KESKIVIIKKO 29.02.12

1. ISRAELIN ja USA:n viranomaiset työskentelevät täydellä painolla valmistellessaan ensi viikolla tapahtuvaa pääministeri Netanyahun ja presidentti Obaman tapaamista Washingtonissa. Tiedusteluviranomaiset ovat vaihtaneet tietojaan niiltä osin, kuin ovat katsoneet voivansa sen tehdä, vaikka epäluuloisuus vastapuolen luotettavuudesta estää täysin paljastamasta salaisimpia korttejaan.

PAHINTA mitä voisi tapahtua tänä kriittisenä aikana USA:n presidentin vaalivuonna, olisi tilanne, jossa valtionjohtajat joutuisivat toteamaan erimielisyytensä liian suuriksi yhteisesti sovitun julkilausuman antamiseksi lehdistölle. Obaman aiemmissa tapaamisissa ilmentämät ruumiineleet (body language) ovat olleet tarkoituksellisen loukkaavia vastenmielisyyden osoitukseksi: hän ei pidä Netanyahusta
Tämä halutaan nyt estää tehokkaalla ennakoinnilla ja sovittamalla asioita, joista keskustellaan, määrättyyn järjestykseen tarvittavine taustatietoineen.
Yksi paha erimielisyys USA:n ja Israelin välisessä keskustelussa on ollut Iranin päättäväinen ydinsuunnitelmansa toteuttaminen ja oletetun ydinaseen valmistaminen. USA:n käsityksen mukaan Iranin johto ei ole tehnyt päätöstä ydinaseen valmistamisesta, vaikka asiantuntijat olettavat, että Iranilla on tarpeeksi rikastettua uraania kuutta ydinpommia varten.

OBAMAN hallitus on eri virkailijoitten lausunnoissa selkeästi vakuuttanut, ettei se halua turvautua sotilaallisiin toimiin tässä vaiheessa, vaikka se melua pitämättä vahvistaakin voimiaan Persianlahdella ja ystävällisissä maissa sen rannoilla ja Iranin lähituntumassa.
ISRAELIN hallitus on puolestaan tehnyt valmisteluja sekä kotipuolustuksen vahvistamiseksi ja harjoittamiseksi kriisitilanteen varalta sekä harjoittanut lentokalustoaan ja lentäjiään mahdollisia pitkän matkan lentoja varten, kuten myös testannut puolustukseen kehiteltyjä ohjuspattereitaan että hyökkäykseen valmisteltuja ballistisia Jerico II ohjuksiaan.
USA:n hallitus on sekä sotilas- että siviiliviranomaistensa kautta pyrkinyt kiristämään Israelin hallitukselta lupauksen olla iskemättä Iraniin, ainakaan informoimatta USA:n hallitusta ennen sotakalustonsa aktivoimista.
NETANYAHUN hallitus on ollut merkittävän vaitonainen asiasta eikä ole halunnut sitoutua kumpaankaan pyyntöön. Asia tullee vahvasti esille Washingtonin keskusteluissa.

