TORSTAI 22.05.08
1. ”OSAPUOLET ovat aloittaneet epäsuorat keskustelut Turkin suojeluksessa. Osapuolet ovat ilmoittaneet halunsa käydä keskusteluja ennakkoluulottomasti ja avoimuudella. He ovat päättäneet käydä keskusteluja vakavalla ja jatkuvalla tavalla päämääränä saavuttaa kaiken kattava rauha”, sanotaan pääministeri Olmertin kanslian tiedotteessa. Siinä ei mainita ehdoista eikä rajoista, aikatauluista tai muista salaisista lupauksista, joita mahdollisesti on tehty puolin tai toisin. Olmert aloitti tunnustelut Syyrian presidentti Bashar Assadin halusta jatkaa täysin keskeytyneitä keskusteluja rauhasta vuoden 2007 alussa. Hän kertoo lähettäneensä Assadille lukuisia kirjeitä Turkin kautta, koska suoria yhteyksiä maitten välillä ei ole. Tästä saa käsityksen, että nämä keskustelut ovat tärkeitä nimenomaan Olmertille. Hän oli maininnut tavatessaan Turkin presidentin Abdullah Gulin, että hän haluaa olla Israelin neljäs pääministeri, joka käy keskusteluja Syyrian kanssa.
SYYRIAN ulkoministeri Walid Moallem kertoi medialle heti Olmertin ilmoituksen jälkeen, että Olmert lupasi Syyrialle koko Golanin alueen vuoden 1967 rajalinjaan saakka, mikä tarkoittaa, että Kinneretin järven pohjoisranta tulisi kuulumaan Syyriaan. Israel on tukeutunut 1947 rajalinjaan, jonka mukaan Israel saa pitää muutamia kymmeniä metrejä Kinneretin pohjoisrannalta, eli järvi olisi kokonaan Israelin hallussa.
OLMERTIN kanslia kieltää, että Olmert olisi luvannut luopua kokonaan Golanin alueesta.
Israelin puolesta keskusteluja Syyrian edustajien kanssa ovat käyneet Olmertin neuvonantajat Yoram Turbovitz ja Shalom Turjeman, jotka ovat olleet Ankarassa maanantaista lähtien.
WND kertoo erään Israelin viranomaisen maininneen, että Olmert tarjosi Assadille ”formulan” Golanin suhteen, jonka Syyria katsoi voivansa hyväksyä. Sen sisältö on kuitenkin salaisuus.
WND kertoo edelleen korkean syyrialaisen diplomaatin todenneen, että Syyria tutkii ehdotuksia Golanin vuokraamisesta Israelille 50:ksi tai 99:ksi vuodeksi. Toisena vaihtoehtona tutkitaan mahdollisuutta muodostaa Kinneretin pohjoisen puoleisesta alueesta luonnon tai teollisuuspuisto, jonne kummallakin osapuolella olisi oikeus päästä ilman rajamuodollisuuksia. Siellä israelilaiset voisivat myös työskennellä - mutta ei asua - ilman Syyrian passia. Golan kuuluisi tässäkin vaihtoehdossa Syyrian hallintaan.
WND selvittää artikkelissaan, että Syyria tarjoaa diplomaattisia suhteita (relations), mutta ei suhteitten normalisointia (normalisation), kuten on tapana kahden keskenään ystävällis-mielisen valtion välillä. Tämä olisi samanlainen ”kylmä rauha”, joka vallitsee Israelin suhteissa Jordaniaan ja Egyptiin, joissa kansan yleinen mielipide on vihamielinen Israelia kohtaan. (JP)
2. MIKÄ SAI Olmertin aktiivisesti hakemaan rauhankeskusteluja Syyrian kanssa juuri tähän aikaan, kun ”rauhankeskusteluja” PA:n kanssa käydään kiihdytetyllä vauhdilla? Samaan aikaan tulitaukokeskustelut Hamasin ja muiden Gazan kaista terrorijärjestöjen kanssa käyvät kuumina. Samana päivänä Olmertin ilmoituksen kanssa Libanonin keskenään vallasta sotineet osapuolet solmivat sopimuksen Hizbullahin tunnustamisesta Libanonin merkittävimmäksi voimaksi, joka hallituksen veto-oikeudellaan käytännössä hallitsee maata.
