PERJANTAI 12.10.12


PERJANTAI 12.10.12

1. SYYRIA kiistää kiivain sanoin, että Turkin hävittäjien Ankaran lentokentälle pakottama matkustajakone Moskovasta Damaskokseen olisi kuljettanut aseita tai ammuksia. Eilen kerrottiin, että Turkin viranomaiset takavarikoivat koneesta löydetyt tietoliikennevälineet ja joitain ohjusten osia, mitä ei ole vahvistettu. Syyrian viranomaiset syyttävät Turkkia ilmarosvoudesta ja kansainvälisten liikennesopimusten rikkomisesta. Maitten välinen kiista on pysytellyt toistaiseksi kiivaassa sananvaihdossa, mutta Turkki lisäsi kaiken varalta armeijansa valmiutta nopeisiin liikkeisiin.

VENÄJÄN viranomaiset syyttivät Turkkia, että se asetti koneen venäläiset ja muut matkustajat vaaraan pakottamalla koneen laskeutumaan Turkkiin, jonka pääministeri Erdogan selitti medialle, että koneesta löydetyt välineet ja ammukset oli lähetty venäläisen yhtiön toimesta Syyrian puolustusministeriölle. ”Tutkimukset jatkuvat, ja tarvittavat toimet tullaan suorittamaan sen pohjalta,” Erdogan selitti median edustajille.
Turkkilainen lehti Yeni Safak, joka on lähellä Turkin hallitusta, kertoi uutisessaan, että koneesta löydetyt 10 kollia sisälsivät radiovastaanottimia ja –antenneja sekä osia, joiden voidaan kuvitella sopivan ohjusten rakentamiseen, mutta ei ammuksia.
Hallituksen äänenkannattaja TRT kertoi artikkelissaan, että koneessa oli tietoliikenne-varusteita, mutta ei maininnut tietolähdettään.
Kone päästettiin jatkamaan matkaansa usean tunnin viivytyksen jälkeen ilman 10 kollia.
Pääministeri Erdogan ei halunnut kertoa, mistä Turkki sai vihjeen koneen kuljettamista välineistä, mutta eräs lähde mainitsi eilen USA:n antaneen siitä vinkin.

VENÄJÄN ulkoministeriön edustaja Alexander Lukashevich sanoi aiemmin, että Venäjä on huolestunut koneessa olleista 35:stä matkustajasta, joista 17 on Venäjän kansalaista. Hän sanoi, etteivät Turkin viranomaiset päästäneet Venäjän konsulaatin virkailijoita eikä lääkäriä koneeseen. Koneen henkilökunta varustettiin käsiraudoilla tutkimusten ajaksi, eikä koneessa olleille annettu syötävää odotuksen aikana.
Turkin taivaalla ja Ankaran lentokentällä jatkunut välikohtaus on osa Turkin pyrkimyksiä kansainvälistää Turkin vaatimukset lentokieltoalueen julistamiseksi Syyriaan ja sen kautta kiristää presidentti Assadin joukkojen asemaa, jotka saavat aseensa ja ammuksensa pääasiassa Venäjältä.

LENTOVÄLIKOHTAUKSEN seurauksena Turkissa raakaöljyn tynnyrihinta maailman markkinoilla nousi 48 senttiä, uusi hinta oli 91.73 USD tynnyriä kohti. Analyytikot pelkäävät, että Lähi Idän jännittyneessä tilanteessa Lähi Idän öljytoimitukset, jotka ovat kolmanneksen maailman öljyntuotannosta, voivat vaarantua konfliktin laajetessa avoimeksi sodaksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160775#.UHeo8GJHT-k

