KESKIVIIKKO 21.12.11

1. YK:N turvallisuusneuvosto jatkoi eilen tavaksi tullutta Israelin ”setlementtitoiminnan” tuomitsemista ainakin yhdeksän jäsenen voimalla viidestätoista. Keskustelun pohjaksi YK.n poliittisten asiain apulaispääsihteeri Oscar Fernandez-Taranco luki raporttinsa, jossa hän totesi neuvoston jäsenille mm., että ”rauhanetsintä on jäänyt vaikeasti tavoitettavaksi johtuen jännitteistä alueella, syvästä epäluottamuksesta osapuolten välillä sekä alueen muuttuvasta dynamiikasta”.
Sen jälkeen neuvoston vaikutusvaltaisten maitten Englannin, Ranskan, Portugalin ja Saksan edustajat kertoivat kukin vuorollaan neuvoston jäsenille, miten apulaispääsihteeri jo selvitti jäsenille, että ”Israelin setlementtitoiminta kaivaa maata kaikkien yritysten alta aloittaa rauhankeskustelut palestiinalaisten kanssa”.
”Yksi esille nousseista teemoista on lisääntyvän setlementtien rakentamisen ja setlerien väkivallan äärimmäisen tuhoisa vaikutus alueelle ja mahdollisuuksille palata neuvotteluihin”, todetaan neljän maan yhteisessä lausunnossa.

ENGLANNIN YK:n lähettiläs Mark Lyall Grant luki laatimansa Englannin lausunnon, jossa hän totesi mm.: ”Israelin toistuvat ilmoitukset setlementtien rakentamisen lisäämisestä miehitetyillä Palestiinan territorioilla mukaan lukien Itä Jerusalem lähettävät tuhoisan viestin.”
Euroopan maitten lausunnoissa vaadittiin Israelia lopettamaan setlementtitoiminta välittömästi lisäten ”hurskaan toiveen”, että hallitus toteuttaa lupauksensa saattaa väkivaltaan syyllistyneet setlerit oikeuden eteen tuomittaviksi.
VENÄJÄN YK:n lähettiläs Vitaly Churkin pyrki toimimaan diplomaatin tavoin esittäen syytteitä nimeämättömälle kolmannelle valtiolle, joka sulkee silmänsä tavalle, millä kuolemaisillaan riutuvaa rauhanprosessia on kohdeltu. ”Täällä on yksi delegaatio, joka ei halua kuulla siitä mitään, ei minkäänlaisesta lausunnosta, ja joka uskoo asioitten jollain tavalla ratkeavan itsestään, jotenkin yliluonnollisesti.”

ETELÄ-AFRIKAN lähettiläs Baso Sangqu luki 120 sitoutumattoman maan laatiman lausunnon, jossa ne tapansa mukaan toistavat Euroopan maitten lausunnon. Lausunnossa setlementtitoiminta tuomittiin ”laittomana ja pääesteenä kahden valtion periaatteelle rakennetulle ratkaisulle Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa”.
Brasilian lähettiläs Maria Luiza Ribeiro Viotti luki maansa, Intian ja Etelä-Afrikan yhteisen lausunnon, jonka sanamuoto noudatteli edellisten lausuntoja. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=250271

YK:N turvallisuusneuvoston jäsenmaitten edustajien lausuntoja lukiessa jää mielikuva, ikään kuin he toimisivat aivan toisella planeetalla, jonne asioitten todellisuus ei ole päässyt mitään kautta tunkeutumaan edustajien tietoisuuteen. Toiseksi jää tunne, että Israelin harjoittama ”hasbara”, diplomaattinen tiedotus ja oikeellisuuden vakuuttaminen maailmalla ontuu pahasti. Neuvoston jäsenmaitten edustajien lausunnot perustuvat populäärisiin kliseihin ja perättömiin olettamuksiin ja toteamuksiin, joilla ei ainakaan rakenneta minkään tason luottamusta Israelin ja neuvoston jäsenten välille, vaan päinvastoin vahvistetaan palestiinalaisten uskoa ja luottamusta länsimaitten taloudelliseen ja poliittiseen tukeen, jossa ei edes yritetä selvittää ongelmien todellisia syitä eikä historiallisia ja uskonnollisia perusteita. Venäjän lähettilään Churkinin näkemys sokeudesta pätee kaikkiin turvallisuusneuvoston edustajiin.

