SUNNUNTAI 04.04.10

1. ENSI VUONNA Jerusalemissa, on ollut juutalaisten tärkein toivotus toisilleen vuosisatojen ajan. Tänä vuonna se muotoiltiin uudelleen pääsiäistoivotusten aikana: Ensi vuonna uudelleen rakennetussa Jerusalemissa. Mutta tämäkin halutaan varastaa heiltä.

PA:N pääministeri Salaam Fayad, jota maailmalla ja Israelissakin - ainakin vasenta laitaa kulkevat - sanovat ”maltilliseksi ja tulevaisuuden johtajaksi”, jonka kanssa voi elää rauhassa, väänsi eilen osallistuessaan pääsiäisseremonian päätöstilaisuuteen Betlehemissä - viitaten Pyhän Haudan kirkolla järjestettyyn ns. pyhän tulen seremoniaan - tuon tärkeän lausuman kokonaan uuteen asuun: ”Ensi vuonna tähän aikaan Itä Jerusalemissa juhlimme pyhän tulen seremoniaa itsenäisen Palestiinan valtion pääkaupungissa, joka perustetaan 1967 rajoille.”

Tämä ”maltillinen suuria toiveita herättävä mies”, joka on keskittynyt juutalaisten tuotteitten boikotointiin ja juutalaisen vaikutuksen ja imagon poistamiseen Jerusalemista ja ylistää terroristien muistoa ja avustaa heidän omaisiaan, oli sitonut kaulalleen Palestiinan lipun perinteisen Arafatin musta-valkoisen liinan asemasta. Fayad uskonnollisena – ainakin silmänlumeeksi – lisäsi sentään: ”Inshallah”, jos Allah sen suo.
”Kansamme, johon koko humaanisuus maailmalla yhtyy, tulee juhlimaan Palestiinan valtion perustamista kaikilta osin 1967 rajojen sisällä, valtion, jonka pääkaupunki tulee olemaan Jerusalem,” Fayad kertoi Betlehemin kristityille, joiden lukumäärä on PA:n runsaan kymmenen vuoden hallinnon aikana vähentynyt siten, että sen 60 %:n enemmistö on enää alle 20 % ja pienenee kaiken aikaa muslimien harjoittaman sorron ja painostuksen vuoksi.

Fayadilla oli otsaa kertoa noille vainotuille: ”Haluamme tämän valtion perustuvan inhimillisyyden ja oikeuden periaatteille, joita tämä loma edustaa; kansamme ponnistelee vapautuakseen miehityksen sorrosta kansan vastarinnan ja positiivisen rakentamisen kautta.” Fayad sanoi ”Palestiinan kansan ottavan toistuvia askeleita päämääränsä saavuttamiseksi voittaakseen vapauden, itsenäisyyden ja paluuoikeuden ja voidakseen elää arvostettuna omassa valtiossaan ja kotimaassaan”.
Fayad viittasi myös ”perusteiden rakentamiseen itsenäisyyttä varten, joka purkautuu esiin Nablusin ja Hebronin vanhoista kujista, kaikista yhteisöistä ja pakolaisleireistä Länsirannalla ja Gazassa”. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3871415,00.html

2. ORTODOKSIKRISTITYT viettivät eilen Jerusalemin Pyhän Haudan kirkolla yhtä syvintä ja tunteisiin perustuvaa pyhän tulen rituaaliaan. Seremoniaan osallistui tuhansia ortodokseja, sekä Israelissa asuvia että eri puolilta maailmaa tulleita pyhiinvaeltajia.

RITUAALIN mukaisesti kansa odotti ulkopuolella Pyhän Maan kreikkalaisortodoksien patriarkan Theofilus III riisuttua kullalla koristetun valkoisen piispanhiippansa ja mennessä sisälle kirkon pohjakerroksessa olevaan hautakammioon kädessään 33 ohutta kynttilää, joihin hän sai tulen siellä ollessaan, kuten he uskovat, yliluonnollisesti. Hänen tultuaan sieltä pyhän tulen kanssa kirkon pääsaliin palvojat kiirehtivät sytyttämään tulen omiin kynttilöihinsä ja soihtuihinsa. Kirkon kellot alkoivat soida samaan aikaan palvojien kuljettaessa käsiään tulen läpi voidakseen päästä osalliseksi tulen siunaavasta vaikutuksesta, kuten he uskovat.

