SUNNUNTAI 17.11.13


SUNNUNTAI 17.11.13


1.      RANSKAN presidentti Francois Hollande ja ulkoministeri Laurent Fabius saapuvat tänään sunnuntaina viralliselle vierailulle Israeliin. Presidentti Hollande saa erityiskohtelun vierailunsa aikana, sillä hän on osoittanut ymmärtämystä Netanyahun huoleen tällä viikolla mahdollisesti solmittavaan P5+1 maiden ja Iranin väliseen sopimukseen, jolla Iran voi jatkaa salakähmäistä ydinsuunnitelmansa toteuttamista näennäisesti IAEA:n valvonnassa, mutta jonka Israel uskoo johtavan ydinaseen valmistamiseen lähimmän vuoden aikana ajatollah Khamenein päätöksen mukaan. Iranin uskotaan omaavan tarvittavan tietotaidon ja osat pommin rakentamiseksi parin viikon sisällä, jos ylin kaitsija niin päättää.

DEBKAFILE käsittelee Ranskan suhdetta Iranin ydinsuunnitelmaan artikkelissaan todeten, että Ranskalle tarjotaan kahdollisuutta liittyä Lähi Idän tärkeimpien valtioitten – Egyptin, Saudi Arabia, Israelin ja UAE:n – kanssa haastaakseen presidentti Obaman ja ulkoministeri Kerryn kanssa kilpailuun jännityksen lieventämiseksi Iranin kanssa. DF kertoo, että jos Ranska tunnustautuu tämän ryhmän kannattajaksi, seuraavaksi sen tulee harkita sotilaallisen iskun mahdollisuutta, minkä Obama on hylännyt, kuten Valkoisen Talon tiedottaja Jay Carney totesi lehdistotilaisuudessa 12.11.: "Amerikan kansa ei halua marssia sotaan. Diplomaattisen ratkaisun mahdollisuuden sotkeminen tarkoittaisi marssimista sotaan".

DF toteaa, että jättäen mainitsematta Iranin ydinasehaaveet Carney antoi ymmärtää, että Obama antaa USA:n neuvottelijoille vapaat kädet solmia Iranin tahdon mukainen sopimus.
P5+1 maiden ja Iranin välinen sopimus oli allekirjoituksia vaille valmis, kun Ranskan ulkoministeri Fabius esti sen sinetöimisen vetollaan, mikä aiheutti katkeria purkauksia John Kerryn taholta. Netanyahu ja Hollande joutunevat vaikean kysymyksen eteen, miten pitkälle ne voivat haastaa USA:n tähän saakka ehdottoman ylivallan Lähi Idän kysymyksissä, ja voivatko ne solmia yhteisestä toimintasuunnitelmasta Ranskan, sunni-arabimaitten ja Israelin kesken.

ULKOMINISTERI Laurebt Fabius selvitteli Obaman ulkopolitiikan seurauksia puheessaan Ranskan politiikkaa muovaavan henkilöstön 40-vuotispäivänä näin: "USA ei näytä enää olevan kiinnostunut kriiseistä, jotka eivät ole sen kansallisten intressien mukaisia. Koska kukaan ei voi ottaa USA:n paikkaa, tämän vetäytyminen alueelta jättäisi suurten kriisien syntymisen alueella hoitumaan itsekseen. Strateginen tyhjiö tulisi muodostumaan Lähi Itään länsimaitten ilmeisen päättämättömyyden seurauksena". DF päättelee, että itsestään selvä lopputulos tästä analyysista on se, että Ranska, arabimaat ja Israel jakaisivat vastuun Amerikan jättämästä tyhjiöstä suuren kriisin syttyessä, jota mikään niistä ei yksin pystyisi hallitsemaan.

RANSKAN presidentti Hollande katsoi asialliseksi keskustella asiasta Netanyahun kanssa ennen keskiviikkona 20.11. pidettäviä seuraavia lännen ja Iranin välisiä neuvotteluja.
DF myös katsoo, että asialla on suuri merkitys Netanyahun matkustaessa Moskovaan, jossa hän tapaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin keskiviikkona 20.11. Netanyahun ja Putinin välisissä keskusteluissa selvitetään, miten Venäjä näkee oman asemansa Amerikan Yhdysvaltain jättämässä Lähi Idän tyhjiössä, jota Venäjä jo aktiivisesti pyrkii täyttämään. Ranskalla, Saudi Arabialla ja UAE:lla, Israelilla ja Venäjällä on kullakin omat intrensinsä alueella, ja se mikä niitä yhdistää, on suhtautuminen Iranin valtahaaveisiin Lähi Idässä. http://www.debka.com/article/23449/Hollande-and-Netanyahu-to-consider-forming-a-joint-French-Israeli-Arab-front-against-Iran
2.      Lontoon Sunday Times kertoo, että Mossad neuvottelee Saudi Arabian kanssa suunnitelmasta, mikä osuus kullakin maalla olisi potentiaalisessa hyökkäyksessä Iranin ydinlaitoksia vastaan siinä tapauksessa, ettei lännen tällä viikolla Genevessä neuvottelema sopimus täytä Israelin ja Saudi Arabian kohtuullisia vaatimuksia Iranin ydinteolisuuden valvomiseksi. Saudien sanotaan olevan erittäin ärtynyt tavasta, millä presidentti Obama on käsitellyt kysymystä, missä Israel ja arabi-maat jakavat yhteisen huolen siitä, että kummankaan osapuolen elintärkeitä intressejä ole huomioitu. Ydin asein varustettu Iran muodostaa yhtä suuren uhkan Saudi Arabialla ja Persian-lahden pienille sunni-arabimaille kuin israelille.

