TORSTAI 08.04.10

1. PA:N JOHTO näyttää olevan niin varma suosiostaan Euroopan ja USA:n johtajien parissa, että se avoimesti osoittaa hyväksyvänsä terroristit, jotka ensimmäisen ja toisen intifadan aikoihin murhasivat sadoittain israelilaisia ja vammauttivat tuhansia. Ei riitä, että PA:n johtajat käyvät henkilökohtaisesti tervehtimässä henkensä menettäneitten terroristien perheitä ja ojentamassa heille PA:n tukea ja eläkkeitä, vaan he nimeävät katuja ja aukioita tunnettujen terroristien nimiin. Vain muutama päivä sitten uutiset kertoivat Fatahin nimenneen aukion Ramallahissa naisterroristi Dalal Mughrabin nimiin, joka 1978 johti terroriryhmää Libanonista Israeliin murhaten 37 bussin matkustajaa rantatiellä.

VIIMEISIN tällainen nimitys on PA:n ilmoitus, että se nimeää kadun Ramallahissa insinöörinä tunnetun massamurhaajan Yahiya Ayyashin nimiin. Ayyash syntyi 1966. Hän opiskeli sähkötekniikkaa Bir Zeitin yliopistossa ja liittyi Hamasiin, sen ”sotilassiipeen” Izzadin al-Qassam. Hänestä kehittyi terrorijärjestön pommintekijä, joka paitsi rakentaen niitä itse, opetti muita ammatin salaisuuksiin ja liikkui Israelissa valepuvussa pitäen päässään juutalaisten kalottia ja liimaten autonsa täyteen julisteita, joissa puolustettiin Israelin oikeus Golaniin. Joskus hän liikkui naiseksi pukeutuneena välttääkseen tarkastuksia. Hän kuljetti räjähdysaineita ja pommejaan eri puolille maata.
Ensimmäisen pomminsa hän teki Ramat Gan alueelle, mutta poliisi ehti purkaa sen. Hän jatkoi pommien rakentamista liikkuen Juudeassa ja Samariassa. Yksi pahimmista hänen pommeistaan räjähti Tel Avivin Dizengoff kadulla. Ayyash pakeni muutaman kuukauden jälkeen Gazaan tammikuussa 1995. Vuotta myöhemmin hän sai surmansa hänen kännykkäänsä asennetusta pommista.

TV-ASEMA 10 kertoi eilen, että PA aikoo nimetä ”presidentin toimistorakennuksen” Ramallahissa Ayyashin nimiin. Pääministeri Benyamin Netanyahu esitti kovasanaisen vastalauseen hankkeesta: ”Tämä on Palestiinan Auktoriteetin harjoittamaa shokeeraavaa kiihotusta”, pääministeri sanoi TV-10:n ohjelmassa. ”PA:n Ramallahin virastokeskuksen viereinen katu on nimetty tunnetun terroristin Yahiya Ayyashin nimiin, joka murhasi sadoittain viattomia israelilaisia miehiä, naisia ja lapsia. Maailman tulee päättävästi tuomita tämä palestiinalaisten kiihottaminen terrorismiin ja rauhaa vastaan.”
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3872926,00.html
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136895

2. WND kertoo Aaron Kleinin kirjoittamassa artikkelissa, että Obaman hallitus on avoimesti ottanut PA:n roolin keskusteluissa Israelin neuvottelijoitten kanssa. PA:n viranomaiset ovat olleet useita päiviä Washingtonissa, jossa he dokumentteihin ja karttoihin perustuen ovat pyrkineet opastamaan USA:n hallituksen edustajia oikeuksistaan maapohjaan, rajoihin ja vesivaroihin sekä Jerusalemiin ja muihin kysymyksiin.
USA:n viranomaiset eivät artikkelin mukaan toimi pelkästään välittäjinä vaan ovat ottaneet aktiivisen roolin esittäen palestiinalaisten näkökohdat ja esittäen vaatimuksia niitten perusteella. Klein selittää nimeämättömään PA:n virkailijaan viitaten, että neuvotteluissa PA:n ja USA:n kanssa kosketellaan rajoja ja turvallisuuskysymyksiä.

