TIISTAI 27.11.12


TIISTAI 27.11.12

1. TÄNÄÄN tiistaina 27.11.12, jolloin ennustetaan aurinkoista ja pientä lämpötilan nousua Israelissa – Jrsm 9-18; Eilat17-28; Kinneret 14-24 C-astetta - , Likudin edustajaehdokas-vaalien tulokset näyttävät puolueen puhdistuneen vasemmistoon kallistuvista ehdokkaistaan ja jolloin Maija-vaimo täyttää komeat 78 vuotta, maan sisäinen poliittinen ja taloudellis-sosiaalinen tilanne näyttää yhtä sekavaa tulevaisuutta kuin mitä se on ollut vuosikaudet.
Ei niin, että olisi syytä erityiseen huoleen – talous näyttää kasvavan yli 3.5 %.n luokkaa tänä vuonna ja ensi vuodelle ennustetaan 3 %:n kasvua, mitä USA:n taloutta uhkaavan jyrkän putouksen varjossa – joka voi romahduttaa koko maailman talouden – voidaan pitää varsin hyvänä saavutuksena, edellyttäen, että ennusteet toteutuvat. Täytyy pitää mielessä, että vaikka tästä kansasta sanotaan, että ”se elää yksinään, erillään muista kansoista”, voidakseen jatkaa positiivista kehitystään ja kasvuaan, se tarvitsee hyviä suhteita muihin maihin. Israel on koko nykyisen olemassaolonsa ajan pyrkinyt luomaan hyviä suhteita naapurimaihinsa, jotka olisivat luonnollinen yhteistoimintaympäristö, ja jotka kaiken järjen mukaan hyötyisivät juutalaisen kansan tunnetusta ja tunnustetusta innovaatiokyvystä.

Omituista onkin, että kaukana olevat Afrikan, Aasian itäosien ja Etelä Amerikan maat ovat havainneet tämän tosiasian ja innolla etsivät yhteistoimintamuotoja Israelin kanssa. Tästä on ehkä parhaita esimerkkejä juutalaisten kehittämä ”tippakastelu-menetelmä”, jolla veden kulutusta viljan, vihannesten ja hedelmäpuiden kastelussa säännöstellään tiekoneen ohjauksessa. Toinen on jäteveden uusiokäyttö, jota Israelissa on myös pitkälle kehitetty.
Tämä sinänsä kulutusyhteiskunnassa vähäiseltä tuntuva kysymys on erittäin merkittävä maissa, joissa veden vähyys on ilmeinen ja juomaveden riittävyys nopeasti kasvavan kansan tarpeisiin on elinehto. Vedestä tullaan vielä taistelemaan, ennustavat asiantuntijat.
Kansainvälisesti tunnetuimmat saavutuksensa Israel on kuitenkin tuottanut tieteen, taiteen, lääketieteen ja teknologian alueilla, joista voisi valittaen todeta, aseteknologia on saavuttanut viimeisimmät voittonsa, kuten äskeinen asemasota Gazan rintamalla osoitti.

2. LIKUD joutui venyttämään vaaliehdokkaitten valintansa kahdelle päivälle äänestyskoneitten epäkuntoisen toiminnan vuoksi. Ei sentään käynyt yhtä köpelösti kuin USA:n viimeisissä presidentin vaaleissa, joissa koneet joko toimivat väärin tai ne oli näpelöity siten, että Mitt Romneya äänestävät huomasivat koneen toistettunakin rekisteröivän äänen Obamalle. Siellä asia onkin annettu FBI:n tutkittavaksi, kuten aamun uutiset kertovat.

LIKUDIN vaaleissa ns. sanotut ”kansallismieliset” juhlivat, kuten julkaistut vaalitulokset kertovat. Netanyahu puolueen puheenjohtajana on pääehdokas ilman valintaa, mutta muut joutuivat toteamaan kansan esittäneen oman tuomionsa. Listan kärki ei ollut yllätys, sitä johtavat nykyinen opetusministeri Gideon Saar ja ympäristöministeri Gilad Erdan, joita seuraa ”ikuiseksi kakkoseksi” joskus nimitelty varapääministeri Silvan Shalom. Heitä seuraavat Yisrael Katz, Danny Danon, Knessetin puhemies Reuven Rivlin, entinen IDF:n komentaja Moshe Yaalon, Zeev Elkin, Tzipi Hotoveli, Yariv Levin, Yuli edelstain, Haim Katz jne.
Tarkemmat tiedot voidaan lukea alla olevan linkin antamasta artikkelista.

