PERJANTAI 03.09.10

1. WASHINGTONIN juhlapuheet rauhankeskustelujen aloittamiseksi on pidetty ja nyt on edessä arki, josta ei tiedä, onko se ankea vai aurinkoinen. Puheitten pitäjät olivat siivonneet retoriikastaan kiistaa aiheuttavat argumentit ja pyrkivät osoittamaan toisilleen kunnioittavaa huomioimista. Mutta kuten eräs kommentoija mainitsi, syyttely voi nyt palautua siihen, mitä se on ollut, itse asiassa se alkoi jo puheitten aikana, joskin vaimennettuna, pitäen nyrkkiin puristetun käden taskussaan.
VIRALLISEN aloittamistilaisuuden aikana USA:n ulkoministeri Hillary Clinton istui kuin tyytyväinen kanaemo kahden jukuripäisen kukkopoikansa välissä hymyillen autuaasti ja käteltyään ja taputeltuaan kumpaakin erikseen sai heidät antamaan kättä toisilleen. Siihen saakka kaikki näytti hyvältä, rauhankeskustelut oli virallisesti aloitettu ja jatkosta sovittiin.
Seuraava tilaisuus pidetään 14.-15.09. luultavasti Sharm el-Sheikhin lomakeskuksessa presidentti Hosni Mubarakin ystävällisesti tarjoutuessa toimimaan isäntänä.
MUBARAKIN ja Jordanian kuninkaan Abdullah II:n läsnäolo seremonioissa oli enemmän vain rekvisiittaa, heillä ei ollut näkyvää osaa niissä. USA halusi heidät mukaan vain osoittamaan, että arabit ovat hyväksyneet keskustelujen aloituksen ja ovat siinä mukana.
Seuraavassa tapaamisessa ovat mukana tämän hetken tietojen mukaan myös Hillary Clinton sekä George Mitchell, mikä osoittaa USA:n haluavan varmistaa niiden onnistumisen. Pääministeri Netanyahu ja puheenjohtaja Mahmoud Abbas sopivat kahdenkeskisistä tapaamisistaan kahden viikon välein Netanyahun määritelmän mukaisesti, että ”rauha sovitaan johtajien välillä, kansa seuraa perässä sopimusten mukaan”. http://www.jpost.com/SpecialSection/Article.aspx?id=186922

2. JOS ABBAS näyttikin vaivautuneelta ja kuin vastoin tahtoaan tätinsä kättelytilanteeseen tuotuna pojannulikalta, hänen varsinaiset ongelmansa alkavat vasta hänen palattuaan pesäpaikkaansa Ramallahissa, jossa hän tosin ei näytä viihtyvän toistuvista ulkomaan-matkoista päätellen, liekö kärttyisä eukko kotona.
Kotirintamalla kaksi huomattavaa palestiinalaisjohtajaa, yksi heistä Länsirannalla, toinen Israelin vankilassa, esittivät ankaraa kritiikkiä tavasta, millä ”Abbas heidän mukaansa antautui USA:n ja Israelin painostuksen alla luopuen ennakko-vaatimuksistaan edes mainitsematta niistä juhlapuheissaan saati sitten keskusteluissa Obaman ja Netanyahun kanssa”.

ISRAELIN vankilassa osallisuudestaan israelilaisten murhaamiseen viittä elinkautista kärsivä Marwan Barghouti ennusti Reutersin artikkelin mukaan keskustelujen epäonnistuvan ja vaati Abbasia keskittymään Fatahin ja Hamasin välisen kiistan ratkaisemiseen. Barghouti sanoo kannattavansa keskusteluja periaatteessa, mutta että ne alkoivat väärin perustein.” Abbas meni niihin vastoin parempaa tietoaan USA:n, joittenkin arabimaitten ja kansainvälisen painostuksen vuoksi, ja toiseksi hänellä ei ole tarvittavaa kansan tukea taustanaan”. ”Keskustelut eivät tuota tulosta ilman kansan tukea. Vaihtoehtona keskusteluihin pitäisi olla kansallinen sovinto ja kansan vastarinta miehitystä vastaan”, hän analysoi Reutersin mukaan.

