PERJANTAI 07.12.07
1. PALESTIINAN LAKIASÄÄSTÄVÄ NEUVOSTO (PLC) hyväksyi ensimmäisessä lukemisessa uuden ”Jerusalem lain”, jonka mukaan ”Jerusalemin rajat, siten kuin ne olivat islamilaisen kalifaatin aikana, määrittelevät sen palestiinalaiseksi, islamilaiseksi ja arabimaaksi”. Lakiesitys edelleen toteaa, että ”arkeologiset paikat, jotka ovat pyhiä islamille ja kristinuskolle, ovat pyhitettyjä (wakf) palestiinalaisille, arabeille ja islamille sukupolvesta toiseen”. Tämä tarkoittaa sitä, että sekä vanhakaupunki kokonaan, Temppelivuori ja Länsimuuri että Davidin kaupunki ja Sionin vuori kuuluvat tähän islamilaiseen Jerusalemiin.
LAKILUONNOKSEN MUKAAN on kiellettyä neuvotella, antaa pois tai edes keskustella mistään osasta Jerusalemia. Jos sellaisia käydään, niillä ei ole mitään oikeutusta. Kuka tahansa rikkoo näitä lain määräyksiä vastaan, syyllistyy valtionpetokseen, josta rangaistuksena on kuoleman-tuomio. Laki joutuu toiseen PLC:n käsittelyyn ja hyväksyttäneen kolmannessa istunnossa. (INN)
2. ISRAELIN KNESSET hyväksyi oman Jerusalem lain 1980. Sen mukaan jakamaton ja yhdistetty Jerusalem on Israelin valtion pääkaupunki.
ISRAELIN hallitusten parissa tätä lakia ei kuitenkaan ole haluttu noudattaa, mistä on osoituksena pääministeri Olmertin äskeiset lausunnot, että joitakin lähiöitä, Temppelivuoren hallinto ja vanhakaupungin palestiinalaisosat voidaan luovuttaa PA:lle. Olmert jopa ärähti kiivaasti USA:n juutalaisten ilmaistessa vastalauseensa Olmertin lupauksiin, että ”Israelin hallitus yksin päättää Israelia koskevista asioista”. Olmertin epämääräiset lupaukset voidaan katsoa Israelin sisäisen mielipiteen muokkaukseksi, mutta palestiinalaiset kärkkäästi huomioivat kaikki hänen lausuntonsa ja käyttävät niitä tehokkaasti hyväkseen omissa vaatimuksissaan. Tällainen neuvottelutaktiikka on Olmertin taholta lyhytnäköistä ja nimenomaan Jerusalemia koskevilta osiltaan iskee suoraan juutalaisten syvimpään kaipaukseen, jossa Jerusalem on varsinkin diasporan aikana ollut keskeisellä sijalla. ”Jos Jerusalem menetetään, Israel menettää sydämensä”.
JUUTALAISJÄRJESTÖT USA:ssa ovat laidasta laitaan todenneet, ”ettei Jerusalem ole neuvoteltavissa eikä kaupan, se tulee olemaan Israelin jakamaton pääkaupunki ikuisesti”.
JERUSALEMIN koordinoiva neuvosto toteaa: ”Maailman juutalaiset vastustavat Israelin nyt tai tulevaisuudessa käymiä neuvotteluja, jotka käsittävät mitä tahansa keskusteluja Jerusalemin tai sen osan täydestä hallinnasta.”
Ministeri Shaul Mofaz (Kadima) sanoi: Jerusalem tulee pysymään Israelin pääkaupunkina iäti.
Oppositio-johtaja Binyamin Netanyahu totesi samoin äskettäin: ”Israelin kansa ei vuodattanut verta ja kyyneleitä eikä uhrannut kyvykkäimpiä poikiaan, ei muinoin eikä nyt, vain siksi, että nykyinen hallitus voisi luopua Jerusalemista. Emme anna sen tapahtua. Temppelivuori on käsissämme ja sen tulee aina olla meidän”. (INN)
3. USA:N TIEDUSTELUJÄRJESTÖJEN Irania koskeva uusi raportti (NIE) on saanut kummastelevia reaktioita paitsi Israelissa myös arabimaissa. Iranissa sitä ylistetään Iranin voitoksi ja ivaillaan USA:n tiedustelun tason kustannuksella. YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten kanta on entistä enemmän kääntymässä kovempia Iranin sanktioita vastaan, kuten Kiinan ja Venäjän ulkoministereitten lausunnoista voi päätellä.