MEDIA on suurella mielenkiinnolla seurannut, miten Netanyahun edellisissä vaaleissa kaltoin kohtelema Moshe Feiglin nyt pärjää. Hän on nyt realistisella 14. ehdokas paikalla, ellei Netanyahu sitten kuitenkin näpelöi listaa itselleen sopivaksi. Toinen mielenkiintoinen ehdokas on Tzahi Hanegbi, jonka mahdollisuuksia aiemmat ongelmat poliisin kanssa rasittavat. Kansa näyttää kuitenkin antaneen hänelle anteeksi, joskin pitkin hampain, äänestäen sijalle 18.
Entisen pääministeri Menachem Beginin poika Benny Begin sai sijan 21,  Dan Meridor sijan 24 ja kotirintamaministeri Avi Dichter sijan 23. Näillä kolmella on putoamisuhka, riippuen siitä, miten hyvin Likudin ja Israel Beitenun vaaliliitto ”Likutenu” pärjää tammikuun vaaleissa.
Äänestysvilkkaus oli 58 %, äänioikeuttaan käytti lähes 72 000 rekisteröityä jäsentä.

3. ETIOPIAN Falash Mura juutalaisten viimeiset 2000 jäsentä, joista jotkut ovat odottaneet pääsyä Israeliin jo parin vuosikymmenen ajan, siirretään parin vuoden kuluessa Israeliin. Falash Mura, mikä amharan murteessa tarkoittaa ”vaeltajaa”, juutalaiset ovat erään teorian mukaan Egyptiin muuttaneita juutalaisia, jotka myöhemmin jatkoivat vaellustaan Etiopiaan. Toisen teorian mukaan – jota he itse painottavat – he ovat niiden juutalaisten jälkeläisiä, jotka seurasivat Saban kuningattaren mukana Etiopiaan. Kuningatar, kuultuaan Israelin kuninkaan Salomon viisaudesta ja hänen hovinsa ulkoisesta loistosta, päätti mennä tapaamaan tuota aikansa ihmemiestä. On jopa teorioita, että koska ”Salomo ei voinut kieltää kuningattarelta mitään mitä hän halusi”, tapaamisen seurauksena Saban kuningatar synnytti pojan, josta tuli Etiopian kuningas. Nyt tämän juutalaisen kansan rippeet aiotaan vuosien jossittelun jälkeen lennättää esi-isiensä maahan, Israeliin.

TARINA ja tietoisuus Etiopiassa asuvista juutalaisista tuli julkisuuteen aikaisin 1980-luvulla Amerikan juutalaisjohtajan vieraillessa Etiopiassa. Hän hämmästyi tavatessaan siellä tummaihoisia ihmisiä, jotka noudattivat juutalaisten ikivanhoja tapoja. He pitivät sapatin pyhänä ja lukivat sapattitilaisuuksissaan samoja Toran kohtia kuin juutalaiset kaikkialla.
He erottautuivat muusta kansasta haudaten kuolleensa omaan hautausmaahansa eikä kristittyjen, ja he erottivat kuukausitilassa olevat naisensa miehistä.
Amerikkalainen juutalaisjohtaja oli hämmästynyt, sillä nämä ihmiset tuskin olivat tietoisia, että juutalaisia asui muuallakin tai että missä Israel sijaitsi.

ETIOPIAN juutalaisten lennätys Israeliin aloitettiin 1991. Noin 20 000 Etiopian juutalaisia oli jalkaisin samonneet Sudaniin, ja sieltä heidän lennätyksensä Israeliin aloitettiin sapatti-iltana, mihin rabbit olivat antanet erikoisluvan sapattikäskyn rikkomisesta, koska sillä säästettiin ihmishenkiä. Tämä operaatio tunnetaan nimellä ”operaatio Moses”. Lennätyksiä suoritettiin  yötä päivää 36 tunnin ajan. Lentokoneista poistettiin istuimet, jotta saataisiin enemmän tilaa ihmisille, jotka pienine tavaranyytteineen olivat ensi kertaa elämässään lentokoneessa.
Kiire johtui alueen poliittisen tilanteen epävarmuudesta ja siitä, että lennot voitaisiin kieltää.
Nykyisin lennot suoritetaan Addis Abeban kentältä Etiopiasta.

