MAANANTAI 30.09.13


MAANANTAI 30.09.13

1. USA:N ulkoministeri John Kerry ennusti eilen, että sopimus Iranin kanssa on mahdollista tehdä 3 – 6 kuukauden kuluessa, jos Iran osoittaa selvää ja todistettavissa olevaa halua taipua länsimaiden vaatimukseen alistaa kaikki uraanin rikastuslaitoksensa kansainväliseen valvontaan. Käänteentekevänä tässä arvauspelissä oli Obaman tekemä puhelinsoitto Iranin presidentti Hassan Rouhanille perjantaina. Obama luonnehti soittoaan Rouhanille tähän tapaan: ”Samalla kun toteamme määrättyjen esteiden häiritsevän etenemistä eikä onnistuminen ole mitenkään varmaa, uskon voivamme päästä laajaan sopimukseen”.

UlkoministerI John Kerry sanoi haastattelun yhteydessä maanantaina: ”Jos koko maailma saadaan vakuutetuksi Iranin ydinohjelman rauhanomaisuudesta, suhteet Iranin kanssa voivat muuttua dramaattisesti paremmiksi ja hyvin nopeasti”.
”SAADAKSEEN maailman uskomaan aikomustensa vilpittömyydestä Iranin tulee avata portit ydinlaitostensa kansainväliseen tarkkailuun ja välttää uraanin rikastamista sotilaalliseen tasoon”, Kerry selvitti. ”Iranin tulee ottaa nopeita askeleita, selviä ja vakuuttavia askeleita, saadakseen maailman vakuuttuneeksi ydinohjelmansa kansainväliset vaatimukset täyttäväksi, rauhanomaisen ydinohjelmansa”, hän selvitteli. ”Sanat eivät riitä korvaaman tekoja. Mitä me tarvitsemme on tekoja, jotka vakuuttavat etteivät liittolaisemme, ystävämme alueella, koskaan joudu Iranin  ydinohjelman uhkaamiksi”.

PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu tapaa tänään presidentti Barack Obaman Valkoisessa Talossa Washingtonissa, ja sen jälkeen varapresidentti Joe Bidenin ja ulkoministeri John Kerryn. Hän sanoo edustavansa keskusteluissa Israelin kansaa pyrkiessään selvittämään USA:n johdolle sen huolen Iranin potentiaalisen ydinaseen aiheuttamasta uhkasta, joka taas kerran uhkaa juutalaisen kansan selviytymistä hengissä.
Netanyahu on varmaan moneen kertaan joutunut  muotoilemaan sanansa yhä uudelleen tilanteen vaihdellessa nopeasti Iranin ja USA:n välisissä suhteissa. Vaikka hänen alkuperäinen tarkoituksensa oli pyrkiä vakuuttamaan Obamalle, että Iranin ydinpommi on parin kuukauden sisällä valmis, hän ei voine muuttuneissa olosuhteissa tehdä suoraa vastarintaa Obaman käsityksille. Häneltä vaaditaan nyt Salomon viisautta voidakseen nähdä petollisten hymyjen sekä olettamusten ja kuvitelmien taakse ongelman todellisiin syihin pystyäkseen vakuuttamaan myös Obaman totuudesta, joka yksin voi vapauttaa.  http://www.timesofisrael.com/kerry-says-deal-with-iran-possible-in-3-6-months/

Iranin apulasiulkoministeri Abbas Araghchi sanoi sunnuntaina maansa olevan valmis keskustelemaan uraanin rikastamisen rajoituksista, mutta vaati oikeutta valmistaa jotain ydinmateriaalia. ”Kymmenen vuoden ajan olemme vakuuttaneet, että täydellinen uraanin rikastamisen lopettaminen ei tule kysymykseen”, hän selvitteli Iranin puolivirallisen uutistoimisto haastattelussa. ”Emme tule koskaan suostumaan esiehtoihin, jotka riistävät meiltä tämän oikeuden”. Hän arvioi, että lokakuun 15.-16- päivinä sovitussa neuvottelussa Iran on valmis sopimaan rajoituksista määrättyihin uraanin rikastustoimiin: uraanin määrä, rikastusaste ja laitokset, joissa uraania rikastetaan, ovat kaikki vapaat keskusteltaviksi.
Hän ei kuitenkaan vihjannut lännen vaatimuksiin jo rikastetun uraanin siirtämiseksi pois maasta, valvonnan tehostamiseksi eikä plutoniumin valmistamiseksi ydinjätteestä. Obama tunnusti YK:n puheessaan, että Iranilla on oikeus rauhanomaiseen ydinohjelmaan, mutta esitti vaatimuksen, että Iranin tulee alistua IAEA:n vaatimuksiin valvonnasta ja ehdoista. Viime viikolla P5+1 maiden edustajat tapasivat Iranin edustajia YK:n yleiskokouksen yhteydessä sopien seuraavasta neuvottelutilaisuudesta 15.-16. päivinä kuluvaa kuuta. http://www.timesofisrael.com/iran-ready-to-talk-uranium-limitations-deputy-fm-says/

