TORSTAI 14.10.10

1. POLIITTISET kommentoijat yrittävät keksiä esimerkkejä, joilla kuvata Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin Libanonin vierailua, jonka hän aloitti eilen ja jatkaa tänään. Ulkoministeriön edustaja Yigal Palmor sanoi, että Ahmadinejadin vierailu muistutti maanomistajaa, joka vierailee vuokralaistensa luona; joku toinen kutsui sitä sotapäällikön tarkastustilaisuudeksi joukkojensa luona. Sitä voisi verrata jopa siihen, miten Hitler vastaanotettiin huurraa-huudoin ja ylistyksin Itävallassa Saksan alistettua sen tahtonsa alle. Pääministerin kanslian edustaja Mark Regev sanoi, että ”Iranin hallinta Libanonista edustajansa Hizbullahin kautta on estänyt Libanonia toimimasta rauhankumppanina ja on alistanut sen Iranin satelliitiksi sekä terrorismin ja tasapainottomuuden keskukseksi”.
Miten tahansa, Ahmadinejadin seisoessa Libanonin presidentti Michel Suleimanin vieressä ei voinut välttyä vaikutelmalta, ettei kysymyksessä ollut kahden ystävällisen maan päämiehen tasapuolinen tapaaminen.

AHMADINEJAD luonnehti Libanonin asemaa puhuessaan kannattajilleen tulkin välityksellä todeten, että ”Libanon on esimerkki ja jihadin yliopisto”. ”Libanon ja Iran ovat kaksi valtiota, jotka rakastavat toisiaan ja joilla on paljon yhteistä”, jatkaen sitten sionistisesta hallituksesta, jolla hän tarkoittaa Israelia, joka ”massamurhaa viattomia ihmisiä ja rikkoo kansainvälisiä lakeja.” Myös Hizbullahin pääsihteeri sheikki Hassan Nasrallah puhui tilaisuudessa, mutta hän ei uskaltanut uhmata kohtaloaan tullakseen itse paikalle, vaan hänen puheensa oli videoitu ja esitettiin TV:n kautta. Hän lausui Iranin presidentin tervetulleeksi ja kutsui häntä ”vastarinnan voimalliseksi tukijaksi sanoen Iranin ja palestiinalaisten seisovan yhdessä Israelia vastaan”.
DEBKAFILE arvioi, että Hizbullah halusi tällä alleviivata kaikkien nähden ja kuullen voimaansa ja vaikutusvaltaansa Libanonissa ja Beirutissa, ikään kuin hänen turvallisuutensa on tärkeämpi ja suuremmassa vaarassa kuin Iranin presidentin samalla ilmaisten, että Nasrallahilla on hihassaan toinen suuri draama, jonka hän esittää vierailun yhteydessä.
DEBKAFILE kertoo omiin sotilaallisiin lähteisiinsä perustuen, että Nasrallahin pidättäytyminen julkisuudesta on saattanut Israelin, Syyrian, Libanonin, YK:n UNIFILin ja Hizbullahin sotilaalliset yksiköt korkeaan hälytystilaan. http://www.debka.com/article/9079/
IRANIN presidentin arvioidaan terävöittävän puheitaan edelleen toisen vierailupäivänsä aikana, jolloin hän suuntaa matkansa Libanonin eteläosaan Israelin rajan tuntumaan.

AHMADINEJAD sanoi tavatessaan Libanonin presidentti Michel Suleimanin: ”Me tuemme täysin Libanonia ja vaadimme miehitettyjen maitten vapauttamista Libanonissa ja Syyriassa.” Hän totesi olevansa ”kuin kotonaan Libanonissa, kuin omassa maassaan”. Seisoessaan lehdistötilaisuudessa Suleimanin vierellä hän vakuutti, että Iran on koko Libanonin kansan liittolainen, ei vain Hizbullahin. ”Me haluamme yhdistetyn, modernin Libanonin, ja me seisomme Libanonin kansan ja sen hallituksen rinnalla – Libanonin kansan kaikkien elimien – kunnes päämäärämme on saavutettu. Me tuemme täysin Libanonin kansaa sen taistelussa sionistista vihollista vastaan.” Hän ojensi Suleimanille lahjan, jota hän kutsui ”taiteelliseksi luomukseksi, joita vain kuudella maalla maailmassa on hallussaan, ja jonka hän sanoi olevan hyödyllinen tieteellisessä tutkimuksessa”.

SULEIMAN kiitti vierastaan todeten vakuuttaneensa hänelle, että Libanon odottaa Israelin toimivan YK:n turvallisuusneuvoston lausuntojen mukaisesti. Hän sanoi keskustelleensa vieraansa kanssa myös kansainvälisestä terrorista ja siitä, miten erottaa sen vastarinnasta. Hän sanoi, että kansoilla kuten myös Iranilla on oikeus ydinteollisuuteen käyttääkseen sitä rauhanomaisiin tarkoituksiin. Hän sanoi, että he olivat allekirjoittaneet kaksipuolisen muistion taloudellisista, liikenteellisistä, ympäristöllisistä ja energiataloudellisista kysymyksistä.

