TIISTAI 08.10.13


TIISTAI 08.10.13

1. EILEN, maanantaina 07.10.13, antoi sukupolven suurimmaksi opettajaksi, rabbiksi, kutsuttu ja tunnustettu rabbi Ovadia Yosef vihdoin periksi heikkenevän fyysisen kuntonsa ja toimintojensa lopulta romahdettua tunnustaen, että hänen tulee antaa tilaa uudelle sukupolvelle. Hän oli sydämen pysähtyessä klo 13.20 aikaan 93 vuoden ikäinen. Hän oli syntynyt Bagdadissa, Irakissa, josta hän tuli vanhempiensa kanssa Israeliin 4-vuotiaana 1924 perheen asettuessa asumaan Jerusalemiin. Rabbi Ovadia Yosef oli paitsi tunnustettu ja kunnioitettu hengellinen ja uskonnollinen auktoriteetti, jota kunnioitettiin yli rajojen vaikka ei aina hyväksyttykään hänen uskonnollisia tulkintojaan, myös poliittinen johtaja pitäen Shas-puolueen valvonnan tiukasti omissa käsissään.

Poliittisena johtajana Yosef joutui taistelemaan ashkenazi-juutalaisten hallitsemaa poliittista valtaeliittiä vastaan. Hänen valvonnassaan Shas-puolueesta kehittyi merkittävä tekijä Israelin poliittisella kentällä, joka usein - pitäessään tasapainottavaa asemaa oikeiston ja vasemmiston välissä - pystyi vaikuttamaan maan hallintaan yli puolueen voimasuhteiden. Shas nousi nuoren ja lahjakkaan Arie Derin johdolla vaalivoittoon, mitä seurasi romahdus, kun Deri tuomittiin oikeudessa kolmeksi vuodeksi vankeuteen, mistä vapauduttuaan hän on nyt taistellut uudelleen puolueensa johtoon syrjäyttäen Eli Yisahin, joka oli johtanut puoluetta Derin jälkeen. Shasilla on nyt 11 kansaedustajaa.

OVADIA YOSEFIA pidettiin Jerusalemin shefardi juutalaisten keskuudessa ihmelapsena. Hän julkisti ensimmäinen Torah-tutkimuksensa 9-vuotiaana ja 12-vuotiaanan aloitti opintonsa tunnetussa Porat Yosef yeshivassa ollen huomattavasti nuorempi muita opiskelijoita saavuttaen yeshivan johtajan rabbi Ezra Attiyehin luottamuksen. Hänellä oli valokuvamuisti.
20-vuotiana hänet nimitettiin uskonnollisen oikeuden tuomariksi, dyaniksi, päätyen Jerusalemin uskonnollisen oikeuden johtajaksi. Vuonna 1945 hänet tunnettiin kaikkialla juutalaisessa maailmassa, jonka tulkintoja ja ohjeita kysyttiin päivittäin.

Englannin mandaattiajan lopulla rabbi Yosef ystävystyi Menachem Beginin kanssa, joka johti Irgun-järjestöä, ja jossa monien Ovadian veljien sanotaan toimineen, kuten Ovadia itsekin, joka avusti Beginiä selviytymään englantilaisten pidätykseltä.
Ovadia Yosef ystävystyi myös Shimon Peresin kuten muidenkin sionistien kanssa, mikä ystävyys jatkui heidän poliittisen näkemyksen erilaisuudesta huolimatta. 1947 Ovadia Yosef muutti kolmeksi vuodeksi Egyptiin johtaen uskonnollista oikeutta siellä valittaen maallikkojäsenten maailmallisuutta.
1960-luvulla hän perusti Jerusalemiin oman shefardi yeshivan, koska ashkenazi yeshivassa syrjittiin shefardi-juutalaisia opiskelijoita.

OVADIA YOSEF valittiin shefardi päärabbiksi 1972. Siinä asemassa hän joutui tekemään useita perustavaa laatua olevia päätöksiä ja tulkintoja. Siihen aikaan oli menossa Venäjän juutalaisten massamuutto Israeliin, joiden mukana muutti puolisoita, jotka eivät olleet halakhan mukaan juutalaisia. Hän pystyi vaikuttamaan monien kääntymiseen Israelissa. Toinen merkittävä tulkinta oli Etiopian Beta-juutalaisten hyväksyminen juutalaisiksi, mistä sai alkunsa heidän massamuuttonsa Israeliin, joka päättyi tänä vuonna.
Rabbi Yosefin kausi päärabbina päättyi 1983, mutta hän pukeutui edelleen päärabbin vaatteisiin ja päähineeseen, mistä hänet tunnettiin. Seuraavana vuonna hän perusti Cuoncil of Torah Sages järjestön, joka on luotsannut Shas puoluetta poliittisella kentällä.