2. HIZBULLAHIN pääsihteeri Hassan Nasrallah kertoi eilen illalla televisioidussa puheessaan selvästi haltioituneena, että lauantaina Israelin ilmatilaan päässyt ja ennen alas ampumistaan puoli tuntia siellä lentänyt miehittämätön UAV-kone, oli lähetetty hänen käskystään, ja että kone oli valmistettu Iranissa.
”Pitkälle kehitetty tiedustelukone lähetettiin Libanonin alueelta. Se lensi useita satoja kilometrejä meren yllä ennen tunkeutumistaan vihollisen rajan yli miehitettyyn Palestiinaan,” Nasrallah selitti puheessaan. ”Se lensi salaisten laitosten yli kymmeniä kilometrejä ennen kuin vihollinen havaitsi sen lähellä Dimonan (tutkimusreaktoria). Hän ei tarkentanut koneen laitteita eikä sitä, oliko se välittänyt tietoja valvojilleen.
NASRALLAH väitti ylpeänä saavutuksestaan, että kone edustaa ensimmäistä saavutusta laatuaan, jota mikään vastarintaryhmittymä on voinut käyttää Libanonissa ja alueella. Hän vakuutti, ettei kone ollut ensimmäinen eikä myöskään viimeinen. Hän totesi, että kone on valmistettu Iranissa, tuotiin osina Libanoniin ja koottiin siellä.
Israelin viranomainen totesi anonyyminä, ettei Nasrallahin tunnustus koneen valmistusmaasta yllätä enää ketään, sillä kaikki tietävät Iranin aseistavan Hizbullahia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160790#.UHeqfmJHT-k

3. EGYPTIN muslimiveljeskunnan ”korkein kaitsija”, hengellinen johtaja sheikki Mohammed Badie kutsui puheessaan torstaina muslimeja aloittamaan pyhä sota Jerusalemin vapauttamiseksi Israelin hallinnon alta.
”Jerusalem on islamilainen – eikä kellään ole oikeutta tehdä mitään sitä koskevia sopimuksia”, hän totesi viikoittaisessa puheessaan seuraajilleen, kuten AFP raportoi.
”Jihad (pyhä sota) on muslimien velvollisuus Jerusalemin palauttamiseksi”, hän selitti lisäten, ettei YK voi sopimuksillaan saada Jerusalemia vapautetuksi.

SHEIKKI Mohammed Badien lausunnoilla ja puheilla on moninkertainen vaikutus ja merkitys Egyptin presidentti Mursin päätöksiin, sillä vaikka hän on vakuuttanut pitävänsä voimassa kaikki presidentti Mubarakin hallituksen tekemät kansainväliset sopimukset mukaan lukien rauhansopimus Israelin kanssa, hän ei voi jättää huomiotta veljeskunnan tunnustetun hengellisen johtajan mielipiteitä. Median välittämien uutisten mukaan Egyptin hallituksen parissa valmistettaan muutoksia rauhansopimukseen, etenkin sen neljänteen kohtaan, jossa määritellään Egyptin armeijan joukkojen vahvuus ja aseitten laatu Siinailla Israelin rajan tuntumassa. Asia on kaksipiippuinen, sillä Siinain valtatyhjiöön on päässyt pureutumaan kansainvälinen jihad ja muita terrorijärjestöjä kuten Hamas ja al-Qaida, jotka suunnittelevat terrori-iskuja Siinailta rajan yli Israeliin, mutta myös Siinain turismikohteisiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160784#.UHeuNWJHT-k

4. HAMASIN johtava neuvonantaja Gazassa Kanaan Obeid sanoi Hamasin uutislehdessä Al-Risala 08. lokakuuta julkaistussa artikkelissaan, että Hamasin johdon tulee pysyä tarkkana ja valvoa tarkoin, ettei se vain missään vaiheessa lähde tukemaan PLO:n tekemiä sopimuksia Israelin kanssa. Hän muistutti artikkelissaan, että Hamas perustettiin taistelemaan Israelin miehitystä vastaan koko Palestiinan alueen vapauttamiseksi, eikä tästä saa luistella.
Artikkelin käänsi arabiasta englanniksi Lähi Idän Tutkimusinstituutti (MEMRI).

Obeid totesi, että palestiinalaisten asian mureneminen on tapahtunut asteittain. Ensin oli iskulauseita kuten ”Israelin eliminoiminen”, tai ”Hyvää ruokahalua, meren kala”, tai PLO:n iskulause: ”Emme luovu hiekkajyvästäkään”, sitten oli YK:n lauselma 242, jota seurasi Israelin tunnustaminen ja PLO:n peruskirjan ”Merkuriuksen sauvan” jäädyttäminen. Sen jälkeen PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin toteamus, että Israel on tullut jäädäkseen.
”Mutta tämäkään ei ollut tarpeeksi Libermanille puolustaa Abbasia vahingoilta”, viitaten Libermanin hyökkäyksiä Abbasia vastaan. ”Lieberman sanoo, että Abbas tulee pakottaa ”virkkaamaan uskonnollisten yarmulka”, kuten heidän runoilijansa sanovat, ja juhlia succotia yhdessä heidän kanssaan al-Aksa moskeijassa”.