KLEIN toteaa kirjoituksessaan, että Israelin viranomaiset myöntävät näin tapahtuvan, mitä he kutsuvat ”ennen kuulumattomaksi”, mutta julkista tuomiota sille ei ole annettu.
PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat sanoo, että keskustelut Jerusalemin itäosien rakentamisen jäädyttämisestä ovat päätyneet umpikujaan. Kuitenkin palestiinalaiset sanovat olevansa hyvin tyytyväisiä Obaman hallituksen tapaan hoitaa rauhankeskusteluja.

WND:n raportissa kerrotaan myös, että Obama harkitsee julkistavansa oman Lähi Idän rauhansuunnitelmansa, jossa hän yhdistää palestiinalaisten, Libanonin ja Syyrian vaateet samaan suunnitelmaan, jonka hän aikoo pakottaa alueelle.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=137793

3. USA:n viranomaiset pelkäävät, että Obaman hallituksen aikeet oman Lähi Idän
rauhansuunnitelmansa esittämisestä voivat häiritä kehitteillä olevien epäsuorien keskustelujen aloittamista. Vahvistamattomien tietojen mukaan Obaman suunnitelma perustuisi Bill Clintonin esittämään suunnitelmaan vuonna 2000, jonka Jasser Arafat aikoinaan hylkäsi. Obama on keskustellut asiasta aiempien turvallisuus-neuvonantajien kanssa, ja he ovat suositelleet sellaisen suunnitelman laatimista.

USA:n ulkoministeriön edustaja B J Crowley ei suostunut kysyttäessä vahvistamaan eikä kieltämään Washington Postissa olleesta uutisesta tällaisen suunnitelman kehittämiseksi. Hän vakuutti, ettei USA aio esittää omia ratkaisumallejaan ennen epäsuorien keskustelujen aloittamista, joissa USA toimii välittäjänä. Hänen varovainen kantansa näyttää kuitenkin vahvistavan Washington Postin kirjoituksen tällaisen suunnitelman laatimisesta, mutta ettei sitä julkisteta ennen sen esittämistä epäsuorissa keskusteluissa.
Toisaalta voisi kuvitella, että Obaman hallitus haluaa julkistaa suunnitelmansa siinä tapauksessa, että keskusteluja Israelin ja PA:n välillä ei saada nopeasti käyntiin.

YNETIN websivullaan julkistaman artikkelin mukaan Netanyahu tuskin voi tavata Obamaa ydinturvallisuutta käsittelevän konferenssin aikana, sillä Obamalla on jo sovittu 9 valtion päämiehen tapaaminen 46:sta osanottajasta, mutta Netanyahu voi tavata Hillary Clintonin konferenssissa, joskin sitä ei ole sovittu.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3872943,00.html

4. PUOLUSTUSMINISTERIN ilmoitus IDF:n komentajan Gabi Ashkenazin toimikauden päättymisestä ensi vuoden helmikuussa ilman tavanomaista vuoden jatkoaikaa puhuttaa edelleen. Barak itse selittää, että kehittyneestä tilanteesta johtuen päätös oli oikea jättäen kertomatta, mikä tuo tilanne oli. Julkisuudessa on esiintynyt huhuja Barakin ja Ashkenazin välien kehittyneen kestämättömäksi. Ilmeisesti Barakilla ja Ashkenazilla on erilainen käsitys, miten Israelin puolustusvoimia tulee kehittää.
Henkilökohtaisesti uskon kuitenkin, että Barakin autoritäärinen tapa tehdä päätöksiä on perimmäinen syy erimielisyyksiin. Barakia ei turhan takia kutsuta ”pikku Napoleoniksi”, mitä jo hänen kävelytyylinsä ilmentää.

