SUNNUNTAI 01.05.11

1. SYYRIASSA jatkuu aseettomien mielenosoittajien surmaaminen maailman keskittyessä Englannin kuninkaallisten hääseremonioihin ja vapun viettoon. Olihan sentään yksi tärkeä tositarinakin: Naton joukot olivat saaneet vihiä, että Libyan presidentti perheineen oli myös keskittynyt seuraamaan Williamin ja Katen kymmeniä miljoonia maksavia häämenoja määrätyssä huvilassa ja lähetti pommittajansa keskeyttämään presidentti Muammar Gaddafin rauhallisen koti-illan. ”Onko siinä nyt laitaa, että maansa johtaja irrottautuu todellisuudesta ja alkaa muistelemaan omia hääseremonioitaan kesken kaiken; pitäisihän hänen ymmärtää, että Libya käy sotaa sekä omia kapinallisiaan että koko läntisen maailman sotajoukkoja vastaan, ei siinä pitäisi olla aikaa lekotteluun TV-laitteiden edessä”. Näin ajatuskuvio mennee.

EMME todellisuudessa tiedä, mitä Gaddafin perhe teki huvilassa täsmäpommien iskiessä siihen, mutta osa huvilasta tuhoutui surmaten yhden Gaddafin kuudesta pojasta, Saif al-Arab Gaddafin, 26, ja kolme lapsenpoikaa. Muammar oli vaimonsa kanssa myös huvilassa pommi-iskun aikaan, mutta he pelastuivat uutisten mukaan naarmuitta. Muutamat varmaan myös haavoittuivat, vaikka uutislähteet jättävät sen pois teksteistään.

NATON johto vakuuttaa naama peruslukemilla, kuten kunnon soturin tuleekin tehdä, ettei tarkoituksena suinkaan ollut surmata Gaddafia – olisihan se selvä epäonnistumisen myöntäminen vihollisen edessä -, ”kunhan vain annettiin muistutus todellisuudesta”.
Tämä lienee tarkoitettu NATO:n vastaukseksi Gaddafin tarjoamaan aselepoon tai tulitaukoon, jotta voitaisiin selvittää kuka taistelee ketäkin vastaan – NATO:n ohjukset kun välillä osuvat myös kapinallisten joukkoihin surmaten heitä. Gaddafi tarjoutui keskustelemaan länsivaltojen edustajien kanssa Libyan öljystä, jota hän uskoo heidän haluavan, mutta ilmoitti samalla, ettei hän näe mitään syytä lähteä maanpakoon Tunisian presidentti Alin tapaan; hän mieluummin jakaa Egyptin presidentti Hosni Mubarakin kohtalon teloituksesta, jolla Mubarakia uhataan, jos hän presidenttinä todistettavasti antoi käskyn mielenosoittajien ampumisesta.

NATON joukkojen komentaja Libyassa kenraaliluutnantti Charles Bouchardt väänteli sanojaan kuin piikkilankaa pyrkiessään selittämään, että NATO pommittaa vain sotilaskohteita eikä pyri iskemään siviilikohteisiin. Hän tunnusti, että Gaddafin perheen jäseniä on voinut saada surmansa iskussa ja sanoi pahoittelevansa siviilien kuolemaa, mutta totesi samalla, että ”NATON pommitukset ovat selvästi kytkeytyneet Gaddafin hallituksen systemaattisiin hyökkäyksiin Libyan kansaa vastaan – me emme jahtaa siviilejä.”
Yksityiseen huvilaan tehtyä pommi-iskua – ilmeisesti saamansa vihjeen perusteella – on vaikea uskoa sotilaskohteeksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143795

2. SYYRIASTA tulleet tiedot kertovat veristen mielenosoitusten jatkuvan huolimatta Bashar Assadin päättäväisestä yrityksestä taltuttaa protestoijat turvallisuus-joukkojensa ja armeijan avulla. Uutiset kertovat näiden joukkojen tulittavan suorasuuntauksella edellisten mielenosoitusten uhreja hautaamaan tullutta väkijoukkoa. Tämä tuntuu sivulta katsoen täydeltä mielettömyydeltä, sillä tuskin teräsnyrkein alistettua kansaa voi enää pitää johtajilleen kuuliaisena ja yhteistoimintahaluisena; ellei sitten Assadin tarkoituksena olekin nuijia osa kansasta, joka kuuluu toiseen etnis-uskonnolliseen joukkoon, eräänlaiseksi orjakansaksi vailla kansalaisoikeuksia ja vapauksia.

UUTISLÄHTEET kertovat, että perjantain ”raivon päivänä” Daraan piiritetyssä, 120 000 asukkaan kaupungissa Jordanian rajalla sotilaat ja turvallisuusjoukot surmasivat ainakin 40 siviiliä ja kuusi lisää lauantaina, nostaen viikonvaihteen aikana Syyriassa surmansa saaneiden luvun 70:een.
USA:ssa asuva Reform-puolueen johtaja Farid Ghadry antoi tilanteesta varsin synkän kuvan. Hän sanoo, ettei keskustelua Bashar Assadin kanssa ole enää mahdollista käydä, se mahdollisuus on hänen mukaansa poistunut. Hän kutsuu Assadia ”käveleväksi ruumiiksi”, jonka elinpäivät ovat luetut, eikä hän ymmärrä, miten kukaan voisi edes pyrkiä tapaamaan häntä tai vierailemaan hänen luonaan.

