TIISTAI 05.07.11

1. SATOJA miehiä ja muutamia naisia osoitti eilen illalla mieltään korkeimman oikeuden ulkopuolella poliisin omaksumaa tapaa vastaan pidättää arvostettuja rabbeja ja viedä heitä kuulusteltaviksi tunnettujen rikollisten tapaan, kuten tapahtui Torat Hamelech kirjan tekijän rabbi Yitzhak Shapiran pidätyksen yhteydessä, jossa hänet varustettiin käsi- ja jalkaraudoilla, sekä rabbien Dov Liorin ja Yaacov Yosefin pidätysten yhteydessä. Erityisesti kritisoidaan sitä, että poliisilla on erityinen osasto, joka on koulutettu tällaisia tapauksia varten.

RABBI Yosef, jonka poliisin erityisosto pidätti sunnuntaina, sanoo, että Talmudin periaate ”laki valtion laista” (dina demalchuta dina) on voimassa silloin, kun se kohtelee kaikkia kansalaisia yhdenvertaisesti. Hän vakuuttaa, että he ovat aina pyrkineet pitämään tasapainon Toran Lain ja valtion lain välillä, mutta että viime vuosina on esiintynyt yrityksiä tämän sillan tuhoamiseksi ja kansan pirstomiseksi kahteen osaan. Hän selitti, että uskoaan tunnustavat (observant) ovat yksi osa, ja ei-uskonnollinen kansa on toinen, joka sekin viettää Toran määräämiä juhlapäiviä, mikä on hyvä. Näiden lisäksi on pienryhmiä, jotka haluavat murskata heitä yhdistävän sillan, mikä on häpeä.

Rabbi Haim Druckman selitti, ettei laki kohtele tasapuolisesti kaikkia kansalaisia, sillä korkeasti oppineet, jotka ilmaisevat mielipiteensä tavalla, mitä voi pitää kiihotuksena ”setlereitä ja oikeistoa” vastaan, jäävät tutkimatta. Hän kutsui viimeaikaisia hyökkäyksiä tarkoituksellisiksi iskuiksi rabbeja vastaan. Hän sanoi rabbien omaavan oikeuden esittää mielipiteitään Torasta, vaikka se herättäisikin keskustelua. Hän kehotti niitä, joilla on valta, saattamaan valtion-syyttäjän viraston toiminnan järjestykseen. Hän itse johtaa valtion kääntymishallintoa pääministerin alaisuudessa.

Toiset rabbit esittivät edellisten kaltaisia syytöksiä valtion syyttäjänvirastoa vastaan, jonka he epäilevät suosivan vasemmistoa, vaikka se ei ollut näyttävästi esillä heidän puheissaan. Toiset selittivät, ettei Torat Hameleck kirja kiihota ketään erityisryhmää, ei varsinkaan arabeja, vastaan. ”Jos siellä sellaista olisi, he olisivat ensimmäisinä protestoimaan sitä vastaan.”
Eräs esitti arvion, että hyökkäyksiä rabbeja vastaan on lisätty siksi, että uskonto on saamassa lisäkannatusta, ja uskonnolliset henkilöt ovat valtaamassa vaikutusvaltaisia virkapaikkoja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145418

2. ARABIKEVÄT jatkuu edelleen Kairossa ja muuallakin Egyptissä, vaikka kesän kuuma helle on jo polttanut lähes kaiken vihreän ruskeaksi. Mielenosoitukset Tahrir-aukiolla, josta on tullut mielenosoittajien lempipaikka, puhkeavat herkästi poliisin ja sotilaitten nujakoidessa heidän kanssaan eikä uhreilta vältytä. Protestien syynä on ollut muutosten hitaus ja vallan pysyminen tiukasti sotilashallituksen käsissä.
Myös Suezin kaupungissa ajoittaisia mielenosoituksia järjestetään edelleen.
Arabikevään mielenosoituksissa kuoli virallisten tietojen mukaan 846 ihmistä ja toista tuhatta haavoittui. Vain yksi poliisiupseeri on tuomittu, vaikka silminnäkijät ovat kertoneet lukuisista tapauksista, joissa mielenosoittajia on piesty ja surmattu poliisien toimesta.

