TORSTAI 05.05.11

1.PALESTIINALAISJÄRJESTÖT allekirjoittivat eilen Kairossa sopimusasiakirjan, jolla
on tarkoitus lopettaa Fatahin ja Hamasin vuodesta 2007 jatkunut eripuraisuus ja toistensa syyttely. Pahat kielet ehtivät vakuuttelemaan, että katsotaanpa vain, miten kauan tuo sopimus kestää, sillä vastaavia sovinnon eleitä Fatah ja Hamas välillä on tehty ennenkin.
Eikä tuo ennustus aivan turha lienekään, sillä vaikka Fatahin ja Hamasin johtajien oli tarkoitus eilen raapustaa dokumentin alle omat puumerkkinsä, molemmat jättivät sen tekemättä. Muiden pienempien järjestöjen edustajat allekirjoittivat sen edellisenä päivänä.

VIIMEINEN häiriö aiheutui siitä, että juhlallisessa loppuseremoniassa, jossa oli tarkoitus julkistaa maailmalle sovun syntymisestä, Hamasin ”ulkoministeri” Khaled Meshaal katsoi joutuneensa syrjityksi istumajärjestystä laadittaessa ja kieltäytyi aluksi tulemasta kateederille. Tämä nyt oli vähäinen tahra rikkeettömään yhteistoimintaan, mutta tahra kuitenkin.
Toinen Hamasin taholta osoitettu ”diplomaattinen” pisto eli se, että vain muutamia tunteja ennen sopimuksen julkistamistilaisuutta Hamasin teloitusryhmä ampui ”Israelin kanssa yhteistoiminnasta” vuosi sitten tuomitun palestiinalaisen Gazassa. Teloitusten tulee saada PA:n lain Abbasin allekirjoitus ennen sen suoritusta, mikä tässä jäi hankkimatta.
Kairossa järjestettyä julkistamistilaisuutta todistivat YK:n, EU:n ja arabiliiton edustajat.

YAACOV KATZ tarkastelee JP:n artikkelissaan Khaled Mashaalin äkillistä halukkuutta sopia Fatahin kanssa. Katz katsoo, että Mashaal tunsi maan polttavan jalkojensa alla Damaskoksessa Syyriassa riehuvien mielenosoitusten takia, ja katsoi turvallisuutensa vuoksi olevan edullista tässä vaiheessa lähteä ”herrojen kanssa marjaan”, kuten Suomessa aikoinaan sanottiin, eli mennä samaan kelkkaan Fatahin kanssa. Vaikka Mahmoud Abbas pyrkikin hymyilemään koko toispuoleisella naamallaan osoittaakseen jotain tärkeää saaneensa aikaan, taustalla oli selvä vaivautuneisuus. Hän kuitenkin selvitti tilaisuuteen kokoontuneelle väelle, että myös Fatah tarvitsi tätä sopimusta, sillä hänen olisi ollut vaikeaa selittää kyselijöille YK:ssa ja muualla lännessä, miten hän aikoo hallita Palestiinan valtiota, jonka toinen puoli on avoimessa kapinassa sen kanssa.
Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa julisti tilaisuudessa, että nyt voidaan unohtaa syytökset Hamasista terrorijärjestönä, sillä se on saanut kansainvälisen tunnustuksen sopimuksen ansiosta, tarkoittaen kai, että YK:n ja EU:n edustajien läsnäolo vahvistaa tämän. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=219247

2. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu matkusti Englantiin, jossa hän tapasi eilen pääministeri David Cameronin, ja sieltä Pariisiin, jossa hän tapaa presidentti Nicolas Sarcozyn. Netanyahun tarkoituksena oli saada Euroopan maiden tukea PA:n itsenäisyys-hankkeita vastaan, mutta uutisraporttien mukaan vastaanotto on korrekti mutta torjuva. Cameron ilmaisi varsin selkeästi EU-maiden kannan todetessaan, että Englanti tulee todennäköisesti tunnustamaan Palestiinan itsenäisyyden, elleivät Israelin ja PA:n väliset rauhankeskustelut jatku lähitulevaisuudessa. Cameron sanoi mahdollisuuden tunnustamisesta olevan harkinnassa, mikä tarkoittanee ilman diplomaattisia kiemuroita, että asia on käytännössä päätetty, kysymys on vain sen sopivasta ilmaisutavasta. Cameronin mielipiteen julkisti the Guardian-lehti.
Cameron kertoi Netanyahulle Guardianin mukaan, että Englanti pitää ehdottomasti parempana neuvoteltua tulosta kahden valtion periaatteen pohjalta, mutta jos neuvottelut eivät johda tulokseen lähiaikoina, Englanti ei sulje pois muita mahdollisuuksia.
”Mitä kiinteämmin Israel antautuu vakaviin keskusteluihin rauhanprosessista, sitä vähäisemmäksi kysymys yksipuolisesta itsenäisyysjulistuksesta tulee kehittymään”.

