TORSTAI 18.04.13


TORSTAI 18.04.13

1. ÄÄRI-ISLAMILAINEN salafi-ryhmä ilmoittautui Eilatiin ammutun kahden Grad-tyyppisen raketin ampujaksi. ”Mujahedeen Shura-neuvoston leijonat Jerusalemin ympäristössä onnistuivat osumaan miehitettyyn Eilatiin kahdella Grad-raketilla 17. päivän aamuna ja vetäytymään turvallisesti”, sanotaan järjestön websivun julkistamassa viestissä. AFP kertoo, ettei viestissä ollut mitään vihjeitä siitä, mistä raketit ammuttiin.

IDF:n tiedottaja kuitenkin kertoi, että rakettien laukaisupaikka on jäljitetty Siinaille, josta on tullut terrorijärjestöjen kutupaikka presidentti Mubarakin kaatumisen jälkeen 2011. Tiedottaja kertoi, että tutkimuksia jatketaan eikä mitään varmuutta ole vielä löydetty, mistä ne ammuttiin.
Raketteja oli kaksi, vaikka ensin kerrottiin kolmesta räjähdyksestä. Yksi raketti putosi ja räjähti asuintalon takapihalla, toinen aukealle paikalle. kumpikaan ei aiheuttanut merkittäviä vaurioita eikä kukaan haavoittunut, mutta moni varmaan kärsi sydämentykytyksistä ja hengen-ahdistuksesta. Eilatin lentokenttä suljettiin ajaksi, mutta jatkuu sittemmin normaalisti.
Iron Dome tutka havaitsi rakettien lennon, mutta sitä ei oltu aktivoitu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167221#.UW9_fWJHT-k

Salafí-ryhmä julkisti videon, jossa se näyttää raketin ampumisen. Hälytyssireenit soivat Eilatissa pian yhdeksän jälkeen eilen aamulla lähettäen asukkaat etsimään suojatiloja. Artikkelissa mainitaan kolmesta raketista, kahden putoamispaikka on löydetty, liekö kolmas eksynyt Jordanian puolelle, minkä Jordanian viranomaiset kiistävät. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167237#.UW-DSGJHT-k

Apulais-puolustusministeri Danny Danon kävi eilen tarkastuskierroksella Eilatissa jututtaen lähiön asukkaita ja tavaten kaupungin turvallisuusvirkailijoita. Hän vakuutti, ettei Israel tule sietämään yhtään rakettia Eilatiin, joka on turistien suosima lomanviettopaikka lähes trooppisine lämpötiloineen ja lämpöisine hiekkarantoineen vuoden ympäri. Danon sanoi, että kaupungin ulkopuolelle sijoitettu Iron Dome havaitsi rakettien lennon, mutta ei tiennyt, miksi sitä ei oltu aktivoitu. Asiaa kuitenkin tutkitaan. Ehkäpä valvojat olivat snorkkailemassa kaupungin rannikon edustan runsaassa koralliskasvustossa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167236#.UW-EcWJHT-k

2. EGYPTILÄINEN radikaalia salafiryhmää edustava muslimisaarnaaja sheikki Murgan Salem totesi Bostonin pommi-iskusta, että se oli tarkoitettu viestiksi länsimaille, että ”terroristit” ovat elossa ja voivat hyvin. Hän sanoi egyptiläisen Tahrir-TV:n haastattelussa, joka julkaistiin 16.04.2013, että samankaltaista pommi-iskua voidaan odottaa Ranskaan. Hänen haastattelunsa käänsi arabiasta englanniksi MEMRI.
”En todellakaan pysty sanomaan, kuka pommi-iskut teki, mutta jos se oli salafi, sen tarkoituksena on viestittää länsimaille, että me olemme elossa ja voimme hyvin”, Salem kertoi haastattelussa. ”Vastoin vakuuttelujanne, me olemme elossa. ”Amerikkalaiset halusivat lähettää viestin koko maailmalle, että he ovat murskanneet Mujahideen – ei vain  Mujahideen al-Qaida, vaan koko maailmassa”. Hän selitti, että jos Bostonin iskut olivat al-Qaidan tekemiä, ne olivat erittäin amatöörimaisia, sillä al-Qaidan ammattitaito on paljon korkeampi.

