PERJANTAI 08.10.10

1. ARABILIITON kokouksessa Libyassa tänään tehtäneen päätös, saako PA jatkaa keskustelujaan Israelin kanssa 10-kuukauden rakennuskiellon päättymisen jälkeenkin. JP:n kolumnistit H Keinon ja Kh A Toameh arvioivat, että arabiliitto tukee Abbasin esitystä poistua keskusteluista näillä ehdoilla, mutta luultavasti jättää oven raolleen siltä varalta, että Obaman hallitus nostaa jonkun kaniinin tai kyyhkyn hatustaan, jolla sekä Netanyahun että Abbasin arvovalta ja uskottavuus säilytetään. Toiset tarkkailijat arvioivat, että Israelin leirissä on varovainen toiveikkuus kaikesta huolimatta.

OBAMA tarvitsee kipeästi myönteistä päätöstä keskustelujen jatkamiseksi, sillä marraskuun 2. päivän välivaalit ovat aivan oven edessä, ja gallupit ennustavat Demokraateille rökäle-tappiota, jossa se voisi pahimmassa tapauksessa menettää kongressin molemmat kamarit. Tämä vaikeuttaisi Obaman hallintoa oleellisesti. Toiseksi republikaanien valta kongressissa voisi kiihdyttää epäilyjä Obaman laillisesta oikeudesta presidentin virkaan ja tutkimuksia ellei peräti syytöksiä laittomuuksista Obaman hallituksen aikana.
OBAMA vaatii Netanyahulta rakennuskiellon jatkamista kahden kuukauden ajaksi, mutta hän kieltäytyy lupaamasta, ettei hän vaadi sitä jatkettavaksi edelleen, kuten monet epäilevät tapahtuvan, sillä kukaan järkevästi ajatteleva ei usko Israelin ja PA:n pystyvän ratkaisemaan rajakysymykset Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemissa kahdessa kuukaudessa.

UUTISET vihjaavat edelleen, että Obama tarjoaa monenlaisia etuisuuksia kiellon jatkamista vastaan, mutta tarkkailijat toteavat monien niistä olevan keinotekoisia; lupauksia toimista, joita USA on tehnyt vuosikaudet ja tullee jatkamaan ilman eri lupausta. Toiseksi Obama kieltäytyy tunnustamasta presidentti Bushin Ariel Sharonille lähettämää kirjettä vuonna 2004, jossa hän vahvisti useita Israelin toivomia vaatimuksia rajojen ja pakolaisten suhteen sekä juutalaisyhteisöjen tulevaisuudesta ja Israelin turvallisuuskysymyksistä.
Obaman hallituksen Israelille tarjoamien uusien etuisuuksien joukossa on tiettävästi F-35 koneitten oston lopullinen vahvistaminen ja allekirjoittaminen sekä USA:n eristysvankilassa yli 24 vuotta tuomiotaan kärsivän juutalaisen Jonathan Pollardin vapauttaminen.

ISRAELISSA hämmästellään Netanyahun tapaa pitää kaikki rauhankeskusteluihin liittyvät asiat niin tarkkaan salaisina, etteivät hänen lähimmät tukijansa ja neuvonantajansa sano tietävänsä, mitä Netanyahu mistäkin asiasta lopulta ajattelee. Sen sijaan näyttää, että puolustusministeri Ehud Barak on saanut aseman, jossa hän pystyy melko itsenäisesti sopimaan asioista ja antamaan niistä lausuntoja ilman Netanyahun väliintuloa.

Mutta se kymmenentuhannen taalan kysymys: Miksi Netanyahu häärii niin innokkaasti Abbasin ympärillä toitottaen joka suuntaan, että hän on oikea keskustelukumppani ja luotettava johtaja, vaikka tosiasiat osoittavat aivan muuta? Abbas menetti valtuutensa PA:n ”presidenttinä” viime vuoden tammikuussa kuten hänen nimittämänsä Fayadin hallituskin. Onko niin, että Netanyahu haluaa pelastaa Obaman presidenttiyden tai ainakin tehdä sen, millä pystyy vaikuttamaan siihen, mutta mitä hän sillä saavuttaisi? Obaman ympärillä häilyy samoin kysymys hänen asemansa laillisuudesta. Netanyahu on Israelin pääministeri, jolla valtiosäännön mukaan on korkein toimintavalta ja –oikeus maassa, jota hänen tulee käyttää oman kansansa eikä toisen maan tai sen presidentin hyväksi.
Onko Netanyahun pyrkimyksenä osoittaa päihittävänsä kaikki muut oveluudessa ja diplomaattisessa viisaudessa, mukaan lukien palestiinalaisten johtajien toiveet ja vaateet, joiden tavoitteet voivat osoittaa islamin maailmanvallan perustamiseen eikä itsenäiseen Palestiinan valtion perustamiseen, kuten merkit viittaavat? Herää kysymys, onkohan Netanyahu lopulta tietoinen, millaisen lohikäärmeen kanssa hän vehkeilee?

