KESKIVIIKKO 26.02.14


KESKIVIIKKO 26.02.14
1. ENNUSTEEN mukaan tänään pitäisi olla vesisadetta koko maassa eteläisintä kärkeä lukuun ottamatta, ja jokunen sadepisara putoili päähän puoli seitsemän maissa hakiessani lehden, mutta aurinko pilkistelee pilvien raosta eikä näytä ollenkaan jatkuvalta sateelta. Ehkäpä pohjoisessa sataakin, mutta Kinneretin vedenpinnan nousu on pysähtynyt JP:n mukaan. Torstaiksi luvataan puolipilvistä säätä, joka perjantaina selkenee aurinkoiseksi. Lämpötilat: Jerusalem 9 -14; Tiberias 11 -20; Suolameri 17 -24; Eilat 14 -25 +C-astetta. Erikoisuutena mainitaan, että vettä pitäisi sataa Suolamerelläkin, mitä tapahtuu vain kerran vuodessa. Kuurottaisia sateita voi silti tulla Jerusalemin ympäristössäkin, mikä lienee syytä huomioida.
2. UUTISIA lyhyesti.
3. 47 jordanialaista kansanedustajaa vaatii 1994 solmitun rauhan-sopimuksen peruuttamista "Al-Aksa moskeijaa vastaan tehtyjen hyökkäysten vuoksi", kuten vaatimusta perustellaan. Israel ei ole syyllistynyt niihin, joten lienevät ET-olijoitten tekemiä. http://www.jpost.com/Middle-East/47-Jordanian-MPs-call-to-cancel-Israel-peace-treaty-over-Knesset-Temple-Mount-debate-343580
4. "Ilman Temppelivuorta ei ole Israelia" totesi ke. Moshe Feiglin eilen Knessetin alkaessa keskustelun Israelin valvonnan ulottamisesta koko vuoren alueelle. Vasemmisto varoittaa, että vuori on kuin painekattila, joka odottaa räjähtämistään. PA:n arabit järjestivät eilen Temppelivuorella rajuja hyökkäyksiä Jerusalemin poliisia vastaan ryydittääkseen keskusteluja Knessetissä, joita kutsutaan myrskyisiksi. Juutalaiset ovat yhä kärkevämmin kritisoineet Jerusalemin poliisin asettamia rajoituksia vuorella, juutalaisten pyhimmällä paikalla. Länsimuuri on kuningas Herodeksen rakentama, lähes kaksinkertaiseksi laajentaman ylätasanteen tukimuuri, eikä lähelläkään muinaisia Temppeleitä.   http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Stormy-debate-Knesset-hosts-first-ever-parley-on-Temple-Mount-sovereignty-in-plenum-343562
5.  Jordanian hallituksen virkailija Abd Nasser al-Nasser, joka vastaa Jordanian puolesta Jerusalemin uskonnollisten kohteiden valvonnasta, vakuuttaa jordanialaisen Al-Rad lehden mukaan tiistaina ehdottomasti vastustavansa Israelin vaatimuksia, että muutkin kuin muslimit voisivat rukoilla Temppelivuorella. V. 1994 rauhansopimuksessa Israel tunnusti Jordanian erityisen roolin Temppelivuorella. Asiasta keskustellessa Knessetissä viime viikolla Israelin arabikansanedustajat rynnistivät vastalauseeksi ulos salista. Israelin päärabbinaatti vastustaa juutalaisten nousua Temppelivuorelle, koska he sanovat, ettei ole tarkkaa selvyyttä, missä I ja II Temppeli sijaitsivat, ja voivat siten tietämättään rikkoa Temppelin pyhyyttä, koska vain papeilla ja leviläisillä oli oikeus mennä sinne sisälle. Päärabbeja ei näytä häiritsevän se, että kuuta ja tähteä palvovat muslimit tallaavat vuorta estoitta. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Report-Jordan-vetoes-Israeli-request-to-allow-Jewish-prayer-on-Temple-Mount-331443
6.  Korkea Israelin virkailija vihjaa, että maanantai-iltana Libanonin itäosassa tehdyt ilmaiskut olivat IAF:n koneitten suorittamia. IDF ja pääministeri pysyvät asiasta vaiti. TIME-viikko-lehdelle annetun vihjauksen mukaan IAF:n koneet iskivät pitkälle kehitettyjä ohjuksia kuljettavaan autosaattueeseen ja ohjustukikohtaan estääkseen Hizbullahia saamasta niitä. Netanyahu totesi Merkelin vierailun yhteydessä tehtyyn kysymykseen: "Politiikkamme on täysin selvä. Me emme puhu raporteista tai siitä mitä teimme tai olimme tekemättä, mutta me teemme sen, mikä on tehtävä kansalaistemme suojelemiseksi". http://www.jpost.com/Middle-East/Senior-security-official-IAF-hit-missile-convoy-entering-Lebanon-343558