EHKÄ merkittävin rabbi Ovadia Yosefin tulkinnoista oli hänet vastauksensa kysymykseen, onko juutalaisen lain mukaan oikein luovuttaa maata rauhaa vastaan. Hän tulkitsi, että jos sillä säästetään ihmishenkiä, se on luvallista. Tältä pohjalta Shas pidättyi äänestämästä Oslon sopimuksesta, minkä johdosta Gazan kaista sekä Juudea ja Samaria ja Jerusalemin itäosa luovutettiin PA:n hallintaan v. 1993 Oslon sopimusten puitteissa. Palestiinalaisten rikottua sopimuksia ja aloittaen terrorisodan intifadan muodossa rabbi Yosef muutti kantansa vastustaen kiivaasti juutalaisten karkottamista v. 2005 Gazasta ja Samarian pohjoisosasta.
Toimintansa loppuvuosina rabbi Yosef antoi useita lausuntoja ja tulkintoja, joita pidettiin hyvinkin ristiriitaisina aiheuttaen enemmän hämmennystä kuin sovittelua ja rauhaa, mitä hänen avustajansa joutuivat selvittelemään. Hän kutsui Ben Gurionia ilkeäksi, maallisia oikeuslaitoksia ei-juutalaisiksi kuten myös Beit Yehudi-puoluetta.  Eräässä vaiheessa hän
kirosi palestiinalaisia. Hänen ympärilleen muodostui hovi, joka piti yksityisoikeutenaan rabbin lähestymistä antaen audienssin harkintansa mukaan. Tämä tietenkin suojeli ikääntynyttä ja sairaalloista rabbia, mutta samalla eristi hänet muusta maailmasta ja antoi hoviväelle mahdollisuuden ohjailla rabbin päätöksiä ja tulkintoja. http://www.timesofisrael.com/ovadia-yosef-outspoken-spiritual-leader-of-israels-sephardi-jews-dies-at-93/

RABBI Ovadia Yosefin hautajaisista maanantaina 07.10.2013 muodostui suurimmat, mitä Israelissa on koskaan järjestetty. Yli 800 000 ihmistä arvioidaan antautuneen Jerusalemin kaduille kaiken muun liikenteen pysähdyttyä pääkaupungissa. Poliisi pelkäsi joittenkin rakennusten voivan romahtaa ihmismassojen painosta. Hautaustilaisuuteen osallistui tietenkin kaikki mahdolliset paikalla asuvat ja olevat kuuluisuudet lyhyestä varoitusajasta huolimatta. Hänet haudattiin Sanhedria hautausmaalle Jerusalemissa klo 18. 00 alkaen. http://www.timesofisrael.com/jerusalem-closes-down-for-rabbi-ovadia-yosefs-funeral/

Spekulaatiot rabbi Yosefin mahdollisesta seuraajasta alkoivat välittömästi kuten myös Shas-puolueen tulevaisuudesta. Puolueen taustavoimat olivat kovin hajanaiset ja puolue pysyi koossa vain rabbi Yosefin arvovallan ja päättäväisyyden ansiosta. Nyt pelätään, että Eli Yishain ja Arie Derin välinen kiista johtajuudesta voi hajottaa puolueen kahteen osaan. Yishai tunnetaan oikeistoon suuntautuvana, Deri puolestaan nojautuu vasemmalle. Deri murehti menetettyään mentorinsa, että he ovat nyt orpoja, kuka heitä nyt ohjaa? Derin suosikki uudeksi hengelliseksi johtajaksi on  Ovadia Yosefin poika Yitzhak Yosef. http://www.jpost.com/Jewish-World/Jewish-News/Death-of-Rabbi-Ovadia-Yosef-is-the-end-of-an-era-328081

2. IDF:n sotilaat tekivät etsintöjä Psagotin juutalaisyhteisössä tehdyn terrorihyökkäyksen tekijöitten löytämiseksi El-Biren kaupungista, josta terroristin tai terroristien uskotaan tulleen ja sinne paenneen, koska se on lähellä Psagotin juutalaisyhteisöä. Uutissähkeitten mukaan sotilaat pidättivät kaksi henkilöä El-Biressä.
PA:n julkistaman raportin mukaan sotilaat pidättivät veljekset Alaa ja Fares Adawin, 25- ja 26-vuotiaat, joiden uskotaan osallistuneen Psagotin iskuun. Raportin mukaan kaupungin asukkaat osoittivat mieltään pidätysten johdosta.