MAANANTAINA kokoontui satoja ihmisiä osoittamaan mieltään oikeustalon ulkopuolelle oikeuden tehtyä päätöksen, jolla 10 mielenosoittajien surmaamisesta syytettyä poliisiupseeria vapautettiin ilman tuomioita. Mielenosoittajat nujakoivat tuntikausia turvallisuusmiesten kanssa, ennen kuin joukot saatiin hajotetuiksi.
Egyptin pääsyyttäjä Mahmoud Abdel-Mequib antoi määräyksen oikeudenpäätöksen mitätöimiseksi nähtyään kansanjoukkojen hyökkäävän oikeustaloa vastaan, mutta se ei tyydyttänyt mielenosoittajia, jotka totesivat, ettei hänellä ole oikeutta mitätöidä oikeuden päätöstä, kuten uhrien omaisia edustava asianajaja Amin Ramez selitti.
Uhrien omaiset järjestivät oman mielenosoituksensa Kairon ja Suezin välisellä valtatiellä pyrkien sulkemaan sen liikenteen. AP:n mukaan sotilasjohtajat saivat neuvottelujen kautta tilanteen laukeamaan ja siirtymään Suezin kaupungin sisäpuolelle.
Egyptin parlamentti- ja presidentin vaalit pidettäneen lokakuussa 2011. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145426

3. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu antoi suostumuksensa 84 arabiterroristin ruumiiden palauttamiseksi PA: hallitsemalle alueelle uudelleen hautaamista varten. Heidät on haudattu sotilashautausmaalle, jonka osa on varattu tällaisten henkilöitten ruumiita varten.
Heidät kaivetaan esiin haudoistaan, tunnistetaan ja sen jälkeen toimitetaan PA:n viranomaisille. Ainakin kaksi ruumista kuuluu Hamasin jäsenelle. Ruumiiden palauttamisen PA:lle kerrotaan liittyvän Netanyahun hyväksymään ”hyvän tahdon eleeseen” Abbasille. Uutinen ei kerro, mistä hyvästä tämä toimi toteutetaan; Abbas ei ainakaan ole siistinyt Israelin vastaista terminologiaansa eikä osoittanut mitään vastavuoroisuutta, jota Netanyahu vaati aikoinaan. Netanyahu on ollut Gilad Shalitin vapauttamista vaativien mielenosoitusten kohteena siksi, ettei hän ole antanut lupaa yli tuhannen arabivangin vapauttamiseksi.
Artikkeli ei kerro, liittyykö tämä hänen vapauttamisneuvotteluihinsa, mutta Ehud Barak vaatii ruumiiden luovuttamisen siirtoa, koska se voi hänen tietääkseen vaikeuttaa neuvotteluja Shalitin vapauttamiseksi. Tämän uskotaan saattavan Netanyahun hämmennyksiin siksi, ettei asiaa oltu koordinoitu hänen ja puolustusministerin välillä. Aloitteen ruumiiden luovuttamisesta teki PA, ja armeijan edustaja hyväksyi sen vakuuttaen, ettei se liity vankienvaihtoon.

