TORSTAI 21.07.11

1. ISRAEL Beitenun kansanedustajan Faina Kirschenbaumin esittämä lakiehdotus, jolla Knesset olisi valtuutettu perustamaan tutkimuskomitea tarkastelemaan ensisijaisesti vasemmistolaisten NGO-järjestöjen rahoitusta, kaatui Knessetin istunnossa eilen 57 – 28. Esityksen läpimenoon vaikutti varsinkin se, että pääministeri Netanyahu ja Knessetin puhemies Reuven Rivlin vastustivat sitä ja kehottivat edustajia äänestämään sitä vastaan. Netanyahu antoi kuitenkin hallituspuolueitten jäsenille vapaat kädet äänestää, eikä vaatinut sidonnaisuutta hallituksen kantaan kuten ns. boikotti-lain yhteydessä.

ISRAEL Beitenun puheenjohtaja, ulkoministeri Avigdor Lieberman kutsui pääministerin käyttäytymistä ”irvokkaaksi” (grotesque), mutta väitti puolueen silti saaneen voiton, koska tapettunakin lakiesitys antoi määrätyn viestin epäilyttäville järjestöille. Monet Likudin kellokas-kansanedustajat äänestivät myös esitystä vastaan tai jättivät äänestämättä kuten Moshe Yaalon, ”koska lakiesitys ei anna tarvittavia hampaita”; kahdeksan Likudin kansanedustajaa antoi äänensä esityksen puolesta.
Lieberman oli hyvin tuohtunut Netanyahun ”petokseen”, kuten hän näkee tavan, millä pääministeri kohteli päähallituspuolueen esitystä, ja epäkorrektista käyttäytymisestä. ”Jokainen meistä tekee virheitä, ja tässä tapauksessa pääministeri ja koaliittion johtaja erehtyivät.” Lieberman uskoo kuitenkin, että lakiesitys vahvistetaan jossain vaiheessa, ja puolue tulee esittämään sitä vahvistettavaksi uudelleen kunnes se hyväksytään.

KANSANEDUSTAJA Danny Danonin (Likud) lakiesitys, jolla olisi asetettu erillinen komitea tutkimaan NGO-järjestöjen ulkomailta saamia avustuksia, kaatui sekin äänin 57-28.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=230262

2. TEL AVIVIN tilapäisen telttakaupungin johtajat ovat siirtymässä - korkeita asuntovuokria ja asuntojen hintoja vastaan alun perin protestoidessaan - taktiikkansa toiseen vaiheeseen, eli ovat omaksumassa entistä hyökkäävämmän asenteen siirtymällä kaduille ja katujen risteyksiin, joissa heidän protestinsa havaitaan entistä selvemmin. Heitä kokoontui torstaiaamuna Tel Avivissa tyhjänä tai rakenteilla olevien tonttien lähettyville osoittaen, että ”maata on käytettävissä rakentamiseen, mutta sitä annetaan vain rakennusyhtiöille, jotka rakentavat rikkaitten tarpeita varten”. He tukkivat myös IDF:n päämajan Kiriyan liikenteen ja Kaplan ja Menachem Begin katujen risteyksen aiheuttaen valtavia liikenneruuhkia.

PROTESTILIIKKEEN toiminta on vaarassa muuttua enemmän yhteiskunnallis-sosiaaliseksi liikkeeksi ja politisoituvan, ovatpa jotkut esittäneet oman puolueen perustamista. Kansallinen NGO opiskelijajärjestö Im Tirtzu päätti vetäytyä pois liikkeestä sen politisoitumisen vuoksi. Facebookissa idean kansalle esittänyt 25-vuotias Daphne Leef sanoo tähän tapaan: ”Suurin osa tätä maata on menettänyt perusoikeutensa kunnes tulimme tilanteeseen, jossa kansa ei ole enää vapaa. Meidät on orjuutettu. Monet hädin tuskin pysyvät hengissä eivätkä toiset enää tue heidän taakkaansa.” Tässä ilmenee jo laajempi sosiaalipoliittinen ohjelma.
Useille protestiin osallistuville telttaelämä Tel Avivin keskeisen jalankulkukadulla on tarjonnut tervetullutta vaihtelua ja sosiaalista kansakäymistä ihmisten kesken, eivätkä monetkaan heistä huomaa, koska heidän osallistumisensa muuttuu kuuliaiseksi joukoksi, jota johtoportaasta käsin ohjaillaan haluttuun suuntaan. He ovat vaarassa muuttua ”hyödyllisiksi idiooteiksi”, kuten Venäjän marxilainen johto kutsui vaalikansaansa.