AL-JAZEERAN Syyriassa olevan toimittajan Rula Aminin mukaan – hän on yksi harvoista, jotka vielä voivat toimia maassa – raportoi Daraan asukkaitten kertomuksiin perustuen, että Assadin joukot tunkeutuivat Omarin moskeijan imaamin Ahmad Sayasnehin kotiin tarkoituksenaan pidättää hänet. Imaami ei ollut kotona, mutta joukot ampuivat hänen poikansa ilman selityksiä tai kuulusteluja.
SADAT Baath-puolueen jäsenet ovat luopuneet jäsenyydestään vastalauseena summittaiseen siviilien tulittamiseen ja kotien tuhoamiseen panssarien tykeillä, kuten osa sotilaista. Rula Amin kertoi twitter-sivullaan, että 85-vuotias kansan demokratia-puolueen johtava jäsen Omar Qashash oli pidätetty Aleppossa yleisessä puistossa. Toinen oppositiojohtaja Hassan Abdel Azim oli myös hänen raporttinsa mukaan pidätetty. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=218585

3. ISRAELIN hallituksen edustajat sanovat painiskelevansa lukuisten selvittämättömien ongelmien parissa Egyptin presidentti Hosni Mubarakin jälkeen maan ulkopolitiikassa tapahtuneitten huolestuttavien suuntausten vuoksi. Osa niistä perustuu vain lehtitietoihin, sillä Netanyahu ei ole kiirehtinyt suhteitten solmimiseksi Egyptin uusien hallitsijoitten kanssa.
”Me olemme huolestuneita viimeaikaisesta kehityksestä Egyptissä”, hallituksen edustaja sanoo. Meitä huolestuttaa tiedot rauhansopimuksen mitätöimisestä; Egyptin ja Iranin välisten suhteitten kehittymisestä; olemme huolissaan Egyptin ja Hamasin välisistä suhteita,” tämä virkailija tilittää tuntojaan lauantaina JP:n toimittajalle. Eikä siinä kaikki.

VIRKAILIJA selittää edelleen, että aikana, jolloin Rafahin portit olivat suljetut Siinan ja Gazan väliselle liikenteelle ja Egypti pyrki valvomaan salakuljetusta raja-aidan ali, Hamas pystyi rakentamaan huomattavan ja hyvin varustetun armeijan, ja mitä sitten, kun rajat avataan ja tavara- ja henkilöliikenne sujuu Siinailta Gazaan lähes ilman tarkastuksia? Tällä on jo aivan selvää sotilaspoliittista merkitystä, hän huomauttaa. Hamas on todella pystynyt hankkimaan nykyaikaista aseistusta, mistä koulubussin tuhonnut ja yhden koululaisen surmannut panssarin-torjuntaohjus (pst-ohjus) on selkeänä todisteena. Heillä tiedetään olevan myös olalta ammuttavia it-ohjuksia, joskaan he eivät ole vielä onnistuneet ampumaan yhtään helikopteria alas. Egypti ilmoitti torstaina, että se valmistelee 10 päivän kuluessa Rafahin terminaalin avaamista pysyvästi. Aiemmin USA:n myötävaikutuksella ja painostuksella aikaan saadun sopimuksen mukaan terminaalin kautta kulkevat tiedot välitetään atk:n välityksellä IDF:n valvontapisteeseen Kerem Shalomiin, josta annetaan lopullinen lupa läpikulusta.
Tämä sopimus nyt mitätöidään yksipuolisesti Egyptin toimesta.
Tämä suunnitelma ilmaisee samalla, mihin suuntaan Egyptin uusien hallitsijoitten politiikka suuntautuu, eivätkä merkit ole myönteisiä Israelin kannalta.
Israelin tuntema huoli eteläisestä naapuristaan syvenee, jos Muslimiveljeskunta saa odotetun vaikutusvallan Egyptin hallituksessa. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=218525

4. EGYPTIN huolen lisäksi ja sitäkin akuutimpana on noussut esiin Hamasin ja Fatahin lähentyminen ja niiden välisen skisman poistuminen siinä määrin, että ne muodostavat yhteishallituksen, jonka ministerit olisivat teknokraatteja ja pääministerinä ilmeisesti joku muu kuin lännessä suurta suosiota nauttiva Salaam Fayad, jota Hamas ei voi sietää. PA:n johto puheenjohtajaansa Mahmoud Abbasia myöten näyttävät olevan innoissaan tästä kehityksestä, joskin soraääniäkin kuulee. Suurin voittaja tässä on kuitenkin Hamas, joka sopimuksen ansiosta nousisi kertaheitolla tunnustetuksi hallituskumppaniksi.

