SUNNUNTAI 01.02 09
1. GAZAN TERRORISTIT ampuivat aamun kuluessa jo neljä rakettia Israeliin. Kaksi putosi Eshkolin alueelle, toinen niistä kahden lastentalon väliin, toinen aukealle pellolle. Yksi raketti putosi Sdot Negevin alueneuvoston lähelle. Lauantaiaamuna Grad raketti putosi lähelle Ashkelonia aukealle pellolle aiheuttamatta vahinkoa.
IDF ei toistaiseksi ole vastannut näihin, vaikka Barak ja Livni Olmertin tukemina ovat vannoneet, että tästä lähtien jokaiseen raketti-iskuun vastataan heti. (haaretz)
UNRWA:n paikallisjohtaja John Ging kertoi viime viikolla Toronto Mail and Globe lehdelle, että vastoin aiempia lausuntojaan IDF:n ampuma raketti ei osunut UNRWA:n ylläpitämään kouluun Gazassa. Ging esitti aiemmissa lausunnoissaan syytöksiä, että kouluun osunut raketti surmasi useita kouluun paenneita ihmisiä. Ging selitti lehdelle, ettei hän aiemmissa lausunnoissaan väittänytkään, että IDF:n raketti osui kouluun, vaan että sekaannus johtui IDF:n sisäisestä ilmoituksesta. Sen sijaan Ging sanoi edelleen odottavansa vastausta IDF:ltä, miksi 41 viatonta ihmistä surmattiin kaduilla. Sekaannus on voinut saada alkunsa YK:n ihmisoikeuksien koordinointitoimiston ilmoituksesta, että raketti osui kouluun surmaten useita ihmisiä, mitä lausuntoa jotkut lehdet toistivat raporteissaan. Eräs koulun opettajista kertoi antamatta nimeään, koska heitä oli kielletty puhumasta lehdistölle, ettei kukaan kuollut koulussa, mutta jokunen ihminen haavoittui. Kadulla olleita sen sijaan kuoli raketeista, joita sinne ammuttiin. Mail and Globe lehden artikkelissa vihjataan, etteivät kaikki 41 kuolleiksi ilmoitetut olleet viattomia siviilejä, vaan Hamasin taistelijoita, jotka tulittivat sotilaita.Opettaja kertoi, että kolme koulun opiskelijaa sai surmansa taisteluissa. (INN)
2. UNRWA, YK:N asettama apu- ja työasioimisto Gazassa, ei tee juuri mitään tutkiessaan sen palvelukseen tulevia työntekijöitä, kertoo järjestön entinen pääasianajaja James Lindsay uudessa raportissaan. Tovah Lazaroff kertoo JP:n artikkelissaan, etteivät syytökset terroristien toimimisesta järjestön palkkalistoilla ole mitään uutta. Hän kertoo, että Israel on toistamiseen tehnyt valituksia, miten YK:n laitoksista tulitetaan IDF:n sotilaita, että UNRWA:n ajoneuvot kuljettavat aseita ja että useat sen työntekijöistä ovat terroristeja. UNRWA on kieltänyt syytökset, eikä Israel ole halunnut jatkaa niitä, koska sen todistaminen on vaikeaa. Edellä mainitun Lindsayn laatiman raportin julkaisi tammikuun lopussa Lähi Idän politiikan instituutti Washingtonissa. Lindsay toimi UNRWA:n vastaavana asianajajana vuosina 2000 – 2007. Lindsay kirjoittaa raportissaan, ettei kysymys ole UNRWA:n periaatteesta vaan huolimattomuudesta palkatessaan työntekijöitä, sillä järjestö tekee hyvin vähän tutkiessaan sen palvelukseen tulevien taustoja tai heidän vapaa-ajan aktiivisuuttaan. Lindsay katsoo tämän osoittavan, ettei järjestö ole kiinnostunut kysymyksestä, vaan keskittyy palvelutoimintaan. Hän kertoo kahdesta esimerkistä. Ensimmäisessä ambulanssin kuljettajaa syytettiin v. 2002 aseitten kuljettamisesta ambulanssissaan, mutta häntä vastaan ei nostettu syytettä. Toisessa tapauksessa UNRWA:n palkkaama koulunjohtaja toimi Islamic Jihadin räjähdysaineasiantuntijana. Hän sai surmansa viime vuonna IDF:n luodeista.
Lindsay toteaa, ettei UNRWA millään tavoin suorita turvallisuus-tarkastuksia eikä heidän suhteistaan terrorijärjestöihin ennen palkkausta, minkä vuoksi silloin tällöin tulee esille tapauksia työntekijöitten työskentelemisestä myös Hamasin tai jonkun muun terrorijärjestön hyväksi. Siitä huolimatta Lindsay toteaa, että järjestön Länsirannalla työskentelevistä 5000 ja Gazassa 10 000 työntekijästä vain harva on tuomittu terrorismiin liittyvistä toimista.