LUOVUTETTAVIKSI aiotut 84 ruumista kuuluvat terroristeille, jotka vuodesta 1967 lähtien ovat murhanneet israelilaisia. Yksi heistä on naisterroristi, joka 2003 räjäytti pomminsa Maxim-ravintolassa Haifassa surmaten itsensä lisäksi 21 asiakasta ja haavoittaen kymmeniä.
Kaksi ruumista kuuluvat Awadallah veljeksille, jotka kuuluivat Hamasin sotilassiiven johtoon. He syyllistyivät Apropos kahvilan iskuun 1997 Tel Avivissa surmaten kolme ihmistä, sekä IDF:n sotilaan Sharon Edrin murhaan, joka surmattiin panttivankina 1996. IDF:n sotilaat surmasivat Awadallahin veljekset tulitaistelussa Hebronissa 1998.
PA:n mukaan arabiterroristien ruumiita on yli sata, ja vaatii niidenkin palauttamista PA:lle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145431

4. HIZBULLAHIN (Hezb Allah) terrorijärjestön pääsihteeri sheikki Hassan Nasrallah piti tavanomaisen tulikivenkatkuisen puheensa jossain tuntemattomassa bunkkerissa, jossa hän on lymyillyt Libanonin kakkossodasta lähtien peläten kokevansa monien murhauttamiensa tunnettujen poliitikkojen ja siviilien kohtalon, sillä hän uskoo olevansa korkealla Mossadin hittilistalla. Nasrallah vaihtaa yösijaansa useasti peläten, että tieto hänen seuraavasta vuoteestaan on kuitenkin vuotanut vääriin käsiin. Hän olinpaikkaansa vartioivat uskotut miehet, ja vain hyvin harvoilla lähiomaisten ja vaimon ohella on oikeus tavata häntä.

NASRALLAH vakuutti puheessaan, ettei kukaan pysty pidättämään STL:n (Special Tribunal for Libanon) vaatimaa neljää Hamasin johtajistoon kuuluvaa miestä, ei 30:ssä, 60:ssä päivässä eikä edes 300:ssa vuodessa. Tribunaali antoi Libanonin syyttäjälle 30 päivää pidättää miehet ja saattaa heidät Haagin kansainväliseen oikeuteen vastaamaan syytöksiin. Nasrallah kutsuu STL:n oikeutta USA:n ja Israelin asiamieheksi eikä tunnusta sitä puolueettomaksi. Hän sanoo koko syytösoperaation tarkoituksena olevan hänen järjestönsä ja vastarinnan halventaminen sekä loukkaus Libanonin islamilaista kansaa kohtaan.
Nasrallah kiistää toistuvasti, että Hizbullah olisi syyllistynyt helmikuun 14. päivänä 2005 Beirutissa järjestettyyn terrori-iskuun, jossa kuorma-autoon sijoitettu massiivinen pommi surmasi 23 ihmistä, niiden mukana entinen pääministeri Rafik Hariri, ja haavoitti kymmeniä.
Nasrallah syyttää, että STL:n tutkimusten ja pidätysmääräyksen takana on yritys saada Libanonin uskonnolliset ryhmittymät sunni- ja shiamuslimit toisiaan vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145422

5. PENTAGON varoittaa, että Iran ja sen etäispesäke Hizbullah toimivat aktiivisesti Latinalaisessa Amerikassa levittäen vaikutusvaltaansa lähetystöjensä kautta. USA:n ilmavoimien komentaja kenraali Douglas Frazer, Pentagonin eteläisen armeijan komentaja, sanoo, että soluttautuminen sinne tapahtuu paitsi lähetystöjen, myös lukuisten moskeijoitten ja kulttuurikeskusten kautta viidessätoista Latinalaisen Amerikan maassa. Frazer vastaa USA:n 31:ssä eteläisen Amerikan maan ja Karibianmeren alueen sotilasoperaatioista. Hän sanoo tiedustelutietoihin perustuen, että niiden moskeijoissa ja opintokeskuksissa opetetaan radikaalia islamia alueen köyhissä ja takapajuisissa maissa. Ne toimivat myös rekrytointi-keskuksina islamilaisille äärijärjestöille.