7. Israelin merivoimien korkea virkailija sanoo, että Hizbullahilla on luultavasti Venäjällä valmistettuja Yakhont risteilyohjuksia, joilla se pystyy tehokkaasti uhkaamaan Israelin aluksia Välimerellä. Yakhont on yliäänen nopeudella, lähellä merenpintaa kulkeva ohjus, joka etsii automaattisesti kohteensa annettujen koordinaattien mukaan. Sen kantomatka on n. 200 km, ja sen havaitseminen ennen räjähtämistä on vaikea ja torjunta lähes mahdoton vasta-toimille varatun ajan lyhyydestä johtuen. Israel varautuu Välimerellä olevien kaasunporaus lauttojensa varjelemiseen lisäten sekä ilma-että meripuolustusta. Israelin merivoimat INF saa kaksi sukellusvenettä Saksasta 2014 aikana, jotka lisäävät kapasiteettia neljästä kuuteen. INS-Tanin lipuu palvelukseen lähipäivinä, INS-Rahav kuusi kuukautta myöhemmin. Ne ovat Dolphin- luokan veneitä varustettuina viimeaikaisimmin laittein ja asein, ja niiden moottorit sallivat pitkiä sukelluksia tarvitsematta välillä nousta pintaan hapensaantia varten. Ne voidaan varustaa torpedoilla ja risteilyohjuksilla, myös ydinkärjillä varustetuilla. http://www.jpost.com/Defense/Senior-Navy-source-Hezbollah-probably-has-Yakhont-missiles-343540
8. USA:n presidentti Barack Obama kielsi armeijaa turvautumasta EMP-tekniikan käyttämisestä Assadin armeijaa vastaan Syyrian useissa kriisitilanteissa. Se olisi kätevästi estänyt Assadin ilmavoimien käyttämisen ja tehokkaasti rampauttanut Syyrian armeijan, mutta olisi samalla siirtänyt koko Syyrian yhteiskunnan vuosikymmeniä taaksepäin tuhoten kaikki sähköiset laitteet, johdotukset ja siirtokeskukset. Sähkömagneettinen Pulssi EMP aiheuttaa äkillisen jännitteen nousun, joka voidaan aiheuttaa ihmisen toimin, tai myös auringonpurkausten kautta, ja jota laitteistot ei ole suunniteltu kestämään.  http://en.wikipedia.org/wiki/Electromagnetic_pulse, http://www.jpost.com/International/White-House-mulled-waging-a-cyber-war-in-Syria-343564
9.  Knessetissä järjestetyssä "Land of Israel" tilaisuudessa kansanedustajat kritisoivat USA:n tapaa valvoa ns. rauhankeskusteluja syyttäen, että USA asennoituu kaikessa PA/PLO:n kannalle. Toiseksi he ihmettelivät, miksi Jonathan Pollard on edelleen vankilassa kärsittyään 29 vuotta hänelle langetetun täysin kohtuuttomaksi osoittautuneen tuomion vuoksi. Altavastaajana oli USA:n Israelin lähettiläs Dan Shapiro, joka varmaan korvat punaisina kuunteli kansanedustajien moitteita yrittäen puolustaa maansa hallitusta. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Right-wing-MKs-to-Shapiro-US-taking-side-of-Palestinians-in-peace-talks-343538
10. ISRAELISSA on yhä kärkevämmin saamassa jalansijaa näkemys, etteivät John Kerryn sponsoroimat neuvottelut johda minnekään, ja vaikka johtaisivatkin, niiden tuloksena perustetaan yksi uusi ääri-islamin valtio, jonka päämääränä on Israelin tuhoaminen. Siksi julkisesti puhutaan mahdollisuudesta, että Israel liittää Juudean ja Samarian valtioonsa – ja ehkä myös Gazan kaistan -, mutta Israelin USA:n entinen lähettiläs Mike Oren esittää omaa B-suunnitelmaansa, jota hän suosittaa käytettäväksi silloin, kun PA/PLO hakee YK:n suoraa tunnustusta valtiolleen. Hän suosittaa yksipuolista vetäytymistä Juudeasta ja Samariasta kuitenkin jättäen huolellisesti rajakysymyksen auki. Tilanne olisi sama kuin Gazassa, joka on maliesimerkki Libanonin eteläosasta vetäytymisen ohella siitä, miten sitä ei tule suorittaa. http://www.timesofisrael.com/if-peace-talks-fail-michael-orens-plan-b/
11. JP:n vakiokolumnisti Caroline Glick esittelee täysin toisenlaisen vaihtoehdon, joka on saamassa jalansijaa Israelissa. Hän suosittaa Juudean ja Samarian liittämistä Israeliin vaikka ilman sopimusta, jos sellaista ei pystytä solmimaan. Hän kertoo, että 75 Amerikan juutalaisista yhtyy toteamukseen, ettei arabien päämääränä kahden valtion perustamisella ole tarkoitus saada pysyvä rauha Israelin kanssa, vaan sen tuhoaminen. Kuitenkin 50/47 % heistä tukee Palestiinan valtion perustamista. Ensi viikolla AIPAC:n tilaisuuteen kokoontuu 10 000 Amerikan juutalaista, joista ainakin tuo 47 % ei kannata Palestiinan valtiota.
