MAANANTAI 21.11.11

1. PA:N johto ilmoittaa, että se tulee jatkamaan yhteishallituksen muodostamista Hamasin ja Fatahin välillä Israelin ja USA:n vastustuksesta huolimatta. USA:n apulaisulkoministeri William Burnsin Ramallahin matkan tarkoituksena uskottiin olleen vaikuttaa Abbasiin, että hän luopuisi tästä ”itsetuhoisesta” aikeestaan, kuten se lännessä nähdään, mutta PA:n virkailijat vakuuttavat, että yhtenäisyyden saavuttaminen Fatahin ja Hamasin välillä palvelee palestiinalaisten kansallisia intressejä, eikä sitä siksi voida hylätä. He myös kieltävät tiedot, että Burns olisi yrittänyt taivuttaa Abbasia luopumaan yhteishallituksesta Hamasin kanssa.

ABBAS ja Khaled Mashaal tavannevat toisensa Kairossa tällä viikolla, jossa on tarkoitus viimeistellä kuukausien ajan valmisteltua sopimusta ja allekirjoittaa se.
Saeb Erekat vakuutti, ettei USA:n painostus vaikuta PA:n päätökseen, ja Fatahin keskuskomitean jäsen Nabil Shaath totesi, ettei PA alistu taloudellisten tai moraalisten kiristyksen alaisena sen voimakkuudesta huolimatta. Ei edes uhkaukset taloudellisen tuen lopettamisesta muuta päätöstämme, Shaath vakuutti.
Pahin kanto tässä kaskessa näyttää kuitenkin olevan edelleen hallituksen pääministerin henkilöllisyys. Abbas haluaa Salaam Fayadin jatkavan, mitä Hamas vastustaa. Tämä yhtenäishallitus tulisi joka tapauksessa toimimaan vain ylimenokauden ajan siihen saakka, kunnes vaalien tulokset on saatu ja uusi hallitus ottaa vastuun asioista. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=246296

2. Jordanian kuningas Abdullah II matkustaa tänään Ramallahiin tapaamaan Abbasia. Hän yrittää vielä viimeisellä hetkellä vaikuttaa Abbasin päätökseen solmia sopimus Hamasin kanssa. Abdullah matkustaa sinne sekä Jordanian että GCC:n (Gulfmaiden yhteistoiminta-neuvoston) edustajana ja myös arabiliiton valtuuttamana.
Arabien huolena on Iranin ja Syyrian vaikutusvallan kasvaminen, jos Hamas ja Fatah solmivat yhteishallituksen, mikä kaiken todennäköisyyden mukaan tulisi hautaamaan PA:n ja Israelin välillä tilapäisesti katkenneet rauhankeskustelut lopullisesti, ainakin siinä muodossa, kuin niitä aiemmin käytiin. Tämä tilanne vaarantaisi Jordanian aseman ja ennen kaikkea hashemiitti-dynastian vallan Jordaniassa palestiinalaisten odotetun rauhattomuuden nousun vuoksi.

Kuten Debkafile artikkelissaan toteaa, tämä tulisi nostamaan palestiinalaiskysymyksen Syyrian arvaamattoman tilanteen vuoksi ääri-islamilaisen Hamasin ja Fatahin yhteenliittymisen kautta Lähi Idän muslimeja jakavan rintamalinjan eturiviin, ja aivan Jordanian kuningaskunnan kynnykselle tai sisään, sillä arviolta 65 % sen väestöstä kuuluu palestiinalaisiin tai heidän jälkeläisiinsä, joilla on sukulaisuus- ja tunnesiteitä Länsirannalle. Väkivaltaisuudet voisivat helposti levitä Jordanjoen itäpuolelle varsinkin huomioiden, että Jordanian nouseva Muslimiveljeskunta, joka on alkanut kasvavassa määrässä kritisoida Abdullahin yksinvaltaa Jordaniassa, voi asettua tukemaan niitä.
DF näkee Abbasin vaatimuksessa, että Fayadin tulee pysyä PA:n pääministerinä, hänen lipumisensa aiemmin ehdottomasta kannastaan, että sopimusta Hamasin kanssa ei mikään taivuttelu pysty estämään. PA:n toisten johtajien repliikit puhuvat kuitenkin toista kieltä.
Israelin pääministeri on lisännyt omaa painostustaan, ja IDF:n komentaja Benny Gantz antoi yleisvaroituksen laajasta iskusta Gazan kaistalle, elleivät raketti-iskut sieltä lopu.
Ehkäpä loppuviikosta olemme viisaampia näkemään, mihin suuntaan tuuli puhaltaa.
http://www.debka.com/article/21502/, http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=246265