IRANIN ulkoministeri Javad Zarif vähätteli Israelin esittämiä varoituksia presidentti Rouhanin hymykampanjasta todeten: ”Rouhanin hymykampanja on parempi kuin Israelin valheellinen hyökkäys”. Hän totesi, ettei holokaust ole mikään myytti, vaan se oli inhottava rikos, jonka ei pitäisi koskaan tulisi sallia toistuvan. Hän sanoi, että ylimmän kaitsijan Ali Khamenein websivulla esitetty lausunto holokaustista oli käännetty väärin. ”Tämä on ongelma, kun käännetään farsinkielestä englanniksi, jossa jotain muuttuu alkuperäisestä tarkoituksesta, ja tätä on tapahtunut varsin usein. Ydinkysymys on se, että me tuomitsemme viattomien ihmisten surmaamisen, tapahtui se sitten Saksassa tai Palestiinassa”. Zarif sanoi Iranin olevan valmis antamaan anteeksi USA:n Irania koskevan historian, mutta ettei Iran voi noin vain unohtaa vuosikymmenet kestänyttä epäluottamusta maitten välillä. Hän tervehti tyydytyksellä alkanutta välien tervehdyttämistä, missä ensimmäiset askeleet on otettu. Mutta hän esitti voimakkaan vastalauseen Israelin ydinaseesta: ” Emme ole kuusi kuukautta emmekä kuusi vuotta ydinaseen valmistumisesta, mutta Israelilla on 200 ydinasetta. Israel on häiriöiden ja valheiden juuri koko maailmalle ja USA:lle”, Zarif vakuutti. http://www.timesofisrael.com/irans-foreign-minister-holocaust-not-a-myth/

2. KNESSETIN ulko- ja puolustusasiain valiokunnan jäsen, entinen Knessetin puhemies, Reuven Rivlin esitti huolensa tavasta, millä presidentti Obama liitti Iranin ydinasekysymyksen ja Abbasin vaatimukset omasta valtiosta juutalaisten massiivisine siirtämisineen Juudean ja Samarian alueilta samanarvoisiksi. Reuven pelkää, että Obama tulee esittämään vaatimuksen Netanyahulle, että vastapainoksi Iranin ydinasetoiveiden romuttamiseksi Israelin tulee suostua vetämään kaikki sotilaansa ja juutalaisasukkaat pois Juudeasta ja Samariasta.

Obama totesi puheessaan, että nämä kaksi kysymystä muodostavat keskeisen ongelman: ”Samalla kun toteamme, etteivät nämä kysymykset ole syynä kaikkiin Lähi Idän ongelmiin, ne ovat olleet häiriöiden aiheuttajat alueella aivan liian kauan, ja niiden selvittäminen muodostaa perustan laajemman rauhan saavuttamiseksi”, hän selvitteli niputtaen nämä yhteen. ”Israelin ystävien, mukaan lukien USA, tulee tunnustaa, että Israelin turvallisuus riippuu Palestiinan valtion perustamisesta”.

Reuven kirjoitti web-sivullaan: ”Näiden kytkeminen toisiinsa on vähintäänkin huolestuttava, sillä tämä oikeuttaa Iranin uhkaamaan meitä  tavanomaisin asein, ellemme me tyydytä kansainvälisiä vaatimuksia palestiinalaiskysymyksessä. Nämä uhkaukset voivat vaarantaa kansallisen olemassa olomme”, hän kirjoitti. ”Toisaalta amerikkalaiset  viestittävät palestiinalaisille, ettei heidän tarvitse neuvotella Israelin kanssa, koska Iranin ydinase-kysymystä tullaan käyttämään siten, että he saavat haluamansa”.