DEBKAFILE, joka asiaa tarkastelee artikkelissaan, toteaa, että USA:lla on tarvittavat tiedottajat ja välineet seurata tarkoin, mitä Israelissa tapahtuu. Kun IDF halusi siirtää Iron Dome patteriston Jerusalemin läheisyyteen, USA:n viranomaisten epäilevien lausuntojen vuoksi suunnitelmia muutettiin ja patteristot sijoitetaan Bersheban, Ashdodin ja Ashkelonin läheisyyteen. Niitä on tarkoitus testata harjoitusten yhteydessä, mutta USA:n viranomaiset epäilivät niiden sijoittamisen pääkaupungin suojaksi enteilevän iskuja Iraniin.
Useita USA:n korkeita virkailijoita vieraili Israelissa parin viikon aikana. Obaman kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Tom Donilon oli maassa pari viikkoa sitten pian USA:n armeijan aselajien komentajien komitean puheenjohtajan Martin Dempseyn vierailun jälkeen. Pari päivää Donilonin vierailun jälkeen USA:n kansallisen tiedustelun johtaja James Clapper kävi vuorostaan tivaamassa Obaman vaatimia lupauksia. Hän lensi kotiinsa 26.02. ilmeisesti hänkin pettyneenä Netanyahun haluttomuuteen sitoutua mihinkään. http://www.debka.com/article/21776/, http://www.haaretz.com/print-edition/news/netanyahu-will-urge-obama-to-publicly-back-attack-on-iran-sources-say-1.415428
USA:n armeijan korkein upseeri Martin Dempsey joutui senaatin kysymysten ristituleen tiistaina. Häneltä tentattiin, mistä hän oli keskustellut Israelin johtajien kanssa ja mistä hän oli sopinut. Dempsey selitti, ettei hän antanut heille neuvoja, miten suhtautua Iranin ydinsuunnitelmaan, hän keskusteli heidän kanssaan aikataulusta. Hän joutui myös tarkentamaan lausuntoaan, jossa hän kutsui Iranin johtajia ”järjellisiksi toimijoiksi”. Hän vakuutti, ettei tämä tarkoita sitä, että heidän potentiaalisia kykyjään aliarvioitaisiin. Hänen lausuntonsa Iranin vastaisen hyökkäyksen mielekkyydestä tässä vaiheessa hän joutui vakuuttamaan, ettei sotilaallisen iskun mahdollisuus ole poissa suunnitelmista. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4196320,00.html

2. IRANIN korkeat viranomaiset ovat viime viikkoina esittäneet lukuisia varoituksia, mikä tulee kohtaamaan mahdollista hyökkääjää Iranissa. Vaikka niiden katsotaan kuuluvan propagandan piiriin, taustalla piilee kuitenkin epäilys, etteivät ne ole pelkästään propagandan tuotteita.
Entinen CIA:n agentti Reza Kahlili (valenimi), joka toimi Iranin vallankumouskaartin sisällä, tarkastelee Iranin puolustusministeri Ahmad Vahidin Fars News Agencyn haastattelussa paljastamia aiemmin tarkasti varjeltuja salaisuuksia Iranin sotilaallisesta potentiaalista.

”Iranilla on useita salaisia kykyjä, joita olemme varjelleet sateisen päivän varalle”, Vahidi kertoi haastattelussa. ”Emme ole vielä paljastaneet kaikkea potentiaaliamme”.
Hän viittasi tilanteeseen Persianlahdella todeten, että Amerikka odottaa jotain yllättävää tapahtuvaksi lahdella ja pelkää mahdollisuuksiaan Iran päättäväistä asemaa vastaan siinä tilanteessa.
Vahidi antoi sen jälkeen ehkä tarkoituksellisen epäselvän varoituksen USA:lle todeten: ”Epäilemättä, koska puolustuksemme on itsenäinen ja puolustuksellinen perustuen omiin oppeihimme puolustuksesta ja sisäisestä kyvystä, USA tulee kohtaamaan aivan uudenlaisen ympäristön joutuessaan vastatusten uusien kysymysten kanssa, joita Iran kehittelee ja joita se pakotetaan suunnittelemaan.”
Hän jatkoi, että USA:n joukkojen passiivisuus kohdatessaan Iranin joukot johtuu siitä, ettei Iran ole paljastanut kaikkea potentiaaliaan.