2. SYYRIAN ulkoministeri Walid Mouallem sanoo vastineessaan arabiliiton päätökseen lähettää tarkkailijoita Syyriaan, että Syyria periaatteessa hyväksyy päätöksen, mutta esittää joukon kysymyksiä sen johdosta. Hän sanoo, että päätös tarkkailijoista lähenee arabiliiton halua rikkoa Syyrian itsenäisyyttä vastaan. Toiseksi hän sanoo, ettei kolmesivuisessa päätösdokumentissa mainita ollenkaan Syyrian osuutta turvallisuuden säilyttämiseksi maassa, mutta kuitenkin Syyrian tulee vastata tarkkailijoiden turvallisuudesta Syyriassa.

Arabiliitto antoi Syyrian hallitukselle 16.11.2011 kolme päivää aikaa lopettaa siviiliasukkaita vastaan harjoittamansa verinen toiminta. Tämä määräaika meni umpeen 19.11. ilman merkittävää muutosta hallituksen turvallisuusjoukkojen toimien lopettamiseksi. Armeijan tuli siihen päivään mennessä vetää joukkonsa pois kaupungeista ja aloittaa avoimet keskustelut mielenosoittajien edustajien kanssa ongelmien selvittämiseksi rauhanomaisesti.
Arabiliiton ulkoministerit kokoontuvat torstaina käsittelemään Syyrian tilannetta, kun on todettu Syyrian jättäneen edellisen kokouksen päätökset huomiotta. Uutisessa mainitaan komiteasta, joka valmistelee ulkoministerien kokouksen asialistaa ja päätöslauselmia. Komiteaan kuuluvat Egyptin, Sudanin, Algerian ja Qatarin edustajat.
Syyrian presidentti Bashar Assad vakuutti the Sunday Timesille antamassaan haastattelussa jatkavansa mielenosoittajien taltuttamista, joita hän kutsui ”aseellisiksi jengeiksi, jotka lahtaavat syyrialaisia siviilejä”. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=246270

3. USA, Englanti ja Kanada suunnittelevat yhteisiä kovennettuja sanktioita Irania vastaan sen taipumattoman asenteen muuttamiseksi ja asiallisten keskustelujen aloittamiseksi sen ydinsuunnitelmasta, jonka he pelkäävät tähtäävän ydinaseen rakentamiseen.
USA:n ulkoministeriön ilmoituksen mukaan Iranin petrokemiallinen teollisuus on sen sanktioitten listassa ensimmäisenä. Toisena mahdollisena sanktion kohteena pidetään Iranin keskuspankin toiminnan rajoittamista, mutta sen pelätään vaikuttavan myös länsimaitten talousongelmiin kielteisesti aikana, jolloin maailmanlaajuinen lama uhkaa maailmantaloutta.

