KESKIVIIKKO 17.09.08
1. USA EI ISKE Iraniin Bushin presidenttikaudella, vakuuttaa viime vuoden loppuun saakka varapresidentti Dick Cheneyn turvallisuusneuvonantajana toiminut David Wurmser JP:n Herb Keinonin kirjoittaman artikkelin mukaan. Ulkoministeri Gondoleezza Rice tiettävästi myös tukee nykyisin diplomaattisia keinoja sotilaallisen iskun asemesta.
WURMSER selittää, että iskun suorittamiseksi kaksi asiaa täytyisi toteutua: Joko aika sopimuksen saamiseksi on mennyt umpeen tai diplomatian aika on kulunut loppuun. Hänen uskoakseen diplomatia näyttää nyt toimivan.
TOISEKSI Wurmser toteaa, että ulkoministeri Rice näyttää saaneen niskaotteen varapresidentti Dick Cheneystä ja toteuttaa nyt oman koulukuntansa ohjelmaa, joka perustaa diplomatian käyttöön sotilaallisten iskujen sijasta.
WURMSER johtaa nyt Delphi Global Analysis järjestöä, joka tekee riskianalyysejä taloudellisille instituutioille. Hänen analyysinsa mukaan USA:n hallitus odottaa nyt ”Iranin Gorbatshovin” ilmaantumista Iranin johtoon, joka ohjaisi maan hallinnon reformin ja muuttaisi Iranin ulkopolitiikan suunnan entisen NL:n tapaan. Toiseksi hän arvioi, että diplomatialle on vielä runsaasti aikaa. Hän viittaa USA:n hallinnon uskoon, että sen joukkojen viimeaikaiset onnistuneet operaatiot Irakissa ovat seurausta siitä, että Iran on vähentänyt osallistumistaan suoriin operaatioihin kapinallisten rinnalla.
WURMSER uskoo, että Iranin hallinnon vakavuutta ja sen sotilaallista iskukykyä suuresti yliarvioidaan. Hänen mielestään Iranin johdon suurentelevat uhkaukset ja sen sotilaallisen mahdin esittelyt kuvaavat sen pelkoja ja hermostuneisuutta. (JP)
2. WURMSER oli yksi 12:sta akateemikosta, jotka osallistuivat Euroopan Juutalaisten Kongressin (EJC) järjestämään symposiumiin Brysselissä. EJC:n presidentti Moshe Kantor kertoo, että 10 000 eurooppalaista yhtiötä käy kauppaa Iranin kanssa 100 miljardin USD liikevaihdolla vuodessa. Iranin tilannetta ei pidetä aktuellina Euroopassa, hän arvioi.
Herzlian kansainvälisen tutkimuskeskuksen johtaja Shmuel Bar yhtyy Wurmserin kantaan. Hän sanoo, että iranilaiset ovat mestareita petkuttamisessa. He uhkasivat, että heillä on
10 000 itsemurhaterroristia valmiina iskemään tarvittaessa. Kuitenkin vain yksi iranilainen itsemurhaterroristi kunnostautui, pääasiassa he käyttävät libanonilaisia ja arabeja.
VENÄLÄINEN tutkija Moskovasta, Vladimir Dvorkin esitteli neljä toimintamallia, joihin USA voisi turvautua. Ensimmäisessä ehkä Israelin aloittamana USA osallistuisi suhteellisen rajoitettuihin pommitusiskuihin Iranin ydinlaitoksia, ilmapuolustusjärjestelmiä, asevarastoja, lentokenttiä ja keskeisiin sotilaskohteita vastaan. Tämä keskeyttäisi Iranin ydinkehityksen joksikin aikaa, mutta ei lopettaisi sitä. Toisena vaihtoehtona Dvorkin näkee Jugoslavian 1999 tapaisen mattopommituksen, jota hän ei kuitenkaan pidä todennäköisenä. Kolmas vaihtoehto olisi maaoperaatio Iraniin, mutta se tuskin tulee kysymykseen. Neljäs toimintamalli on hallituksen vaihtaminen Iranissa, jota sitäkin Dvorkin epäilee, sillä vaikka kansa ei välttämättä tue hallituksen ulkopolitiikkaa, se kriisitilanteessa kokoontuu hallituksen taakse.
HUOMIOITAVA näkökohta Dvorkinin mielestä on Iranin kansallinen ylpeys, joka ei katsele suosiollisesti vääräuskoisten (infidelien) estävän maan teknistä kehitystä.
