TIISTAI 01.10.13


TIISTAI 01.10.13

1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun ja presidentti Barack Obaman välinen juttelutuokio Valkoisessa Talossa maanantaina 30.09. sujui lopulta ennalta arvioitujen kehysten puitteissa, vaikka Bibin ruumiin elekieli (bodylanguage) osoittikin kuvien perusteella arvioiden määrättyä epäluuloa ja varovaisuutta pyrkien varomaan jokaista sanaansa. Pääministeri ei tehnyt vaatimuksia, joita Obama ei olisi voinut hyväksyä. Ainoa muistutus häneltä oli, ettei Iranin tule saada ydinpommia, mikä tulee voida estää vaikka voimatoimin, minkä Obama pystyi mielihyvin hyväksymään todeten, että kaikki mahdollisuudet ovat edelleen pöydällä. Kaiken tämän jälkeen Obama ja Bibi voivat esittää maailmalle ennalta hyvin muotoillun ja harkitun lausunnon, joissa he vakuuttivat Obaman sanoin näin: ”Huomioiden Teheranin hallituksen aiemmat sanat ja teot, uhkaukset ja teot Israelia vastaan, on ilman muuta selvää, etteivät pelkät sanat ole riittävät”, hän sanaili lisäten: ”Meillä täytyy olla toimintamuotoja, jotka saavat kansainvälisen yhteisön vakuuttuneeksi, ettei heillä ole edellytyksiä ydinpommin saamiseen”.

OBAMA vakuutti, että neuvotteluihin mennään silmät avoinna, eivätkä neuvottelut tule olemaan helppoja, sillä ”kaikki tulee voida verifioida mitä tarkimmin voidaksemme antaa heille helpotuksia, joita uskomme heidän haluavan”. Hän vakuutteli toistamiseen, kuten hän sanoi, että ”kaikki optiot ovat edelleen pöydällä varmistaakseen, ettei Iranilla ole ydinaseita, joilla se voisi uhata alueen tasapainoa ja Amerikan Yhdysvaltoja”.
NETANYAHU varoi samoin arvostelemasta USA:n ja länsimaiden uusia diplomaattisia aloitteita Iranin suuntaan, joista Obaman soitto Iranin presidentti Rouhanille oli yllättävin.
Hänen uskotaan kuitenkin kirjoittaneen uudelleen YK:n yleiskokouksessa tänään pitämänsä  puheen ennen sen esittämistä maailman johtajille. JP:n artikkelin mukaan tapaamisen tärkein anti on siinä, että Obama ja Bibi ovat nyt löytäneet toisensa tasolla, mitä Rouhanin lumouttavat sanat eivät pystyneet estämään. http://www.jpost.com/Middle-East/A-carefully-crafted-US-Israel-message-on-Iran-327526

2. IRANIN vallankumouskaartin komentaja Mohammed Ali Jafari ei ollut täysin vakuuttunut presidentti Rouhanin esittämästä länsimaiden liehittelystä, jolla hän pyrki saamaan epäluuloiset länsimaat uskomaan hänen ja Iranin hyvään ja vilpittömään tahtoon.
Jafarin mielestä Rouhanin olisi tullut ensin odottaa nähdäkseen, minkä vaikutuksen hänen toimensa ja sanansa saivat aikaan, eikä rynnätä suin päin sylistä syliin. Jafarin mielessä on Iranin kansallinen ylpeys, jonka hän katsoo tulleen loukatuksi aiemmista kokemuksista, ja jonka liennyttäminen ja paraneminen vaatii aikaa ja hellää hoitoa.

Rouhani ja Obama puhuivat puhelimessa – Iranin mukaan Obaman aloitteesta – ennen Rouhanin kotimatkaansa Teheraniin, jossa hän sai sekä kananmunia ja kiviä että kenkää, joskin myös ylistystä ja kunnioitusta.
Jafarin mukaan presidentti Rouhanin olisi tullut odottaa käytännön muutoksia USA:n asenteessa Irania kohtaan, ja kieltäytyä ottamasta Obaman puhelua vastaan.
”Huomioiden tosiasian, että Iranin Islamilainen Tasavalta osoitti hyvää tahtoa, erityisesti asenteissaan ja lausunnoissaan YK:n 68:ssa yleiskokouksessa, nyt olisi ollut Amerikan vuoro pyrkiä rakentamaan luottamusta osoittaakseen vilpittömyytensä käytännössä. Valkoisen Talon tulisi poistaa Iranin vastaisia sanktioita, vapauttaa jäädytetyt varat, poistaa vihamielisyys ja salaliitto kansaamme vastaan sekä tunnustaa sen oikeuden rauhanomaiseen ydinteknologiaan saavuttaakseen Iranin luottamuksen”, Jafari selitti.