TIMES kertoo diplomaattisiin lähteisiin viitaten Saudi Arabian jo suostuneen siihen, että se tulee avustamaan Israelin mahdollisia sotilaallisia iskuja Iraniin sallien IAF:n koneitten ylilennot sekä avustaen miehittämättömien tiedustelukoneitten, tankkauskoneitten sekä pelastu-shelikoptereitten käyttämisessä operaation yhteydessä. Lehden mukaan P5+1 maiden ja Iranin välisen sopimuksen jälkeen sotilaallisen ratkaisun mahdollisuus nousee uudelleen esiin. Ranskan tiukkaan asenteeseen voinevat vaikuttaa sen perinteisen läheiset suhteet arabimaihin.

PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu on toistuvasti pyrkinyt vakuuttamaan ennen kaikkea presidentti Obamalle, että huolimatta tämän Israelin tietoisuuden vähättelystä "me elämme täällä ja tiedämme jotain sen asioista kuten myös Iranin suunnitelmista". John Kerry pyrki vakuuttamaan esitellessään Iranin suunnitelmaa USA:n republikaanisenaattoreille, ettei Israelin  esittämiä huomioita ole syytä pitää tärkeinä. Netanyahu on kyllästymiseen asti pyrkinyt vakuuttelemaan, että Iranin ydinase on 20-luvun kaikkein vaarallisin kehitys, eikä lännen tulisi toistaa toisen maailmansodan aikaisia virheitään vähättelemällä diktaattorien aikeita. http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/Report-Mossad-working-with-Saudis-on-contingency-plans-for-potential-attack-on-Iran-331961

3.      IAEA:n uusi raportti toteaa, että Iran rajoitti uraanin rikastustoimiaan 20.08. aloittaen ne  uudelleen 05.11. uudella potentiaalilla asennettuaan uudenaikaisia 3-4 kertaa nopeampia SR1 sentrifugeja, joten kysymys oli enemmän laitteistojen huoltotoimista kuin uraanin rikastamisen tietoisesta rajoittamisesta. Raportti toteaa kuitenkin Iranin toimineen nopeasti rajoittaakseen rikastetun uraanin varastoja neuvottelujen ollessa kriittisimmissä vaiheissaan.

Iran on tunnustanut rikastaneensa uraania 20 %:n tasoon, mikä Israelin ja länsimaiden mukaan on nopeasti rikastettavissa ydinaseen vaatimaan 90 %:n tasoon. Neuvotteluissa Iran kieltäytyy viemästä sitä ulkomaille, mutta suostuu oksidoimaan sen ydinvoimalansa polttoaineeksi. Iraninlla uskotaan olevan ainakin 200 kg 20 %:n tasoon rikastettua uraania. Ydinpommin rakentamiseen sitä tarvitaan 250 kg, jonka jatkorikastaminen on paljon nopeampaa.  
Iran taiteilee kuin trapetsilla pyrkien hillitsemään uraanin rikastamistaan, ettei se ylittäisi lähinnä Israelin asettamaa varoituslinjaa, mutta kuitenkin tarpeeksi korkealla voidakseen saada toiminnan nopeasti uudelleen käyntiin, mikäli neuvottelut epäonnistuvat.
Diplomaatit arvioivat, että presidentti Hassan Rouhanin maltillinen asenne on voinut olla yhtenä syynä rikastustoimien rajoittamiseen, vaikka se olisi johtunutkin huoltotöistä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4454094,00.html