USA:n, Kanadan ja Englannin uskotaan ilmoittavan maanantaina kovennetuista sanktioistaan.
Tarkoituksena on antaa Iranille vakava varoitus, viesti, länsimaitten vakaasta päätöksestä estää Iranin ydinaseen valmistaminen. USA:n puolustusministeri Leon Panetta varoitti sotilaallisten iskujen aiheuttamista ongelmista maailman taloudelle, minkä johdosta hän omasta puolestaan vastustaa sotilaallista väliintuloa. USA:n huoli kohdistuu ennen kaikkea Israelin mahdollisiin yksipuolisiin ilmaiskuihin Iranin ydinlaitoksia vastaan. Obama on pyrkinyt saamaan Israelin johdolta vakuutuksen, ettei se toimi informoimatta USA:n johtoa ennen iskujen aloittamista, mitä Netanyahu ei halua antaa. Ehkä taustalla ovat aiemmat kokemukset, joissa USA:n hallitus on vuotanut Israelin salaisia tietoja arabimaille tai peräti toiminut tietoisesti ja tarkoituksella sen intressejä vastaan.
http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=246353

Iranin energiaministeri Rostam Qasemi kertoi Al-Jazeeran edustajille, että tarvittaessa Iran turvautuu öljyn tuotantoon strategisena aseena. Hän tarkensi lausuntoaan todeten, ettei Iran katso raakaöljyn tuotantoa strategisena aseena, mutta voi turvautua siihen tarvittaessa.
Iran on aiemmin uhannut sulkea Hormuzan salmen laivaväylän, mikä estäisi maailman tarvitseman raakaöljyn määrästä 40 % pääsystä markkinoille, vaikka Saudi Arabia vihjaakin voivansa lisätä öljyntuotantoaan. Pahimmin tämä koskisi Kiinan ja Japanin teollisuutta. Entinen vallankumouskaartin komentaja Qasemi miedonsi uhkaustaan todeten, että Iranin talous lepää suurelta osin raakaöljyn viennin varassa, eikä mielellään halua sotkea sitä.
Öljykuljetusten estäminen Hormuzan salmen kautta koskisi Saudi Arabian, Kuwaitin, Qatarin, UAE:n, Iranin ja Irakin öljyntuotannon kuljetuksiin 6.4 km:n levyisen salmen kautta. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=246285