3. HALLITUKSEN sisäistä oppositiota edustavat sekä jotkut entiset että nykyiset kansan-edustajat ovat huolissaan Netanyahun ja Obaman välien parantumisesta, toteaa Gil Hoffman JP:n artikkelissaan. He sanovat, että Israelin oikeisto yllätettiin Oslon sopimusten  myötä, se yllätettiin Gazan vetäytymisen vuoksi ja nyt on suunnitteilla uusi yllätys juutalaisten massa-siirroissa Juudeasta ja Samariasta sekä Golanilta, mikä tulee voida estää, kuten apulais-puolustusministeri Danny Danon sen muotoili.
Kuvaillessaan Obaman ja Bibin elekieltä Danon sanoi heidän näyttävän nyt rentoutuneilta, mutta hän vaatii tekoja sanonen sijaan. Hän tunnusti Netanyahun velvoitteen toimittaa diplomaattisen puhumisen mutta myös taidon saada sanat onnistumaan.
Likudin kansanedustaja Moshe Feiglin sanoi, että  Netanyahun esittämä kuva  maailmalle toimista estääkseen Irania pääsemästä ydinvallaksi, on nyt romahtanut.
”Mitä Netanyahun on nyt kysyttävä itseltään ei ole, mitä Obama tekee seuraavaksi, vaan miten hänen valvontansa alla ääri-islamilainen maa kuten Iran, joka halua tuhota Israelin, tulee liittymään ydinvaltioiden klubiin. Tästä historia tulee tuomitsemaan hänet. On väärin alistaa turvallisuutemme USA:n käsiin. Se osoittaa, ettei mitään ole opittu”, sanoi Feiglin.

ENTINEN kansanedustaja Aryeh Eldad tunnusti, että Obama ja Bibi ovat hyviä näyttelijöitä. Hänen mielestään Bibi oli selvästi jännittynyt, kuten myös Obama kotoisten taloudellis-sosiaalisten ongelmiensa vuoksi. ”Netanyahu luopui sotilaallisesta optiosta Iraniin ja asetti luottamuksensa USA:n varaan, joka vaatii, että Israelin tulee vuorostaan hellittää kireää otettaan suhteessa palestiinalaisiin. Hän ymmärtää hävinneensä, ja hän uhrasi Israelin maan saamatta mitään sen vastapainoksi”. http://www.jpost.com/Middle-East/Netanyahus-positive-ties-with-Obama-worry-Israels-far-Right-over-Iran-Palestinians-327534

4. IDF:n armeijan entinen tiedustelupäällikkö Amos Yadlin sanoo, että Israelille on hyväksi länsimaiden ja Iranin välisten neuvottelujen pääseminen alkuun, missä Israelin rooli on pyrkiä estämään huonon sopimuksen solmiminen. Hän toimii nykyisin Kansallisten Turvallisuus-tutkimusinstituutin johtajana. Hän kehottaa pääministeriä omaksumaan positiivisen asenteen uuteen diplomaattiseen lähentymiseen P5+1 maiden ja Iranin edustajien välillä sekä seuraavaan Iranin ydinsuunnitelmaa koskevaan neuvotteluun 15. – 16. elokuuta 2013.

Yadlin analysoi, etteivät neuvottelut sinänsä ole päämäärä, vaan prosessiin kuuluva kehys, joiden päämäärä on Iranin ydinaseen muodostaman uhan neutraloiminen.
Hän kehotti neuvottelijoita ”tutkimaan tarkoin myös yksityiskohdat, koska paha luuraa usein juuri siellä”. Yadlin katsoo, että vaikka BIBI vaatimuksia ei suurimmalta osin saataisikaan toteutettua, pitävä sopimus on kuitenkin merkittävä virstanpylväs tiellä Iranin ydinpommin rakentamisen estämiseksi. Hänellä on mielessään Rouhanin silmänlumeeksi antama lupaus lopettaa Iranin ydinsuunnitelman jatkaminen 1993 vain tehostaakseen sitä salaisesti hankkien ulkomailta uraanin rikastamiseen tarvittavia osia ja tarvikkeita. Siksi on tärkeää seurata, miten Iran noudattaa sopimusta, ja asettaa sen rikkomisesta tuntuvat rangaistustoimet.