OBEID selitti artikkelissaan edelleen, että PLO:n lipsuminen pois aseellisen vastarinnan tieltä on pakottanut toiset vastarintajärjestöt kuten Hamas palaamaan juurilleen ja selvittämään itselleen, mikä on sen toiminnan tarkoitus. Hän katsoo PLO:n menettäneen uskottavuutensa solmiessaan sopimuksia Israelin kanssa, ja Hamasin tulee sanoutua niistä irti. Hän selitti, ettei kansallisen yhteyden saavuttaminen Fatahin kanssa tarkoita, että Hamas hyväksyy PLO:n tekemät sopimukset Israelin kanssa.
”Hamasin tulee julistaa, että se perustettiin Israelin tuhoamiseksi ja että Israelin täytyy hävitä maailman kartoilta,” Obeidi julistaa. ”Hamasin tulee julistaa, että sen poliittinen, sotilaallinen  ja sosiaalinen päämäärä on maan vapauttaminen kaikin vastarinnan keinoin, ja että länsi on vastuussa kuvottavan Israelin ryhmittymän syntymisestä. Hamasin suunnitelma on tie arabi- ja muslimimaailmaan. Tämä tulee esittää lännelle siten, että se tajuaa tehneensä virheen tukiessaan Israelia, ja että sen tulee korjata tekemänsä virhe.”