JOHTAVAN englanninkielisen arabilehden päätoimittaja Tariq Alhomayed toteaa lehdessään, että USA:n tiedustelun lukuisat epäonnistumiset heittävät synkän varjon sen raporttien luotettavuuden yli. Iranin presidentti ilmoitti Iranin voitosta, joka osoittaa USA:n tiedustelun epäluotettavuuden ja mielikuvituksellisuuden.
Alhomayed luettelee listan USA:n epäonnistumisia: Se erehtyi Irakin massatuhoaseista, se ei pystynyt ennakoimaan Intian ja Pakistanin ydinaseen valmistamista eikä se pystynyt ennakoimaan Neuvostoliiton romahtamista. Hän toteaa, että arabimaitten tulee perustaa todellisuutensa Iranista sen toimiin ja sekaantumiseen alueen turvallisuusjärjestelyihin ja muihin kysymyksiin eikä USA:n raporttiin Iranin kyvystä tai kyvyttömyydestä rakentaa ydinase. (JP)
4. USA:N ARMEIJAN yleisesikuntapäälliköitten puheenjohtaja amiraali Michael Mullen vierailee Israelissa ensi sunnuntaina 24-tunnin pikavisiitillä. Israelin sotilastiedustelulla on silloin mahdollisuus esitellä Israelin tiedustelun havainnot Iranista, jotka poikkeavat täysin USA:n tiedusteluraportin NIE tiedoista. Mullen tapaa vierailunsa aikana sekä IDF:n yleisesikunta-päällikön kenraaliluutnantti Gabi Ashkenazin että puolustusministeri Euhud Barakin.
Time-makasiinin mukaan Mullen kuuluu USA:n sodanvastustajiin, joihin kuuluvat lisäksi puolustusministeri Robert Gates ja USA:n armeija keskusjohdon komentaja amiraali William Fallon. Washingtonista tulleitten tietojen mukaan Mullen on kuitenkin kieltäytynyt hylkäämästä sotilaallisen väliintulon mahdollisuutta Irania vastaan, mutta hän korostaa diplomatian tärkeyttä.
Iranin tilanteen selvitysten ohella Israel esittää huolensa USA:n hallituksen aikeista myydä Saudi Arabialle kehittyneitä JDAM ohjuksia, joiden vastapainoksi Israel haluaa ostaa USA:sta F-22 viidennen sukupolven hävittäjiä toistaiseksi ilman tulosta. Mullen tapaa muitakin armeijan johtomiehiä sekä saa kaiken kattavan selostuksen siitä, miten Israelissa nähdään alueen kehityksen muotoutuvan Iranin uhan kasvaessa. Mullen lähtee Israelista maanantaina.
5. OLMERTIN lupaamat 25 Venäjän toimittamaa panssaroitua miehistönkuljetusvaunua (APC) toimitettaneen ensi viikon kuluessa Jordaniasta. Palestiinalaiset vaativat, että niiden katolle oli kiinnitettävä raskas konekivääri, mitä IDF vastustaa kuten panssarivaunujen toimittamista yleensäkin PA:n poliiseille. Tämä viivytti vaunujen toimittamista. IDF:n taholta todetaan, että konekivääreitä on lukuisasti Länsirannalle, joten PA voi kiinnittää niitä vaunuihinsa niin halutessaan. IDF:n taholta todetaan, että IAF voi tietenkin halutessaan tuhota vaunut kuten se tuhosi Gazan alueella sinne toimitetut 45 BRDM-2 vaunut. Ne ovat joka tapauksessa uusi vaara IDF:n maajoukoille operaatioissaan Juudeassa ja Samariassa. Toinen vaara on se, että ne voivat joutua Hamasin joukoille, kuten tapahtui Gazan kaistalla. (JP)
IDF:N SOTILAAT ampuivat eilen kaksi palestiinalaista, jotka olivat asettamassa pommia Gazan ja Israelin välisen turvallisuusaidan viereen.