Entinen ulkoministeri Avigdor Liberman varoitti FB:n sivullaan Iranin uusien johtajien yrityksistä esiintyä entistä avoimempina länttä kohtaan. Hän kehotti muistamaan Iranin pitkän historian pyrkiä huijaamaan jokaista – heidän taktiikkansa luvata ja viivyttää sen toteuttamista, ja heidän tapansa levittää maailmalle väärää informaatiota. ”Iranin uusi hurmauskampanja on vain yksi uusi trikki”.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172305#.UkkaG2JHT-k

Obaman viittaus, että Israelin turvallisuus riippuu Palestiinan valtion perustamisesta, on totta mutta kääntäen siitä, mitä Obama tarkoitti. Sellaisen valtion perustamien Juudeaan ja Samariaan muodostaa Israelille vaaratekijän, jossa sen väestönkeskittyminen ja tärkeimmät teollisuuslaitokset, instituutiot ja laitokset ovat olalta laukaistavien ohjusten kantomatkan sisällä, kuten myös Ben Gurionin kansainvälinen lentoliikenne. Ei yksikään järkeään käyttävä israelilainen voine asettaa koko kansan turvallisuutta vihamielisen kansan hyvän tahdon varaan, mitä ns. kahden valtion periaate edellyttää. 

3. UUTISOTSIKOITA
-          USA:n Israelin lähettiläs Dan Shapiro kertoi Voice of Israel radion lähetyksessä maanantaina, ettei Obaman ja Netanyahun tapaamiseen sisälly mitään yllätyksiä. ”Ei ole mitään syytä huoleen Iranin kysymyksessä, koska intressimme on yhteinen. Molemmat johtajat haluavat ratkaista kysymyksen rauhanomaisesti, ja se mitä Iranilta odotetaan, ei ole vain kauniita sanota, vaan todellisia askeleita, tekoja, jotka voidaan verifioida ja jotka johtavat todelliseen sopimukseen, joka kieltää Irania rakentamasta ydinasetta missään olosuhteissa”. Hän vakuutti Israelin ja USA:n tiedustelun tason olevan vailla vertaa, ja sanoi, että ulkoministerien Kerryn ja Zarifin välisistä keskusteluista selviää, miten kauas Iran voi tulla vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172332#.UkkqlGJHT-k
-          Israelin kehittämä ja USA:n osaksi rahoittama Arrow –3 ohjusten torjuntajärjestelmän rahoitus joutuu pahoihin vaikeuksiin, kun USA pienensi omaa osuuttaan 55 miljoonaa USD, mikä sai Israelin pienentämään omaa osuuttaan. Arrow-3 on suunniteltu ballististen ohjusten torjuntaan ennen niiden saapumista Israelin ilmakehään. Arrow-2 eli Magic Wand, Davidin Linko, on tarkoitettu keskimatkan ohjusten torjuntaan, Iron Dome rakennettiin lyhyen matkan ohjusten ja rakettien torjuntaan. Magic Wand on tarkoitus saada operatiiviseen käyttöön vuonna 2014. Arrow-3 on suunniteltu nimenomaan Iranin pitkänmatkan ohjusten torjuntaan, joiden kantomatka on 2000 km. Israel on n. 1200 km:n päässä Iranista. Maariv-lehden mukaan rahoitusleikkaus rajoittaa sekä järjestelmän kehitystä että valmistettavien ohjusten määrää. Vuonna 2011 kongressi hyväksyi Arrow-3 budjetin 108.8 miljoonaa USD, johon sisältyy kongressin vaatima 50.8 miljoonaa USD, sekä toinen  58 miljoonan USD erä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172331#.UkksvWJHT-k
-          Al-Qaidan alainen terrorijärjestö Al-Shabaab, joka viime viikolla tuhosi Nairobissa Westgate kauppakeskusta ottaen lukuisia panttivankeja, uhkaa seuraavaksi Englantia, kuten Daily Mail raportoi sunnuntaina. Lehti haastatteli kuuluisaa viha-saarnaajaa Abubaker Shariff Ahmedia, joka rekrytoi ihmisiä terrorijärjestöön. Häntä kutsutaan nimellä Makaburi, hautausmaa. Hän uhkaa haastattelussa Englannin johtajia, joista pääministeri Cameron on henkilökohtaisesti kohteena, kansalaiset ja turistit, jotka tullaan