5. UUTISOTSIKOITA
-          Hamasin hallituksen vankiasiain ministeri Gazassa Taleb Abu al-Sabah sanoi torstaina, että Hamasin täytyy ottaa uusia panttivankeja palestiinalaisvankien vapauttamiseksi Israelin vankiloista. Israelin hallitus päätti vapauttaa Gilad Shalitin vapauttamista vastaa 1027 palestiinalaisvankia lokakuussa 2011. Shalit oli Hamasin vankina yli viisi vuotta. Hän puhui yhden vapautetun terroristin kotona järjestetyssä tilaisuudessa Gazassa. Hän esitti vaatimuksen Abbasille lopettaa kaikki yhteistoiminta Israelin kanssa. IDF on tehostanut sotilaittensa koulutusta ja valmistanut Shalitin antamien tietojen perusteella kehitetyn ohjelman ohjeita sieppauksen varalta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160795#.UHe7LGJHT-k
-          IDF:n sotilas antoi ensimmäisen haastattelun TV-10:lle vuosi vapauttamisensa jälkeen vietettyään yli 5 vuotta Hamasin maanalaisissa luolissa. Hän kertoi pelanneensa kaikenlaisia pelejä sekä itsekseen, jopa pallopelejä sukista ja paidoista tekemillään palloilla, että joskus pelanneen shakkia vartijoittensa kanssa. Hän sanoi kirjoittaneensa kaikenlaisia päiväkirjoja, mutta joutui piilottamaan ne peläten vartijoitten epäilevän häntä tietojen keräämisestä. Hän ei kertonut kiduttamisesta, mutta riutuneesta ulkonäöstä päätellen vapautumispäivänään hänen ruokavalionsa ei ollut kovin ravitseva tai monipuolinen. Hän kertoi piirtäneensä karttoja kotikylästään Mitzpe Hilasta ja kuvitteli liikkuvansa siellä talojen keskellä. Hän sanoi pelänneensä vapautumispäivänään, että jotain on tekeillä, mutta hänelle ei kerrottu mitään. Egyptissä hän vasta tunsi ensimmäisen kerran vapautta nähdessään kansanjoukot. Hän ihmetteli, miksi ensimmäinen nainen, jonka hän tapasi viiteen vuoteen, oli Egyptin TV:n toimittaja Shahira Amin: ”Miksi juuri hän?” Hän sanoi, ettei siinä syleilty, mutta kättä annettiin. Hän sanoi nukkuneensa ensimmäisen yön kotonaan hyvin ja herättyään kahden maissa vaeltaneensa kotitalossa tunnustellen paikkoja ja katsellen ikkunasta rajapoliisin liikkumista pihassa, mitä hän ei ollut voinut tehdä viiteen vuoteen vankeutensa aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160791#.UHe9HGJHT-k
-          Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov selitti Moskovassa vierailulla olevalle Knessetin puhemiehelle Reuven Rivlinille, ettei Iranin ohjelmassa ole ydinpommin rakentaminen ja että vaikka se värkkäisikin sen, Israelin väestörakenteen koostumus miljoonine arabiasukkaineen estää sen käyttämisen Israelia vastaan. Rivlinin mukana oli kolme kansanedustajaa. Rivlin sanoi käyttäneensä tilaisuutta hyväkseen pyytääkseen Venäjää käyttämään hyviä suhteitaan Iraniin, että se luopuisi ydinpommin rakentamisesta, ja lopettaisi sotaisen Israelin vastaisen retoriikkansa. Hän sanoi pyytäneensä, että Venäjä lopettaisi aseitten viemisen Syyriaan, josta ne tilanteen muuttuessa joutuvat ääri-islamia edustavien järjestöjen käsiin, joilla ne voivat uhata  Israelia.
-          Arielin kaupungin pormestari Ron Nachman valitti vasemmiston lähes mielipuolista vihaa pääministeri Benyamin Netanyahua kohtaan. Hän sanoi, että ”siinä vallitsee kaaos, ilman lakia, ilman etiikkaa, vain kyltymätön viha pääministerin kaatamiseksi”. Hän viittaa Ariel Sharoniin, jota media vihasi, mutta antoi kaiken anteeksi, kun tämä runnoi Gazan juutalaisten karkottamisen, tai Yitzhak Rabinin, jolle annettiin anteeksi juopottelut ja henkiset romahdukset Oslon sopimusten vuoksi. Hän osoitti sanansa medialle, että se lopettaisi entisen pääministeri Omertin hyväksi tekemänsä propagandan hänen palauttamisekseen maan johtoon, mikä perustuu pelkästään Netanyahua kohtaan tuntemaan vihaan. ”Kuka hyvänsä muu paitsi Netanyahu”. Se ei merkitse mitään, että Olmert menetti rikoksillaan kansan luottamuksen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160799#.UHfIAmJHT-k
-          Smith Survey julkisti torstaina mielipidetiedustelunsa tulokset, joiden mukaan uusi perustettava vasemmisto-keskusta puolue, jota johtaisi Ehud Olmert, ja johon tulisivat mukaan Tzipi Livni, Shaul Mofaz ja Yesh Atid-puolue puheenjohtajansa Yair Lapidin kanssa, saisi enemmistön Knessetissä seuraavissa vaaleissa. Se saisi 31 kansan-edustajaa, Likud 27; Israel Beitenu 14; Labour 12; Shas 11; UTJ 6; NU 4; Habait Hayehudi 4; Hadash 4; United Arab List/Tal 4; Balad 3 kansanedustajaa. Barakin Atzmaut ja Meretz jäisivät ulos. Tiedustelu tehtiin keskiviikon aikana ja siinä kysyttiin 500 edustavan kansalaisen mieltä. Gabi Ashkenazin mukana olo lisäisi uuden suurpuolueen kannatusta, mutta hänellä ei ole oikeutta olla ehdokkaana. Arvailujen varassa ovat olettamukset, mitä Shas ja Israel Beitenu tekisivät, jos uusi megapuolue voittaisi vaalit ja hallituksen muodostajaksi presidentti Shimon Peres valitsisi Ehud Omertin. Ennusteen mukaan ne liittyisivät Olmertin johtamaan hallitukseen. Liberman tapasi Olmertin äskettäin, jossa ilmeisesti keskusteltiin tällaisesta mahdollisuudesta.  http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=287497
-          7 vuotta sitten kadonneen IDF:n druusisotilaan Majdi Halabin jäännökset löydettiin Haifan lähellä sijaitsevasta Ushfia-metsiköstä. Hän oli kotoisin Daliat al-Carmel druusikylästä.  http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=287442

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019