Frazer sanoo varsinkin Venezuelan presidentti Hugo Chavezin ja Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin läheisten suhteitten kiihdyttäneen tätä toimintaa. Nämä johtajat ovat tavanneet 9 kertaa Chavezin 12-vuotisen presidenttikauden aikana. Hän toteaa, että yhteydet ovat toimineet lähinnä diplomatian ja kaupan aloilla, mutta varoittaa strategisista muutoksista. Hän kertoo viikoittaisista lennoista Venezuelan ja Iranin välillä, eikä viisumia tarvita Iranista Venezuelaan, Boliviaan tai Nicaraguaan. Iranin ohella Hizbullah toimii aktiivisesti hyödyntäen alueella toimivia huumekartelleja, joissa liikkuu suuret rahamäärät. - Hugo Chavez oli syöpä-leikkauksessa Kuubassa, mutta palasi äskettäin Venezuelaan väittäen voivansa hyvin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145411

6. UUTISOTSIKOITA
- Sunnuntaina Hai-Ziv Kriatin, 24, ja hänen raskaan vaimonsa Shani Kriatin, 22, kuorma-autollaan surmannut 31-vuotias Roni Levy, kahden lapsen isä, ilmoittautui itse poliisille tunnustaen autonsa viiranneen liikaa naapurikaistalle ja osuneen tyhjentynyttä rengasta vaihtavaan pariskuntaan surmaten heidät heittäen heidän ruumiinsa tielle. Kahden muun kuorma-auton epäillään ajaneen heidän ylitseen pystymättä välttämään yliajoa. (JP)
- Hyökkäysjoukkojen upseerien nimet ja kuvat on tarkoitus pidättää julkisuudesta siksi, että cast lead operaation opetusten mukaan arabit ja BGO-järjestöt voivat käyttää niitä hyväkseen nostattaakseen oikeusjuttuja heitä vastaan. Maariv-lehden artikkelin mukaan everstiluutnantin ja sitä ylempien upseerien nimiä ja kuvia ei enää saa julkistaa lehdissä ja internetissä. Käytäntö on ollut voimassa lentovoimissa vuosikaudet, mutta sitä laajennetaan myös muihin aselajeihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145432
- IDF:n komentajat ovat huolissaan kasvavista yhteenotoista arabien ja juutalais-asukkaitten välillä Juudeassa ja Samariassa, myös Jerusalemin isäosissa. Haaretzin artikkeli kertoo myös, miten juutalaisasukkaat, ”setlerit” ja äärioikeistolaiset, häiritsevät sotilaitten toimia alueilla. Upseerit varoittavat ilmiön voivan kiihtyä syyskuun lähestyessä, jolloin PA uskoo YK:n käsittelevän sen valtioesitystä. Hyökkäykset tapahtuvat usein kostona tai ovat seurausta esim. autovarkauksista, joita palestiinalaiset ovat harrastaneet vuosikaudet, pahimpina vuosina varastaen
45 000 autoa, jotka joko myydään muutaman tuhannen hinnalla tai romutetaan
varaosiksi. Yhteen aikaan todettiin, että puolet PA:n virkailijoista ajoivat varastetulla
autolla, jotka PA:n viranomaiset rekisteröivät sopivaa voitelua vastaan.
http://www.haaretz.com/print-edition/news/alarming-rise-in-clashes-between-settlers-
and-palestinians-in-west-bank-1.371473
- Länsimaitten johtajien hiljaisella tuella pidättymällä vaatimasta hänen eroaan Syyrian presidentti Bashar Assad katsoo saaneensa avoimen valtakirjan jatkaa murhaavaa mielenosoittajien murskaamistaan. Hänen viimeinen kohteensa oli Haman kaupunki, jonka hän saartoi armeijallaan surmaten kolme nuorukaista, mutta pidättyen armoniskusta odotellessaan USA:n, Englannin, Ranskan ja Turkin laatimaa ohjelmaa ongelman ratkaisemiseksi. Länsijohtajat, kuten Obama, eivät ole vaatineet Assadin kaatamista, vaan etsivät toisia tapoja hänen hillitsemisekseen. http://www.debka.com/article/21088/

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021