AHMADINEJADIN päiväohjelmassa on vierailu Libanonin eteläosassa, mukaan lukien Bint Jbail sekä Maroun a-Ras kylät, alle neljänkilometrin päässä Israelin rajasta, jota hän kutsui Iranin etelärajaksi. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=191280

2. KAIKKI eivät Libanonissa suinkaan kannata Iranin otetta ja Ahmadinejadin vierailua maassa. Ryhmä 250 poliitikkoa, asianajajaa ja poliittista aktivistia kirjoitti avoimen kirjeen Ahmadinejadille, jossa he kritisoivat hänen tukeaan Hizbullahille. ”Puheesi alueen ilmeen muuttamisesta ja Israelin pyyhkimiseksi pois kartalta Islamilaisen vastarinnan kautta Libanonissa saa vierailusi muistuttamaan korkean komentajan vierailua etulinjaansa.”
SUNNI-enemmistöisessä Tripolissa maan pohjoisosassa esitettiin plakaatteja, joissa Ahmadinejadin kasvot oli viivattu yli varustettuina tekstillä: ”Ei kiitos uskonnollisten johtajien valtaan”.
UUTISRAPORTEISTA päätellen Libanonin pääministeri Saad Hariri oli lähes täysin sivuutettu näissä juhlallisuuksissa ja hänen paikallaan komeili Hassan Nasrallahin parrakas kasvokuva. Hizbullahin valta Libanonin eteläosassa on kiistaton ja sillä on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, jonka kautta se käytännössä johtaa maan hallintoa. Iran on tukenut Hizbullahia 30 vuotta antaen sille miljoonia USD vuosittain ja aseistaen sitä uudenaikaisin asein. Iran antoi varat, joilla Hizbullah rakensi viimeisessä sodassa tuhoutuneet talot maan eteläosassa.
Ahmadinejadin vierailua Libanonissa turvaavat Iranin vallankumouskaartin 2500 sotilasta, joita lennätettiin maahan hyvissä ajoin ennen vierailua.
JP:n artikkelissa haastatellut muutamat libanonilaiset sanovat tuntevansa kiitollisuutta Iranin antamasta taloudellisesta tuesta, joskaan mistään rakkaussuhteesta ei liene kysymys.
http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=191288

3. ISRAELIN JA PA:N johdon välinen vuoropuhelu – jos sitä sellaiseksi voidaan kutsua, koska sitä käydään lehtien välityksellä – on muuttumassa luoteeltaan ilkeämieliseksi sanailuksi. Parhaalla tahdollaankaan sitä ei voi pitää kahden toisiaan kunnioittavan hallituksen välisenä vilpittömänä keskusteluna, jolla pyritään etsimään ratkaisuja kipeisiin ongelmiin.
Viimeisenä esimerkkinä tästä on PLO:n korkean virkailijan ja Abbasin läheisen neuvonantajan Yasser Abed Rabbon keskiviikkona julkistama lausunto, jossa hän sanoo PA:n olevan valmis tunnustamaan Israelin minkälaisena valtiona tahansa, jos USA:n hallitus esittää kartan, jonka sekä USA että Israel ovat hyväksyneet ja jossa ne tunnustavat 1967 sotaa edeltävät aselepolinjat Palestiinan valtion rajoiksi Israelia vastaan, myös Jerusalemin osalta.

NETANYAHU antoi aivan ilmeisesti harkitsemattoman lausunnon luvatessaan jatkavansa rakennuskieltoa, jos PA/PLO tunnustaa Israelin juutalaisena valtiona.
Mutta Rabbon vastaus siihen osoittaa, ettei sitä oltu edes tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Hänen lausuntonsa voi tietenkin perustua USA:n ulkoministerin edustajan P J Crowleyn lausuntoon, jossa hän pyysi, että PA esittää yksityiskohtaisesti omat vaatimuksensa perustuen Netanyahun viimeiseen tarjoukseen mutta siten, että se edistäisi keskustelujen jatkamista. Tämä tuskin toteutui Rabbon lausunnossa.