PYHÄ TULI kuljetettiin Pyhän Haudan kirkolta Betlehemin Syntymäkirkkoon, jossa Jeesus syntyi seimeen Luukkaan evankeliumin mukaan. Pyhä tuli kuljetettiin Jerusalemista erikoislennoilla Ateenaan ja muihin kaupunkeihin ympäri maailman. Kreikkalaisortodokseja arvioidaan olevan kaikkiaan 200 miljoonaa, joille tämä seremonia on tärkeä yhdistävä tekijä.
33 ohutta kynttilää symboloivat Jeesuksen 33 elinvuotta Israelissa. (JP,Yaniv Zohar)
http://www.jpost.com/. Reuters.

3. MAAILMAN johtavien valtioitten jahkaillessa edelleen kovennetuista sanktioista tai ei Iranin ydinteollisuuden saamiseksi kansainväliseen valvontaan Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad kehuu maansa teknisen tason vain saavan uutta vauhtia kehittyessään omavaraiseksi maailman estäessä sen tilaamien tarvikkeiden ja varaosien toimittamisen. ”Älkää kuvitelko, että te voitte lopettaa Iranin kehittymisen”, hän selitti maansa TV-esityksessä. ”Mitä enemmän te paljastatte vihaanne meitä kohtaan, sitä enemmän se lisää kansamme motivaatiota kaksinkertaistaa ponnistelunsa rakentamisen ja edistyksen hyväksi Iranissa.” Hän sanoi USA:n painostuksen Irania kohtaan sattuneen sen omaan nilkkaan ja eristäneen Washingtonin maailman silmissä, kuten Obaman salainen vierailu Afganistanissa osoitti, hän selitti.

Ahmadinejad viittasi USA:n ponnisteluihin yhteisymmärryksen saavuttamiseksi maailman kuuden johtavan maan kesken uusista, valikoivista sanktioista Irania vastaan. Pahin kanto tässä kaskessa on Kiina, joka on systemaattisesti vastustanut sanktioita öljyntuonnin häiriintymisen pelossa eikä ole sitoutunut kannattaan toisten maitten esityksiä. Presidentti Ahmadinejad kehui, että jos petrolituotteiden boikotti Iraniin toteutuu, hän antaa käskyn asiantuntijoille valmistaa niitä itse. Iranin talous on kuitenkin kärsinyt jo nykyisistä pakotteista, josta osoituksena on parlamentin päätös bensiinin hinnan tukemisen lopettamisesta, sekä työttömyyden lisääntyminen ja nouseva inflaatio.

PAHINTA kieltä Ahmadinejad käytti kuitenkin puhuessaan vakioaiheestaan, Israelin tuhoamisesta. Hän selitti TV-puheessaan viitaten lauantaina nousseeseen vihollisuuksiin Israelin ja Gazan välillä, että ”IDF:n toimet Gazassa maksavat Israelille liian paljon”.
”Sanon Israelille ja sen tukijoille, että he ovat jo tehneet tarpeeksi rikoksia. Uusi seikkailu Gazassa ei tule palvelemaan teitä vaan kiirehtimään tuhoanne.” (JP)

4. ”ISRAEL ei tule sallimaan saman tilanteen palaavan, mikä vallitsi Gazassa ennen cast lead operaatiota, jolloin jatkuva rakettituli satoi Negevin länsiosiin Gazan kaistalta”, vakuutti hallituksen korkea virkailija vastauksena lauantaina kiihtyneeseen väkivaltaan etelässä. Hän vakuutti, että Israel on päättänyt estää sen toistumisen.
Monet maat ovat lähettäneet varoituksia tilanteen kiihdyttämisestä, niiden joukossa USA, Ranska ja Englanti.
HAMAS-johtaja Damaskoksessa Khaled Mashaal vakuutti tavattuaan eri palestiinalaisryhmien edustajia Damaskoksessa: ”Teemme kaikkemme saadaksemme oikeudet, jotka meiltä varastettiin, mukaan lukien vihollisen vastustaminen.” Hän hyväksyy jopa sodan.

APULAISPÄÄMINISTERI Silvan Shalom kertoi Israelin Radiossa perjantaina, että jos rakettituli ei lopu, Israel on pakotettu lisäämään sotilaallisten operaatioittensa ja toimiensa määrää Gazassa. ”Emme salli lastemme kasvattamista uudelleen pommisuojissa, ja siksi olemme lopulta pakotetut aloittamaan uuden sotilasoperaation. Toivon, että voisimme välttää sen, mutta se on yksi optioista, joita meillä on, ja jos meidät pakotetaan siihen, käytämme sitä lähitulevaisuudessa”, Shalom analysoi tilannetta.
Maaliskuun alusta terroristit ampuivat parikymmentä rakettia Israeliin surmaten thaimaalaisen työntekijän Mane Singauephonin. Maaliskuun 26. päivänä majuri Eliraz Peretz ja päämajan aliupseeri Ilan Sviatkovsky saivat surmansa tulituksessa Gazan eteläosassa mennessään tutkimaan tilannetta turva-aidan takana kahden terroristin asettaessa pommia aidan varteen.