VARSIN alkeellisista oloista ja ikivanhan patriarkaalisen perheyhteyden parista nykyaikaiseen länsimaisesti kehittyneeseen Israeliin muutto ei ole ollut pelkästään miellyttävä kokemus. Kulttuurishokki on ollut monelle väistämätön. Patriarkaalisten tapojen ja muotojen särkyminen nuorison osallistuttua israelilaiseen kouluelämään on sekin tuonut omat ongelmansa, eivätkä vanhat patriarkat ole katselleet suosiollisesti arvovaltansa murenemista eikä nuorison vapautunutta käyttäytymistä. Työn ja elannon hankkiminen on toinen ongelma.
Israeliin muuttaville opetetaan rabbiininen lainsäädäntö ja heprean kieli, jonka osaaminen on välttämätöntä voidakseen asioida marketeissa ja virastossa. Monet luottavatkin nuorten kykyyn toimia tulkkeina, sillä lapset oppivat kielen paljon helpommin.
Vaikka jotkut heistä pitävät itseään edelleen etiopialaisina, he kuitenkin tunsivat erilaisuutensa painon muun kansan ivatessa heitä asuessaan Etiopiassa.   http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162567#.ULRg5mJHT-k

4. PUOLUSTUSMINISTERIN, entisen Labour-puolueen puheenjohtajan Ehud Barakin yllättävä ilmoitus irrottautua politiikasta on herättänyt varsin ristiriitaisia tuntemuksia. Jotkut ovat kiitollisia, että miehestä päästiin, toiset murehtivat lahjakkaan ja kunnostautuneen, eniten kunniamerkkejä saaneen kenraalin ja poliitikon poistumista poliittiselta areenalta. Barak tunnetaan äkkiliikkeistä ja yllättävistä päätöksestä, minkä johdosta yksi jos toinenkin epäilee, ettei Barak tarkoita jättää politiikan lopullisesti, vaan syyt ovat muualla tähän äkkipäätökseen. Hänen Atzmaut-puolueelleen luvattiin pääsy Knessetiin, jopa 4 kansanedustajan voimin, mutta Livnin tarjous asettua hänen johtamansa puolueen kakkosehdokkaaksi ei sopinut Barakin kunniantunnolle; hän kokee, että hän on enemmän arvoinen. 

Barak ei sulkenut pois mahdollisuutta, etteikö hän voisi palata puolustusministeriön johtoon, jos häntä tarvitaan, niinhän Moshe Dayankin nimitettiin. Ehkä hän todella aikoo nauttia elämästä, käydä tutustumassa Machu Picchun mahtaviin ja arvoituksellisiin raunioihin.
Varaa hänellä lienee siihen; hän myi jokin aika sitten asuntonsa Tel Avivissa saaden siitä arviolta 28 miljoonaa, josta hän oli uudistusten jälkeen maksanut arviolta 16 miljoonaa.
Livni kosi myös presidentti Peresiä, mutta 86-vuotiaana hän lienee jo antanut kaikkensa tälle maalle, eivätkä suinkaan kaikki ole tyytyväisiä hänen toimiinsa, joista Oslon sopimukset ovat yksi mustimmista läiskistä hänen saavutuksissaan. Hän ei kuitenkaan ole osoittanut mitään surunvalittelua lähes 1500:n israelilaisen menehtymisestä niiden seurauksena, kuten hänen vastustajansa toteavat. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=293573