VAHIDI suunnitteli ja johti USA:n Libanonissa olleita merijalkaväen sotilaita vastaan tehdyn terrori-iskun, jossa kuoli 241 USA:n armeijan sotilasta, sekä 1994 Argentiinassa Buenos Airesissa juutalaisten kulttuurikeskusta vastaan tehdyn pommi-iskun, jossa kuoli 80 ihmistä ja haavoittui sata. Vahidin vastuulla on Iranin hallituksen ohjus- ja ydinohjelman toteutus sekä aseiden toimittaminen terrorijärjestöille kuten Hizbullah, al-Qaida, Taliban ja muut.
Artikkelissa todetaan, että Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei kehotti kaikkia itsemurha- ja muita toimintasoluja ulkomailla, mukaan lukien Al-Quds ja Hizbullah, aktivoimaan kaikki johtamansa solut USA:n intressejä vastaan Amerikassa sekä USA:n ja Israelin kohteita vastaan kaikkialla maailmassa. Hän antoi samalla vallankumouskaartille käskyn valmistella hyökkäyksiä USA:n kaikkia tukikohtia vastaan alueella ja Israelissa sekä sulkemaan Hormuzan salmen.
Khamenei esitti samalla pahaenteisiä varoituksia, ”ettei Iran istu kädet toimettomina, kun matojen sisältä syömät kapitalistien joukot uhkaavat Irania, vaan sen vallankumouskaarti ja Basij-joukot tulevat kohtaamaan heidät voimakkain iskuin ja teräsnyrkein”.

Artikkelin kirjoittaja Kahlili kertoo, että Iran esitti toiveita saada kehittyneitä aseita NL:n hajotessa sen asevarikoilta kuten lokakuussa paljastettiin.. Kahlili uskoo, että Iran osti ydinpommin entisen NL:n alaisista maista. Tämä voi olla Vahidin mainitsema salainen ase.
http://www.wnd.com/2012/02/defense-minister-warns-about-irans-secret-weapons/

3. VENÄJÄ antoi Israelille Iranille toimittamiensa ilmatorjuntaohjusten koodin sitä vastaan, että Israel antoi sille Georgiaan toimittamiensa miehittämättömien UAV-koneitten koodit, kertovat Wikileaksin viimeiset paljastukset, joita se oli saanut varastettua Stratfor-järjestöltä, joka on yksityinen tiedustelujärjestö. Tieto sisältyy viiteen miljoonaan internet-sanomaan, joita Wikileaks julkistaa vähän kerrassaan.

Israelilainen Elbit-järjestelmä myi Georgialle miehittämättömiä Hermes koneita 2007, mutta Georgia pyrkii nyt myymään koneet, koska niiden salainen koodi on paljastettu Venäjälle.
Venäjän antamat koodit koskevat ainakin Tor-M1s torjuntaohjuspatteristoa, mutta artikkelissa ei selviä, sisältyikö sopimukseen Venäjän kanssa S-300 torjuntapatteriston koodit. Iran sanoo maksaneensa ohjukset jo vuosia sitten, mutta Venäjä on esitettyjen vastalauseitten vuoksi viivytellyt toimituksia väittäen syyksi tekniset ongelmat. S-300 järjestelmiä on myyty moneen maahan, mm. Kreikalle, jossa sekä Turkki että Israel ovat voineet saada tuntuman sen toimintaan, eikä sillä tiettävästi ole teknisiä ongelmia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153273#.T03bznn3vO0

4. Venäjä, joka vastustaa sotilaallista väliintuloa Syyriassa kuten myös pakotteiden koventamista sitä vastaan, on varotoimena ja varoituksena länsimaille ajanmukaistanut sekä Syyriassa että Libanonissa toimivat tutkavalvonta-asemansa. Syyriassa oleva asema sijaitsee Damaskoksen eteläpuolella Jabal Al-Harrahissa lähellä Israelin rajaa Kinneretin yläpuolella. Libanonissa toimiva asema Sanninen vuoren laella. Nämä kaksi asema yhdistetään siten, että niiden tutkat valvovat Israelia, Jordaniaa, Persianlahtea ja Saudi Arabian pohjoisosia, ja Libanonin Sannine-aseman liityttyä siihen, Välimeren itäosia Kreikkaa ja Kyprosta myöten.
Debkafilen mukaan Venäjän tukialus Amiraali Kuznetzov irrottautuu Tartusin satamasta, jossa se on seurannut USA:n UAV-koneitten liikkeitä Syyrian yllä tehtävänään seurata Syyrian armeijan mahdollisia yrityksiä käyttää bio/kemiallisia aseita kapinallisia vastaan. USA varoitti 25. helmikuuta Syyrian rajanaapureita mahdollisesta iskusta ei-tavanomaisin asein. http://www.debka.com/article/21774/