Yadlin ei enää edes esitä, että Iran lopettaisi kaiken toimintansa ydinsuunnitelmansa toteuttamiseksi, vaan ettei Iran jatka uraanin rikastamista ydinpommin vaatimaan asteeseen.
Hän selittää, että Iranin rooli osallistumiseksi Israelin ja PA:n väliseen rauhanprosessiin on parin vuosikymmenen aikana ollut tukea julmaa terroria Israelissa lisäten, että Iranin osallistuminen täysimääräisenä jäsenenä Syyrian hallituksen harjoittamaan siviilien murhaamiseen on huomioitava kaikissa neuvotteluissa USA:n kanssa. (Vaikka ei sitä yksin Assadin hallitus tee, kapinalliset ovat yhtä murhanhimoisia ja vieläkin raaempia).
Yadlin kannustaa sopimukseen, vaikka se ei toimisikaan, koska sen rikkomisen paljastaminen palvelee strategisia päämääriä. http://www.jpost.com/Defense/Yadlin-Israels-job-is-to-prevent-a-bad-deal-on-Irans-nuclear-program-327498

5.  SYYRIAN ulkoministeri Walid al-Moallem sanoi puheessaan YK:n yleiskokouksessa maanantaina, että huolimatta maan sisäisistä ongelmista Syyria ei ole kadottanut silmistään palestiinalaisten ongelmaa eikä Golanin kukkuloita, jotka IDF miehitti 1967 puolustussodassa. ”Syyria vakuuttaa tukeaan Palestiinan kansan oikeutetuille ja luovuttamattomille oikeuksille, etenkin heidän taisteluaan paluuoikeuden ja itsenäisyyden saavuttamiseksi, perustaakseen itsenäisen valtion omalle maalleen pääkaupunkinaan Jerusalem.

Moallem totesi edelleen, että Syyrian Arabitasavalta vahvistaa lailliset oikeutensa miehitettyjen Golanin kukkuloiden palauttamiseksi ennen kesäkuun 4. päivän  1967 sotaa edeltäville linjoille. Hän totesi Syyrian hylkäävän kaikki Israelin esittämät toiveet luonnollisten demograafisten ja geologisten erikoispiirteiden muuttamiseksi vastoin YK:n voimassa olevia päätöslauselmia. Hän kehotti Israelia, alueen ainoaa ydinvaltiota, luopumaan kaikista ydinaseistaan ja allekirjoittamaan NPT-sopimuksen syyttäen, että Israel estää kansainvälisen konferenssin kutsumiseksi kokoon massatuhonaseista vapaan vyöhykkeen muodostamiseksi Lähi Itään. Hän syytti länsimaita terrorinvastaisesta taistelusta ja samaan aikaan tukien terroria Syyriassa vastoin YK:n päätöslauselmia ja ihmisoikeus- ja moraalikäsityksiä.
Hän syytti Al-Qaidaa, kaikkein vaarallisinta terrorijärjestöä maailmassa ja sen alajärjestöjä,
kuten Jabhat al-Nusra, Islamic State in Irak and Levant, the Brigate on Islam ja monia muita, jotka murhaavat (ja silpovat ihmisiä elävältä harjoittaen myös kannibalismia), väittäen että se on tarpeen siksi, että he rikkovat Al-Qaidan ääriteologiaa ja poikkeavia käsityksiä.
Muallem vakuutti, ettei Syyriassa ole sisällissota, vaan taistelu terrorismia vastaan, joka ei kunnioita mitään arvoja, oikeutta, tasapuolisuutta eikä mitään laillisia oikeuksia vaatien, että kansainvälisen yhteisön tulee puuttua tähän rauhan palauttamiseksi Syyriaan.
Hän vakuutti Syyrian toimivan täydessä yhteisymmärryksessä OPCW-järjestön kanssa mt-aseiden tuhoamiseksi Syyriassa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4434954,00.html