PARIISISSA L´Express julkisti presidentti Sarcozyn haastattelun keskiviikkona. Siinä Sarcozy selittää: ”Jos rauhankeskustelut alkavat uudelleen tulevan kesän aikana, Ranskan kannan mukaan tärkeimmät osapuolet tulevat keskustelemaan aikataulun aikaistamisesta. Jos sen sijaan keskustelujen alkaminen viivästyy syyskuusta, Ranska katsoo velvollisuudekseen tukea keskeistä kysymystä Palestiinan valtion perustamiseksi.” Hän selvitti edelleen, ettei EU jää tässä sivustakatsojaksi. Hän halusi USA:n ottavan suuremman vastuun kysymyksestä, mutta totesi, ettei USA voi sitä toteuttaa yksin, vaan tarvitsee EU:n tukea.

NETANYAHU otti esille kysymyksen Fatahin ja Hamasin välisestä sovintodokumentista,
mutta Cameron – samalla kun hän vakuutti Englannin horjumatonta tukea Israelille – ei kieltänyt sitä, että Englanti tukee Fatahin ja Hamasin sovintoa, mutta haluaa ensin tutustua dokumenttiin. Sarcozy puolestaan tunnusti haastattelussa, että rauhan saavuttaminen ilman Fatahin ja Hamasin sovintoa on mahdotonta.
Cameron viittasi vielä bin Ladenin teloittamiseen Pakistanissa, että se antaa entistä paremmat mahdollisuudet taistella terrorismia vastaan maailmalla.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=219281

3. USA:N merivoimien erikoisjoukkojen Unit 6 onnistunut kommandoisku bin Ladenin taloon Pakistanissa on yllättäen herättänyt paljon kysymyksiä ja epäilyjä.
Ensimmäinen huomio kiinnittyy siihen, että USA:n armeijan osasto toimi ilmeisesti lupaa kysymättä ystävällis-mielisen valtion alueella, joskin ehkä sen tiedustelujärjestön ISI:n tieten.
USA:n hallituksen aiemmin julkaisemien raporttien mukaan teloitusta edelsi kiivas 40 minuuttia kestänyt tulitaistelu. Todellisuudessa 20 hengen erikoisosasto ampui Ladenin lähetin Ahmed Abu al-Kuwaitin ja hänen kanssaan olleen naisen ulkorakennuksessa sekä päärakennuksen portaikossa lähetin veljen, joka ryntäsi heitä vastaan.
Tunkeuduttuaan bin Ladenin makuuhuoneeseen he ampuivat vuoteessa levännyttä Ladenia kuolettavasti päähän ja rintaan sekä haavoittivat huoneessa ollutta naista. Bin Laden ei tarttunut aseisiin, vaikka raportin mukaan hänen lähellään oli Kalashnikov-kivääri ja pistooli. Mitään suurta tulitaistelua paikalla ei käyty, mutta yksi helikopteri syöksyi talon pihaan. Joukot löysivät talosta viisi tiekonetta, 5 kovalevyä ja runsaasti levyille tallennettua aineistoa, jotka he ottivat mukaansa. He uskovat, että niissä on suunnitelmia tulevista operaatioista sekä järjestön henkilöistä, tietoliikenteestä ja sisäisistä järjestelyistä.

OBAMAN hallituksen edustajat, jotka joutuivat selittämään tapahtumia journalisteille, joutuivat tunnustamaan, että heidän tietonsa olivat puutteellisia ja vääriäkin oikoen pahimpia kompia. OBAMA antoi luvan julkistaa videokuvia hyökkäyksestä, mutta bin Ladenin ruumista kuvaavat kuvat hän päätti pidättää julkisuudelta. http://www.nytimes.com/2011/05/05/us/politics/05binladen.html?partner=rss&emc=rss