JP:N päätoimittaja David Horovitz tarkastelee näitä ja muitakin kysymyksiä pääartikkelissaan päätyen lopputulokseen, että pääministeri Netanyahun tulee ”järkevän analyysin perusteella” suostua Obaman vaatimukseen kahden kuukauden lisäkiellosta, minkä Abbas on jo hyväksynyt ehdoksi keskustelujen jatkamiseksi, ettei häntä tuomittaisi tiukkapipoiseksi kieltäytyessään jatkamasta kieltoa hetkeksi historiallisen tilaisuuden menettämisen uhalla. Horovitz esittää vaihtoehtona keskusteluille verisen hinnan, jonka Israelin kansa tulee maksamaan väkivallan ja terrorismin kasvun myötä. Mutta muistettakoon eilisessä raportissa esitetyn Knessetin puhemiehen Reuven Rivlinin arvio, että kahden valtion perustaminen tarkoittaa jatkuvan sotatilan hyväksymistä, pahimman vaihtoehdon huonoista.

2. IDF:n sotilaat piirittivät Hebronissa asuintalon, jossa he tiesivät Hamasin sotilaallisen siiven izzadin al-Qassamin pyssymiesten piileskelevän. Sotilaat aloittivat operaation kahden aikaan perjantaiaamuna. Sotilaat eivät kuitenkaan onnistuneet pidättämään kahta etsimäänsä miestä, vaan sieltä avattiin tuli heitä kohti. Syntyneen tulitaistelun aikana kaksi etsittyä Hamasin jäsentä sai surmansa. Sotilaitten ei kerrota kärsineen vahinkoja.

Hebronin operaatio tehtiin sen jälkeen, kun Juudeassa ja Samariassa sattui useita väkivaltaisuuksia, joissa yhdessä terroristit kylmästi murhasivat neljä israelilaista lähellä Kiryat Arban juutalaisyhteisöä sekä haavoittivat kahta lähellä Ramallahia.
PA:n poliisi sanoo pidättäneensä lukuisia ihmisiä etsiessään murhan suorittajia, mutta teon suorittajat ovat vapaalla jalalla. He voivat olla ulkomailta tuotettuja hyvin koulutettuja palkka-sotilaita, joitten nimet ja kasvonpiirteet eivät ole poliisin arkistoissa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3966270,00.html

3. USA:n ulkoministeriö valittaa päätöstä, jolla Egypti avasi Iranin matkustajakoneille mahdollisuuden lentää Kairoon 14 kertaa viikossa edestakaisin. Egypti katkaisi diplomaattisuhteet Teheranin kanssa siellä tapahtuneen islamilaisen vallankumouksen seurauksena 30 vuotta sitten. Egyptin ja Iranin suhteet ovat olleet jännittyneet, mitä on lisännyt Iranin avoin tuli Hizbullahille, jonka asiamiehiä Egypti pidätti Siinailla syyttäen heitä terrorin suunnittelusta egyptiläisiä kohteita vastaan, joskin valikoiden ne siten, että niissä olisi mahdollisimman paljon israelilaisia lomailijoita, joita valuu suuren joukoin Siinaille toistuvista varoituksista huolimatta.
USA:n ulkoministeriön edustaja Mark Toner kehotti Egyptiä pidättymään suhteista Iranin kanssa, kunnes se alistuu kansainvälisten elimien asettamiin ehtoihin.
Iranin varapresidentti Hamid Bagdaei sanoi taloudellista sopimusta yhdestä tärkeimmistä, mitä Iran on solminut maitten välillä viimeisen 30 vuoden aikana. Hän kehui varsinkin viisumi-esteiden poistamista maitten väliltä turismin lisäämiseksi.
Egyptin ulkoministeriön edustaja Hossam Zaki tyynnytteli ulkomaisia journalisteja selittäen, että nyt on kysymys taloussuhteista, diplomatia on asia erikseen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3966257,00.html

4. Israelin puolustusministeriön pääsihteeri Udi Shani allekirjoitti torstaina Washingtonissa sopimuksen, jolla Israel tilaa 20 F-35 huippuhävittäjää optiolla ostaa lisää 75 konetta. Ensimmäinen kone lienee valmis 2015-2016, sen hinta on 96 miljoonaa; kaupan kokonaisarvo on 2.75 miljardia USD. Kauppaa on hierottu pitkän aikaa Israelin tarjotessa siihen omia varusteitaan, mitä toimittaja ei hyväksynyt. Toiseksi Israel haluaa, että koneiden huolto tapahtuisi Israelissa eikä USA:ssa. Koneen valmistaja Lockheed Martin on luvannut useita osatoimituksia israelilaisille yhtiöille, mikä pienentää koneen kokonaishintaa.
Koneen kehutaan edustavan kehityksen huippua stealth ominaisuuksineen, mutta sen pahimman kilpailijan Venäjän vastaava kone valmistuu aiemmin ja on huomattavasti halvempi. Intia on tilannut venäläistä konetta 200 – 300 kappaletta 20 miljardin hinnasta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3966219,00.html