6. ISRAELIN turvallisuusjoukot ilmoittivat pidättäneensä kaksi Israelin arabia, jotka olivat suunnitelleet iskuja israelilaisia vastaan. He kertoivat saaneensa vaikutteita al-Qaidalta ja kansainväliseltä Jihadilta. He asuivat Jaljuliyan kylässä. He vastasivat syytteisiin Tel Avivin piirioikeudessa eilen. 21-vuotias Akrama Jurin kertoi saaneensa pomminteko-ohjeita internetistä. He olivat suorittaneet kokeita kotikylänsä lähellä. Heillä oli tarkoituksena kaapata ja surmata armeijan sotilas tai turvallisuusmies, jolta saamallaan aseella heidän tarkoituksensa oli murhata israelilaisia sotilaita ja siviilejä. He ajoivat autollaan Kfar Kassemin israelilaiskylän lähelle, josta he suunnittelivat kaappaavansa sotilaan ja surmaavansa hänet veitsellään, mutta siellä ei ollut yhtään aseellista sotilasta. He suunnittelivat kaappaavansa turvamiehen Sdei Hemedin juutalais-kaupungissa, mutta siellä ei ollut turvamiestä. He ajoivat sieltä Kfar Saban kaupunkiin, jossa heidät pidätettiin. (INN)
7. UUTISOTSIKOITA
- MIELENOSOITUS ja Hanukka-parti keskeytyi Sderotin kaupungin keskustassa maanantai-iltana Kassam-raketin iskeytyessä talon katolle, jossa he pitivät kokoustaan. Neljä ihmistä hoidettiin shokin vuoksi.
- FATAH on sulkenut 92 hyväntekeväisyysjärjestöä Länsirannalla. Niitä hoitivat Hamasin kanssa toimivat palestiinalaiset. Niiden tehtävänä oli jakaa saamiaan avustusvaroja alueen vähävaraisille. Pääministeri Fayad sulki alueella 100 hyväntekeväisyysjärjestöä elokuussa.
- ULKOMINISTERI Livni neuvottelee Euroopan matkansa aikana Naton johtajien kanssa Naton joukkojen sijoittamisesta Gazan kaistalle.
- EGYPTI salli 2000 Gazan asukkaan matkustavan Egyptin kautta pyhiinvaellus-matkalle Mekkaan. Tämä aiheutti suurta ärtymystä PA:n virkailijoitten taholla, joitten tarkoituksena oli hoitaa asia Jordanian kautta. Gazalaisten viisumi-hakemukset myönnettiin Saudi Arabian Kairon toimistossa samaan aikaan, kun PA:n esittämiä hakemuksia viivytettiin Ammanissa, myös Länsirannan palestiinalaisten. Tämä voi osoittaa Saudi Arabian ärtymyksen Abbasia vastaan, jonka he katsovat sotkeneen heidän järjestämänsä yhteishallituksen Hamasin kanssa. Abbas itse vakuuttaa, ettei hän tehnyt mitään myönnytyksiä Annapolis konferenssissa.
- USA VAATII selvityksiä Israelin suunnitelmista myöntää 307 asuntoyksikön rakentaminen Jerusalemin Har Homa lähiöön kaupungin eteläpuolella. PA esittää kovaa kritiikkiä rakennussuunnitelmista. YK:n pääsihteeri toteaa varovasti, ettei päätös auta tilannetta.
- PINCHAS WALLERSTEIN esittää, että jos maksamme juutalaisten muutto-kustannukset Juudeassa ja Samariassa, miksei voitaisi maksaa myös arabeille siitä, että he muuttavat pois kodeistaan. Hän toimi aiemmin Juudean, Samarian ja Gazan alueitten juutalaisyhteisöjen neuvoston puheenjohtaja.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021