PALESTIINALAISTEN piirissä Rabbon lausunnon katsotaan antavan tunnustuksen Israelista juutalaisena valtiona, mikä ei vastaa PA:n politiikkaa, kerrotaan JP:n artikkelissa. Monet palestiinalaisryhmät Juudeassa ja Samariassa, mukaan lukien Fatah, tuomitsivat voimakkaasti Rabbon lausunnon ja vaativat hänen eroaan.
Rabbo selitti lausuntonaan myöhemmin, ettei hän tarkoittanut tunnustavansa Israelin valtion juutalaisuutta, vaan ilmoitti, että USA:n tulee esittää tarkka rajalinja, jonka PA voi hyväksyä. Israelin vaatimuksia vastaan USA:n ja Israelin tulee tunnustaa Palestiinan valtion rajat Juudeassa ja Samariassa sekä Gazan kaistalla, hän selitti. ”Sellaisessa tilanteessa voisimme tunnustaa Israelin juutalaisena tai vaikka kiinalaisena valtiona”, hän sanoi. Hän jatkoi, että ”palestiinalaiset ovat jo hyväksyneet Israelin valtion, mutta Israel ei ole tunnustanut palestiinalaista valtiota, ja siksi he vaativat vakuutusta valtion perustamisesta kaikilla 1967 sotaa edeltävillä rajoilla”.
Rabbon lausunto tuomittiin kautta linjan palestiinalaisten johtomiesten toimesta, ja sitä kutsuttiin jopa vaaralliseksi, kuten PA:n parlamentin varapuheenjohtaja Hassan Khraisheh totesi sanoen sen osoittavan palestiinalaisten tappion ja voimattomuuden aseman.
Israelin puolella jotkut katsovat, että Netanyahu teki taktisen virheen, kun ei jatkanut kieltoa. Nyt hän joutunee USA:n koventuvan painostuksen alaiseksi ja pitemmällä moratoriumilla.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=191266

4. UUTISOTSIKOITA
- Kreikan ulkoministeri Dimitri Droutsasin Israelin vierailun katsotaan edelleen vahvistavan Israelin ja Kreikan välille virinneitä ystävyyssuhteita, jotka sopivasti tulevat täydentämään tyhjiötä, minkä Turkin viilentyneet suhteet aiheuttivat. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=191306
- Israelin poliisi etsii tapoja, joilla kiviä heitteleviä arabilapsia voitaisiin saada kuriin. Poliisi katsoo, että alle 12-vuotiaitten vanhemmat ovat syyllisiä, mutta heitä tuskin voidaan pidättää. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191309
- Egyptin presidentti Hosni Mubarakin kovan komennon alla toimiva hallitus tiukentaa median vapauksia ennen seuraavia presidentin vaaleja, joihin Muslimiveljeskunta aikoo osallistua toisten puolueitten listoilla, koska se on ainoa mahdollisuus. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=191337
- Pääministeri kieltää huhut, että hän olisi pyytänyt presidentti Peresiä toimimaan välittäjänä Kadiman ja Netanyahun välillä hallituspohjan laajentamiseksi. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191311
- Turkki aikoo jäädä pois OECD:n kokouksesta Jerusalemissa huonojen suhteiden vuoksi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=191276
- Valtiontarkastaja Micha Lindenstrauss kritisoi Jerusalemin kaupunkia siitä, ettei se ole valvonut laitonta rakentamista pääkaupungissa. Silwanin arabilähiössä laittomien rakennusten määrä kasvoi 10 vuodessa kymmenestä 130:en. Vuosiraportissa puututaan moniin kysymyksiin, kuten korruptioon kuntien sisällä ja rakennusoikeuden määrättömään lisäämiseen huomioimatta ympäristötekijöitä ja kaupunkikuvaa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191282, http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=191305
- Nigeriasta Israeliin aikovan 28 000 pyhiinvaeltajan matka on vaarassa turvallisuus-ongelmien vuoksi, sillä lentoja sinne ja sieltä tänne on uhattu terroritoimilla. http://www.jpost.com/Travel/TravelNews/Article.aspx?id=191323
- Afrikkalaiset lääkärit ovat Israelissa oppimassa tapoja, millä AIDS-potilaita hoidetaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140072
- Sotilastuomioistuin tuomitsi 34-vuotiaan Iyad Abayatin kolmen israelilaisen murhasta, vanhimmat alkaen v. 2000. Hän asuu Betlehemissä ja toimi al-Aksan riveissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140070
- Hamasin pyssymiehet tekivät ratsian arabijournalistien päämajaan Gazassa ja sulkivat PA:n unionin päämajan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140062
- PA:n pääministeri Fayad uhittelee tarkoituksellisesti Israelin valvontaa vastaan Jordanjoen laaksossa. Hän antoi luvan teollisuuskylän rakentamiseksi ilman Israelin rakennuslupaa. Toiseksi hän suunnittelee uutta lentokenttää Jerikon lähettyville, sekin ilman Israelin hyväksyntää. Alue on Israelin täydessä hallinnassa, C-aluetta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140057
- Debkafile kertoo, että Israel antaa Iranin rakentaa muinaista ”itärintamaa”, johon kuuluvat Iran, Syyria, Libanon, Turkki, Palestiina ja Irak. Tämän mahdollistaa USA:n ja Israelin toimettomuus ja tilanteeseen puuttumattomuus, saotaan artikkelissa. http://www.debka.com/article/9080/
-

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019