LÄNSIRANNALLA toimiva Mohammed Dahlan kritisoi samoin Abbasia tämän mentyä keskusteluihin ilman ennakkoehtoja. Hän väitti Abbasin tehneen virheen suostuessaan keskusteluihin USA:n hallituksen antamien vakuutusten perusteella. Hän sanoi noitten vakuutusten olevan vain suullisia eikä usko positiivisten tulosten syntyyn näissä olosuhteissa. Hän syytti USA:n hallituksen luopuneen välittäjän roolistaan ja omaksuneen pääministeri Benyamin Netanyahun PR-kampanjan toteuttajan roolin. Dahlan osoitti syytöksiään myös arabimaihin, jotka olivat painostaneet Abbasia hyväksymään Obaman hallituksen tarjouksen suorien keskustelujen aloittamiseksi. Hän sanoi, ettei Fatahin sisällä uskota tällä tavoin käytävien keskustelujen tuovan positiivisia tuloksia.
”Ainoa, mitä Abbas voi nyt tehdä, on sanoa ei jokaisesta kysymyksestä, joka on vastoin Palestiinan kansallisia intressejä.” (JP, Kh A Toameh) http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=186837

3. HAMAS vakuuttaa aloittavansa entistä tehokkaampia hyökkäyksiä Israelia vastaan. Kaikkiaan 13 terrorijärjestöä sopivat Damaskoksessa pidetyssä yhteisneuvottelussa yhdistävänsä voimansa rauhankeskustelujen vastustamiskampanjassaan. Niiden antamassa julkilausumassa vihjataan palaamista itsemurhaiskuihin. Toimittajan kysyessä, kuuluuko näihin myös pommi-iskut, hänelle vakuutettiin kaikkien mahdollisuuksien olevan avoinna.
HAMAS julkisti oman lausuntonsa, jossa se syytti Abbasia sanoen rauhankeskustelujen tarkoituksena olevan tuhota palestiinalaisten asia ja että Abbas sallii Israelin laajentaa ”setlementtejä” ilman palestiinalaispakolaisten paluuoikeutta. Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh sanoi Gazassa, ettei Abbasilla ole oikeutta neuvotella palestiinalaisten puolesta eikä Palestiinan kansa tule hyväksymään hänen allekirjoittamiaan sopimuksia.

HAMAS otti julkisesti vastuun tiistain Kiryat Arban terrori-iskusta, jossa neljä israelilaista ammuttiin kuoliaiksi, sekä keskiviikon ampumistapauksesta Ramallahin itäpuolella, jossa kaksi israelilaista haavoittui terroristin tulittaessa heidän autoaan.
PA aloitti laajan pidätyskampanjan Hamasin kannattajien ja jäsenten keskuudessa syyllisten löytämiseksi, joutuen kuitenkin päästämään useimmat vapaiksi. PA:n poliisi sanoo löytäneensä auton, jota Kiryat Arban terroristit käyttivät, mistä Abbas muisti mainita puheessaan Washingtonissa osoittaakseen turvallisuusjärjestönsä tehokkuuden. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=186963

4. RABBI Moshe Moreno muistelee sairasvuoteellaan, miten monia ihmeitä sattui hänen joutuessaan terroristin tulituksen kohteeksi ohiajavasta autosta, joiden ansiosta hän ja hänen vaimonsa pelastuivat varmasta kuolemasta. Ensimmäinen ihme oli se, että ajaessaan Jerusalemista kohti Efraimia hän ohitti paikan, jossa tavallisesti odottaa peukalokyytiläisiä, joita hän usein ottaa mukaansa, mutta paikka oli nyt tyhjä.
TOINEN ihme tapahtui siinä, että yksi hänen autoaan tulittavien terroristien aseista jumiutui jossain vaiheessa eikä hän pystynyt jatkamaan tulitustaan. Moreno ihmettelee sitä, että vaikka terroristit ampuivat automaattiaseillaan useita sarjoja hänen autoaan kohti, hän haavoittui sittenkin suhteellisen lievästi vaimonsa säästyessä vammoitta. Morenon ohjaama auto menetti ohjattavuutensa ja pysähtyi törmättyään kiveen. Siinä vaiheessa yksi aseista jumiutui, jonka aikana Moreno sanoo vaimonsa kanssa poistuneen kiireesti autostaan piiloutuen pensaikkoon, eivätkä terroristit seuranneet heidän perässään.