5. UUTISOTSIKOITA
- USA:n puolustusministeriö Pentagon on tiettävästi laatinut yksityiskohtaiset suunnitelmat sotilaallisista iskuista Syyriaan. Ne pidetään pöytälaatikossa, mutta ovat välittömästi käytettävissä, jos presidentti Obama niin määrää. Länsimaat ovat neuvottomina seuranneet Syyrian presidentti Bashar Assadin armeijan verisiä toimia kapinallisten kukistamiseksi. YK :n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat ja sotilaallisen puuttumisen mahdollisuus Libyan tapaan iskulauseen ”velvollisuus suojella” ovat vesittyneet Venäjän ja Kiinan vastarintaan. Venäjä varoittaa länsimaita puuttumisesta Syyrian tilanteeseen, ne sallivat vain humanitääristen avustusten toimittamisen, mutta ei aseita kapinallisille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153275#.T03lfHn3vO0
- Itamarin juutalaisasukkaat ovat kauhuissaan siitä, että siviilihallitus on antanut läheisen Awarta arabikylän asukkaille luvan kyntää ja viljellä sen hallintoon kuuluvaa maata oliivipuiden alla. Juutalaisasukkaat sanovat, että kyseinen maa kuuluu heille. Muutaman päivän kuluttua Itamarin juutalaiset viettävät Fogelin 5-henkisen perheen murhan muiston vuosipäivää. Kaksi arabiterroristia tunkeutui Fogelien asuntoon yön pimeydessä ja raakalaismaisesti murhasi koko perheen, isä, äidin ja kolme lasta. Yksi oli jäänyt huomaamatta pimeässä asunnossa, toinen oli silloin naapurissa. Tämä tapahtui sapatin aattoiltana. He murhasivat rabbi Ehud Fogelin, hänen vaimonsa Ruthin, lapset 11-vuotiaan Yoavin, 4-vuotiaan Eladin ja 3-kuukauden ikäisen Hadasin puukottaen heidät jokaisen kuoliaaksi. Awartan kylän asukkaista puolet kuuluu terroristien Awad-klaaniin, jotka vakoilivat juutalaisyhteisön toimia jokavuotisen oliivinkorjuun aikana ennen murhaa. Murhaajat, serkukset Amjad ja Hakim Awad, tuomittiin molemmat viiteen elinkautiseen, jotka oikeussalissa eivät osoittaneet pienintäkään katumusta murhistaan pahoitellen, että kaksi lasta jäi eloon. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153269#.T03lsnn3vO0
- Israelin YK:n lähettiläs Ron Prosor antoi selkeän viestin YK:n pääsihteerille: ”Kymmenen rakettia kymmenen päivän aikana Gazasta Israeliin, eikä minkäänlaista vastalausetta YK:n taholta”. Yli 10 000 rakettia on ammuttu Gazasta Israeliin 10 vuoden sisällä, mutta valtaosa niistä viimeisen 6 vuoden aikana. Lisäksi rakettien kantomatka ja räjähdekärjen suuruus ovat kasvaneet kaiken aikaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153270#.T03pV3n3vO0
- Iran antoi virallisen varoituksen Azerbaianille sen Israelista ostamien aseitten vuoksi. Israel toimittaa tälle Iranin pohjoiselle rajanaapurille erilaisia sotilaallisia järjestelmiä, mukaan lukien UAV-koneita ja ohjustorjuntapatteristoja, 1.6 miljardin USD arvosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153268#.T03qdnn3vO0
- Israelin hyvin alkanut kevään odotus katkeaa ennusteiden mukaan takatalveen, joka alkaa runsaina lumisateina pohjoisessa tänään ja siirtyy sieltä etelään siten, että Jerusalemiin odotetaan lunta viimeistään perjantaina. Tulvia tulee esiintymään monin paikoin, mutta Kinneretin vedenkorkeus noussee siten, että se on enää vain 2.5 m tulvakorkeuden alapuolella. Lämpötilat ovat Jerusalemissa nollan vaiheilla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153278#.T03rUXn3vO0

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019