USA:n ulkoministeriön edustaja P J Crowley totesi, että vaikka hän ei kehota mitään, hän tunnustaa Israelin oikeuden puolustaa itseään. Hän sanoi pelkäävänsä, että oikeutetutkin toimet voivat aiheuttaa väärinymmärryksen vastapuolella ja aiheuttaa tilanteen kiihtymisen. Hän kehotti senkin vuoksi aloittamaan epäsuorat keskustelut Israelin ja PA:n välillä. Hän kuitenkin vakuutti, ettei USA:n hallituksella ole aikeita tavata Hamasin edustajia, jotka ovat tavanneet useita USA:n aiempia korkeita virkailijoita viime viikkojen aikana. Crowley vakuutti, että he ovat toimineet omasta aloitteestaan ilman hallituksen toimeksiantoa. (JP)

MAAPÄIVÄN aikana IDF:n Gazassa surmaamaksi väitetty 15-vuotias palestiinalaispoika Farmawi, jonka kuoleman vahvisti Gazan lääkintäasiantuntija, ilmestyi Maan uutistoimiston kertoman mukaan lauantaina kotiinsa vahingoittumattomana. Hän oli ryöminyt 17 muun palestiinalaispojan kanssa tunnelia pitkin Siinaille, jossa Egyptin rajavartijat pidättivät heidät palauttaen heidät 4 päivän päästä kotiinsa. IDF kiisti aiemmin surmanneensa pojan. (JP)

5. USA:N kansallisen turvallisuusneuvoston korkea neuvonantaja Lähi Idän asioissa Dan Shapiro kertoi yksityisesti Amerikan juutalaisjohtajille lauantaina, ettei Jerusalemin asia ollut Obaman esityslistalla epäsuorien keskustelujen yhteydessä, mutta että se pakotettiin sinne Ramat Shlomon ja muiden Jerusalemin itäosien rakennussuunnitelmien vuoksi, jotka julkistettiin varapresidentti Joe Bidenin Israelin vierailun aikana. Shapiro vakuutti samalla, että asia on pois päiväjärjestyksestä, ja että Jerusalemin tilannetta tarkastellaan lopullisen tilanteen keskustelujen yhteydessä.
TÄMÄ selitys kyllä löyhkää pahoin, selitetään sitä miten päin tahansa, sillä Biden itse piti asiaa selvitettynä ennen lähtöään Israelista. Tosiasia lienee kuitenkin se, että jotkut henkilöt Obaman hallituksessa katsoivat sen antavan heille tilaisuuden kiristää lisämyönnytyksiä Netanyahulta, kuten ilmeni hänen Washingtonin matkansa aikana. Muutamat Obaman neuvonantajista tunnustavat avoimesti, etteivät he erityisemmin pidä Israelista.

TOISAALTA se antoi Obamalle tilaisuuden osoittaa vastenmielisyytensä Israelia kohtaan ja myönteisyytensä palestiinalaisia ja arabeja kohtaan yleensä mielistelläkseen heitä.
Jotkut journalistit näkevät, että USA:n ulkopolitiikka on menettänyt näkökykynsä, ja kriisin tullessa se painaa päänsä hiekkaan, mieluummin syyttäen mediaa koko sekasotkun aiheuttamisesta kuin rehellisesti tunnustaen erehdyksensä. (JP)

6. UUTISOTSIKOITA
- Barak sallii sementin ja muitten tarvikkeiden viennin lisäämisen Gazan kaistalle. Hallitus miettii, antaako se Free Gaza laivauksen purjehtia Gazaan ensi kuussa. (JP)
- Englanti harkitsee aseviennin rajoittamista Israeliin. (JP)
- Siirtolaisten määrä USA:sta kasvoi 20 % viime vuodesta. 447 uutta asukasta saapui Pohjois-Amerikasta tammikuun alun jälkeen 2010. (haaretz)
- Debkafile kertoo, että Obama luopuu veto-oikeuden käyttämisestään YK:n turvallisuusneuvostossa Itä Jerusalemista ehdolla, että Kiina pidättyy veto-oikeudestaan Iranin vastaisista sanktioista.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019