5. ISRAELILAINEN korjaaja joutui lähes arabijoukon lynkkaamaksi mennessään hoitamaan saamaansa työtilausta Issawiyan lähiössä Jerusalemin itäosassa. Baruch Pruss meni torstaina korjaamaan arabimiehen pesukonetta tämän asuntoon. Mies oli ostanut koneen Elranin sähköliikkeeltä, jossa Pruss työskentelee.
Pruss kertoo korjanneensa koneen, mutta lähtiessään talosta arabit olivat odottamassa ulkona hyökäten hänen kimppuunsa. Hän sanoi arabien käyttäneet hyökkäyksessään kivenlohkareita ja betonitiiliä talosta, jossa hän oli käynyt. Hän pääsi juoksemaan takaisin taloon lukiten oven perässään. Talon omistaja-arabi yritti auttaa häntä pakenemaan siinä onnistumatta. Ulkopuolella olleet arabit eivät murtautuneet taloon, vaan alkoivat tuhota korjaajan autoa.
Pruss sanoo soittaneensa poliisille, jolla on asema lähiön sisäänkäynnin luona. Poliisi lupasi auttaa, mutta ketään ei tullut paikalle. Lopulta lähiön iäkkäät arabit auttoivat häntä pääsemään autoonsa ja ajamaan pois lähiöstä, vaikka auton katto. sivupellit ja tuulilasi olivat täysin tohjona. Poliisi pyysi häntä laatimaan valituskirjeen, jonka hän teki, ja selitti, ettei heillä ole lupa mennä lähiön sisälle. Tämäkö lienee sitä rauhallista rinnakkaineloa? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139961

6. UUTISOTSIKOITA
- Hollantilaiset viranomaiset toimittivat ydinteollisuudessa käytettäviä laitteita Iranin atomiyhtiölle AEOI. Talousministeri Maria van der Hoeven kertoi JP:lle lähettämässään kirjeessä, että ensimmäinen lähetys sisälsi helium-vuotojen varottajan, jonka oli tilannut IAEA teknisen yhteistoiminnan nimissä Iranin kanssa, mutta se toimitettiin AEOI:lle. Toinen lähetys sisälsi kiellettyjä tuotteita Iranin kaasu- ja öljyteollisuudelle. Tapaukset ovat herättäneet kirpeää kritiikkiä IAEA:n roolista Iranin väitetyn ydinaseteollisuuden valvonnassa. (JP)
- IAF:n koneet tekivät toisen ohjusiskun Gazan kaistalle aikaisin torstaiaamuna vastauksena kahteen Kassam-rakettiin Gazasta. Isku tehtiin Gazan pohjoisosaan, ja palestiinalaiset sanovat kahden ihmisen haavoittuneen. (JP)
- Hamas sanoo estäneensä IDF:n yritykset Gilad Shalitin vapauttamiseksi paljastamalla ilmiantajan, joka kolmen vuoden ajan oli pitänyt yhteyttä IDF:n kanssa kännykällään. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/hamas-says-thwarted-idf-attempt-to-locate-gilad-shalit-in-gaza-1.317746
- Kuolleenmeren eteläosassa nousevan vedenpinnan vuoksi vaaraan joutuvat hotellit jouduttaneen tuhoamaan ja rakentamaan kauemmas rannasta. Uusien tutkimusten mukaan operaatio maksaisi kaksi kertaa enemmän kuin aiemmin arvioitiin. (JP)
- Satelliittikuvien mukaan Hizbullahin terroristit saavat koulutusta Syyrian ohjustuki-kohdassa. Maaliskuun 22. päivänä otetut kuvat näkyy Google Earth sivuilla. Kuvissa näkyy vilkasta rakennustoimintaa tukikohdassa, josta johtaa tunnelit vuoren sisään, jonne Scud-ohjukset lienee varastoitu. http://www.haaretz.com/print-edition/news/hezbollah-militants-training-in-syria-missile-base-satellite-images-show-1.317784
- Israel voi pyytää PA:n tukea hakiessaan UNESCO:n hyväksymistä perinne kohteeksi Juudean kukkuloilla vielä kohtalaisessa kunnossa olevat terassoidut rinnerakenteet. http://www.haaretz.com/print-edition/news/israel-may-seek-pa-cooperation-with-would-be-unesco-heritage-site-1.317789
- Eurooppaan ennustetaan kylmintä talvea tuhanteen vuoteen. Olisi syytä tarkistaa
- lämmityslaitteet ja eristää vesi- ja viemärijohdot. Eikä villasukkien kutominen olisi pahitteeksi, jos ennustus toteutuu. http://rt.com/Best_Videos/2010-10-07/coldest-winter-emergency-measures.html

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021