PERJANTAI 06.04.07
1. EN PYYTÄNYT ANTEEKSI, vannoo Englannin pääministeri Tony Blair Iranin pidättämän 15 merisotilaan astuessa maansa kamaralle Iranin presidentti Ahmadinejadin armahdettua heidät. Hän myös vakuuttaa, ettei vapauttamisoperaation yhteydessä tehty mitään salaisia sopimuksia.
Merimiehet ja sotilaat vietiin kuulusteltaviksi Englannissa, mutta armeija lupaa, ettei heitä rangaista siitä, että he tunnustivat olleensa pidätyshetkellä Iranin aluevesillä. Pidätetyille annettiin Ahmadinejadin toimesta lahjoja ennen nousemistaan koneeseen, jolla heidät kuljetettiin kotiin.
ENGLANNIN LAIVASTON edustaja paljastaa, että Irakin aluevesillä partioivilla merisotilailla on myös tiedustelutehtäviä. He tiedustelevat laivojen miehistöltä, ketkä omistavat ja käyttävät lahdella kulkevia aluksia. Tällä he pyrkivät seuraamaan salakuljetusta alueella.
ISRAEL PITI matalaa profiilia kriisin aikana, mutta jotkut ovat alkaneet esittää toiveita israelilaisten sotilaitten mahdollisuuksista päästä vapaiksi suorien neuvottelujen kautta. Ongelman muodostaa se, ettei Israel virallisesti ole suostunut keskustelemaan Hamasin eikä Hizbullahin kanssa, jotka sotilaat kaappasivat.
IRAN ON SAANUT ANSIOTONTA arvostusta tavasta, millä se lopulta ratkaisi vankikiistan. Vaikka virallisesti ei olekaan selvitetty, olivatko sotilaat pidätyshetkellä Iranin vai Irakin aluevesillä, kommentoijat kuitenkin kutsuvat Iranin toimia merirosvoukseksi. Tapaus on herättänyt kysymyksen myös Iranin ydinvoima-suunnitelman käsittelemiseksi ilman uhkauksia sotilaallisista iskuista tai kovennetusta boikotista.
USA on suostunut tapaamaan Iranin ulkoministerin Irakia koskevan tilaisuuden aikana Turkissa, mikä on herättänyt toiveita parantuneista suhteista USA:n ja Iranin välillä.
ISRAEL NÄYTTÄÄ jäävän yksin vaatimuksissaan Iranin ydinasehaaveitten nopeasta romuttamisesta.
2. HIZBULLAHIN SIEPPAAMAT israelilaissotilaat Ehud Goldwasser ja Ehud Regev saavat saman kohtelun kuin jokin aika sitten vapautettu Elhanan Tannenbaum, vakuuttaa Hizbullahin poliittisen siiven johtaja Muhammad Kamati Nasaretissa ilmestyvälle A-Sinara lehdelle myöntämässään haastattelussa. Kirjoitus julkaistaan tänään perjantaina. Kamati selvittää, että ”islamin uskonto vaatii sotavankeja kohdeltavan inhimillisesti, joka sallii heidän elävän normaalia elämää”. Kamati pitää naurettavina syytöksiä, että vankeja pahoinpideltäisiin tai pidettäisiin nälässä, kuten ”Israelin vankiloissa tehdään”.
LEHDEN APULAISPÄÄTOIMITTAJA Hussein Sweiti, joka suoritti haastattelun, sanoo ottaneensa Tannenbaumin tapauksen esimerkiksi, koska tämä oli Hizbullahin vankina vuodesta 2000 vuoteen 2004.
Sweiti toteaa saaneensa vaikutelman, että israelilaissotilaat ovat elossa, mistä ei aiemmin ole saatu mitään todisteita, eikä Hizbullah salli Punaisen Ristin edustajan vierailla heidän luonaan, kuten kansainväliset säännöt edellyttävät.
EHUD GOLDWASSERIN vaimo Karnit sanoo epäilevänsä tietoja eikä pidä tapausta käänteentekevänä sotilaitten pikaiseksi vapauttamiseksi. Sotilaitten uskotaan haavoittuneen vaikeasti sieppauksen yhteydessä eikä ole mitään tietoja tai takeita, että he saivat asianmukaista hoitoa vammoihinsa.