ISRAELISSA odotettiin, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas tuomitsisi terrori-iskun Psagotiin, mutta tavatessaan Israelin vasemmistolaisia, labour- ja Hatnua-puoleiden kansanedustajia eilen hän mainitsi tapauksen Psagotissa, mutta ei esittänyt mitään tuomiota tai valittelua siitä tai kahdesta edellisestä terrori-iskusta, joissa kaksi sotilasta murhattiin, vaan viittasi palestiinalaisten menetyksiin, jotka eivät kuitenkaan ole vertailukelpoisia niiden kanssa. Päinvastoin Fatahin FB-sivulla ylistettiin iskujen suorittajia ja annettiin ymmärtää, että uusia murhia ja niiden yrityksiä on tulossa.
PLO:n korkea virkailija Jibril Rajoub syytti Israelin hallitusta murhista, koska se ei ole karkottanut juutalaisia asukkaita Juudeasta ja Samariasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172615#.UlO3TmJHT-k

3. TURKIN pääministeri Recep Tayyip Erdogan sanoi Syyrian presidentti Bashar Assadista, ettei tämä ole poliitikko vaan terroristi. Hän sanoi, että mies, joka surmaa yli 110 000 omaan kansansa jäsentä ei ole mikään poliitikko. Hän näyttää käyttävän harhauttavaa sanontaa, sillä ei Assadin armeija yksin heitä surmannut, he saivat surmansa hallituksen armeijan ja sitä vastaan taistelevien ryhmittymien välisissä taisteluissa, osa heistä siviilejä osa sotilaita ja osa kapinallisiin kuuluvia, jotka ovat osoittautuneet paljon raaemmiksi kuin Assadin armeijan kintereillä seuraavat puolisotilaalliset joukot.

ERDOGAN kertoi mielipiteistään turkkilaiselle Harriyet lehdelle tavattuaan Intian presidentin Pranab Mukherjeen Ankarassa. ”Syyriassa harjoitetaan valtion terrorismia – minun on vaikea ymmärtää Turkin mediassa niitä, jotka puolustavat tätä”. Hän suhtautui myös kriittisesti ulkoministeri John Kerryn kiitteleviin lausuntoihin, miten nopeasti Assad vastasi vaatimuksiin Syyrian kemiallisten aseitten tuhoamiseksi. ”En usko, että Kerry antoi tällaisen lausunnon. Jos hän antoi sen, hän on joutunut puhumaan itseään vastaan”.

PRESIDENTTI Assad sanoi yksityiselle Halk TV-kanavalle antamassaan haastattelussa torstaina, että Turkki tulee maksamaan korkean hinnan antaessaan ulkomaisten pyssymiesten kulkea maansa kautta liittyäkseen kapinallisten joukkoihin. Assad syytti Erdogania kiihkoilijaksi ja valehtelijaksi sekä terroristien tukijaksi. ”Tämä Erdoganin johtama hallitus on syyllistynyt kymmenien tuhansien syyrialaisten veren vuodattamiseen ja Syyrian infrastruktuurin tuhoamiseen”. Hän totesi, että muslimeja soluttautuu 80 maasta Turkin kautta rajan yli Syyriaan. Erdogan kääntyi Assadia vastaan pian taistelujen alettua 2011 Syyriassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172624#.UlO71GJHT-k