(Lienee aihetta huomauttaa, että yksikin terroristi voi saada paljon pahaa aikaan) (JP)
3. UNRWA:n edustaja Chris Gunnes Jerusalemissa sanoo vastauksena Lindsayn raporttiin, että järjestö pyrkii tarkkaan varmistamaan, ettei sen palkkaama henkilökunta millään tavoin osallistu aseelliseen tai poliittiseen toimintaan. Siksi hän kertoi järjestön suhtautuvan Lidsayn laatimaan raporttiin hyvin vakavasti.
UNRWA muodostettiin 1949 YK:n yleiskokouksen istunnossa päätöksellä no 302, ja se aloitti toimintansa toukokuussa 1950 avustaakseen silloin rekisteröidyn 957 000 suuruisen palestiinalais-pakolaisten joukon avustamisen Gazassa, Länsirannalla, Jordaniassa, Syyriassa ja Libanonissa. Monet pakolaisista olivat menettäneet kotinsa 1948-1949 sodassa. Virallinen määrä ennen toiminnan aloittamista oli 726 000 ihmistä, mikä voinee tukea havaintoa, että pakolaisiksi ilmoittautui paikallisia asukkaita tai muualta muuttaneita. Tarkoituksena oli alun perin, että pakolaiset integroidaan asuinmaihinsa, mitä varsinkin arabimaat ja pakolaiset itsekin ovat vastustaneet poliittisista syistä. Tämän johdosta pakolaiset ovat joutuneet asumaan syrjittyinä ilman valitusoikeuksia ylikansoitetuissa pakolaiskaupungeissa vuosikymmenestä toiseen.
UNRWA:N budjetista 1970-luvulta lähtien yli puolet menee koulutukseen. Vuonna 2007 UNRWA:n 545 miljoonan budjetista 282 miljoonaa USD käytettiin 480 000 lapsen koulutusmenoihin, kertoo Lindsay. Samaten 21 962 työntekijää sen 29 000 kokonaismäärästä työskentelee UNRWA:n kouluissa. 15-20 % käytetään terveyspalveluihin; vuonna 2007 määrä oli 106 miljoonaa USD.
Lindsay kirjoittaa, että Jordaniassa asuvista pakolaisista 167 000 on ottanut Jordanian kansalaisuuden ja ovat siten osallisia hallituksen palveluksista koulutusta ja terveyshuoltoa myöten, mutta UNRWA jatkaa heidän avustamistaan. Jos tämä käytäntö lopetettaisiin, UNRWA:n pakolaisten määrä pienenisi 40 %. Päätöstä asiasta ei kuitenkaan ole pystytty tekemään poliittisista syitä. Lisäksi monet pakolaiset pystyisivät itse hoitamaan lastensa koulutus- ja perheittensä terveysmenot, mutta ”järjestön avustus jaetaan ”pakolais-määritteen” perusteella, ei tarpeen mukaan”. UNRWA:n budjetista vastaavat valtaosaltaan länsimaat, joista USA on suurin avustaja, vaikka se ei kannata pakolaisten paluuoikeutta. Esim. Hamasin johtajista monet, myös pääministeri Haniyeh, asuvat pakolaisleireissä Gazassa, vaikka heillä luulisi olevan varaa vastata omista ja perheensä huoltamisesta.
USA lisää omaa YK:n pakolaisapuaan 20 miljoonalla USD entisen 85 miljoonan lisäksi. (JP)
4. ”KIITÄMME ALLAHIA nähdessämme kotimme ja laitoksemme tuhotuiksi, mutta kansamme sanoo kyllä vastarinnalle ja kyllä marttyyriudelle Allahin hyväksi”, kertoi Hamasin kansanedustaja Khalil al-Hayeh seisoessaan tuhotun parlamenttirakennuksen edessä Gazassa Hamasin järjestämän voitonjuhlan aikana. ”Sanomme ylpeinä, että Gaza on voittanut sodan, ja Hamas on voittanut sodan”, hän jatkoi puhuessaan tilaisuuteen kokoontuneeseen yli viidelle tuhannelle ihmiselle.
IDF ALOITTI Cast Lead nimellä tunnetun operaationsa Gazassa lopettaakseen Hamasin ja muitten terrorijärjestöjen rakettitulen Israeliin 27. joulukuuta. Taistelut kestivät 23 päivää, ja ne olivat pääasiassa IAF:n hävittäjäkoneitten ja helikopterien tekemiä täsmäiskuja Hamasin laitoksia ja rakenteita vastaan. Taisteluissa sai surmansa arviolta 1 300 palestiinalaista , heistä suurin osa aseellisia joukkoja, IDF menetti 10 kaatunutta ja lisäksi 3 siviiliä kuoli taistelujen vuoksi. Lisäksi n. 5 300 palestiinalaista haavoittui, IDF:n sotilaita haavoittui useita kymmeniä. Taistelut lopetettiin IDF:n yksipuolisella tulitauolla 18.01.09, mutta Hamas ja muut terrorijärjestöt ovat jatkaneet hajanaista rakettitultaan Israelin siviilikohteisiin. Pysyvän aselevon solmimiseksi Israelin ja Hamasin välille on neuvoteltu Egyptin johdolla, toistaiseksi huonolla menestyksellä.