Salem kehui TV-lähetyksessä olleensa kuin yhtä perhettä al-Qaidan entisen johtajan bin Ladenin kuten myös nykyisen johtaja al-Zawahirin kanssa. Hän painotti Bostonin pommittajien huonoa ammattitaitoa, mutta ne antoivat kuitenkin selvän viestin länsimaille.
Hän ei sulkenut pois mahdollisuutta, että tekijät olivat Amerikassa syntyneitä tai että he kuuluivat al-Qaidaan, mutta eivät bib Ladenin ja al-Zawahirin johtamaan al-Qaidaan. Hän oletti, että tekijät voivat olla amerikkalaisia, jotka eivät hyväksy Amerikan ja Euroopan hyökkäävää politiikkaa, mutta ettei se koske vain Amerikkaa, vaan myös Eurooppaa.
Hän esitti varoituksen Ranskalle: ”Ranska on myös omaksunut hyökkäävän asenteen ja vihamielisyyden islamia kohtaan, joten se tulee maistamaan mitä sille kuuluu.
”Ei minua voida pitää vastuullisena siihen, mitä Euroopan yli miljoona muslimia tekee, joita Amerikan ja Euroopan politiikka on haavoittanut. Yli miljoona muslimia on syntynyt Euroopassa, en voi vastata heidän teoistaan, mutta länsimaalaisia tulee kohtaamaan hyökyaalto, ja heidät tullaan tuhoamaan”.

BOSTONIN maratonin aikana räjäytetyt kaksi pommia surmasivat 3 ihmistä ja haavoittivat
174, joista 17 oli vielä eilen kriittisessä tilassa.
EGYPTIN Muslimiveljeskunnan varapresidentti Essam el-Erian yhdisti pommi-iskut islamin vastaiseen kansainväliseen salaliittoon, jonka tarkoituksena on halventaa islamia, viitaten väkivaltaan Maliin, Syyriaan, Somaliaan ja muihin muslimimaihin. ”Sympatiamme ovat uhrien omaisten puolella, mutta Amerikan kansa ei estä meitä tekemästä arvioita vakavasta tapahtumasta. Muslimiveljeskunta julkisti lausunnon, jossa se ankarasti tuomitsi iskut todeten, että ne ovat  vastoin islamin sharia-lain periaatteita.
Pakistanin Taliban antoi puolestaan seuraavan lausunnon: ”Missä tahansa kohtaamme amerikkalaisia, me tapamme heidät, mutta meillä ei ole mitään yhteyksiä Bostonin pommi-iskuihin”, Tehreek-e-Talibanin Pakistanin (TTP) tiedottaja Ihsanullah Ihsan vakuutti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167245#.UW-GoWJHT-k

3. DEBKAFILE raportoi aamun uutisissaan, että USA;n puolustusministeri Chuck Hagel ilmoitti USA:n lähettävän 200:n miehen vahvuisen panssariosaston Jordaniaan vahvistamaan Jordanian kykyä puolustautua Syyrian taholta mahdollisesti tulevaa hyökkäystä vastaan. Joukot hajaannutetaan pitkin Syyrian vastaista rajaa, ja niiden mukana tulee viestinnän ja tiedustelun asiantuntijoita. Joukkojen tarkoituksena on toimia potentiaalisten yhdistettyjen toimintajoukkojen ytimenä, jotka pidetään valmiusasemissa avustamaan jordanialaisia joukkoja sotilaallisissa toimissa, jos presidentti Obama antaa sitä koskevan komennon.
Pieniä amerikkalaisia joukko-osastoja, jotka on koulutettu kemiallista sodankäyntiä varten, on pidetty Jordaniassa jo vuoden ajan. Ilmoitettu joukkojen uusi sijoittaminen Jordaniaan virallistaa aiemmat epäviralliset toimet.

ARTIKKELISSA todetaan, että USA:n presidentti Obama määräsi joukkojen lähettämisen Jordaniaan sen jälkeen, kun Syyrian presidentti Bashar Assad syytti Jordanian kuningas Abdullah II:ta erikoisessa TV-lähetyksessä keskiviikkona, että ”kuningas lähettää satoja taistelijoita Syyrian hallitusta vastaan taistelevien kapinallisten avuksi”. Assad varoitti länsimaita aseistamasta al-Qaidan taistelijoita Syyriassa, tai ”ne maksavat siitä kalliisti”.
USA:ssa ja Jordaniassa Assadin kärkevien syytösten katsottiin ennustavan Jordanian vastaisten sotilaallisten toimien alkamista.
DF arvioi, että jos sotainen retoriikka Syyrian ja Jordanian välillä puhkeaa avoimeksi sodaksi, Israel tuskin pystyy pysymään siitä sivussa. http://www.debka.com/article/22904/US-troops-sent-to-Jordan-to-counter-Syrian-attack-on-kingdom, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4369114,00.html