4. UUTISOTSIKOITA
- Egyptin väkivaltaisiksi kehittyneet levottomuudet jatkuivat eilen sunnuntaina vaatien ainakin 11 ihmisen hengen. Levottomuuksien jatkumisen aiheutti se, että pari sataa mielenosoittajaa pystyttivät telttansa Tahrir-aukiolle aikoen toistaa Mubarakin hallitusta 18 päivän ajan jatkuneita mielenosoituksiaan, jotka lopulta kaatoivat Mubarakin hallituksen. Sotilashallitus on yhtä vakaasti päättänyt estää sellaiset toimet ja tekee kaikkensa karkottaakseen joukko-mielenosoitukset kadulta ja toreilta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149946#.TsoGklb3vO0
- Iranin ulkoministeri Ali Akbar Salehi sanoi sunnuntaina, että Iran on valmis osallistumaan vilpittömiin keskusteluihin IAEA:n kanssa. Länsimaitten edustajat kuitenkin havaitsevat lupauksen sisältävän samat epäselvät termit, joilla se on aiemminkin heittänyt sumua vastapuolen silmiin. Salehi lupasi, että Iran haluaa keskusteluja enemmän kuin koskaan, mutta edellyttää IAEA:n tasapainottavan asennettaan ja vakuuttavan niiden johtavan tuloksiin. IAEA:n pääjohtaja Yukia Amano sanoo lähettäneensä kirjeen Iranille 02.11. pyytäen, että järjestön asiantuntijat voisivat vierailla Iranissa toteamassa tilanteen paikan päällä, mutta Iran ei ole vastannut hänen kirjeeseensä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149947#.TsoIYVb3vO0
- Israelin Punaista Ristiä vastaava haaraosasto Magen David Adom saa pitää ambulansseissaan Davidin tähtikuvion, mutta jokin aika sitten järjestö antoi määräyksen, että Juudean ja Samarian alueilla ambulansseissa täytyy olla kristalli kuvio Israelin virallisen symbolin asemesta. Päätös herätti ihmetystä ja vastalauseen Arutz-7 web-sivulla, johon järjestö antaa selvityksen alla olevassa linkissä. Magen David Adom selittää, että sillä on kahdenlaisia ambulansseja, toiset toimivat sen toimipisteistä käsin, toiset on sijoitettu Juudean ja Samarian kyliin ja kaupunkeihin, jotka vastaavat niistä ja niiden kustannuksista. Niiden kyliin ja oviin maalattiin kylien ja kaupunkien nimet. Samalla järjestö ilmoittaa, että Davidin tähtikuvio palautetaan kaikkiin järjestön omistamiin ambulansseihin riippumatta siitä, missä ne toimivat. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149937#.TsoKJVb3vO0
- New Yorkin poliisi pidätti 27-vuotiaan miehen, Jose Pimetel, joka oli rakentamassa pommia, jota hän aikoi käyttää Afganistanista ja Irakista palaavia sotilaita vastaan. Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin oleva mies pidätettiin lauantaina, hän toimi todennäköisesti yksin. Perimmäisenä tarkoituksena oli aiheuttaa pelkoa ja terrorisoida ihmisiä. Hän sanoo saaneensa inspiraation al-Qaidaa käsittelevästä lehdestä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149942#.TsoNJVb3vO0
- IDF ei näytä huomanneen, että se on antanut salaisen aseen vihollisensa käyttöön, mikäli Samarian päärabbin Elyakim Levanonin antama lausunto pesiytyy laajemmin IDF:n joukkoihin. Arvoisa rabbi antoi tulkinnan juutalaiseen halakhaan perustuen, että sotilaalle on kuolema suositeltavampi kuin kuunnella naisen laulua. Hän kieltää sotilaita osallistumasta julkisiin tilaisuuksiin, joissa esiintyy naislaulajia. IDF:n komentaja Benny Gantz sanoi, ettei rabbin tulkinta miellyttänyt häntä, ja sanoi, että kaikki kykenevät asevelvolliset ovat velvollisia palvelemaan ja puolustamaan maataan, kysymys on vain siitä, että jokainen suorittaa asepalveluksensa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149932#.TsoOZVb3vO0
- USA tutkii syytöksiä, että Iran toimitti Libyan presidentti Muamar Gaddafin joukoille pommeja ja ammuksia, jotka voidaan varustaa kemiallisin kärjin. Libya ei koskaan kertonut niistä julkisuudessa, kertoo Washington Post. Aseita löydettiin kahdesta varikosta, joita kapinalliset joukot vartioivat yötä päivää, ettei niitä varasteta, kuten monia muita aseita on varastettu ja levitetty laajalle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149941#.TsoQR1b3vO0
- Egyptiläinen naisblogaaja aiheutti suuren myrskyn julkistamalla alastonkuvia itsestään twitterin sivuilla. Sen pelätään jopa vaikuttavan Egyptin vaaleihin, varsinkin vapaamielisiin ehdokkaisiin pienentäen heidän mahdollisuuksiaan. Israelilaiset naisblogaajat julkistivat ryhmäkuvan itsestään puolialastomina antaakseen tukea hänelle. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4150344,00.html
- Israelilainen naislaulaja Achinoam Nini sanoo laulavansa rauhan hyväksi, ja esiintyy mielellään myös arabilaulajien kanssa. Hän valittaa, että on onnetonta, kun politiikka tunkee kaikessa vastaan aiheuttaen tarpeettomia ongelmia. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4150211,00.html
- Hulalaakson maalattu sammakko, painted frog, hävisi tutkijoitten mukaan kokonaan laakson kuivattamisen yhteydessä, mutta nyt se on hypännyt uudelleen tutkijoitten kämmenelle heidän suureksi ilokseen. Laakson suoperäiset lammikot olivat malarian pesäkkeitä, ja ne kuivattiin. Niitä on sittemmin palautettu ja ne ovat täynnä muuttavia lintuparvia. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4150065,00.html

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021