JP:n pääartikkelissa kritisoidaan kovin sanoin Barakin tapaa asettaa omat henkilökohtaiset tuntemuksensa ennen maan turvallisuusvaatimuksia. Barakin toimistosta kerrotaan, että se lähetti kirjoitetun ilmoituksen asiasta IDF:n päämajaan, josta se palautettiin muutaman minuutin kuluttua ilman kommentteja, mitä he pitävät sen hyväksymisenä. Ashkenazi kuitenkin kieltää antaneensa hyväksymistä Barakin lausunnolle. Hänen toimistostaan annetaan ymmärtää, ettei asia ole vielä loppuun käsitelty, van päätös voidaan peruuttaa.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=172607

5. JP kertoo Y Katzin artikkelissa, että on paha aika vaihtaa komentajia koko turvallisuus-järjestelmässä, sillä maata uhataan monelta taholta ja Israelin tulee päättää muutaman kuukauden sisällä ja viimeistään – Efraim Snehin arvion mukaan – lokakuussa, voiko maa enää odottaa kansainvälisen yhteisön päätöksiä Iranin ydinsuunnitelmien valvomiseksi. Katz toteaa, että paitsi IDF:n, myös sotilastiedustelun, Mossadin ja Shin Betin johtajien virka-aika päättyy lähimmän runsaan puolen vuoden aikana.

IDF:n komentaja Gabi Ashkenazi riisuu sotisopansa ensi vuoden helmikuussa; Mossadin johtaja Meir Dagan jättää työpöytänsä jo kesäkuussa tänä vuonna ellei hänelle anneta lisäaikaa; Shin Betin johtaja Yuval Diskin siirtyy siviilihommiin toukokuussa ensi vuonna, ja sotilastiedustelun johtaja kenraalimajuri Amos Yadlin jo tämän vuoden kesällä, ellei hänelle ja myös Diskinille anneta lisäaikaa, mikä näissä oloissa olisi enemmän kuin toivottavaa.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=172600

6. UUTISOTSIKOITA
- USA:n ulkoministeriön viranomainen sanoo, että viivyttely Iranin sanktioista tulee vahingoittamaan sekä turvallisuusneuvoston että P5-1 uskottavuutta.(JP)
- USA:n liittolaisten asettuessa tukemaan Obaman uutta ydinasetietouden levittämissuunnitelmaa, Iranin presidentti vähätteli ”USA:n cowboyta, joka ulkopolitiikan noviisina ei tunne sen kiemuroita”. Obaman suunnitelmaa kehutaan siksi, että sen uskotaan muodostavan ensimmäisen askeleen ydinaseettoman maailman muodostamiseksi. (JP)
- Netanyahu puolusti ulkopolitiikkaansa todeten, ettei se ole johtanut maan eristämiseen, kuten kriitikot väittävät. Hän kielsi Obaman hallituksen väitteen, että Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti on ongelmien perussyy. Hän sanoi, että maailmassa on meneillään muutos, joka saa alkunsa ääri-islamista alueella, eikä vain täällä, jonka etenemistä ei ole pystytty lopettamaan. (JP)
- Israelin uutislähteitten pääuutinen koskee kuitenkin uutta talousskandaalia, jonka keskuksessa on Holyland kehitysyhtiö miljardibisneksineen. Se näyttää kytkeytyvän kiinteästi Olmertia vastaan käytävään oikeusjuttuun, jonka takia sen käsittelyjärjestystä täytynee muuttaa uusien todisteiden ja kytkentöjen vuoksi. Poliisi pidätti eilen viisi pääepäiltyä, yksi heistä Olmertin entinen uskottu asianajaja Uri Messer, lisäksi Jerusalemin kaupungin entinen insinööri Uri Sheetrit kehitysjohtaja Meir Rabin ja kolme muuta. Tarkkailijat kuitenkin vakuuttavat, että tämä on vasta jäävuoren huippu. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=172583
- http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=172641
- Poliisi pidätti väitettyyn sisäelinten salakauppaan syyllistyneitä, joiden joukossa on entinen prikaatinkenraali Meir Zamir, 62 Rishon Legiosta ja kaksi asianajajaa, joiden nimiä ei paljasteta, sekä muutamia muita. (JP)
- Obaman käskystä hänen alaisensa poistavat turvallisuusraporteista termit kuten ”ääri jihad”, mikä kuuluu Obaman aloittamaan lähestymisstrategiaan muslimivaltioita. Hän matkustaa kesällä Indonesiaan, joka on väkirikkain muslimivaltio, ja jossa kristittyjen vainot ovat tavallisia, mutta Obama ei anna sen häiritä mielenrauhaansa, sillä heidän ongelmansa eivät kuulu hänelle. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=172576

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021