SOTILAALLINEN ISKU Iraniin laukaisisi Dvorkinin arvion mukaan Iranin terroritoiminnan Lähi Idässä ja ulkomailla, käyttäen sekä omia että terrorijärjestöjen asiamiehiä. (JP)
3. ”Meidän tulee kuunnella hyvin tarkkaan jonkun mielenvikaisuutta, jonka mukaan – joskin ehkä sisäiseen kulutukseen tarkoitettuna – Israel tulee poistaa maailman kartalta”, sanoi Italian pääministeri Silvio Berlusconi puhuessaan juutalaisjärjestön järjestämässä tilaisuudessa Pariisissa. Hänen lausunnollaan oli tarkka osoite: Mahmoud Ahmadinejad.
IRAN ALOITTI maanantaina suuret sotilaalliset harjoitukset, joitten tarkoituksena on parantaa maan ilmapuolustusjärjestelmää mahdollisten ilmaiskujen varalta. Harjoituksia ulotetaan lähes puoleen Iranin laajasta maa-alueesta. Niissä tutkitaan puolustautumista erilaisia hyökkäyksiä vastaan, sekä tutkajärjestelmien, ohjuspatteristojen ja ilmatorjuntavälineistön valmiutta.
IRANIN ylin kaitsija ajatollah Ali Khamenei asetti maan öljyrikkaitten alueitten puolustuksen eliitin vallankumousarmeijan harteille Persianlahden rannikkoalueilla. Khamenein tärkein neuvonantaja turvallisuuskysymyksissä, Yahya Rahim Safavi, joka kertoi Khamenein päätöksestä, totesi, että vallankumouskaartin yksiköt eivät arkaile vastata mihin tahansa vihollisen tekemään iskuun Iranin aluetta vastaan. Hän kehui, että USA:n laivaston saatua tiedon Khamenein päätöksestä se antoi laivoillaan käskyn välttää Iranin rannikkoa.
Asiantuntijat katsovat, että Iranin maantiede ja pinnamuodostus ovat muovailleet maasta lähes valloittamattoman linnakkeen maahyökkäyksiä vastaan. (INN)
http://marketoracle.co.uk/Article5606.html
4. HAMASIN turvallisuusjoukkojen massaiskussa Dughmush-klaanin tukikohtana
pidettyyn asuinalueeseen Gazan kaupungissa kuoli kaikkiaan 12 palestiinalaista. Isku aloitettiin maanantai-iltana ja taistelut jatkuivat pitkin yötä ja seuraavana päivänä. Taisteluissa käytettiin myös raketteja ja kranaatteja, joita Gazassa näyttää olevan runsaasti käytettävissä. Yksi kranaatti putosi lähelle Mahmoud Zaharin asuintaloa. Taistelut alkoivat sillä, että turvallisuusjoukot menivät pidättämään klaanin jäsenen, joka oli surmannut Hamasin poliisin.
DUGHMUSH-KLAANI osallistui IDF:n sotilaan Gilad Shalitin kaappaamiseen sekä BBC:n reportterin Allan Johnsonin kidnappaamiseen. Klaani toimii itsenäisesti ja se on vahvasti aseistautunut. Se taisteli myös Fatahin hallintoa vastaan Gazassa sen yrittäessä murtaa sen vastarinta. Klaanin jäsenet ovat mukana salakuljetuksessa, ja he uhkailevat ja pahoinpitelevät ihmisiä, jotka se kokee vaarallisiksi itselleen.
Kuolleitten joukossa on kolme klaanin jäsentä, jotka olivat osallistuneet kaappaamisiin, yksi heistä operaatioon, jossa Gilad Shalit kaapattiin.
Taisteluissa kuoli myös 4-vuotias tyttö sekä yksi turvallisuusjoukkojen jäsen.
Hamasin taholta vakuutetaan, ettei isku ollut suunnattu Dughmush-klaania vaan rikollisia vastaan, joita sen joukot menivät pidättämään klaanin alueelta.
GILAD SHALITIN perhe on esittänyt pyynnön Israelin hallitukselle, ettei se välittäisi rahaa Gazan alueelle, koska on havaittu, että niitä voidaan käyttää terrorismissa. Hallituksen edustajat vakuuttavat, että varat ovat Israelin kokoamia vero- tai tullivaroja, jotka oikeutetusti kuuluvat palestiinalaisille. Myös PA toimittaa rahaa Gazan kaistalle eri järjestöille, joiden virkailijat kuuluvat PA:n alaisuuteen. (JP)
5. KADIMA-PUOLUEEN puheenjohtajavaalit alkoivat tänään kymmenen aikaan ja jatkuvat myöhään illalla. Koska kaikki tehdään manuaalisesti, tulosten saamisen arvioidaan kestävän yli puolenyön. Kuten Israelin vaaleissa on tapana, vaalikelpoisten jäsenten haalintaan ja jopa ostamiseen liittyy kaikenlaista hässäkkää, eikä siltä vältytty tälläkään kertaa. Muutamia tuhansia jäseniksi kelpuutettuja kuului myös Likudiin, mutta siitä vastuussa olevan vaalilautakunnan puheenjohtaja ratkaisi asian tavalla, joka näyttää tyydyttäneen kaikkia osapuolia. Hävinnyt ehdokas voi tietenkin nostaa syytöksiä vaalien jälkeen, kuten sekin on tapana Israelissa.