GOLDWASSERIN ISÄ Shlomo haluaa suoria neuvotteluja Hizbullahin ja Hamasin kanssa, mistä hallitus on kieltäytynyt. ”En välitä siitä, pidetäänkö niitä terrorijärjestöinä tai ei, kaikesta huolimatta on mahdollista keskustella sekä Hizbullahin että Hamasin kanssa, että lapsemme pääsisivät vapaiksi,” hän sanoi.
3. SAUDI ARABIAN viranomaiset ovat innoissaan demokraattisen USA:n kongressin puhemiehen Nancy Pelosin (Dem.) vierailun yhteydessä antamista lausunnoista. Häntä oli vastassa lentokentällä keskiviikkona Saudi-Amerikan ystävyyskomitean johtaja Abdul-Rahman al-Zamel. Keskiviikkona hän tapasi kuningas Abdullahin ja torstaina hänellä oli tapaaminen useitten Shura-neuvoston jäsenten kanssa. Shura-neuvosto antaa neuvoja kuninkaalle tärkeissä kysymyksissä.
SHURA-NEUVOSTON alaisen ystävyyskomitean johtaja a-Zamel keskusteli pitkään Pelosin ja hänen seurueensa kanssa arabien rauhansuunnitelmasta. Edustajainhuoneen ulkomaanasioitten komitean puheenjohtaja Ton Lantos kertoi Associated Pressin edustajalle, että keskustelut sujuivat erittäin hyvin. LANTOS KERTOI selittäneensä al-Zamelille, että on tärkeää esittää rauhansuunnitelmaa keskustelujen pohjaksi eikä periaatteella ota tai jätä. Lantosin mielikuvaksi jäi, että vastaanotto oli myönteinen.
LANTOS KERTOI myös esittäneensä saudeille tekemänsä lakiesityksen, jolla Lähi Itään perustettaisiin kansainvälinen ydinpolttoaine-pankki, josta jokainen sitä haluava voisi saada reaktorinsa polttoaineen tarvitsematta itse rikastaa uraania. Saudit ja jotkut Persianlahden maat kuten myös Jordania, Egypti ja Afrikan pohjoiset valtiot ovat ilmaisseet halunsa rakentaa ydinlaitoksia maahansa.
KUNINGAS ABDULLAHIN syytöstä USA:n laittomasta Irakin miehityksestä ei kosketeltu, kertoi Pelosi.
Saudi Arabian kansalaisten viisumi-hakemusten hitaasta käsittelystä keskusteltiin. Saudeja pidetään epäilyttävinä, koska 11.09.01 pommi-iskujen tekijöitten valtaosa, 15 miestä 18:sta, tuli Saudi Arabiasta.
NANCY PELOSI oli pukeutunut saudeissa laventelinsiniseen housupukuun. Ehkäpä joku toinenkin oli huomioinut Nancyn epätyydyttävän asun Syyrian vierailun aikana.
PELOSIN JA DEMOKRAATTIJÄSENTEN vierailu Syyriassa ja Saudi Arabiassa sekä sen yhteydessä esitetyt lausunnot ovat entisestään kiristäneet Bushin hallituksen ja demokraattien välejä, joitten päämääränä on muuttaa USA:n virallista ulkopolitiikkaa Lähi Idän asioissa. USA:n varapresidentti Dick Cheney selvitti, että Syyria on eristetty huonon käytöksen takia, ja valitti, että demokraatit sitä nyt murtavat.
4. ENGLANNIN PÄÄKONSULI Richard Makepeace keskusteli torstaina PA:n pääministeri Ismail Haniyehin kanssa Gazassa. Israelin viranomaiset seurasivat keskustelua suurella epäluulolla, sillä he eivät halua kenenkään pitävän yhteyttä Hamasia edustavan PA:n ministerin kanssa. Pääkonsulin keskustelujen aiheena oli kuitenkin palestiinalaisten sieppaama BBC:n toimittaja John Johnston, joka on ollut salaisessa paikassa maaliskuun 12. päivästä lähtien, eikä mikään ryhmä ole ilmoittanut pitävänsä häntä vankinaan. Mahmoud Abbas lupasi toimittajille Gazassa, että hän tulee tekemään kaikkensa toimittajan vapauttamiseksi. Abbasin vauhti muistuttaa kuitenkin korkeintaan etanan vauhtia, mitään näkyvää ei ole saatu aikaan.
