PERJANTAI 02.03.12

1. JERUSALEM sai lopultakin ohuen lumipeitteen perjantaiaamun tunteina ennen päivän valkenemista, ”useiden päivien valmistelujen jälkeen”, kuten JP otsikoi, tarkoittaen kai, ettei pääkaupunki osallistunut lumisateen valmisteluihin, vaan siihen, että pystyy 50:llä aurallaan ja traktorillaan pitämään pääväylät auki bussi- ja hätäliikennettä varten. Lunta satoi parin kolmen sentin vahvuudelta, ainakin rakennusten ja autojen katot olivat valkoiset aamulla, paikoin tiet ja nurmikotkin. Ennusteiden mukaan lumipeite voi kasvaa kymmeneen senttiin Jerusalemissa.
Golanilla lunta oli paakkuuntunut paikoin useita kymmeniä senttimetrejä, mikä vaikeutti koululaisten koulumatkoja. Ohut lumipeite verhonnee myös Negenin ylänköpaikkoja.
Sateisiin kuuluvat tuulet yltyivät paikoin myrskyisiksi, myös Suolameren alueilla, mikä varmaan sai monen trooppisiin olosuhteisiin varustautuneen turistin varpaat hytisemään kylmästä. Sateet ja tuulet jatkuivat koko torstain ajan Golanilta Negeviin, ja niiden uskotaan jatkuvan sattumanvaraisesti pitkin perjantaita ja viikonloppua.
Kinneretin vedenpinta oli torstaiaamuna 212.37 metriä Välimeren pinnan ja 3.5 metriä tulvakorkeuden alapuolella.
Viranomaiset kehottavat asukkaita tarkistamaan lämmityslaitteensa ja lämminvesi-järjestelmänsä lämpötilan rajun pudotuksen vuoksi viikonvaihteen aikana.
Lentovuoroissa tapahtui ajoittaista viivytystä ja joku kone joutui käymään Kyproksella lisätankkauksella odotusajan pitkittyessä.
Kylmä saa voi aiheuttaa sähkönkulutuksen nousua ja –katkoksia sapatin aikana.
Sään odotetaan lämpenevän viikonvaihteen jälkeen lähelle normaaliasteita. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=260168

2.PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu aloitti muutaman päivän kestävän Amerikan vierailunsa torstaina. Hän lentää ensin Ottawaan Kanadaan, jossa hän tapaa maan pääministerin Stephen Harperin. Osoitukseksi Israelin ja Kanadan ystävällisistä suhteista Kanadan ulkoministeri John Baird on häntä vastassa aikaisin perjantaiaamuna. Hän tapaa pääministeri Harperin maan virallisessa vierastalossa, jossa Netanyahu lepäilee rasittavan matkan jälkeen. Heillä on yhteinen lehdistötilaisuus keskustelujen jälkeen.
Sunnuntaina Netanyahu tapaa Kanadan juutalaisjärjestöjen johtajia ennen matkansa jatkamista Washingtoniin sunnuntaina iltapäivällä. Keskustelut presidentti Barack Obaman kanssa pidetään maanantaina, yhdeksännet johtajien kesken.
Netanyahu osallistuu AIPAC:n (USA:n Israelin yleisten asiainkomitea) kokoukseen, jossa hän pitää puheen pyrkien aktivoimaan sitä vaikuttaakseen Obaman hallituksen Iranin politiikkaan, joka on epäselvässä vaiheessa.

NETANYAHUN ja Obaman keskustelut keskittyvät Iranin ydinsuunnitelman toteuttamisen tarkasteluun ja arvioihin, miten maitten tulisi suhtautua tietoihin Iranin pyrkimyksiin ydinaseen valmistamiseksi, mitä Iranin mullahit eivät tunnusta rakentavansa päinvastaisista väitteistä ja tiedustelutiedoista huolimatta. JP:n mukaan Netanyahu haluaa solmia laajan sopimuksen USA:n presidentin kanssa Iranin kysymyksen hoitamisesta.
USA:n viranomaiset ovat yksi toisensa jälkeen pyrkineet osoittamaan Israelin johdolle, miten harkitsematonta on edes suunnitella hyökkäyksiä tässä vaiheessa. USA:n pelkona on, että sen siviilivirkailijat Irakissa ja siviili- ja sotilaallinen henkilökunta Afganistanissa ja Persianlahden maissa vaarantuu, jos Israel iskee Iraniin. Viimeksi taivutteluun osallistui Dennis Ross, jolla ei enää ole USA:n hallinnollista tehtävää vaan työskentelee yksityis-henkilönä Washingtonin Instituutissa Lähi Idän politiikanosastolla. Entisenä Israelin asioitten tuntijana hänen mielipiteitään kuunnellaan edelleen, vaikka ne eivät aina ole mieleen Israelin johdolle. Ross katsoo, että vähintä mitä Israel voi tehdä, on ilmoittaa USA:lle ennen iskua Iraniin.