KUIN ihmeen kautta hänen vaimollaan oli kädessään kännykkä, jolla he pystyivät kutsumaan apua paikalle. Ihme oli sekin, että terroristit iskivät ennen heidän ajoaan myötämäkeen, jossa auto olisi voinut syöksyä pois tieltä surmaten heidän molemmat, kuin myös sekin, ettei heillä ollut autossaan ulkopuolisia, mikä olisi vaikeuttanut tilannetta. Terroristit ajoivat Morenon auton takana pitkin valoin vilkuttaen niitä, haluten Morenon pysäyttävän autonsa. Jos hän olisi päsäyttänyt, terroristit olisivat ampuneet heidät lähietäisyydeltä. Onneksi hän jatkoi ajoaan.

PA:N POLIISI sanoo saartaneensa 550 Hamasin jäsentä tai epäiltyä kannattajaa, mukana merkittäviä yhteiskunnan jäseniä, joista osa oli vapautunut vankiloista vähän aiemmin. Pidätyksiin osallistui Fatahin siviilijäseniä. Pidätyksiä tehtiin moskeijoiden ulkopuolella ihmisten tullessa ulos rukoustilaisuuksista. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186930

5. RAUHANKYYHKYSEKSI muuttunut Netanyahu – jos hän sitten onkaan muuttunut,
mitä jotkut epäilevät – aiheuttaa ”tyytyväistä hymyä ja hiljaista hyväksymisen hyminää oppositio-puolue Kadiman parissa, mutta reaktiot ovat vihaisia puoluekartan oikeassa laidassa”, kuten Gil Hoffman näkee. Tämä määritelmä on kuitenkin harhaanjohtava, sillä tuskin kaikki vasemmistoon luetut tai oikeistoon lasketut uskovat Netanyahun näkyyn ”pitkästä, pitkästä tiestä, jonka hän aikoo kulkea PA:n johdon kanssa hyvin lyhyessä ajassa”, kuten hän itse määritteli keskusteluja puheessaan Washingtonissa. Kadiman varapuheen-johtaja Shaul Mofaz jopa lupaili, että jos pääministeri on vakavissaan, Kadima voi liittyä hallitukseen puheenjohtaja Livnin pidättyessä kommentoimasta julkisuudessa.

MOFAZ laskeskeli, että vuoden lopussa voidaan nähdä, mihin keskustelut johtavat, ja jos Netanyahu katsoo voivansa laajentaa hallituspohjaa, Kadima voi olla käytettävissä. Tätä voitaneen kutsua eräänlaiseksi opportunismiksi, Mofaz haluaa päästä osingoille nähtyään, miten yritys pärjää haluamatta osallistua riskien ottoon.
SHASIN edustajat sen sijaan ennustavat pessimistisesti, etteivät keskustelut johda minnekään, sillä Hamas ei tule kunnioittamaan Abbasin tekemiä sopimuksia. Eli Yishai maalailee näkymää näin: ”Sanotaan nyt, että suostuessamme tuskallisiin uhrauksiin sopimuksen saamiseksi Hamas ja toiset 12 terrorijärjestöä aloittavat hillittömän terrori-kampanjan Israelia kohtaan, mitä me teemme siinä tilanteessa?” Hän luettelee periaatteita, joihin Israelin tulee paneutua ja joista tulee pitää kiinni: Terrorismin lopettaminen, Israelin tunnustaminen juutalaisena valtiona, kiihotuksen lopettaminen väkivaltaan, neuvottelujen aloittaminen määrätyin ehdoin, joista rakennuskiellon lopettaminen on tärkein.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186931