4. ISRAELIN hallitus päätti lopultakin tunnustaa yli 3000:n asukkaan Elin juutalaisyhteisön Samariassa, n. 30 km päässä Jerusalemista pohjoiseen. Valtion syyttäjä ilmoitti korkeimmalle oikeudelle, että HaYovelin lähiö on rakennettu osittain arabien omistamalle maalla. HaYovelin pormestari Kobi Eliraz sanoi hallituksen päätöstä tervetulleeksi, jota on odotettu 27 vuotta.
Hän kuitenkin valitti päätöksen yhteyteen lisättyä termiä ”mahdollisuuksien mukaan”, eli koko Elin ja Hyovelin aluetta ei tunnustettu itsenäiseksi kaupungiksi.
Tämän päätöksen ehdollisuus vaarantaa edelleen kuuden asuinrakennuksen kohtalon, niiden mukana kahden sodassa kaatunen veteraanin Roi Kleinin ja Eliraz Peretzin kotitalot, joissa heidän perheensä asuvat.
PORMESTARI Kobi Eliraz ihmettelee, miten 40 vuotta sitten otettujen valokuvien perusteella voidaan päätellä maan kuuluneen arabeille, jotka sattuivat silloin hoitamaan jotain oliivipuuta siinä. Toiseksi hän toteaa, että on olemassa useita korvausmenetelmiä, joilla asia voidaan hoitaa ilman asuinrakennusten tuhoamista, mitä äärivasemmistolainen painostusjärjestö Peace Now, joka itse on oikeudellisten selvittelyjen alaisena, vaatii korkeimmalle oikeudelle lähettämässään kirjeessä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143922

5. UUTISOTSIKOITA
- Hamasin vankeudessa viruvan IDF:n sotilaan Gilad Shalitin vanhemmat ovat jo kauan sitten menettäneet uskonsa hallituksen kykyyn ja tahtoon vapauttaa heidän poikansa. Noam ja Aviva Shakit uhkaavat keskiviikkona Netanyahulle lähettämässään kirjeessä kääntyvänsä korkeimman oikeuden puoleen, jotta se pakottaisi hallituksen lopultakin tekemään jotain todellista asian hyväksi. Heidän tarkoituksensa on tehdä tästä ihmisoikeuskysymyksestä poliittisen jutun. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143917
- Shin Betin edellinen johtaja Uval Diskin varoittaa Fatahin ja Hamasin sopimus-dokumentista, ettei se ole todellinen, eikä kysymys ole sovinnosta niiden välillä. Hänen näkemyksensä mukaan kysymys on fasadista, jonka suojassa suunnitellaan kolmatta intifadaa. Todisteena tästä hän sanoo sen, ettei Hamas päästä PA:n turvallisuusjoukkoja Gazaan eikä Fatah Hamasin joukkoja Länsirannalle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143915
- Muslimijärjestöt Al-Quds säätiö ja Muslimioikeusneuvosto Etelä Afrikassa suunnittelevat, että ne lähettävät maakolonnan Afrikasta Gazaan samaan aikaan, kuin Turkissa toimiva IHH lähettää toisen flotillansa meritse. Tämä suunniteltiin tapahtuvaksi 15. toukokuuta, jolloin muslimeja kehotetaan marssimaan joka taholta Israelin rajoille, mutta Turkin vaalien takia flotilla II:n seilaaminen siirrettiin vaalien jälkeen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143906
- Syyrian sotilaat tekivät yöllisen ratsian Damaskoksen Saqban lähiöön, jossa viime viikolla järjestettiin satojen ihmisten mielenosoitukset. Sotilaat tunkeutuivat asuntoihin ja suorittivat massapidätyksiä lähiössä. Sotilaat eivät suostuneet kertomaan keitä he olivat, mutta heidän uskotaan kuuluvan Bashar Assadin veljen Maher Assadin joukkoihin. Lähiön puhelinyhteydet oli katkaistu enne ratsiaa. Lähiön mielenosoitus oli sujunut ilman välikohtauksia. Armeijan panssarit piirittivät Rastan kaupungin ja miehittivät tarkastuspisteitä Banian kaupungissa. Ihmisoikeusjärjestö vahvistaa, että se on rekisteröinyt 2843 ihmisen pidätykset, mutta todellinen luku voi olla 8000. Yksin Daraan kaupungista on viety yli 800 miestä. Syyrian hallituksen joukkojen veriset yhteenotot siviilien kanssa jatkuvat, ja pidätettyjen pahoinpitely ja kidutus on yleistä, usein myös naisten ja äitien, joilta kiristetään tietoja heidän miehistään ja pojistaan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=219289

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019