5. UUTISOTSIKOITA
-          Pääministeri Netanyahu ei ole paljastanut, miten hän aikoo vastata PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin tekemään valtio-esitykseensä YK:n yleiskokouksessa torstaina 29.11.12. Sekä USA:n että EU:n johtajat ovat kehottaneet Israelin hallitusta hillitsemään vastatoimiaan, joita varsinkin ulkoministeriö on vihjaillut. He sanovat, että annetaan pölyn laskeutua YK:n päätöksen jälkeen, joka lienee automaattinen puolto, ja katsotaan ensin, mitä ovat Abbasin seuraavat siirrot. Käytännössä YK:n päätöksen ei uskota muuttavan nykyistä tilannetta juuri miksikään, mutta se, mitä PA tulee tekemään saatuaan oikeuden tulla valituksi YK:n alaisiin komiteoihin ja neuvostoihin, on todellinen vaara Israelille. Tämä koskee nimenomaan Israelia, ei Yhdysvaltoja eikä EU:ta, joilla ei siten ole intressiä puuttua asiaan, mutta Israelille PA:n toiminta YK:n eri komissioiden kautta voi aiheuttaa jatkuvia ongelmia. Abbas ripotteli vähän sokerijauhoa esityksensä pannukakun päälle luvaten, että Palestiinan valtion saatua super-tarkkailijan aseman YK:ssa hän on valmis aloittamaan rauhankeskustelut Israelin kanssa. Abbasin veto lienee osa arabimaiden Israelin vastaista operaatiota, jota käydään tantereella, jossa ne voivat taistella tasavertaisina Israelin kanssa, kun se ei onnistunut asevoimin. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=293437
-          Jasser Arafatin jäännökset kaivetaan tänään esiin PA:n Ramallahin Mukatan hallintokeskuksen lähistöllä. Ranskalaiset ja sveitsiläiset asiantuntijat ottavat näytteitä jäännöksistä voidakseen antaa lopullisen päätöksen siitä, myrkytettiinkö Arafat, kuten hänen omaisensa väittävät. Hänen epäillään kuolleen AIDS:iin, sillä hän piti nuorista pojista, eikä varmaan aina muistanut tarkistaa heidän puhtauttaan. Arafatia pidettiin hengissä viikkojen ajan ranskalaisessa sairaalassa. Hänen letkunsa irrotettiin 11.11. 2005, eli 7 vuotta sitten, ja hänen ruumiinsa tuotiin lentoteitse Egyptin kautta Israeliin. Hän oli kuollessaan 75-vuotias. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=293593
-          Hamasin reaktiot PA:n puheenjohtajan Abbasin valtioesitykseen YK:n yleiskokouksessa ovat ristiriitaisia. Ulkomaan asioitten johtaja Khaled Mashaal soitti Abbasille ennen tämän New Yorkin matkaa sanoen tukevansa esitystä, mutta Haniyehin kanta on ollut kielteinen. Hamasin arvostus sai ansiotonta nousua operaatio Pilvenpatsaan ansiosta, jonka se sanoo voittaneensa. Joka tapauksessa Hamas on nyt neuvottelukumppani Lähi Idän kysymyksissä, ohittaen PA:n aseman. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=293529
-          Iranin merivoimien kaksi sota-alusta vierailevat uudelleen Sudanin satamassa. Tieto tuli pian sen jälkeen, kun Sudan ilmoitti muuttavansa Khartoumin lähellä sijaitsevan Yarmoukin sotilasvarusteita valmistavan tehtaansa pois pääkaupungin läheltä. Sudanin armeijan edustaja Sawarmi Khaled Saad ilmoitti AFP:n mukaan, että Iranin sota-alukset kiinnittyvät Port Sudanin satamaan 30.11.12 ja suoritettuaan sotilaallisia toimia irrottautuvat samasta kolmen päivän kuluttua. Alusten matkan tarkoituksesta ei ole tarkempia tietoja, mutta Iranin Port Abbasin satamasta lähteneen rahtilaivan uskotaan kuljettavan Iranin sota-alusten suojaamana aseita ohjuksia Sudaniin, josta ne kuljetettaneen salaa maitse Siinaille ja Gazaan. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=293391

Koska World Press sulki israelupdaten väittäen sallitun katsojamäärän kuukaudessa ylittyneen, pyydän ystävällisesti välittämään tietoa, että raportti on luettavissa linkissä:
Israelupdate avautunee uudelleen joulukuun alusta.
http://www.israblockupdate.blogspot.com





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021