6. UUTISOTSIKOITA
-          Autonrenkaita puhkottiin Jerusalemin itäosassa ”hintalappu” operaatiossa Silwanin arabienemmistöisessä lähiössä. Operaatio oli tehty viime yön aikana, ja sen suorittajat olivat raapustaneet muureihin motiivinsa aiheen. Poliisi tutkii asia. http://www.timesofisrael.com/tires-slashed-near-jerusalems-old-city-in-price-tag-attack/
-          YK:n turvallisuusneuvosto vaatii avustustarvikkeiden turvallista pääsyä Syyriassa konfliktialueille, sekä vaatii koulujen ja sairaaloiden tunnustamista ja vahvistamista aseettomiksi ja puolueettomiksi kohteiksi. Maanantaina tehdyn YK:n turvallisuus-neuvoston päätöslauselman mukaan Assadin hallituksen tulee varmistaa avustus-tarvikkeiden kuljettaminen apua tarvitseville. Päätöslauselmassa on omituinen kohta, joka oikeuttaa ylittämään valtioitten väliset rajat voidakseen löytää edullisimmat reitit tarvikkeiden toimittamiseksi. Tämä on osa NWO:n laatimaa ja YK:n hyväksymää ”Velvollisuus suojella” periaatetta, jolla YK:n vahvistamia toimia voidaan suorittaa ilman kyseisten valtioitten lupaa rajoista välittämättä. Sitä noudatettiin Libyassa ja sitä pyritään toteuttamaan Syyriassa. Odotan vain sydän kylmänä, koska sitä aletaan toteuttamaan Israelin alueella ”palestiinalaisten suojelemiseksi”. http://www.timesofisrael.com/un-security-council-demanding-aid-access-in-syria/
-          USA:n hallitus ajautui maanantaina osittaiseen sulkemiseen ensimmäistä kertaa kahteen vuosikymmeneen Obamacaren vastustajien vaatiessa muutoksia sen rahoitukseen, mihin senaatti ei voinut suostua. Tärkeimmät yhteiskunnalliset palvelut ja sosiaaliset vastuut toimivat toistaiseksi, mutta satoja tuhansia hallituksen ja sen alaisten laitosten palkkaamia työntekijöitä jouduttaneen lomauttamaan ilman määräaikaa. Obama ja demokraatit syyttävät tilanteesta republikaaneja, mutta alkuperäinen syy on pakolla ja painostuksilla runnottu terveydenhuoltolaki, joka nostaa useimpien kansalaisten terveysmaksuja kohtuuttomasti. Arviolta 800 000 Federaation palkkaamaa työntekijää odottaa lomauttaminen. Tilanteen pelätään vahingoittaman maan taloutta pahasti, jos se kestää muutamaa päivää kauemmin. Republikaanit pelkäävät, että heidän kansansuosionsa kärsii pahoin tilanteesta. http://www.timesofisrael.com/shutdown-looms-as-senate-rejects-house-conditions/
-          IDF:n valppaus esti terrori-iskun lähellä Gazan rajaa maanantaina. Tapaus sattui lähellä Nahal Oz kibbutsia, joka sijaitsee aivan turva-aidan varrella. TV-kakkosen mukaan useita arabeja lähestyi turva-aitaa, ja IDF:n sotilaat havaitsivat kahden epäilyttävän hahmon lähestyvän aitaa kehottaen heitä pysähtymään. Kun he eivät totelleet, sotilaat avasivat tulen heitä kohti. Yksi arabi sai surmansa toisen päästessä paloon. Sotilaat haravoivat turva-aidan varsia varmistaakseen, ettei toisia terroristeja ollut päässyt aidan varteen asettaakseen sinne tienvarsipommeja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172357#.UkqSdWJHT-k
-          Likudin aktivistit vaativat, että puolueen täytyy aloittaa toden teolla toimet uuden vetäytymisen estämiseksi. Satakunta Likudin aktivistia oli kokoontunut Juudean ja Samarian asukasneuvoston puheenjohtajana Gershion Mesikan järjestämään tilaisuuteen, jossa asiaa pohdittiin ja sovittiin jatkotoimista. He ihmettelivät, mikä on se mysteeri, joka peittää Tzipi Livnin ja Saeb Erekatin välisiä neuvotteluja, joista PA:n johto paljastaa ajoittain jotain Israelin johtajien pysytellessä täysin vaiti, mikä panee aavistelemaan, että tekeillä on jotain, jota ei haluta paljastaa kansalle, mutta joka voidaan sitten rysäyttää täydellä voimalla kuten Sharon teki Gazan karkotuksen yhteydessä. Keskiviikkona pidetään suuri konferenssi Yksi valtio yksi Kansa tunnuksella, jossa pohditaan Juudean ja Samarian tulevaa kohtaloa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172356#.UkqUDmJHT-k













                        

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021