MOLEMMAT pääehdokkaina pidetyt Mofaz ja Livni ovat vakuutelleet, etteivät he kiirehdi Olmertin eroamista pääministerin paikaltaan, vaikka Olmert itse vakuutti eroavansa seuraavana päivänä uuden puheenjohtajan tultua valituksi.
LIVNI on kehotellut puolueen 74 000 vaalikelpoista jäsentä äänestämään runsaasti, koska hän uskoo kärsivänsä heikosta osallistumisesta. Mofazin kannattajat puolestaan ovat kurinalaista väkeä, joka tekee kuten käsketään. (JP)
www.debka.com kertoi artikkelissaan eilen, että Likudin puheenjohtaja Binyamin Netanyahu ja Labourin puheenjohtaja Ehud Barak ovat viime viikkojen ja päivien aikana neuvotelleet yhteisestä strategiasta Kadiman mafian musertamiseksi. Artikkelin mukaan Likud ja Labour, joilla on yhteensä 30 kansanedustajaa, voivat Shasin 12 kansanedustajan tukemina esittää presidentti Peresille, että tämä antaisi hallituksen muodostamistehtävän heidän koaliittiolleen, koska sillä on Shasin edustajat mukaan luettuina 42 kansanedustajaa. Kadimalla niitä on 27, ja sen mahdollisuudet uuden toimintakykyisen hallituksen muodostamiseksi ovat olemattomat ilman Labourin ja Shasin mukanaoloa. Likudin taholta kerrotaan, ettei se tunne mitään halua liittyä hallitukseen, joka ajaa katastrofiin johtavaa talouspolitiikkaa Lehman-veljesten tapaan.
Labourin ja Likudin puheenjohtajat toimisivat uudessa hallituksessa vuorotellen, kuten Shamir ja Peres vuosikausia sitten. Tämä vuorottelujärjestelmä toimisi joko ennenaikaisiin vaaleihin maaliskuussa 2009 saakka tai normaalivaaleihin 2010.
5. UUTISOTSIKOITA
- Israelin talouden ei uskota kovin pahoin kärsivät maailman talouden alamäestä, mutta joitakin se raapaisee pahemmin. Varsinkin sijoittajat ja pitkäaikaiset tallentajat joutuvat kärsimään maailman osakkeitten arvon romahtaessa. Israelilaisilla pankeilla oli sijoitettuna varoja Lehman-Brothers yhtiöön, Hapoalim 109 miljoonaa ja Leumi 56 miljoonaa USD, vaikka Israelin Pankki kehotti niitä vähentämään sijoituksiaan. Shekelin arvo suhteessa dollariin nousi hiukan eilen. (JP)
- Maailmanpankki kertoo raportissaan, että PA kuten myös Hamas Gazassa ovat entistä enemmän riippuvaisia ulkomaisista avustuksista. Kuten on totuttu, siinä syytetään tiesulkuja ja tarkastuspisteitä kehityksen esteiksi, ei yritteliäisyyden puutetta, puutteellista koulutusta, naisten vähäistä osallistumista työelämään tai virkamiehistön korruptiota. (INN)
- Voidakseen paremmin valvoa NGO-järjestöjen toimintaa Abbas määräsi, että kaikkien ei-hallituksen tukemien hyväntekeväisyysjärjestöjen tulee hakea ulkomaista tukea Abbasin perustaman hallituksen valvoman keskustoimiston kautta, jonne myös avustusjärjestöjen ja valtioitten tulee osoittaa tukensa. Suorien avustuspyyntöjen esittäminen ulkomailla on kielletty.
- Autopommi räjäytettiin USA:n lähetystön ulkopuolelle Jemenin pääkaupungissa Sanaa eilen. Räjähdyksen jälkeen alueella tulitettiin vartijoitten ja tuntemattomien pyssymiesten välillä. Uhreja nähtiin kuljetettavan paikalta, mutta tarkemmat tiedot puuttuvat. (INN)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019