PÄÄMINISTERI Netanyahu antoi Englannin vierailunsa aikana BBC:lle haastattelun, jossa käsiteltiin pääasiassa Syyrian tilannetta. Netanyahu selitti, että Israelilla on oikeus puuttua tilanteeseen, jos näyttää siltä, että ilmatorjunta- ja kemialliset aseet ovat joutumassa ääri-islamilaisten ryhmittymien käsiin. Hän vakuutti BBC:n haastattelijalle Lyse Doucetille, ettei Israel ole hyökkäävä eikä halua sekaantua Syyrian sotaan, mutta se seuraa tarkoin, mitä aseita joutuu millekin kapinallisryhmälle. Hän sanoi, että ilmatorjunta- ja kemiallisten aseitten joutuminen vääriin käsiin vaikuttaa alueen tasapainotilaan, minkä Israel pyrkii estämään. http://www.bbc.co.uk/news/world-middle-east-22195508

Israelilaiset virkailijat ja upseerit, jotka puhuvat sujuvaa arabiaa, ovat salaa tavanneet Syyrian kapinallisten johtajia Ammasissa ravintoloissa ja hotelleissa, kuten nimeämätön Syyrian oppositiota edustava lähde kertoi riippumattoman jordanialaisen web-sivun Mouab edustajalle. Israelilaiset pyysivät opposition Jordaniassa asuvia edustajia keskusteluihin konsulaatissa, mutta muutamat heistä suostuivat tapaamaan vain konsulaatin ulkopuolella. Israelin ulko-ministeriö ei halua kommentoida asiaa. Times of Israel mukaan keskusteluissa lienee käsitelty Israelin toivetta muodostaa nykyisen kaltainen puskurivyöhyke Syyrian puolelle rajaa, jota valvoisivat Israelille myönteiset joukot Etelä Libanonin armeijan tapaan, jotka muodostettiin 1982 Israelin Libanonin eteläosaan tunkeutumisen jälkeen, mutta jotka hajosivat IDF:n vedettyä joukkonsa alueelta v. 2000. Jordaniassa on lähes puoli miljoonaa Syyrian pakolaista ja kasvaa lähes 3000:n päivävauhtia, mukana Assadin korkeita virkailijoita. Jordaniassa heidän katsotaan vaarantavan maan turvallisuuden.