4.      UUTISOTSIKOITA
·        Israelin poliitikot käyttivät viikonlopun tilaisuuksia hyväkseen esitelläkseen omiaan ja puoleittensa näkemyksiä tavasta, millä pääministeri Netanyahu on hoitanut Iranin kysymystä sekä rauhanneuvotteluja PA/PLO:n kanssa.  Kulttuuriministeri Yaacon Perry (Yesh Atid) sanoi, että hän yhtyy pääministerin näkemykseen, ettei Iranin  anneta saada ydinasetta, mutta hän kritisoi tapaa, millä hän julkisesti kritisoi presidentti Obamaa. Toiseksi Perry totesi, että hallituksen on sisällään päätettävä ennen pitkää, miten se suhtautuu mahdolliseen sopimukseen PA/PLO:n kanssa, koska Beit Yehudi vastustaa ehdottomasti kahden valtion periaatetta. Hän katsoo, että joku puolue joutuu lähtemään hallituksesta, tai sitten on pidettävä uudet vaalit. Puolueilla on myös suuri ideologinen ero, Beit Yehudi on uskonnollinen, Yesh Atid on vapaamielinen. Labour-puolueen johtavat henkilöt kritisoivat samoin Netanyahun harjoittamaa Obaman vähättelemistä todeten, että se tulee kostautumaan, koska Israel tarvitsee Yhdysvaltoja. http://www.timesofisrael.com/praise-criticism-for-netanyahu-over-iran-negotations/
·        Asunto- ja rakennusministeri Uri Ariel kritisoi tapaa, millä ns. "Rauhanleiri" omaa ideologiaansa korostaakseen julkistaa Israelin rakennussuunnitelmia herättäen kansainvälisen tuomion, vaikka äskettäin julkisuuteen vuotaneet suunnitelmat ovat rakentamiskunnossa vasta useiden vuosien kuluttua. Niiden tultua julkisuuteen pääministerin oli pakko puuttua asiaan ja keskeyttää niiden edelleen kehittäminen. Tosiasia kuitenkin on, ettei Israelissa koskaan näytä olevan sopiva aika suunnitelmien kehittämiseksi, koska aina on meneillään jokin kriittinen vaihe, joka tulee huomioida. Ministeri Ariel lupaa, että hän jatkaa suunnittelua joka tapauksessa, sillä Israel kehittyy voimakkaasti tarviten uusia asuntoja, lastentarhoja, kouluja ja muita tiloja. Toiseksi länsimaissa nousena antisemitismi ja Israelin vastaisuus pakottaa juutalaiset muuttamaan Israeliin, koska minne he muuttaisivat, jossa heitä ei vainottaisi? Rabbit ja tarkkailijat varoittavat muuttamaan ennen kuin metsästäjät puuttuvat asiaan. http://www.timesofisrael.com/housing-minister-we-will-continue-building-in-settlements/
·        Kuwaitilainen lehti Al-Jardida kertoo artikkelissaan, että USA:n presidentti Obama on alkanut kääntää Netanyahun hänelle osoitetut puhelut John Kerrylle. USA:n juutalais-järjestöt ovat pyrkineet sovittamaan heidän välisessä skismassaan, joka näyttää kehittyvän entistä syvemmäksi, mutta huonolla tuloksella. Obama on kehottanut kongressia viivyttämään Iranin vastaisten uusien sanktioitten käsittelya, mutta juutalais-järjestöt kehottavat Israelin toivomuksesta koventamaan entisiäkin. Obama pelkää sotaa kuollakseen ja on aloittanut kuhertelun Iranin uuden presidentin Hassan Rouhanin kanssa uskoen hänet sanansa mittaiseksi maltilliseksi kumppaniksi. Obama suunnittelee, että hän poistaa Iranin vastaiset sanktiot seuraavan puolen vuoden aikana, joko sopimuksella Iranin kanssa ja kongressin luvalla, tai ilman kumpaakaan. Hänen kerrotaan jo poistaneen joitain pakotteita käyttäen presidentin hallinto-oikeuttaan. Yhdysvaltain ja Israelin näkemykset poikkeavat myös täysin Juudean ja Samarian alueista, joita USA pitää miehitettyinä ja katsoo, että Israelin rakentaminen sinne on luvatonta toisen omistamalle maalle rakentamista. Beit Yehudi puolueen puheenjohtaja ministeri Naftali Bennett kiertää USA:ssa pyrkien saamaan johtotason henkilöitä uskomaan Israelin kuuluttaman ja etenkin Netanyahun reklamoiman Iranin aiheuttamasta uhasta Israelille, mutta myös Lähi Idälle ja laajemminkin Eurooppaa ja Yhdysvaltoja myöten.   http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174090#.Uoh5q0C2FDQ
·        Israel vaatii USA:n oikeuslaitosta luopumaan israelilaisen terrorinuhrin todistamisesta oikeudessa kiinalaista pankkia vastaan, jonka sivukonttoreiden sanotaan rahoittaneen terrorijärjestöjä. 22 juutalaista terrorin kohteeksi joutunutta perhettä esitti yhteisen vaatimuksen kiinalaista pankkia vastaan, mutta koska israelilaisen todistaminen voisi häiritä Israelin ja Kiinan välisiä sihteita, Israelin valtio kehottaa oikeuslaitosta luopumaan avaintodistajastaan. Terrorin uhrien omaiset pitävät tätä vastuuttomana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174089#.Uoh-R0C2FDQ
·        Israelin Filippiineille lähettämä apuretkikunta on hoitanut jo yli 370 potilasta kenttäsairaalassan, ja avustanut ensimmäisen pojan synnyttämisessä. Kiitolliset vanhemmat antoivat pojalle nimen Israel. Haiyan hirmumyrskyssä kuolleiden lukumääräksi on viranomaisten mukaan vakiintunut 4 460 ihmistä, vaikka edelleen uskotaan uhriluvun nousevan  kymmeneen tuhanteen. Muutamia saaria huuhtoutui kokonaan mereen, eikä kukaan tiedä, kuinka paljon ihmisiä menehtyi. IDF:n 148 hengen suusuisen retkikunnan avaamassa kenttäsairaalassa voidaan hoitaa 500 potilasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174041#.UoiCt0C2FDQ




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021