PROTESTILIIKKEEN johto kuuluttaa Facebookissa kaikkia protestiliikkeeseen osallistuvia eri puolilta maata kokoontumaan Tel Aviviin lauantaina 23.07.2011 yhteiseen massamarssiin osallistumista varten.
Protestiliikkeen johtoon on ilmoittautunut Kansallinen opiskelijaunioni. Se sanoo jatkavansa liikettä kunnes hallitus on luonut hyväksyttävän rakennussuunnitelman, jolla taataan tavallisille kansalaisille hinnaltaan sopivien asuntojen rakentaminen.
Netanyahun aloitteesta esitettyyn ja Knessetissä edellisenä päivänä hyväksyttyyn kansalliseen asuntolakiin tehtiin kiireesti lisäyksiä, jonka puitteissa rakennustyöt rakennusyhtiöille annetulla maalla on aloitettava 2.5 vuoden kuluessa. Kadima teki oman lakiesityksensä halpojen asuntojen rakentamisesta, mutta se kaatui 48-40 Kadiman jäsenten epäreilusta painostuksesta huolimatta: ”Sinä vastustat halpojen asuntojen rakentamista”, he huusivat jokaisen lakia vastustaneen kohdalla. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=230305

3. MARWAN Barghouti, entinen Fatah Tanzimin Länsirannan ”sotilasjohtaja”, joka tuomittiin viiteen elinkautiseen + 40 vuotta johtaessaan terrorijärjestöä, joka toimi aktiivisesti murhaten ja haavoittaen juutalaisia Juudeassa ja Samariassa, osallistuu vankilasta käsin edelleen aktiivisesti palestiinalaisten poliittiseen elämään. Hänellä on käytettävissään käsipuhelin ja hänellä on oikeus ottaa vastaan vieraita, jopa tavata yksityisesti vaimoaan. Tämä on yksi kummallisuus, millä Israelissa pitkäaikaisiin vankeusrangaistuksiin tuomittuja terroristeja kohdellaan. Tähän liittyy myös silloin tällöin paljastunut ilmiö, että juutalaiset vanginvartijat toimivat kuriireina vankien ja ulkopuolisten välillä, tai toimittavat heille käsipuhelimia ja muita kiellettyjä välineitä vankilaan sopivaa korvausta vastaan.

Barghoutin toimikausi ennen pidätystään ja tuomiotaan oli huipussaan toisen intifadan aikana 2000 paikkeilla. Hänet tuomittiin toteen näytetyistä rikoksistaan vuonna 2004.
Barghouti kertoi, että ”palestiinalaisten ponnistelut Israelin miehityksen lopettamiseksi Länsirannalla on siirtynyt toiseen vaiheeseen, jossa Palestiinan valtion perustamisasian alistaminen YK :n päätettäväksi on osa uutta strategiaa, joka avaa ovet rauhalliseen kansan vastarintatoimintaan”.(popular resistance, jolla terrorikielessä tarkoittaa aseellista taistelua)
”Kehotan kansaamme kotimaassa ja diasporassa (ulkomailla) menemään kaduille rauhanomaisiin miljoonan ihmisen marsseihin viikon aikana, jolloin YK äänestää syyskuussa.” Barghouti kirjoitti tällaisen lausunnon vankisellissään, josta se muilutettiin ulos.

Marwan Barghouti valittiin PLO:n johtoon ja hän on edelleen yksi Mahmoud Abbasin johtaman Fatahin keskeisistä hahmoista, jota palestiinalaiset laajalti kunnioittavat.
Hän kehottaa palestiinalaisia kaikkialla tukemaan PA:n johdon laatimaa aloitetta YK:lle omasta valtiostaan ja ”vastustamaan USA:n ja sionistien veto-oikeutta”.
Monet ovat kutsuneet häntä palestiinalaisten ”Nelson Mandelaksi”, Etelä Afrikan vapaustaistelijaksi, joka pitkäaikaisesta vankilatuomiosta nousi väkivallattomaksi kansanjohtajaksi ja yhdistäjäksi, jota maailmalla laajasti kunnioitetaan esikuvana. He uskovat, että Barghouti voisi yhdistää palestiinalaiset ryhmittymät ja johtaa kansansa rauhalliseen yhteistoimintaan Israelin kanssa.

PA:n esitys YK:lle omasta valtiosta päätyy umpikujaan, kuten asiantuntijat varsin yleisesti ennustavat, koska USA tullee käyttämään veto-oikeuttaan YK :n turvallisuusneuvostossa. PA aikoo kuitenkin jatkaa viemällä esityksensä YK:n yleisistuntoon, jossa sen hyväksyminen on lähes varma. PA etsii valtiolleen siellä ei-jäsenvaltion oikeutta, joka PA:n YK:n lähettilään Riyad Mansourin mukaan tarjoaa useita etuja: Se voidaan valita jäseneksi YK :n alaisiin komiteoihin ja neuvostoihin, kuten WHO, UNESCO, UNICEF jne. (JP, Tom Perry)