JERUSALEM POST tarkastelee asiaa pääartikkelissaan todeten tunnetun hokeman: ”Sitä syvempi vetäytyminen, mitä laajemmat tutkimukset”. Tällä vihjataan epäilyksiin, että Olmertin päävaikuttimena on vetää ylleen rauhantekijän mantteli Sharonin tapaan, sillä eihän kukaan halunne kivittää rauhantekijää? Jonkinasteinen yhteys näillä näyttää olevan, sillä Olmertia koskevat tutkimukset epäilyksistä rikollisesta lahjonnasta, luottamuksen rikkomuksesta ja muista taloudellisista epäselvyyksistä alkoivat valtiontarkastaja Lindenstraussin raportissa 2007 alussa esittämästä suosituksesta ja laajenivät entisestään muutamia päiviä sitten. Kysymys siitä, mitä Olmert on todella luvannut, on avoin. Syyrian presidentti Bashar Assad kertoi qatarilaiselle lehdelle Al-Watan antamassaan haastattelussa, että ”Olmert oli vakuuttanut Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoganin valmiudestaan palauttaa Golan” ja selitti, että ”on tarpeen etsiä yhteistä pohjaa keskusteluille Turkin välityksellä”.
ISRAELIN oppositiopuolueet kuten myös jotkut kansanedustajat Labour-puolueessa ovat muistuttaneet, ettei Olmertilla ole mitään valtuutta neuvotella Syyrian kanssa eikä varsinkaan luvata sille mitään. ”Hän ei ole saanut valtakirjaa edes omalta puolueeltaan tai hallitukselta, puhumattakaan Knessetiltä tai Israelin kansalta”, he tähdentävät.
HALLITUSPUOLUE Shasin puheenjohtaja Eli Yishai sanoo, että heidät pidettiin täysin pimennossa keskustelujen suhteen. Hän sanoo Syyrian edustavan ”pahan akselia”, jollaisen kanssa neuvottelut ovat kiellettyjä, eikä Golanin luovutus tule kysymykseen lisäten kuitenkin kiireesti, että Shas pysyy hallituksesta tästä huolimatta. Shas katsoo vielä voivansa kiristää jotain lisää Olmertilta. Knessetissä on tekeillä lakiesitys, joka vaatii 80 kansanedustajan hyväksymisen osankaan Golanin ylängön luovuttamisesta. MK Eliyahu Gabbai (NU/NRP) sanoo jo keränneensä 57 kansanedustajan nimet eri puolueista lakiesityksen taakse. (JP)
3. MITÄ ISRAEL vaatii Syyrialta ehtona rauhankeskusteluille? Tämän hetkisten tietojen mukaan ei ole selvyyttä, ovatko Olmertin asettamat neuvottelijat vaatineet Syyrialta mitään lupauksia keskustelujen jatkamiseksi. Ainakin seuraavat vaatimukset ovat olleet esillä:
- Syyrian tulee lopettaa Hizbullahin ja Hamasin aseistaminen, tukeminen ja niiden pyssymiesten kouluttaminen.
- Syyrian tulee sulkea Damaskoksessa toimivat terrorijärjestöjen toimistot. Tätä on vaatinut myös USA, mutta Syyria väittää niiden olevan vain tiedotustoimistoja. Kuitenkin Hamasin ulkomaanasioitten johtaja Khaled Mashaal asuu ja toimii siellä.
- Syyrian tulee lopettaa puuttuminen Libanonin sisäisiin asioihin. Tähän liittyvät syytökset Syyrian johdon osallisuudesta Libanonin poliittisten johtajien murhaan, joista entisen pääministeri Haririn murha on ollut eniten esillä.
- USA:N vaatimuksiin kuuluu, että Syyria lopettaa terrorijärjestöjen pyssymiesten välittämisen Irakiin, jossa ne taistelevat USA:n joukkoja vastaan.
- Syyrian tulee katkaista suhteensa Iranin ja sen kanssa yhteistyössä olevien terrorijärjestöjen kanssa, joista Hizbullah ja Hamas ovat tärkeimmät.
GOLANIN ylänkö on strategisesti tärkeä Israelille. Syyria tulitti sieltä israelilaisia kalastajia sekä työntekijöitä maatiloilla, sillä sen korkealla ylängöllä olevista tukikohdista oli esteetön näkymä pitkälle Israelin puolelle. IDF:n vallattua kukkulat he löysivät sieltä yksityiskohtaisia merkintöjä kaikesta, mitä Israelin puolella tapahtui. Jos Israel luovuttaa nuo kukkulat uudelleen Syyrialle, mitä vakuuksia se saa, ettei väkivalta sieltä uusiudu?