Khalin al-Hanyeh sanoi kuulijoilleen, ettei Hamas hyväksy pitkää aselepoa, ellei Israel avaa kaikkia Gazan ulosmenoteitä, eikä IDF:n sotilas Gilad Shalit näe päivänvaloa, ellei Israelin vangitsemat palestiinalaiset näe auringonvaloa ja perheitään. Israel ei pidä vankejaan pimeissä, maanalaisissa ja kosteissa luolissa seinään kahlittuina kuten Hamas tekee.
EU:n edustaja John Glancy vaati, että nykyisen 120 rekka-auton kiintiötä Gazaan tulee nostaa samaksi kuin 2007, jolloin 500 rekka-autoa päästettiin Gazaan päivittäin. Hän myös vaati, että EU:n avustustyöntekijöitten tulee päästä Gazaan ilman rajoituksia.
Englannin entinen pääministeri Tony Blair vaatii, että Hamas täytyy ottaa mukaan rauhan-keskusteluihin palestiinalaisten kanssa.
USA:n erikoislähettiläs George Mitchell vakuutti Obaman hallituksen antautuneen hoitamaan Israelin ja palestiinalaisten välisiä rauhankeskusteluja kiireisellä aikataululla.
Likudin puheenjohtaja ja todennäköinen uusi pääministeri sanoi puhuessaan Mitchellin kanssa etsivänsä rauhaa, turvallisuutta ja vaurautta keskusteluissa PA:n kanssa, mutta painotti, että Iranin ydinaseuhka Hamasin ja Hizbullahin voiman eliminoimisen ohella on hoidettava samaan aikaan rauhankeskustelujen kanssa. (JP)
5. UUTISOTSIKOITA
- Hamasin johto Gazassa on vihainen sen ulkopoliittiselle johdolle Damaskoksessa, että se hylkäsi tulitaukoneuvottelut Israelin kanssa, sillä Hamas ei ollut valmis taisteluihin IDF:n kanssa. Toiseksi Hamasin johto ei ole pystynyt ratkaisemaan kantaansa, voiko se osallistua rauhankeskusteluihin Israelin kanssa, kuten Blair ehdottaa.
- Presidentti Peresin ja Turkin pääministeri Erdoganin sanallinen selvittely Davosin kokouksessa ei keskeyttäne maitten välistä kaupallista yhteis-toimintaa, mutta Israelissa arvioidaan, ettei Erdogan voi toimia välittäjänä Israelin ja Hamasin tai Syyrian välisissä rauhankeskusteluissa.
- Syyrian presidentti Bashar Assadf ilmoitti olevansa valmis aloittamaan epäsuorat rauhankeskustelut Israelin tulevan pääministerin kanssa. Hän sanoi tämän Syyriassa vierailevalle kongressidelegaatiolle. (JP)
- Israelilaisten matkaajien tilaukset Turkkiin vähenivät 70 % äskeisen Turkin pääministerin Israelin vastaisten lausuntojen vuoksi.
- Poliisi esti terrori-iskun entistä päärabbi Ovadia Yosefia vastaan. Arabi itä Jerusalemista otti yhteyttä rabbin kotona työskentelevään moldovalaiseen naiseen, pyrkien saamaan tältä rabbin päiväohjelman. Nainen sanottiin irti ja asunnon lukot vaihdettiin. Edellisellä kerralla arabi yritti ujuttaa pommin rabbin vihanneskorissa, mikä sekin estettiin. (INN)
- Hamasin Damaskoksen toimiston johtaja Khaled Mashaal johtaa viiden hengen Hamasin ryhmää, joka tapaa tänään Iranin korkeinta johtoa Teheranissa. Hamas lähestyi entistä kiinteämmin Syyriaa ja Irania operaatio Cast Lead aikana. Iranin omistama mutta Kyproksen lipun alla purjehtiva aselaiva on edelleen Limassolin satamassa. Kyproksen viranomaiset aikovat tarkastaa laivan lastin uudelleen. Jos sieltä löydetään aseita Hamasille, Kypros aikoo valittaa Iranista YK:lle asevientikiellon rikkomisesta. (ynetnews)
- Debkafile kertoo, että Hamasin viime viikolla ampuma ohjus oli iranilainen Nur C-802 maalta merelle ohjus, jonka kantomatka on 120 km ja räjähde-kärki 165kg. Ohjuksen laukaisivat iranilaiset, jotka opettavat Hamasia sen käytössä. Hizbullah käytti tätä ohjusta Libanonin sodassa, mutta uusi versio ei tarvitse tutkaohjausta. Se lentää 5-7 m merenpinnan yläpuolella risteilyohjuksen tapaan jääden tutkahavainnon katveeseen. Sen osumatarkkuus on 98 %.
- Aamun aikana terroristit ampuivat 2 kranaattia Sha´ar Hanegevin alueelle. Palestiinalaiset kivittivät viittä autoa Samariassa aiheuttaen peltivaurioita.
Lämpötilat, Jsm. Su: 7-12; Ma: 7-11; Ti: 8-13: Ke: 10-15; C-astetta, alussa pilvistä, sateita, myöhemmin vaihtelevaa pilvisyyttä.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019