HAMASIN johto ilmoittaa kiertelemättä, ettei se tule suostumaan kvartetin asettamaan kolmeen ehtoon, ja kehottaa jopa, että PLO:n täytyy selkeästi ilmoittaa mitätöivänsä Israelin tunnustamisen. Hamas olettaa, että koko tämä kattojärjestö Palestinian Liberation Organisation PLO, (Palestiinan vapautusjärjestö) organisoidaan uudelleen, jossa Hamasilla olisi merkittävä osa. Hamasilla ei ole nyt PLO:n jäsenyyttä. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=218525

5. UUTISOTSIKOITA
- Syyria ilmoittaa kutsuneensa israelilaisen rabbin Yeoshua Pinton USA:n
juutalaisjohtajan kautta vierailulle Damaskokseen. Monet rabbin esi-isät on haudattu
Syyriaan, mikä voi olla syynä tähän epätavalliseen kutsuun rukoilla heidän
haudoillaan. Tarkkailijat kuitenkin epäilevät vierailun voivan toteutua nykyisessä
kaoottisessa tilanteessa Syyriassa. Pinton isoisä oli 17-vuosidalalla Damaskoksen
päärabbi.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=218586
- Tiedostusministeri Moshe Kahlon (Likud) kehotti nuorten foorumin kokouksessa torstaina Israelia liittämään Juudean ja Samarian valtioonsa, jos PA jatkaa yksipuolista valtionsa ajamisasiaa maailmalla. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=218571
- Saksalainen vasemmistopuolue yhdistää Israelin Saksan natseihin ja käyttää viireissään kuviota, jossa kuusisakarainen Davidin tähti on varustettu keskeen sijoitetulla hakaristillä. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=218593
- Palestiinalaisten myötäilijä-hakkeri onnistui pääsemään Israel Beiteinun web-sivulle liittäen sinne kuvan, jossa on Palestiinan suurikokoinen lippu taustanaan Egyptin pyramidi. Tekstissä sanottiin: ”Rikollisen Liebermanin puolue- sinusta ja sionisteista huolimatta rauhansopimus tullaan allekirjoittamaan.” Lisäksi siihen oli kirjoitettu: Hamas + Fatah = Palestiina. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=218544
- Jonah Mandel tutkii artikkelissaan, onko sekasortoisesta arabikeväästä nousemassa esiin yksi uskonnollinen liike kuten kaikki muutkin, vai jatkaako se muslimiperinnettä, joka hyljeksii muita uskontoja ja ideologeja vähäarvoisempina (inferior). Varsinkin Muslimiveljeskunta, jonka koti- ja synnyinmaa on Egypti, ja josta monet uskonnolliset ääriliikkeet ovat saaneet virikkeensä ellei peräti sen ideologian ajajina ja edelleen käytännössä toteuttajina, saa hänen kirjoituksessaan päähuomion. Hän pyrkii todistelemaan, että se voisi olla jopa maltillinen luonteeltaan, mutta todellisuudessa sen toteuttajat ajavat islamin äärisuuntaa, jossa naisen asema on tarkoin määriteltynä alistettu ja jossa jäsenten silpomiset ja kivittämiset rangaistusmuotona ovat yleisiä. Luulisi varsinkin naisten nousevan tätä suuntaa vastaan, mutta Egyptin esimerkin mukaan naiset ovat sen uskollisimpia kannattajia, myös tyttöjen ympärileikkausten muodossa. http://www.jpost.com/Features/FrontLines/Article.aspx?id=218342
- Talousministeri Yval Steinitz ilmoitti, että hän pidättää valuutan siirrot PA:lle Fatahin ja Hamasin yhteistoiminnan kehittymisen vuoksi. Hän ei maksa viimeistä 89 miljoonan USD erää odottaessaan tilanteen kehittymistä. Jää nähtäväksi, miten se vaikuttaa tavarakuljetuksiin Israelista Gazan kaistalle. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/israel-freezes-cash-transfer-to-palestinians-due-to-fatah-hamas-unity-deal-1.359123
- IDF nostaa toimintavalmiuttaan palestiinalaisalueitten lähellä 15. toukokuuta odotettavien mielenosoitusten vuoksi. Silloin on länsikalenterin mukainen Israelin valtion syntymäpäivä, jota palestiinalaiset kutsuvat nimellä ”nagba”, katastrofi. http://www.haaretz.com/print-edition/news/idf-to-bolster-presence-near-palestinian-areas-ahead-of-nakba-day-events-1.359039
- Bahrain vaatii boikottia Irania vastaan sen harjoittamaan maan rauhaa horjuttavan politiikan vuoksi. Presidentti Mahmoud Ahmadinejadia ei ole näkynyt julkisuudessa moneen päivään sen jälkeen, kun korkein kaitsija Ali Khamenei peruutti hänen päätöksensä antaa kenkää maan sisäministerille. Monet katsovat, että Iranin sisällä on kiehumassa uusi keitos, josta ei vielä tiedetä mitään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/143796

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019