteille. Iranin öljyministeriö toimii tämän vakuutuksen puitteissa esitellen laatimiaan uusia muotoja kehitysprojekteille, joiden se olettaa houkuttavan ulkomaisia sijoittajia. Uudet mallit tarjoavat ulkomaisille yhtiöille 25-vuotisia sopimuksia aiemman käytännön viiden vuoden sopimusten sijaan, joita sijoittajat vierastivat. Iranin öljyministeri Bijan Zanganeh arvioi, etteivät suuret öljy-yhtiöt ehkä uskalla tarttua tilaisuuteen sanktioitten pelossa, mutta että ministeriön tulee toimia turvatakseen öljykenttänsä ja toiminnan jatkuvuuden. Hän kehotti kaikkia ja myös USA:n öljy-yhtiöitä tarttumaan tarjottuun tilaisuuteen.  
USA:n presidentti Obama muistutti, että sanktioitten ollessa edelleen voimassa USA tulee astumaan niiden rikkojia vastaan kuin tonnin tiilikuorma. John Kerry varoitteli erityisesti Ranskaa ottamasta varaslähtöä voidakseen ehtiä ennen kilpailijoita. Sanktiot näyttävät murenevan omalla painollaan helpotusten myötä. http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/Iran-declares-itself-open-for-business-modeling-new-oil-sales-342467
4. LIBANONILAISEN Daily Star lehden mukaan IAF:n koneet tekivät kaksi pommituslentoa maanantai-iltana Hizbullahin asemia vastaan Nabi Sheet alueella lähellä Syyrian rajaa. Al-Arabiya lehden mukaan hyökkäykset tehtiin lähelle Jantan ja Jahfoutan kaupunkeja ja että iskuihin osallistui ainakin 5 konetta iskien useisiin kohteisiin. Koneet kiertelivät aiemmin alueitten yläpuolella, ja hyökkäysten jälkeen ne lensivät meren ylle kaartaen sieltä kotiinsa.
Daily Stra kertoo, että Janta on Hizbullahin rekrytointi- ja harjoitusalue, ja että hyökkäykset kohdistuivat Hizbullahin ohjustukikohtiin. Alueen kautta kuljetetaan myös aseita ja taistelijoita Syyriaan ja takaisin. IAF ei ole kommentoinut uutista.
Hizbullah ilmoitti Al-Manar TV-kanavallaan, ettei mitään ilmaiskua tapahtunut Libanonin itäosissa, mutta että lentotoiminta on lisääntynyt viime aikoina Bekaan laakson alueilla. http://www.jpost.com/Defense/Lebanese-media-Israeli-air-raid-hits-Hezbollah-targets-342439, http://www.timesofisrael.com/israeli-jets-reportedly-strike-targets-near-lebanon-syria-border
IDF lisää huomattavasti vastuuhenkilöitään Syyrian vastaisella rajalla. Pelkona on, että Al-Qaidan joukot, joita tunkeutuu Israelin pohjoisrajan tuntumaan, kääntävät Assadin armeijan vastaisten taistelujen loputtua aseensa ja ohjuksensa Israeliin. Varsinkin sotilastiedustelun henkilökunnan määrää lisätään, jotta eri joukko-osastojen komentajilla olisi viimeiset tiedot suuresti kehittyneen tiedonvälityksen ansiosta potentiaalisesta vihollisesta. IDF on tietoinen Hizbullahin tukikohdista ja ne tullevat olemaan IAF:n koneitten ensisijaisina maaleina. Hizbullahilla arvioidaan olevan nyt 100 000 ohjusta ja rakettia, osa niistä pitkälle kehitettyjä ohjattuna ohjuksia, joilla se pystyy tulittamaan Tel Avivia ja Dimonaa. Syyrian tilannetta mutkistaa USA:n Jordaniassa kouluttamien islamistien saapuminen Damaskoksen liepeille, josta niiden oletetaan osallistuvan yhteiseen hyökkäykseen Damaskosta vastaan. Saudi Arabia toimittaa niille sekä panssarintorjunta- että ilmatorjuntaohjuksia, joilla niiden sanotaan iskeneen kahteen Assadin lentokoneeseen ja panssareihin. http://www.jpost.com/Defense/Military-Intelligence-expanding-to-cope-with-jihadi-threat-from-Syria-342388
5. JERUSALEMIN poliisi joutui nuorten palestiinalaisten hyökkäyksen kohteeksi aikaisin tiistaiaamuna. Poliiseja pommitettiin sekä kivin että ilotulitusraketein. Artikkelissa arvioidaan, että tämä voi olla ennalta kiihotettu tilanne Knessetissä pian alkavan keskustelun höystämiseksi, jossa keskustellaan lakiesityksestä, jolla Temppelivuori pyritään asettamaan Israelin tiukempaan valvontaan. 1967 sodan jälkeen tehdyn sopimuksen mukaan Israel säilyttää vuoren omistuksen, mutta sen päivärutiinista vastaavat muslimisäätiö ja Jordania yhteisesti. Jasser Arafat asetti oman päämuftinsa Temppelivuorelle ja PA:n arabinuoret vastaavat sen valvonnasta. Jerusalemin poliisin vastuulla on Temppelivuoren turvallisuus, mutta käytännössä se näyttää hyvin matalaa profiilia mieluummin vetäytyen kuin käyttäen sille kuuluvaa oikeuttaan lain ja järjestyksen säilyttämiseksi.