2. UUTINEN Roomasta kertoo, että USA:n ja ns. samanmielisten maitten muodostama ryhmittymä sopivat painostuksen lisäämisestä Irania vastaan.
USA:n ja EU:n diplomaatit yhdessä joittenkin muitten maitten diplomaattien kanssa keskustelivat Iranin tilanteesta tiistaina päätyen yhteiseen julkilausumaan, jossa Iran kiristettyjen pakotteiden avulla pyritään taivuttamaan sen ydinsuunnitelmaa koskeviin neuvotteluihin, kuten italialainen diplomaatti kertoi journalisteille. Suunnitelmaan kuulunee myös Iranin öljynviennin kieltäminen, johon ei aiemmin ole uskallettu kajota.

UUTISLÄHTEEN mukaan samanmielisten muodostama ryhmä toistaa aiemmat vaatimukset, että Iranin tulee tunnustaa YK:n turvallisuusneuvoston ja IAEA:n Irania koskevat päätös-lausunnot ja tyydyttää selvityksiä vaativien maitten esittämät pyynnöt ydinohjelmansa toteuttamisesta kiireellisesti.
Suljettujen ovien takana Italian ulkoministeriön tiloissa pidettyyn tilaisuuteen osallistuneitten maitten edustajat vakuuttivat jatkavansa yksimielisesti aloittamansa kiristettyjen pakotteiden toteuttamista, kunnes Iran suostuu vilpittömiin keskusteluihin. Joillakin näistä maista on omia kahdenkeskisiä pakotteita Irania vastaan. Ryhmään kuluu USA, EU sekä useita Euroopan maita, Australia, Japani, Etelä-Korea, ja joitakin muita maita, joiden osallistumisesta kokoukseen ei ollut tietoa, mutta USA oli mukana.
USA keskeytti öljyn tuonnin Iranista jo aiemmin, mutta kongressi harkitsee lisäksi Iranin keskuspankin boikotointia. USA kuitenkin pohtii vielä, miten Kiina, Intia ja Etelä-Korea, jotka tuottavat runsaasti Iranin öljyä, voitaisiin jättää pankkiboikotin ulkopuolelle.
IRAN tarjoaa keskusteluja, mutta se on tehnyt niin monta kertaa ennenkin vain lopettaakseen ne jollain tekosyyllä. Irania syytetään keskustelujen käyttämisestä ajan voittamiseksi. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=250297

3. USA:N armeijan eri aselajien yleisesikuntien puheenjohtaja kenraali Martin Dempsey esitti huolensa, että USA voidaan vetää tahtomattaan ja tietämättään mukaan Iranin vastaiseen konfliktiin. Hän totesi, että USA ja Israel toimivat läheisessä yhteistyössä ja ymmärryksessä Iranin kysymyksessä, mutta että tilanteen arvioiminen väärin voi aiheuttaa tilanteen kehittymisen konfliktiksi, joka ei ollut tarkoituksena ja jota kukaan ei halunnut. Hän totesi, että sanktioitten kiristämisestä keskustellaan USA:n, EU:n ja muitten maitten kanssa, mihin kuuluu öljyboikotti sekä pankkitoiminnan lopettaminen Iranin keskuspankin kanssa.

”SUURIN huoleni on siinä, että tilannetta voidaan arvioida väärin, ja USA vedetään konfliktiin, joka voi kehittyä katastrofiksi koko alueelle”, Dempsey selvitteli tuntemuksiaan. Hän sanoi USA:n käyttävän monia teitä informaation keräämiseksi Iranin aikeista ja tilanteista. Hän selvitteli ajatuksiaan todeten, että olisi epäviisasta olla ymmärtämättä, mitä USA:n viholliseksi itseään kutsuva maa suunnittelee ja tekee.
Kuten edellisessä artikkelissa kerrotaan, USA toimii EU:n ja muitten maitten kanssa Iranin ydinsuunnitelmien saattamiseksi kansainväliseen valvontaan, ja on valmistautunut kiristämään pakotteita Iranin jatkuvan välttelyn ja kieroilun vuoksi. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=250324