4. UUTISOTSIKOITA
- PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas vakuutti Euroopan maihin suuntautuvan matkansa aikana Espanjassa, ettei PA:n esitys YK:lle tule vaikuttamaan rauhan-keskusteluihin Israelin kanssa. Tämä on varsin outo lausunto, sillä jos kerran PA Israelia nöyryyttääkseen vastoin parempia neuvoja itsepäisesti haluaa toimia oman tahtonsa mukaan, miten hän luulee Israelin hallitusten olevan myöntyväisempi neuvottelemaan tai edes pitämään mitään kontaktia sen kanssa? Israelissa on esitetty varsin kärkeviä vaatimuksia vastatoimista, joita sen tulee tehdä vastavetona PA:n esitykselle, ja yksi näistä on yhteistoiminnan katkaisemisen ohella suurimman osan Juudeasta ja Samariasta liittäminen Israeliin. Netanyahun toistuvat vakuutukset halustaan neuvotella missä ja milloin vain Abbasin kanssa alkavat tuntua lapsellisilta, joita tuskin kukaan ottaa enää vakavasti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145940#.Tifi4mEmKK8
- Netanyahun hallitus tukee lakiesitystä, jolla Juudeassa ja Samariassa juutalaisyhteisöjen perustamat museot voidaan ottaa Israelin lain piiriin. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea niiden rahoitusjärjestelyihin, jotka ovat kehittyneet raskaiksi talousvaikeuksissa ponnisteleville yhteisöille. Lakiesityksen laatija Uri Ariel (NU) sanoo julkisesti, että tämä on ensimmäinen askel kohti Juudean ja Samarian täydellistä tai osittaista liittämistä Israeliin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145940#.Tifi4mEmKK8
- Pohjoisessa sijaitsevien maatilojen omistajat havaitsivat, että tuntemattomat tuhotyöntekijät, joiksi epäillään naapuriarabeja, olivat käyneet tuhoamassa heidän aitojaan monissa kohdissa. Kibbuts Galedin ja moshav Nilin maanviljelijät Wadi Aran alueella maan pohjoisosassa epäilevät, että aitojen tuhoajat ovat arabipaimenia, jotka osoittavat mieltään sitä vastaan, että IDF oli purkanut heidän laittomasti rakennetun eläinrakennuksensa. Aitaa on tuhottu kolme kertaa alkuvuoden aikana. Tämän ohella arabit varastavat jatkuvasti juutalaisten maanviljelijöiden karjaa ja lampaita aiheuttaen tuhansien shekelien vahingot. IDF ja poliisi yleensä jättävät valitukset tutkimatta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145929#.TifnGWEmKK8
- Lääkärien ja nyt myös muun lääkintähenkilökunnan lakko jatkuu edelleen, vaikka työtuomioistuin pyrkii löytämään ratkaisun sen lopettamiseksi. Henkilökunta valittaa suurta työtaakkaa ja huonoja työolosuhteita, potilaita nukkuu käytävillä tilanpuutteen vuoksi ja varsinkin vanhukset kärsivät tilanteesta. He vaativat koko järjestelmän uusimista, koska tilanne alkaa luisua pois käsistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145922#.Tifpj2EmKK8
- Joukko tunnettuja juutalaisjohtajia Juudeasta ja Samariasta matkusti Yhdysvaltoihin Marylandiin kertoakseen amerikkalaisille, missä sijaitsee Israelin todellinen sydänmaa ja mikä on keskeisintä juutalaista maata. Tilanne järjestettiin Silver Springsin keskuksessa Marylandissa. Oheinen video kertoo näkymiä konferenssista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145928#.TifqzmEmKK8
- INN:n web-sivulla julkistettu video kertoo, miten Israelin vastainen kansainvälinen boikotti, syrjintä ja sanktiojärjestelmä (BDS) toimii. Video paljastaa NGO-järjestöjen voiman ja vaikutusvallan niiden hyökkäyksissä Israelia vastaan. Siitä selviää, miten EU, yksittäiset Euroopan valtiot ja yksityissäätiöt rahoittavat NGO-järjestöjä niiden osallistuessa BDS-toimintaan Israelin demonisoimiseksi ja eristämiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145935#.TifsZ2EmKK8
- Egyptin öljyministeri ilmoittaa, että Egypti haluaa sanoa irti kaasusopimuksen Israelin kanssa. Kaasua Israeliin, Jordaniaan, Syyriaan ja Libanoniin johtava kaasuputki on räjäytetty neljä kertaa alkuvuoden aikana. Egyptin sotilashallitus pitää sopimusta Egyptille epäedullisena, ja syyttää, että sopimuksen tekijät saivat runsaat korvaukset sopimuksia tehdessään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145933#.TifuI2EmKK8
- Debkafile arvioi artikkelissaan, että Iran joutui vaihtamaan kaikki uraanin rikastus-sentrifuginsa, koska ne ovat stuznet-viruksen saastuttamia. Iranilla lienee 5000 toimivaa sentrifugia ja määrää nostetaan 8000:en. Myös niiden nopeutta nostetaan kolmenkertaiseksi nykykyisestä. http://www.debka.com/article/21133/

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019