4. UUTISOTSIKOITA
-       Saksalainen lehti Der Spiegel kertoo, että Iran on antanut luvan Assadille lennättää sotilaallisia lentokoneitaan turvaan Iraniin mahdollisen hyökkäyksen varalta. Länsimaiden armeijat olivat valmistautuneet tuhoamaan Syyrian ilmavoimat rangaistusiskuissa siksi, että Assadin armeija oli käyttänyt kemiallisia aseita Ghoutan lähiössä Damaskoksessa, minkä Assad on järjestelmällisesti kiistänyt Venäjän tukemana. Sopimusta kutsutaan artikkelissa
         salaiseksi, jonka mukaan Iran voi viedä sotilaitaan Syyriaan ja Assad voi tarvittaessa kutsua Iraniin lähetettyjä koneita niin halutessaan. Artikkelissa väitetään edelleen, että Iran on lähettänyt valankumouskaartin eliittijoukkojaan Assadin armeijan tueksi. Raportin mukaan Assad on pyytänyt Saksaa toimimaan välittäjänä kapinallisten ja hallituksen välillä, mutta ulkoministeri Guido Westerville torjuu pyynnön todeten, että YK:n nimittämä Lahkdar Brahimi toimii välittäjänä, jota Saksa tukee. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172612#.UlPB5GJHT-k
-          Israelin hallitusyhteistyön puheenjohtaja Yariv Levin ei ole ollenkaan tyytyväinen pääministeri Benyamin Netanyahun pitämään puheeseen Bar Ilan yliopistossa sunnuntaina. Puhetta kutsutaan nimellä ”Bar Ilan puhe no 2”, jossa pääministeri lausui epäileviä aavistuksia rauhanneuvottelujen onnistumisesta. Levin ei suoraan hyökännyt pääneuvottelijaa Tzipi Livniä vastaan todeten, että hän on hallituksen nimittämä lähetti, jolla on esitys- mutta ei päätösoikeutta. Bibi sanoi Bar Ilan puheessa no 1 vuonna 2009 asettuvansa kannattamaan kahden valtion periaatetta, mistä Levin sanoo, että olisi ollut parempi, jos sitä ei olisi pidetty. Hänen kritiikkinsä paljastaa sen syvän epäluulon, mikä esiintyy Likudin sisällä, etteivät salaisissa keskusteluissa käsitellyt ja sovitut kysymykset PA:n kanssa ole sopusoinnussa puolueen periaatteiden kanssa eivätkä sellaisinaan hyväksyttävissä. Livnin kanta palestiinalaiskysymykseen tunnetaan, mutta neuvotteluissa käsitellyistä asioista ovat tietoisia Livnin lisäksi vain Yitzhak Molcho ja pääministeri. Arvostelua sen sijaan on herättänyt julkisuuteen päässet huhut, että Livni esittelee vapaasti omia näkemyksiään PA:n ja USA:n edustajille neuvottelujen ulkopuolella. Pääministerin rakentama neuvotteluprosessi salaisine sopimuksineen herättää epäilyksiä kulissien takaisesta salaliitosta, joka syötetään kansalle valmiina annoksina. Levin selitti, että Netanyahun YK:n puheesta puuttui tärkein elementti: Israelin historiallinen ja uskonnollinen oikeus Israelin maahan, mitä PA ei voi esittää. Hän sanoi halunneensa kuulla puheesta maan sionistisen liittämisen, vaikka se olisikin heiluttanut hallitusyhteistyötä, sillä se on vain väline ei päämäärä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172627#.UlPEz2JHT-k
-          Egyptin armeijan komentaja el-Sissi sanoo, että presidentti al-Mursin hallituksen kaataminen ehkäisi sisällissodan. Sissi toimii hallituksen puolustusministerinä. Hän antoi haastattelun Al-Masry Al-Youm lehdelle, minkä Al-Arabiya käänsi englanniksi. Hän vakuuttaa toimineensa kansallisista ja turvallisuussyistä, ja että hän puhui presidentti Mursin kanssa ennen hänen kaatamistaan pyytäen häntä esittämään muutoksia antaen hänelle ultimaatumin muodossa viikon aikaa, tai maassa syntyy väkivaltaisia levottomuuksia, jotka voivat johtaa sisällissotaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172620#.UlPLhGJHT-k
-          Iranin ulkoministeri Javad Zarif vakuuttaa, että Iranilla on oikeus uraanin rikastamiseen ja siihen liittyvän teknologian hallitsemiseen tavatessaan Teheranissa vierailevan Sveitsin apulaisulkoministeri Yves Rossierin, kuten AFP raportoi. Hän syytti länsimaita syyttämis- ja uhkausmentaliteetista, mitkä eivät ole saaneet muutosta aikaan. Israelin ministeri Yuval Steinitz arvioi, että Iranin talous romahtaa 18 kuukauden sisällä, ellei sanktioita helpoteta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172618#.UlPNX2JHT-k


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019