4. USA:n armeijan viimeisten sotilaitten onnistellessa itseään päästyään lopulta yhtenä kappaleena pois Irakin noidankattilasta, tarkkailijat ihmettelevät, mitä lopulta voitettiin lähes 5000 USA:n sotilaan menetyksistä ja 15 000 haavoittuneen kustannuksella sodasta, joka vaati arviolta miljoonan irakilaisen hengen ja lukemattomien vammautumisen. Lisäksi ympäristön suojelemisesta kiinnostuneet varoittavat, että USA:n käyttämissä luodeissa ja ammuksissa niiden painon lisäämiseksi yhtenä osana oli köyhdytetty uraani, jota on runsaasti saatavilla ydinvoimaloiden ydinpolttoaineen jätteenä. Tätä köyhdytettyä uraania on siroteltu Irakin maaseutu kauttaaltaan, eikä kukaan tiedä, miten se vaikuttaa ihmisten terveyteen. Sodan arvet ovat näkyvissä maassa vielä pitkään.

KUITENKIN akuutimmat ongelmat nähdään Irakin poliittisella rintamalla, joka on nyt avoin myös ulkopuolisille vaikuttimille. Irakin pääministeri Nuri al-Maliki antoi vihjeen siitä, miten asioita tullaan hoitelemaan antamalla pidätysmääräyksen varapresidentti Taqiq al-Hashimista syyttäen häntä osallisuudesta terrorismiin. Määräys oli tarkoitettu salaiseksi, mutta se vuosi julkisuuteen. Tämän johdosta Malikin tärkein tukija hallituksessa aloitti parlamentin boikotoinnin ja vaatii apulaispääministerin Saleh al-Mutlakin erottamista.
Sekä Mutlak että Maliki ovat sunni-muslimeja, ja tuntevat olonsa epämukavaksi shia-muslimien harjoittaman painostuksen vuoksi, jota sekä USA että Iran tukee. Iranin sisäinen voimataistelu vallasta on alkamassa toden teolla, eikä Iran ole siitä sivustakatsoja.
Tämä poikkeaa järkyttävästi siitä kuorrutetusta ja optimistisesta harhakuvasta, minkä USA:n presidentti Obama antoi toimiessaan isäntänä Malikin USA:n vierailun aikana.
”Me jätämme poistuessamme itsenäisen, vakaan ja omatoimisen Irakin, jonka edustuskelpoinen hallitus on kansansa valitsema,” kuten Obama hehkutti.
Irakin sisäpoliittinen toiminta alkaa kuitenkin vasta foto-op tilaisuuksien jälkeen ja kansan totutellessa uuteen todellisuuteen ilman USA:n armeijan tukea, sanoi Reidar Visser Norjassa. http://www.jpost.com/Features/InThespotlight/Article.aspx?id=250321