6. UUTISOTSIKOITA
- Japani on pitkien jahkailujen jälkeen liittynyt Iranin vastaiseen boikottirintamaan asettaen kymmeniä yrityksiä, pankkeja ja yksityishenkilöitä valvonnan alaisiksi. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=186966
- Israelissa suoritetaan vuosittain 50 000 rekisteröityä aborttia, ja lisäksi toinen mokoma ilman rekisteröintiä. http://www.friendsofefrat.org/
- Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöt ovat yksimielisesti päättäneet aloittaa keskeytyneet rakennustoimet alueillaan vastalauseeksi terrorismin kiihtymisestä. Päätösten takana on syvä epäluottamus PA:n ja Fatahin uskottavuuteen rauhan-kumppanina Washingtonin keskustelujen alkamisseremonioista huolimatta.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186936
- Puolustusministeri Barak nimitti eläkkeellä olevan upseerin tutkimaan IDF:n komentajan valitsemismenettelyn yhteydessä paljastunutta väärennettyä kirjelmäsotkua, jonka tarkoituksena oli vaikuttaa komentajan henkilövalintaan. Barak viittaa päätöksessään ”IDF:n sisällä toimivaan rikolliseen ryhmään upseereita”. Barakin päätöstä voidaan pitää poliittisena noitajahtina, mikä ei välttämättä vahvista IDF:n yhtenäisyyttä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186961
- Maailmankuulu avaruusfyysikko Stephen Hawking kirjoittaa, että maailmankaikkeuden synty suuren pamauksen seurauksena ei edellytä Jumalan olemassaoloa, sillä fysiikan lait kuten vetovoima voivat luoda ja luovat uutta, hän kirjoittaa selittämättä, kuka ne lait asetti voimaan. Kuten tunnettua, matematiikan, fysiikan ja kemian lait ovat aina olleet olemassa, eivät tutkijat ja tiedemiehet niitä laatineet tai keksineet, he vain löysivät ne kuten tutkimusmatkailija liikkuessaan ennen kulkemattomia polkuja. http://www.jpost.com/HealthAndSci-Tech/Health/Article.aspx?id=186927
- Jordania lisää liikennelentoja maitten välillä turismin lisäämiseksi. Nykyiset 1000 lentoa voidaan lisätä 1500:en, Jordanian viranomaiset kertovat. (JP)
- Knessetin puhemies Reuven Rivlin luennoi 1500 kristilliselle turistille, kirkonjohtajia ja rivikristittyjä, juutalaisten exoduksesta käyttäen esimerkkinä oman perheensä tapausta. Hän vakuutti, että he voivat mennä nyt kotimaihinsa lähettiläinä eikä pyhiinvaeltajina. (JP)
- Israelin ulkoministeriö lopetti pitkään jatkuneen työtaistelunsa. (JP) http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=186945
- 6-vuotias poika Ness Zionasta joutui sairaalahoitoon jouduttuaan meduusan (jellyfish) pahoin pistämäksi Ashdonin uimarannalla. Hänen tuli aloittaa koulunsa tällä viikolla. Hän juoksi vedestä huutaen hillittömästi, iho oli punainen ja hän vapisi ilman kontrollia. Rannan vartija antoi hänelle viinietikkaa kutsuen ambulanssin, joka kiidätti hänet Kaplanin sairaalaan, jossa hänelle annettiin steroideja allergisen reaktion vastapainoksi ja hoitoa jatkettiin hänen pulssinsa ja kuumeen alentamiseksi. Lääkärit pelkäsivät pojan sisäelinten toiminnan häiriintymistä, mutta hän toipuu muutamassa päivässä. (JP)
- Soppakeittiöitten ja muitten ruoka-avustusten jakajien mukaan tarve on noussut 10 % viime vuodesta. (JP)
- Satojen tuhansien otaksutaan Iranissa osallistuvan mielenosoitusmarssiin al-Qods (Jerusalem)päivän kunniaksi. Iskulauseissa syytetään Israelia palestiinalaisten alistamisesta ja Jerusalemin ja arabialueitten miehittämisestä rikollisin toimin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3948876,00.html

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021