TIISTAIAAMUN väkivaltaisuudet alkoivat heti poliisin avattua Mughrabiportin, jonka kautta ei-muslimit pääsevät vuorelle. Nuoret mellakoijat olivat osittain naamioineet kasvonsa tunnistamisen vaikeuttamiseksi. Poliisi käytti kumiluoteja ja stan-kranaatteja heidän hajottamisekseen. Maan uutistoimiston mukaan 2 arabia haavoittui, kuten myös 2 poliisia. Poliisi pidätti kolme nuorta kuulusteluja varten. Palestiinalaislähteen mukaan useita palestiinalaisnuorta haavoittui yhteenotossa. Poliisi avasi kuitenkin Mughrabiportin kansalle mellakoista huolimatta uskoen niiden laantuvan päivän aikana. http://www.timesofisrael.com/police-pelted-with-stones-and-fireworks-in-temple-mount-clash
6. SHIN BET julkisti maanantaina tiedon, jonka mukaan se oli paljastanut ja pidättänyt 15-henkisen Hamasin solun, jonka suunnitelmiin kuului tienvarsipommin räjäyttäminen IDF:n sotilaita vastaan tiellä no 443, jolla pyrittiin helpottamaan Tel Avivin ja Jerusalemin välisen valtatien liikennekuormaa. Israelin turvallisuusmiehet kielsivät hallituksen johtajatason henkilöiden matkustamisen tiellä no 443.
Kaikki pidätetyt ovat samasta Samarian PA:n valvontaan kuuluvasta Bayt ur-Tachta kylästä. Äskettäin pidätetty arabi oli osa 15:sta pidätetystä, muut solun jäsenet pidätettiin autojen kivittämisestä teillä no 443 palopommein ja kivin. Tie no 443 on 16 km:n osuudelta PA:n valvomalla alueella, Maccabim-tarkastuspisteestä Jerusalemiin. Tien avaamisen jälkeen se oli rauhallinen, mutta helmikuusta lähtien väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet. Kahden sitä seuraavan kuukauden aikana heitettiin israelilaisia autoilijoita kohti 20 palopommia.
HAMASIN solun perustaja ja johtaja Masab Ibrahim Badran, 27-vuotias, tunnusti kuulusteluissa, että solun jäsenet olivat harjoitelleet tienvarsipommin asentamista. Kaksi muuta solun jäsentä ovat Muhammad Rabah Omar, 31, ja Salah Khaled Suleiman, 26. Kuulusteluissa todettiin myös, että solun jäsenistä monet oli aiemmin pidätetty ja vapautettu, ja että he olivat kehittäneet kivittämisestä automaattiasein suoritettaviin hyökkäyksiin sekä tienvarsipommien asentamiseen.  Sekä poliisi että IDF katsovat, että tie 443 on strategisesti tärkeä siitä huolimatta, että toisen intifadan aikana 5 israelilaista ja yksi Jerusalemin itäosan asukas saivat surmansa tiellä.   http://www.timesofisrael.com/hamas-cell-planned-roadside-bombing-on-major-jlem-ta-route



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021