ISRAELIN IDF:n entinen tiedustelupäällikkö Amos Yadlin varoitteli Netanyahua ja Barakia kiirehtimästä Iranin vastaisia yksipuolisia toimiaan, vaan odottamaan sen sijaan USA:n valmisteluja Irania vastaan ja käyttävän kaikkea mahtiaan sen toteuttamiseksi, jos se katsotaan välttämättömäksi. Yadlinin huoli kohdistuu ennen kaikkea Israelin ja USA:n välisiin suhteisiin, joista hän sanoo, että ”Israelin tulee siirtyä immuniteetista luottamukseen”.
Puolustusministeri Ehud Barak oli Washingtonissa alkuviikosta tavaten USA:n puolustusministeri Leon Panettan sekä armeijan ylintä johtoa. Keskustelut heidän välillään käytiin salaisesti eikä niistä kerrottu juuri mitään ulkopuolisille. Barak luonnehti keskusteluja hyödyllisiksi ja tarpeellisiksi, mikä diplomatian kielellä tarkoittaa, että erimielisyyksiä esiintyi.
Myös presidentti Shimon Peres oli USA:ssa, jonka aikana hän ylisti Obamaa ”suureksi presidentiksi”, mitä presidentin vaalivuonna voi pitää harkitsemattomana, sillä Barack Obama on virkansa ohella myös demokraattien presidenttiehdokas. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=260143

3. IRANIN parlamenttivaalit alkoivat tänä aamuna. Ennusteiden mukaan ne tullevat vahvistamaan ”suhteellisen maltillisen ja järkevästi ajattelevan” ylimmän kaitsijan Ali Khamenein valtaa ja heikentävän presidentti Mahmoud Ahmadinejadin johtaman hyökkäävää politiikkaa ajavan suunnan valtaa.
Iranin opposition valtaa on heikennetty ratkaisevasti sen johtajien ja aktiivihenkilöitten pidätyksillä ja pitkillä vankilatuomioilla. Iranissa sananvapaus on kavennettu lähes olemattomiin siten, että puhua voi vapaasti, jos pysyttelee ahtaasti hallituksen hyväksymällä linjalla, mutta joutuu välittömiin vaikeuksiin, jos poikkeaa hetkeksikään siltä kapealta sektorilta. Iranissa uskonto on oleellinen osa kaikkia hallitustoimia ja ratkaisuja, nämä kaikki mullahien tahdon mukaisesti, jotka määrittelevät, mikä sallitaan mikä ei.

Tarkkailijat hämmästelevät, mikä osuus eskatologialla on todellisuudessa Iranin johtavien poliitikkojen ja uskonnollisten auktoriteettien toimissa, mutta julkisissa lausunnoissa siihen viitataan kaiken aikaa korkeinta johtoa myöten. Iranin asioita käsiteltäessä ”maltillisuus” on suhteellinen käsite, jota on pyritty korvaamaan sanalla ”rationaalinen”, millä tarkoitetaan sitä, ettei Iranin johto toimi yltiöpäisen uskonkiihkon vallassa vaan harkitsee asioita tarkoin.

Iranin vaalihuoneet avattiin kahdeksalta aamulla ja suljetaan kuudelta illalla. Aiemmin on vaaliaikaa jouduttu pidentämään eri syistä johtuen.
Parlamentin 290:stä paikasta kamppailevat varsinkin kaksi suurinta ryhmittymää, United Front of Principlits, jota johtaa ajatollah Ali Khamenei, ja Resistance Front, jota johtaa presidentti Ahmadinejad, joka on lähtöisin tavallisen kansan parista – isä oli seppä – ja hänellä on kannattajia alemman kansankerroksen parissa. Hänen rasitteenaan on kuitenkin maan taloudelliset vaikeudet, joita varsinkin ulkomaitten asettamat sanktiot ovat lisänneet. Hänen ratkaisujensa syytetään lisänneen maan inflaatiota, joka on 21 %. Hän on myös pyrkinyt vähentämään mullahien valtaa maassa ja saamaan asioitten käsittelyyn historiallisia ja kulttuurillisia aspekteja, joista muinaisen Persian menneisyys on kuuluisa. Hän ei itse voi asettua presidenttiehdokkaaksi kolmatta kertaa maan perustuslain mukaan, mutta hän suosittaa henkilöstöpäällikkönsä Esfandiar Rahim Mashien ehdokkuutta.
Vaaliehdokkaat 3467 ehdokasta valitsi Guardian Council 5382 halukkaan joukosta. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=260171