4. UUTISOTSIKOITA
-          USA:N turvallisuusvirkailijat ovat pidättäneet Mississipissä miehen, jonka epäillään lähettäneen myrkyllistä risiniä (ricin) sisältävät kirjeet senaattori Roger Wickerille ja presidentti Barack Obamalle. Kummatkaan kirjeet eivät päässeet vastaanottajansa toimistotiloihin, sillä rutiinitarkastuksissa ne havaittiin ja eliminoitiin. Kirjeet oli postitettu Memphisissä, Tennessee. Molemmissa oli saattoviesti: ”Vääryyden havaitseminen ja ilmoittamatta jättäminen tekee ihmisen äänettömäksi osasyylliseksi sen jatkuessa”. Allekirjoitus ”Olen KC, ja hyväksyn viestin sanoman”. Kirjeet löydettiin keskiviikkona. FBI suorittaa edelleen laboratoriotutkimuksia kirjeiden sisällöstä, mutta alustavat tutkimukset osoittavat sen olevan risiniä. Kolmen muun senaattorin toimistoista löydettiin epäilyttäviä lähetyksiä. Osa henkilökunnasta on viety sairaalaan seurantaa varten, vaikka heillä ei ole ollut ennakko-oireita. http://www.timesofisrael.com/arrest-made-in-ricin-attack-attempts/
-          Israelilainen oopperalauluja Yaniv d´Or joutui palestiinalaisia kannattavien mielenosoittajien häirinnän kohteeksi esiintyessään maanantai-iltana Lyric teatterissa Johannesburgissa Etelä Afrikassa. Hän lauloi juuri silloin Toisen Maailmansodan marttyyrin Hannah Szeneshin kirjoittaa teosta ”Eli, Eli”. Äänekkäät mielenosoittajat tunkeutuivat teatterisaliin huudellen Israelin vastaisia ja palestiinalaisia tukevia iskulauseita. Myöhemmin yksi nainen tunkeutui lavalle laukaisten hajupommin. d´Or sanoi, että he hyökkäsivät väärän henkilön kimppuun, sillä ”olen ylpeä Israelin ja  Englannin kansalainen, ja hyvin suuresti kannatan Palestiinan vapautta”. Laulaja sanoi joutuneensa shokkiin ja tunteneensa vihaa ja ärtymystä, mutta impulsiivisesti syleili naista ja ohjasi hänet pois lavalta luovuttaen hänet turvallisuusvirkailijoille. http://www.timesofisrael.com/israeli-opera-singer-stink-bombed-during-johannesburg-show/
-          Lannoitetehtaassa Texasissa lähellä Wacoa keskiviikkoiltana ilmeisesti tulipalon seurauksena tapahtunut valtava räjähdys tuhosi tehdasrakennukset täysin kuten myös tuhoten tai vaurioittaen muiden mukana koulun ja sairaskodin ja haavoittaen satoja ja surmaten ainakin kaksi ihmistä. Kaupungissa asuu 2 700 ihmistä. Räjähdys kuultiin 72:n kilometrin päässä. Lentokuvissa tehtaan rauniot ja lukuisat rakennukset olivat edelleen tulessa kuin sodan jäljiltä. Räjähdys aiheutti taivaalle kuin valtavan tulisen sienipilven, kuten eräs silminnäkijä kuvaili. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4369166,00.html
-          USA:n ulkoministeri John Kerry varoitti puhuessaan kongressin ulkomaanasioitten valiokunnassa, että ikkuna Palestiinan valtion perustamiseksi Israelin rinnalle alkaa olla sulkeutumassa ja sulkeutua lopullisesti kahdessa vuodessa. Puheet kahden valtion perustamiseksi ovat virheellisiä, koska Israel perustettiin 65 vuotta sitten, elää ja voi yhä paremmin, kysymys on yhden valtion perustamisesta Israelin valtion sydänalueille. Kerry totesi, ettei hänellä ole suunnitelmaa julkistettavaksi, jolla palestiinalaisongelma ratkaistaisiin, mutta että aika sen ratkaisemiseksi on lipumassa pois käsien välistä kuin juokseva vesi. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4368984,00.html
-          Pääministeri Ariel Sharonin entinen kansliapäällikkö Dov Weisglass kirjoittaa ynetnews.com artikkelissaan PA:n äskettäin eronneesta pääministeristä Salaam Fayadista, joka aloitti PA:n talousministerinä 2002 Sharonin ollessa Israelin pääministerinä. Sharon vieroksui Fayadia, mutta kuten Weisglass kirjoittaa, hänen vaikutuksestaan Sharon päätti vapauttaa Israelin kokoamat vero- ym. saatavat tilittänen ne PA:n kassaan. Weisglass sanoo olevansa hyvin tyytyväinen Fayadin toimintaan PA:n talouden tasapainottamiseksi ja hänen toimintaansa korruption ja terrorismin vastaisessa taistelussa, jossa hän sai Mahmoud Abbasin täyden tuen. Weisglass näpäyttää Netanyhaun edellistä hallitusta, joka ei löytänyt keskustelu-kumppania PA:n johdosta todeten, että kummankin päämääränä on rauhantilan saavuttaminen Israelin ja palestiinalaisten välille. Hän kutsuu Fayadia hyväksi ja rehelliseksi mieheksi, mutta ei poliitikoksi, mikä on hänen heikkoutensa. Weisglass valittaa Faydain eroa, sillä se on pahasta sekä Israelille että palestiinalaisille. Hän varoittaa ajasta, jolloin sekä Abbas että Fayat ovat sivussa ja uudet miehet johdossa, joiden päämääristä ei kukaan tiedä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4368932,00.html
-          Knessetin sisä- ja ympäristöasiain valiokunnan puheenjohtaja Miri Regev sanoo, että juutalaisten täytyy voida rukoilla Temppelivuorella, mitä vasemmisto vastustaa. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Regev-Jews-should-be-able-to-pray-on-Temple-Mount-310165







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021