HAMASIN EDUSTAJA Ghazi Hamad kertoi toimittajille, että PA:n turvallisuusjoukkojen erikoisosasto on kytketty Johnstonin etsimiseen. Hamad selitti, että kaappaus pyritään selvittämään ilman väkivaltaa, mutta he ovat tosissaan antautuneet Johnstonin pikaiseksi vapauttamiseksi.
Pääkonsuli tapasi erillisessä istunnossa PA:n turvallisuusjohtajan Muhammad Dahlanin.
PALESTIINALAISET JOURNALISTIT osoittivat 350 miehen voimalla mieltään Johnstonin sieppaamista ja journalisteja vastaan harjoitettua painostusta kohtaan. He sulkivat Abbasin toimistoon johtavan sisäänkäynnin turvallisuusmiesten vastustuksesta ja ilmaan ammutuista laukauksista huolimatta. Lopulta mielenosoittajien sallittiin kokoontua Abbasin toimiston eteen.
PA:N HALLITUKSEN informaatioministeri Mustafa Barghouti piti Makepeacen ja Haniyehin tapaamista positiivisena merkkinä, joka ennakoi parempia suhteita.
5. UUTISOTSIKOITA
- IDF:N SOTILAAT ampuivat aseettoman palestiinalaisen Nebi Mussahin luona Juudean erämaassa torstaina. Harjoitusten aikana sotilaat havaitsivat epäilyttäviä palestiinalaisia ja käskivät heitä pysähtymään. Koska he eivät totelleet sotilaat avasivat tulen osuen yhteen kuolettavasti. IDF:n maan keskiosien komentaja kenraalimajuri Yair Naveh keskeytti harjoitukset ja määräsi tutkimukset asiassa.
- TALOUSMINISTERI Avraham Hirchson joutui torstaina kolmannen kerran poliisin ristikuulusteluun seitsemän tunnin ajaksi. Raskasta vanhalle miehelle, syyllinen tai ei.
- KOTITEKOINEN POMMI tuhosi osan juutalaiskeskuksesta Montrealissa, Kanadassa.
- VANDAALIT tuhersivat Chicagon synagogan seiniin grafiitteja, joissa luki ”Kuolema Israelille”; ”Vapaus Palestiinalle” ja muita häpäiseviä tekstejä. Seurakunnan edustaja kertoo, että he ovat olleet paikalla 70 vuotta, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaista tapahtuu. Amerikan-islam neuvoston edustaja tuomitsi teon ja vaati kaikkia uskontoja tekemään samoin.
- USA ON VIIVYTTÄNYT pitkälle kehitettyjen aseitten, varsinkin ns. täsmäaseitten, myyntiä Saudi Arabialle ja Persianlahden öljymaille pelosta, että ne voivat joutua terroristien käsiin.
- PUOLUSTUSMINISTERI Amir Peretz ilmoitti torstaina, että hän on päättänyt karkottaa Hebronin juutalaiset 700 000 USD ostamastaan 4-kerroksisesta talosta kahden viikon kuluessa. Päätöstä pidetään hätiköitynä ja poliittisena. Lehtiin vuotaneen tiedon mukaan tuhansia turvallisuushenkilöitä valmistautuu karkottamaan juutalaiset talosta. Jos se toteutuu, tämä voi olla Peretzin viimeinen teko ennen eroa toimestaan vähän Sharonin tapaan. Labour-puolueen äärilaidan jäsenet kuten Pines-Paz kehottavat Peretziä kiirehtimään.
- SADAT KRISTITYT kerääntyvät Jerusalemin vanhaan kaupunkiin kulkeakseen Jeesus Nasaretilaisen tuskien tien Via Dolorosan 14 pysähdyspaikkaa ennen Pyhän Haudan kirkkoa. Eri kokoisia ristejä kuljettavia ja eri kristittyjä kirkkoja edustavia kristittyjä suojaa sadat paikalle komennetut poliisit. Rauhan kaupunki on vielä sodan ja väkivallan kaupunki.
- ASHDODIN SATAMAAN purjehti sopivasti pääsiäiseksi 800 ”amsterdamilaista ” turistia kuljettava 62 000 tonnin huvipursi ”Amsterdam” 105 päivän maailmanpurjehduksen aikana. Laiva on ensimmäinen huvipursi Israelissa seitsemään vuoteen.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021