4. UUTISOTSKOITA
- Turkin presidentti Abdullah Gul totesi torstaina, että Kiinan ja Venäjän johtajat joutuvat ennen pitkää toteamaan, ettei heillä ole muuta mahdollisuutta, kuin tukea YK:ssa tehtyjä esityksiä Syyrian tilanteen ratkaisemiseksi. Hän valitti Syyrian oppositioryhmien välille syntynyttä erimielisyyttä, mikä häiritsee neuvotteluja.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=260135
- Israel Airspace Industries (IAI) Arrow-ohjelman johtaja Yitzhak Kaya kertoo, että yhtiön kunnianhimoisin tuote Arrow-3 ohjustentorjuntaan suunniteltu ohjus on valmis käänteentekevään testaukseen. Ohjus on suunniteltu ballististen hyökkäysohjusten torjuntaa varten, pitäen silmällä varsinkin Iranin Shihab-3 ja Senij ohjuksia, jotka Iran on suunnitellut ja valmistanut Pohjois-Korean opastuksella. Kaya puhui Airport kaupungissa järjestetyssä konferenssissa. Hän sanoi, että yhtiön aiempi ohjus Arrow-2 on operatiivinen ja toimii lyhyemmän kantomatkan ohjusten torjunnassa. Arrow-ohjelma on USA:n ja Israelin yhteinen projekti, jossa tutkimus- ja suunnittelu tehdään Israelissa kuten myös ohjusten valmistus, mutta USA tukee sitä taloudellisesti. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=260073
- Migronin juutalaisyhteisön asukkaat Samariassa kieltävät tiedot, että he olisivat hyväksyneet hallituksen tarjouksen siirtyä vuoteen 2015 mennessä kahden kilometrin päähän hallituksen aiemmin hyväksymälle alueelle. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=260124
- Intian armeijan komentaja VK Singh toteuttanee Israelin vierailunsa 16.-18. päivien välillä maaliskuuta, vaikka media kertoi vierailun peruuntuneen. Intiassa on annettu erilaisia syitä, miksi vierailua ei voisi toteuttaa nyt. Syynä on herkkä tilanne Iranin ja Intian välillä, mutta myös Syyrian sekava tilanne arveluttaa, kuten Intian puolustusministeri MM Pallam Raju arvioi. Intia ostaa Iranista 300 000 tynnyriä raakaöljyä päivässä, toiseksi eniten Kiinan jälkeen. Intialla ja Israelilla on useita suuria aseteollisuuden projekteja. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=260065
- Terroristi Ahlam Tamimi sai juontajan osan Hamas TV:n keskusteluohjelmassa, joka keskittyy Israelin tuomitsemien terroristien asioihin ohjelmassa ”Nassim al-Ahrar”. Tamimi otti osaa Sparro-ravintolan pommitukseen elokuussa 2001, jossa sai surmansa 15 ihmistä, heistä 7 lasta. Tamimi kehui Jordaniassa päästyään vapaaksi Israelin vankilasta olevansa ylpeä teostaan ja sanoi tekevänsä sen uudelleen. Hänet vapautettiin 1037 palestiinalaisvangin mukana Gilad Shalitia vastaan viime vuonna. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153357#.T1CFjXn3vO0
- Italialainen päivälehti ”Rinascita” kertoo artikkelissaan. että juutalaisten holokaust on suurin valhe toisen maailmansodan jälkeen. Artikkelin kirjoitti ranskalainen tutkija Robert Faurisson, jolla näyttää olevan läheisiä muslimisuhteita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153346#.T1CHXXn3vO0
- Kansanedustaja Einat Wilf kertoo, että arabipakolaisten määrää lisätään teollisesti. Jokainen uusi syntynyt lapsi on uusi pakolainen ja oikeutettu saamaan UNRWA:n suomat edut ja oikeudet. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153348#.T1CIcXn3vO0
- Gazan terroristit käyttivät lumisateitten aiheuttamaa huonoa näkyvyyttä laukaistakseen rakettejaan Israelin puolelle torstaina ja perjantaina. Raketit putosivat Ashkelonin rannikolle ja Eshkolin alueille aiheuttamatta vahinkoa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153339#.T1CJPHn3vO0

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019