Vai asettaako Israel taas kerran turvallisuutensa perinteisenä vihollisena pitämänsä yhteisön hyvän tahdon varaan, kuten se teki solmiessaan Oslon sopimukset palestiinalaisten kanssa kuvitellen, että he taistelisivat terroristeja eli omia kansalaisiaan vastaan, koska ”heillä ei ole rauha nyt ja muita ihmisoikeusjärjestöjä niskassaan, kuten Israelilla”?
Tämä Oslon illuusio on vaatinut israelilaisten siviilien uhrimäärät, jotka lähentelevät kahta tuhatta moninkertaisen määrän vammautuessa, osan heistä loppuelämänsä ajaksi. Tämä illuusio PA:n kanssa jatkuu edelleen.
USA:N REAKTIO Olmertin ilmoitukseen keskusteluista Syyrian kanssa on viileän odottava. Ulkoministeri Rice ilmoitti omana kantanaan, että hän suosittelee keskustelujen jatkamista PA:n kanssa, mutta ei suoraan kieltänyt Olmertin aloitetta Syyrian kanssa. (JP)
MIELIPIDETIEDUSTELUN mukaan, jonka suoritti Maagar Mochot, kaksi kolmas osaa israelilaista vastustaa luopumista Golanista, jopa enemmän kuin osasta Jerusalemia. 35 % ilmoitti olevansa valmis tai hyvin valmis vastustamaan Golanin luovutusta vaikka väkivalloin.
4. HAMAS ILMOITTI eilen keskiviikkona, että sen on hyvin vaikea hyväksyä Israelin asettamia ehtoja tulitauolle Israelin kanssa. Hamasin johto aikoi pitää keskustelutilaisuuden tiistai-iltana, jossa oli tarkoitus päättää Egyptin neuvotteleman sopimuksen hylkäämisestä, mutta peruutti istunnon Egyptin vaatimuksesta. Hamasin edustaja syyttää, että ”Israel haluaa avoimen sopimuksen, jolla raketti-iskut Israeliin lopetetaan, mutta eivät anna mitään takaisin”. Hän esitti Hamasin vaatimuksen kaikkien Gazaan johtavien terminaalien välittömästä avaamisesta ehtona sopimuksen hyväksymiselle. Hän totesi, että Israel haluaa odottaa väkivaltaisuuksien loppuvan sekä keskustelujen aloittamista Gilad Shalitista ennen terminaalien avaamista. Hän totesi, ettei Hamas voi hyväksyä tätä. Hamasin johtajat Musa Abu Marzuk ja Mahmoud Zahar lienevät tänään Kairossa keskustelemassa tilanteesta. Jos sopimusta ei saada aikaan, Egyptin pesee kätensä eikä halua olla missään tekemisissä jatkoneuvottelujen kanssa. Se voi aiheuttaa ongelmia myös Israelin ja Egyptin välisille suhteille, jotka ovat korrektit mutta eivät lämpimät. (JP)
5. AL-AKSA JA ISLAMIC JHAD ilmoittivat lähettäneensä räjähdysaineilla lastatun kuorma-auton kohti Erez terminaalia Gazan ja Israelin rajalla tänä aamuna 07.00. IDF:n sotilaat havaitsivat lähestyvän kuorma-auton ja tulittivat sitä saadakseen sen pysähtymään. Kuorma-auto räjähti 50 metrin päässä terminaalista vahingoittaen rakennuksia. Sotilaat tulittivat kahta muuta autoa, jotka seurasivat kuormuria. Tarkoituksena lienee ollut tehdä laajempi aseellinen isku terminaaliin tai saada panttivankeja, jos itsemurhaisku olisi onnistunut. Valtava räjähdys kuultiin parinkymmenen kilometrin päässä. Räjähdyksen yhtenä syynä on voinut olla tekninen vika, mikä sytytti räjähteet ennen aikaisesti. Terroristit tulittivat myöhemmin terminaalialuetta kranaateilla ilman vahinkoja. IAF ampui ohjuksia Erezistä paenneita autoja vastaan arvioiden, että ainakin kaksi terroristia sai surmansa.
TERRORISTIT tulittivat myös Sufan terminaalialuetta, joka suljettiin.
IDF:N SOTILAAT pidättivät useita epäiltyjä yön aikana Juudeassa ja Samariassa.
HAMASIN pääministeri Ismail Haniyeh vahvistaa, että ainakin 50 000 ihmistä on muuttanut Gazasta kahden vuoden aikana ja useampia muuttaisi, jos saisi siihen mahdollisuuden. (INN)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021