tuhoamaan. Samoin hän uhkaa USA:n presidentti Obamaa, jota hän kutsuu massamurhaajaksi. Tämä tulee esiin pian sen jälkeen, kun Cameron oli käskenyt lisäämään kauppakeskusten turvallisuusjärjestelyjä, mutta ei tunnusta tuntevansa erikoista painetta uhkausten vuoksi eikä varoituksia välittömästä iskusta. Makaburia ei ole vielä kuulusteltu Keniassa, vaikka YK varoittaa hänestä. Israelin tiedustelu sanoo antaneensa varoituksen Nairobin viranomaisille ennen terrori-iskua, mutta sitä ei ilmeisesti otettu todesta. Makaburi uhkaa, että Nairobin isku oli vasta alkusoitto pitkin maailmaa suoritettaville iskuille. Hän ei sanonut tietävänsä, oliko englantilainen ns. valkoinen leski, Samantha Lewthwaite Nairobiin iskun tehneiden joukossa. Hänestä julistettiin Interpolin pidätysmääräys. Makaburi sanoo, että iskut ovat oikeutettuja, sillä ”jos minä en voi olla perheeni kanssa, miksi englantilaisten tulisi voida olla perheittensä luona”? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172330#.UkkwQmJHT-k
-          Egyptiläinen journalisti sanoo, että natsitiedemiehet auttoivat arabeja valmistamaan CW-aseita, myrkkykaasuja. Mohamed Hassanein Heikal antoi kommenttiinsa haastattelun yhteydessä, joka julkistettiin 19.09.2013 ja jonka MEMRI käänsi. Hän sanoo, että 1050- ja 1960-luviúlla maat. joilla oli ydinaseita rakensivat niitä, ja maat, joilla ei ollut kapasiteettia siihen, etsivät muita keinoja ”köyhän miehen” ydinaseeksi, ja siksi kemialliset ja biologiset aseet yleistyivät. Heikal sanoo, että jokainen arabimaa rakensi niitä ydinaseen vastapainoksi, sillä niiden kehittäminen ja rakentaminen oli helppoa. Hän sanoi, että Natsi-Saksasta tuli tiedemiehiä, joilla oli näitten aseitten tuntemus, ja he auttoivat arabimaita pääsemään alkuun. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172329#.Ukk1nGJHT-k
-          Hallitusyhteistyön puheenjohtaja Yariv Levin sanoo, että rakentaminen Juudeassa ja Samariassa on nyt tärkeämpää kuin koskaan. ”Lopulta on vain yksi testi voittajasta: Mitä enemmän syvennämme kiintymystämme Israelin maahan, sitä laajemman kansainvälisen tunnustuksen tulemme saamaan maailmalla”, hän vakuuttaa. ”Aikamme maailmassa päättäväisyys on avain kansainvälisen tunnustuksen saavuttamiseksi, ja varmasti niin tärkeässä kysymyksessä kuin Israelin maan tulevaisuuden varmistamiseksi, on tärkeää edetä päättäväisesti ja ilman pelkoa tai arkailua. Hän puhui konferenssissa “One Nation and One people”, jonka tarkoituksena on koota ihmisiä kaikkialta maata suunnittelemaan tulevaisuutta Juudeassa ja Samariassa. Levin ei usko neuvottelujen onnistumiseen, sillä erot ovat liian suuret, mutta on oikein keskustella, ettei Israelia pidetä maana, joka keskeytti neuvottelut. Hän sanoo Netanyahun suosion pysyvän niin kauan kuin hän pysyy lujana Likudin periaatteille. ”Olisi historiallinen virhe suostua myönnytyksiin”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172321#.Ukk3tWJHT-k
-          OPCW-tarkastajat, joiden tehtävänä on Syyrian CW-aseitten tuhoaminen, ovat saaneet ensimmäisiä tuntemuksia CW-aseisiin Syyriassa. He toteavat, että niiden tuhoaminen on helpompaa kuin otaksuttiin, moukarit ja sahat sekä puskutraktorit ovat sopivia välineitä. Kemiallisten aineiden tuhoaminen on vaikeampaa, ja vie pitemmän aikaa, varsinkin sisällissodan aikana. He arvioivat, että suurin osa tehtävästä voidaan suorittaa marraskuun alkuun mennessä. (Debkafile)




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019