5. UUTISOTSIKOITA
- Jerusalemin jakaminen kahden valtion periaatteen mukaisesti näyttää etenevän vanhan hyvän salaisen Oslo-periaatteen mukaan, kuten Atlantic makasiinissa julkaistu suunnitelma siihen liittyvine kolmen arkkitehtitoimiston laatimine suunnitelmineen osoittaa. Jutun taustalla on atlantic.com ja S Daniel Abraham Lähi Idän rauhankeskuksen erityisraportti ”Onko rauha mahdollinen?”, jonka tueksi ja liitteeksi arkkitehdit laativat suunnitelmat yhdessä ”Saya/Design for change” ryhmän ja palestiinalaisten suunnittelijoitten kanssa. Heidän laatimissaan suunnitelmissa esitetään ratkaisuja, miten Israelin pääkaupungin jakautuminen juutalaisten ja palestiinalaisten asuttamiin vyöhykkeisiin onnistuisi, ja miten liikenneyhteydet voitaisiin toteuttaa lähtien siitä, että liikenne eri osien välillä joudutaan ohjaamaan vieraan maan alueen kautta. Esimerkkitapauksena artikkelissa julkaistaan tien no 60 liittyminen pääkaupungin katuverkkoon ja mitä lisärakenteita ja järjestelyjä se aiheuttaisi. Arkkitehdit selittävät kirjelmässään, että Jerusalem on jo käytännössä jaettu, joten tämän Israelin ikuisen pääkaupungin jakaminen kahden valtion pääkaupungiksi ei heidän mielestään muuta tilannetta, vain järjestelee sitä toimivaksi ja järjelliseksi. Heitä ei kiinnosta pennin vertaa Jerusalemin historialliset ja uskonnolliset taustat ja vaatimukset, he suunnittelevat maksusta. Alla olevaan linkkiin liittyy muita jatkolinkkejä, joissa on lisää informaatiota hankkeesta, jonka maksumies ja tilaaja jää epäselväksi.
http://www.theatlanticcities.com/design/2011/12/designs-divided-jerusalem/664/
- USA:n armeijan aselajien esikuntien puheenjohtaja Martin Dempsey kertoo edellä esitettyyn artikkeliin liittyen, että USA voi tarvittaessa onnistuneesti iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan, mutta että hänen huolensa on siinä, ettei Iran näytä tajuavan sitä. Tämä voitaneen ymmärtää siten, ettei kenraali halua sotia, mutta että keinot sen menestyksellisesti käymiseksi ovat olemassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150940#.TvGYGlb3vO0
- INN:n artikkelin mukaan sisällissota on tosiasia Syyriassa, kun 10 000 armeijan sotilasta loikkasi hallitusta vastustavien riveihin. Tiistain taisteluissa 269 ihmistä kerrotaan saaneen surmansa. Surmansa saaneiden joukossa oli 100 Assadia tukevaa sotilasta ja yli 150 häntä vastustavaa siviiliä. Assadin kerrotaan toimivan ikään kuin mitään sopimusta arabiliiton tarkkailijoista ei olisi tehtykään, tai että jos he tulevat torstaina, kuten on ilmoitettu, heille järjestetään ohjattuja kiertoajeluja panssaroiduissa autoissa ilman pääsyä - turvallisuussyistä - ulos autosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150941#.TvGZI1b3vO0
- Israelin humanitäärisyys on saavuttanut uuden huippunsa hoitaessaan Tel Avivin Asuta sairaalassa Mynchenin olympialaisten pääterroristin kuolemansairasta vaimoa ja antaessaan hänen sukulaistensa vierailla sairasvuoteen ääressä. Abu Daoud suunnitteli Mynchenin olympialisiin osallistuneen Israelin olympiajoukkueen kaappaamisen panttivangeiksi v. 1972. Draaman pelastusoperaatiossa terroristit surmasivat lähes koko Israelin joukkueen. Daoud kehottaa jälkeläisiään jatkamaan Israelin vastaista taisteluaan. Israelin sairaalat hoitavat vuosittain kymmeniä ehkä satoja potilaista eri arabimaista, mutta heidän henkilöllisyyttään eikä kansalaisuuttaan päästetä julkisuuteen kostotoimien pelossa. Tekisi mieli huutaa maailmalle: ”Haloo maailma, kuuleeko maailma, mitä ne israelilaiset taas salaa tekevät?” Kai tämänkin johdosta voidaan esittää vastalause ja tuomio YK:ssa tai EU:ssa, vai mitä? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150943#.TvGau1b3vO0
- Kadiman kansanedustaja Otniel Schneller joutui arabiterroristien kivi- ja palopommisateeseen ajaessaan autollaan Binyaminissa Ofran juutalaisyhteisön lähellä. Hänen tyttärensä asuu Neve Tzuf-lähiössä Modiin kaupungissa, jonka luokse hän oli matkalle sytyttääkseen kaksi ensimmäistä hanukka kynttilää. Hänellä oli lapsenlapsia mukanaan autossa. Ensimmäinen pommi osui tiehen, toinen räjähti hänen autonsa takana. Schneller pääsi ilman fyysisiä vammoja, mutta mitä se jätti lasten ja hänen omaan sieluunsa, on avoin kysymys. NU:n taholta tuomittiin tapaus ankarin sanoin hyökäten samalla puolustusministeriön ja hallituksen puolivillaiseen tapaan suhtautua vastaavanlaiseen arabiterroriin, mutta toimien hyvin aktiivisesti ja ankarilla tuomioilla uhaten juutalaisten vastatoimiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150931#.TvGdIlb3vO0

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019