Glick kertoo, miten hyvää tarkoittavat Israelin kannattajat kiihkeästi puolustavat kahden valtion periaatetta, koska median propagandan mukaan Israelia odottaa perikato koko maailman kääntyessä sitä vastaan, ellei Israel suostu Kerryn tiimin laatimaan suunnitelmaan, jossa Israelia vaaditaan vetäytymään Auschwitzin rajoille, 1949 aselepolinjoille. Lisäksi sen tulee arabisuunnitelman mukaan ottaa valtioonsa 5 -8 miljoonaa arabi-pakolaista Kerryn suunnitelman mukaan. Glick toteaa, että arabien propagandistisen väestönlaskennan mukaan PA:n palestiinalaiset olisivat enemmistönä Jordan joen länsipuolella ja voisivat toteuttaa Israelin tuhoamisen demokraattisin keinoin.
Glick osoittaa artikkelissaan, miten PA:n antamat tiedot todellisestä väestönmäärästä hallitsemillaan alueilla ovat 50 % liioiteltuja. Lisäksi lisääntyminen juutalaisten keskuudessa on 3.04 lasta naista kohti, kun se palestiinalaisten keskuudessa on 2.91. Tämäkin osoittaa Israelin kasvavan siirtolaisuuden kanssa, että demografia toimii Israelin hyväksi. Arabien keskuudessa siirtolaisuus on negatiivinen heidän suuren maastamuuttonsa vuoksi. Israel tulisi joka tapauksessa säilyttämään vahvan juutalaisen leiman, vaikka Israelin valtiossa toimittaisiinkin täysin ilman rotu- tai uskonnollisia painotteita sallien kaikille kansalaisilleen täydet oikeudet ja velvollisuudet. Se vapauttaisi arabit PA:n kleptomaniasta, korruptiosta ja yksinvallasta, jossa yksityisen kansalaisen oikeudet ovat minimaaliset.
CAROLINE GILCK on koonnut ajatuksensa kirjaan "The Israeli Solution, One State Plan for Peace in the Middle East". Crown Forum, Random House. http://www.jpost.com/Opinion/Columnists/Column-one-The-Israeli-solution-342440
12. MYÖHÄISELTÄ pronssiajalta n.3 300 vuotta vanhoja hopeisia korvarenkaista ja muita esineitä kaivettiin arkeologisissa kaivauksissa lähellä Libanonin rajaa. Paikka on lähellä raamatullista kaupunkia Abel Beth Macah. Kaupunki sijaitsi Jordanin alkulähteillä Hulalaakson yläpuolella kuuluen Israelin kuningaskuntaan. Kuninkaitten kirjassa kerrotaan, miten Syyrian kuningas Ben Hadad I valloitti kaupungin 9. vuosisadalla eKr., ja uudelleen Assyrian kuningas Tiglath-Pileser III vuonna 733 eKr. http://www.timesofisrael.com/3300-year-old-silver-earrings-found-at-biblical-site
13. Valokuvaaja sattui painaisemaan kameransa laukaisijaa onnettomalla hetkellä saaden Merkelin ylähuuleen ikävän muiston huuliparrasta, josta Hitler tunnettiin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4492607,00.html

     



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021